Lääketieteen lisensiaatti

Yksi suurimmista unelmistani kävi toteen viime viikonloppuna, kun pääsin yhdessä vuosikurssini kanssa vannomaan lääkärinvalan ja valmistuimme kuuden vuoden aherruksen päätteeksi lääkäreiksi. Lääkäri on ollut haaveammattini jo pienestä tytöstä lähtien, joten tämän pitkäaikaisen haaveen toteutuminen oli yksi elämäni parhaimmista saavutuksista. Koko valmistujaisviikonloppu oli kerrassaan ikimuistoinen kokonaisuus, ja otinkin joka hetkestä kaiken ilon irti. Hienointa oli varmasti se, että tämän kaikki odotukseni ylittäneen hienon virstanpylvään sai jakaa yhdessä parhaimpien ystävieni kanssa.

Valmistujaisviikonloppu alkoi torstai-iltana 31.3. valajuhlaharjoituksilla Tampereen yliopiston juhlasalissa. Tulin harjoituksiin suoraan töistä, enkä vielä siinä vaiheessa tahtonut oikein ymmärtää, mitä kaikkea upeaa lähipäivinä onkaan edessä. Tilaisuudessa kävimme pääpiirteissään läpi juhlan kulun ja löysimme omat paikkamme juhlasalista. Sen jälkeen alkoikin kutkuttava odotus, mutta samalla jännitys koko lääkiksen huipentavasta valmistujaisjuhlasta. Ei ihme, että sinä yönä ei tahtonut saada unta.

Perjantai 1.4. valkeni aurinkoisena ja erittäin kauniina kevätpäivänä. Aamupuuron ääressä lueskelin lääkärinvalan sanoja ja painoin niitä mieleeni. Kävin kampaajalla nutturakampauksen laitossa, meikkasin ja pukeuduin valajuhlamekkoon. Aprillipäivä ei käynyt mielessäkään, kun ajatukset olivat täysin valajuhlassa ja todistuksen saamisessa. Noin klo 10.30 saavuin yliopistolle ja sain pientä jännitystäni lievitettyä ystävien tuella. Tunnelma oli odottava, mutta hieman myös epäuskoinen. Mihin nämä kuusi vuotta ovat menneet? Olenko ihan oikeasti valmistumassa lääkäriksi vai onko tämä kuitenkin vain unta?

Kohti valaa

Noin klo 11 aikaan saapui arkkiatri ja asettauduimme portaille yhteiskuvaa varten. Upea joukko fiksuja, sisukkaita ja päämäärätietoisia nuoria vastavalmistuvia oli pian saamassa LL-tutkintotodistuksen käteen ja suuntamassa opiskeluvuosien jälkeen työelämään. Sitä kelpasi yhdessä tuulettaa.

Cursus Starck 2016-2022

Kello läheni 12:ta ja asettauduimme valmistuvien kulkueeseen juhlasalin ulkopuolelle. Läheiset, sukulaiset ja tuttavat olivat jo asettautuneet saliin ja upean musiikin säestyksellä astelimme viimein jonossa juhlapaikalle. Dekaanin, vararehtorin ja arkkiatrin juhlavien puheiden sekä lahjakkaiden kurssilaisten taidokkaan musiikkiesityksen jälkeen nousimme seisomaan lausuaksemme lääkärinvalan. Jokainen vuorollaan lausui oman koko nimensä täydelle juhlasalille, minkä jälkeen toistimme Lääkäriliiton piiriylilääkärin perässä lääkärinvalan ylväät sanat.  

Seuraavana oli vuorossa tutkintotodistusten haku riveittäin aakkosjärjestyksessä. Tätä oli kaiken muun ohella hienoa seurata, kun oma vuoroni hakea todistus lavalta oli loppuvaiheilla. Hetki tuntui paljon upeammalta kuin ylioppilastodistuksen saaminen, koska tähän sisältyi kaikki se valtava työ, jota yleensä koko tutkinto-ohjelmaan pääseminen vaati. Todistus kädessä kävelimme tervehtimään seuraavaksi arkkiatria, joka seisoi juhlavasti lavan edessä meitä valmistuneita onnittelemassa. 

Valajuhlan lopussa oli vuorossa kurssin valitseman opetushenkilön sekä valmistuneen puhe. Kaikki valajuhlan puheet sopivat tähän arvokkaaseen tilaisuuteen hienosti ja niillä oli tunnetasolla iso merkitys. Valmistujaisjuhla päättyi yhteislauluna Gaudeamus Igituriin, jonka jälkeen astelimme juhlasalista valmiina lääkäreinä elämä edessä. Tätä onnellisuutta eivät sanat riitä kuvaamaan. Valajuhla oli koko valmistujaisviikonlopun ehdoton kohokohtani, vaikka nautinkin ihan joka hetkestä sen jälkeenkin. 

