Lokakuu osoittautui sen verran intensiiviseksi simulaatioiden ja pitkien klinikkapäivien vuoksi, etten ole ehtinyt ollenkaan blogia päivittämään. Juuri päättynyt anestesiologian kolmen viikon kliininen jakso opetti erityisesti kriittisesti sairaan potilaan hoitamista. Vakavasti sairailla ja peruselintoimintojen häiriöissä epävarmuus ja huoli potilaan tilasta voi lääkärilläkin olla suuri. Oleellista näissä tilanteissa on pysyä rauhallisena sekä toimia systemaattisesti, joihin tämä jakso antoi hyvin valmiuksia. Henkeä uhkaavia hätätilanteita ei yleislääkärin työssä päivittäin kohtaa, mutta silloin kun tällainen tilanne vastaan tulee, on kyettävä toimimaan oikeaoppisesti.
Keskeisenä opetusmuotona viime viikkoina hallitsivat simulaatiot, jotka ovat olleet yksi mieleenpainuvimpia oppimiskokemuksia oikeastaan koko lääkiksen aikana. Simulaatioiden tarkemmasta sisällöstä ei valitettavasti ole lupa puhua ulkopuolisille, jotta tulevilla simulaatiokävijöillä olisi yhtäläinen valmius kohdata toisinaan haastaviakin, todellisuuteen rinnastettavissa olevia potilastapauksia. Tämän vuoksi se, mitä tapahtuu simulaatiotiloissa, jää simulaatiotiloihin. Kaiken kaikkiaan niissä kuitenkin korostui yhteistyö, diagnostinen prosessi, Akuuttihoito-oppaan hyödyntäminen hoidon valinnassa ja hyvin tärkeänä osana myös konsultointi. Varsinkin lääkärin roolissa tunsi eläytyvänsä simulaatiohetkeen kuin oikeaan potilaaseen, vaikka vuoteella makoilikin puhuva tai tajunnaltaan alentunut nukke.
Anestesiologian jakso alkoi siis simulaatio- ja teoriaviikolla, jossa harjoittelimme pääasiassa peruselintoimintojen häiriöistä kärsivän potilaan hoitamista. Jokainen pääsi vuorollaan toimimaan lääkärinä, joka oli samalla halutuin, mutta myös tietyllä tapaa pelätyinkin rooli. Lääkäriin luonnollisesti kaikki katseet kääntyivät kun selvitimme tiimin kanssa, mikä juuri tätä potilasta vaivasi ja miksi. Simulaatio on onneksi turvallinen ympäristö harjoitella vakavasti sairaan tai muun hätätilapotilaan hoitamista. Aina kaikki ei mene kuin oppikirjoissa, mutta virheistä oppii eikä ainakaan tee samaa mokaa uudestaan oikean potilaan kanssa. Simulaatioiden jälkeen keskustelimme tapauksesta, sen herättämistä tunteista ja annoimme rakentavaa palautetta. Aika moni klinikkaryhmästämme oli yhtä mieltä siitä, että anen jakson ensimmäinen viikko oli yksi parhaista viikoista koko lääkiksen aikana.
Vastapainona simulaatioille ja luentotyyppisille teoriaopetuksille otimme tavaksi harrastaa päivittäin ohjatusti joogaa. Kuulostaa varmasti erikoiselta, että joogasimme yhdessä klinikkaryhmän kesken koulupäivän aikana, mutta tällä oli yllättävän positiivinen vaikutus oppimiskykyyn. Jooga ja tietyt rentoutusharjoitukset sopivat oikein hyvin juuri anestesiologian jaksolle. Tällä alalla saattaa tulla vastaan hyvinkin vakavia ja vaikeita tapauksia, joissa täytyy pystyä säilyttämään toimintakyky ja looginen päätöksenteko mahdollisesta sisäisestä paniikista huolimatta. Viimeisenä anen jakson päivänä juuri ennen tenttiä itse asiassa oikein toivoimme joogatuokiota.
Seuraavat kaksi viikkoa jaksosta vietimme TAYS:ssa eri leikkaussaleissa anestesiologien työhön tutustumassa. En ole itse kovin kiinnostunut anestesiologiasta, joten leikkuripäivät tuntuivat toisinaan varsin pitkiltä. Oli silti kiva päästä osallistumaan ilmatien hallintaan, maskiventilointiin, kanyylin laittoon ja muihin pieniin toimenpiteisiin. Iso osa ajasta oli kuitenkin odottelua, ja tämän ajan yritin käyttää hyödyksi lukemalla tenttiin. Anestesiologit tunnetusti juovat varsin paljon kahvia, joten pelin hengessä myös oma kahvinkulutukseni kasvoi anen jakson aikana.
Tällä viikolla järjestettiin myös pitkän tauon jälkeen kaikille vuosikursseille yhtenäinen Karttuvan tiedon testi, joka itse asiassa ensi kertaa toteutettiin muidenkin lääkiksien kanssa yhteistyössä. Testissä oli 178 monivalintakysymystä, joissa jokaisessa oli yksi eniten oikea vastaus ja vääristä vastauksista sai miinuspisteitä. Olen aina yrittänyt testissä parhaani, mutta tällä kertaa ylimmän vuosikurssin edustajana halusin todella tietää osaamistasoni ja kehityskulun. Reilu ennätysparannus ilahdutti, mutta useaan kysymykseen auttoi ennen kaikkea työkokemus preklinikan ulkoa opittuun tietoon verrattuna. Mielenkiintoista olisi tietää, tullaanko vuosikurssikohtaisia tuloksia vertaamaan myös eri tiedekuntien kesken.
Kliinisistä jaksoista on enää edessä onkologia sekä lasten- ja nuorisopsykiatria, joten lääkis on jo kohta kääntymässä loppusuoralle. Joululoman jälkeen onkin sitten jäljellä viimeinen silaus eli Valmistuminen -jakso, jossa kerrataan tärkeimpiä kokonaisuuksia ja valmistaudutaan lääkiksen jälkeiseen elämään. Sitä ennen kuitenkin marraskuu tuo tullessaan onkologian kliinisen jakson lisäksi kauan odottamiani lääkistapahtumia, jotka tuovat valoa pimeyteen. Hauskaa Halloweenia kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti