perjantai 31. elokuuta 2018

Kolmosella

Kolmas vuosi lääkiksessä starttasi vajaa kaksi viikkoa sitten ja opintojen pariin palaaminen tuntui mukavalta pitkän kesätauon jälkeen. Syksyn ensimmäisenä opintojaksona on Ennaltaehkäisy, joka on tähän asti vaikuttanut mielekkäältä aloitukselta tälle lukuvuodelle. Olemme tutustuneet muun muassa kansalliseen rokotusohjelmaan, yleisimpiin mielenterveysongelmiin, syöpäseulontoihin ja ennaltaehkäisyn epidemiologiaan. Lisäksi on tullut palauteltua mieleen lääkärin työn tärkeimpiä vuorovaikutustaitoja. Tällä jaksolla perinteisen tutoropiskelun lisäksi laadimme tutorryhmittäin kansanterveysohjelman, joka jakson lopulla esitetään kurssin kesken omassa kansanterveyskonferenssissamme. Oman ryhmäni aiheena on TULE-vaivojen ehkäisy, mutta laajuutensa takia rajasimme aihetta työmäärältään sopivaksi.

Hatanpään Arboretum
Muista lääkiskaupungeista poiketen opiskelemme yhä preklinikassa ja klinikkaan siirrytään vasta neljännen vuoden puolivälissä. Minusta tämä järjestely on oikein hyvä, koska kiirettä klinikkaan ei vielä ole. Ensin on tarpeen opiskella opetusohjelmaan kuuluvat asiasisällöt kattavasti ja laadukkaasti, jotta sitten klinikassa saa opetuksesta parhaan mahdollisen hyödyn irti. Klinikassa päivät tulevat myös pitenemään, joten vielä saa nauttia kohtalaisen lyhyistä päivistä (joskus jopa vapaapäivistä) ja suuresta itsenäisen opiskelun ajasta. Integroidun opetussuunnitelman vuoksi harjoittelemme jatkuvasti kliinisiä taitoja lukemisen vastapainoksi. Esimerkiksi tällä viikolla meille opetettiin gynekologisen statuksen tekeminen ja papa-kokeen ottaminen kohdunkaulan syövän ennaltaehkäisemiseksi. Viikon päätti terveystarkastuksen tekeminen kurssikaverille joko ajoterveystodistusta tai t-todistusta varten. Jotta tarkastuksesta ei olisi tullut liian yksinkertainen, meille annettiin roolit, joiden mukaan tuli keskustelua ja kliinisiä tutkimuksia viedä eteenpäin. Tärkeimpänä tavoitteena oli oppia motivoivan haastattelun käyttämistä potilaan elintapojen muuttamiseksi.

Viikonloppuvaelluksella Seitsemisessä
Syksy toi mukanaan jälleen uusia fukseja ja opiskelijaelämään kuuluvia tapahtumia. Ensimmäisen opiskeluviikon päätti aina yhtä huikeat toogat, jotka tänä vuonna pidettiin viehättävällä paikalla Vesilahdella. Kolmansien toogabileiden vuoksi olo tuntui jo melkein toogakonkarilta, vaikka lakanaan pukeutuminen vaati edelleen hieman miettimistä ja apukäsiä. Toogabilebändin säestyksellä oli kiva tanssahdella hyvässä porukassa kolmas vuosi käyntiin lääkiksessä. Toisella opiskeluviikolla pidettiin kurssisitsit, jossa pukeuduimme taruolennoiksi. Ikävä flunssaepidemia harmillisesti verotti sitsien osallistujia, mutta ihan kivan ohjelmantäyteisen illan saimme vietettyä.

Syksyn aikana on tulossa vielä oman vastaanoton videointi ja terveyskeskuspäivystyksen seuranta. Nämä molemmat ovat sellaisia, joita ei vielä kahden ensimmäisen vuoden aikana ole päässyt tekemään. Kolmosella käydään myös ruotsin kurssi, joka itselläni on vuorossa vasta keväällä. Tänä opiskeluvuonna tulee opintokäyntejä olemaan useammin kuin aikaisemmin, joten potilaiden kohtaamisharjoituksia tulee eteen yhä enemmän. Syväriprojektini on edennyt hyvin viime viikkoina ja alan pikkuhiljaa innostua tutkimustyöstä. Nyt on kuitenkin perjantai, laitan opiskeluhommat hetkeksi syrjään ja lähden nauttimaan Suomi-Ruotsi-maaottelun huikeasta tunnelmasta Tampereen Ratinassa. Hyvää viikonloppua teille lukijat!

perjantai 10. elokuuta 2018

Amanuenssina patologialla

Tänään sain päätökseen urani ensimmäisen amanuenssuurin. Neljä viikkoa patologialla opettivat paljon tästä lääketieteen alasta samalla kun pääsin seuraamaan patologien työtä käytännössä. Mielikuvani patologian merkittävyydestä myös muuttui kuluneen amanuenssijaksoni aikana. Patologia eli tautioppi nimensä mukaisesti antaa tietoa tautien luonteesta. PAD eli patologis-anatominen diagnoosi ja sen tekeminen tuli harjoittelun aikana tutuksi. Tämän jakson jälkeen myös tiedän, millaisia lähetteitä ja minkälaisissa tapauksissa patologeille tehdään. Vaitiolovelvollisuuden vuoksi kerron työnkuvastani ja kokemuksistani vain pääpiirteissään.


Patologialla merkittävä osa työstä kuluu mikroskoopilla histologisia näytteitä katsellen. Jo ensimmäisellä viikolla laadin lausunnon appendisiitista (umpilisäkkeen tulehdus) ja kolekystiitistä (sappirakon tulehdus). Olin ylpeä itsestäni erikoislääkärin hyväksyttyä lausuntoni, sillä kudosnäytteiden osalta lähtötasossani ei ollut kauheasti kehumista. Aloittaessani patologialla tunnistin histologiasta kuta kuinkin vain rasvakudoksen ja tumat. Hienoa ja palkitsevaa olikin huomata jakson aikana oman kehittymisensä. Toki jouduin lausuntoja tehdessäni konsultoimaan muita amanuensseja tai päivän senioria silloin tällöin. Vastuu on myös aina erikoislääkärillä, joten virhetulkinnan osuessa kohdalle kävimme erikoislääkärin kanssa näytteen yhdessä läpi ja korjasimme lausunnossa ilmenevät mahdolliset puutteet. Päivystykselliset jääleiketutkimukset ja niiden tarkastelu mikroskoopilla erikoislääkärin johdolla tuntuivat erityisen merkittäviltä ja osoittivat yhteistyöstä patologien ja kirurgien välillä.



Obduktioihin eli lääketieteellisiin ruumiinavauksiin osallistuimme muutaman kerran viikossa ja näissä pääsi myös paljon itse tekemään. Lääkiksen satunnaisissa opetusavauksissa jää usein sivustaseuraajaksi, sillä opiskelijoita on paljon eikä kaikille aina riitä tilaa aktiiviseen osanottoon. Obduktiot ovat hyvä keino oppia anatomiaa, sillä kirjasta lukeminen ei täysin vastaa ihmiselimistön topografiaa. Lisäksi osa anatomian opeista oli ainakin itseltäni kiusallisesti hieman unohduksissa, mutta sitä sai avauksissa palauteltua hyvin mieleen.


Kävimme lähes päivittäin meetingeissä kuuntelemassa eri erikoislääkäreiden keskustelua koskien potilaiden hoidon suunnittelua. Paikalla oli patologin lisäksi mm. radiologeja, korvalääkäreitä, urologeja ja onkologeja. Kaikista antoisinta olivat niin kutsutut sädemeetingit, koska niihin osallistuivat myös itse potilaat omaisineen. Vaikka patologialla ei tule oikeastaan potilaskohtaamisia, opettivat nämä meetingit lääkärin ja potilaan vuorovaikutusta. Tykkäsin käydä meetingeissä ja ne olivat amanuenssin roolissa yksinkertaisia vaikkakin silloin tällöin vähän nopeatempoisia. Niissä ei voinut oikein muuta tehdä kuin istua hiljaa paikallaan ja pyrkiä omaksumaan tiedon tulvasta kaikki oleellinen.

Yksi mielenkiintoisimmista hetkistä patologian jaksollani oli se, kun pääsimme käyttämään uutta TMA-laitetta. Työskentely vaati patologian alan tavoin oikeanlaista tarkkuutta ja keskittymistä. Jopa erikoistuvat lääkärit ihailivat työtämme, jota parin muun amanuenssin kanssa pääsimme toteuttamaan erikoislääkärin pyynnöstä. Projekti-TMA:ksi kutsumassamme työssä tarkoituksena oli porata reikiä rintasyöpäkudosnäytteisiin ja siirtää niitä samalle blokille vieri viereen kokoelmaksi. TMA on lyhenne Tissue Microarray -tekniikasta, jota käytetään nykyisin immunohistokemiallisessa tutkimuksessa. Ensimmäisen blokin kohtalona oli valitettavasti sulaa inkuboituessa, joten jouduimmekin aloittamaan työn alusta. Tämä oli kuitenkin vain osoitus siitä, että vastoinkäymiset kuuluvat tutkimuksen tekoon ja niistä pitää vain päästä yli. Toisella kertaa työ sujui nopeammin tekniikan ollessa jo ennestään tuttu. Olimme lopulta hyvin tyytyväisiä valmiiseen tuotokseemme, koska se oli meidän amanuenssien yhdessä aikaansaama. Saimme siitä huolimatta tarpeettoman suuret kehut suorituksestamme erikoislääkäriltä, koska mehän vain teimme työtä käskettyä.

Patologia osoittautui ennakkokäsitysteni vastaisesti varsin monipuoliseksi alaksi. Niinä aikoina kun emme tehneet lausuntoja, kuunnelleet meetingeissä tai osallistuneet obduktioihin, olimme joko patologian laboratoriossa dissekoimassa tai perehtymässä alan kirjallisuuteen. Toisinaan oli kuitenkin hetkiä, jolloin oli hiljaisempaa eikä laboratorionkaan puolella ollut juuri seurattavaa. Veitsen käyttöön ja muihin kirurgisiin pienvälineisiin alkoi dissekoidessa saada tuntumaa. Ajattelin usein, että jos mielii kirurgiksi, tämä on hyvä alku. Patologia luo mielestäni hyvän perustan prekliinisessä vaiheessa olevalle lääketieteen opiskelijalle. Tämän vuoksi voin suositella patologian amanuenssuuria varsinkin toisen opiskeluvuoden jälkeen. Miksei myös kolmannen lääkisvuoden jälkeen, koska silloin tästä harjoittelusta saa jo opintopisteitä. Kolmannen vuoden jälkeen tosin mahdollisuudet amanuensuuripaikkoihin ovat paljon laajemmat ja kliinisiä taitoja on ehtinyt oppia enemmän kuin vuotta aiemmin. Silloin voisi olla eduksi tutustua muihin erikoisaloihin ja harjoitella potilaiden kohtaamista sekä tutkimista.


Kaiken kaikkiaan kuluneesta kuukaudesta jäi todella hyvät fiilikset. Patologian osastolla oli hyvä ilmapiiri ja kaikki amanuenssit, erikoistuvat lääkärit ja erikoislääkärit muodostivat toimivan tiimin. Päivittäinen positiivinen palaute ilahdutti myös kovasti. Tänään avaimia palauttaessani tunsin hienoista haikeutta. Vaikka uskon päätyväni tulevaisuudessa kliinisemmälle alalle, oli tämä amanuenssuuri todella hyödyllinen tapa viettää toisen lääkisvuoden jälkeistä kesää. Siitä huolimatta, että olin vuotta alemmalla vuosikurssilla kuin osa amanuensseista, minua pidettiin yhtä lailla samanvertaisena ja tein aivan samoja työtehtäviä kuin muutkin. Toisinaan minusta tuntui kuin olisin kandina klinikassa. Ensi vuonna olisi tarkoitus kokeilla taas jotain aivan erilaista riippuen vähän siitä, mille erikoisalalle onnistun saamaan paikan. Toivon saavani kokemusta mahdollisimman monelta eri erikoisalalta, koska uskon, että se auttaa minua lopulta löytämään sen itseäni eniten kiehtovimman.