Juhlasalin ulkopuolella satoi lämpimiä onnitteluja perheeltä, muilta lähimmäisiltä sekä tietenkin kanssavalmistuneilta. Tätä hetkeä ikuistimme lukuisin valokuvin kuohuviinilasin äärellä, ruusu ja uunituore lääkärin tutkintotodistus kainalossa. Vaikka olin juuri valmistunut hienoon ammattiin, hetken teki äärettömän upeaksi kaikki ihanat ystävät, jotka lääkisaikana niin läheisiksi ovat tulleet. Haikeus tämän kaiken koulutaipaleen loppuun saattamisesta ei kuitenkaan lannistanut, sillä lujat ystävyyssuhteet tulevat varmasti säilymään vahvoina koko uramme ajan eriytyessämme lääketieteen eri aloille. Salin ulkopuolella oli jaossa huikea vuosikurssimme kronikka, jonka saimme muistoksi mahtavasta kuudesta opiskeluvuodesta. En tätä teosta ole vielä juurikaan ehtinyt kahlaamaan läpi, mutta satuin huomaamaan, että minut oli äänestetty vuosikurssin toisiksi motivoituneimmaksi. Mietin, mahtaakohan blogillani olla tähän osuutta asiaan. 

Valajuhlan jälkeen menimme perheeni ja isovanhempieni kanssa ravintola Tampellaan syömään. Oli hienoa saada jakaa tämä ilta heidän kanssa, koska valmistumiseni oli heille varmasti yhtä suuri merkitys kuin sillä oli minulle. Olen erittäin kiitollinen läheisilleni, että he ovat olleet tukenani aivan lääkiksen pääsykokeisiin valmistautumisen ajoilta viimeisiin klinikkapäiviin saakka. He ovat jaksaneet uskoa minuun, kun itsestä ei aina siltä ole tuntunut. Kun lääkiksen ovet minulle kuitenkin lopulta vuonna 2016 aukesivat, tiesin, että kuuden vuoden kuluttua sieltä putkahtaisin ulos valmiina lääkärinä. Tässä sitä nyt ollaan. 

Seuraava päivä lauantai kului valmistautuessa toiseen huipennukseen eli iltajuhlaan Sokos Hotel Tornin Paja Kongressissa. Pienten coctailpalojen valmistamisen, kampaajan, juhlameikin ja iltapukuun pukeutumisen jälkeen etkoilimme rennosti kaveriporukalla ennen juhlapaikalle siirtymistä. Oli ihastuttavaa, että iltajuhlaan saapui myös välivuodelle jääneitä ystäviämme. 

Vuosijuhlia muistuttava iltajuhlatilaisuus oli hieno tapa juhlistaa saavutustamme kolmen ruokalajin illallisella juhlapuheiden ja muiden ohjelmanumeroiden kera. Ilta tuntui vain kiitävän ohitse, ja hyvin lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen olimmekin jo siirtymässä kohti busseja, jotka veivät meidät jatkoille Nokian Kerholaan. Bussimatkan teki viihdyttäväksi sisätautilääkärin vetämä sisätautien alan tietokilpailu. Lääkärihän ei koskaan ole valmis, vaan ala on elinikäistä oppimista. 

Jatkoilla tanssimme ystävieni kanssa pikkutunneille asti, ja olinkin muiden innokkaiden juhlijoiden kanssa juhlapaikalla aivan loppuun saakka. Jo fuksivuoden syksystä niin isoksi biisiksi muodostunut Anssi Kelan 1972 tuntui säväyttävän nyt paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Meistä tuli ihan oikeasti lääkäreitä. Jatkoilla juhlimme alempien vuosikurssien kanssa ja oli ilo nähdä kaikkia tuttuja kasvoja nuoremmista kollegoista. Ilta oli kaikin puolin huikea kruunu näille valmistujaisille, enkä tule tätäkään päivää koskaan unohtamaan. 

Sunnuntaina kokoonnuimme vielä kurssin kesken sillikselle Hatanpään Soutupaviljonkiin, jossa saunoimme, paljuilimme ja nautimme herkullisista pöydän antimista. Viimeisen juhlapäivän helmenä toimi vuotta alemman kurssin bändi, jonka tahdissa oli kiva päättää elämäni paras ja onnellisin viikonloppu. Lääkis on nyt takanapäin, mutta lääkärin ura ja haasteet ovat edessä. Haluan kiittää läheisiäni, ystäviäni sekä kaikkia blogiani lukeneita tästä unohtumattomasta matkasta. Saan olla ylpeä ja kiitollinen, että blogiani on jaksanut lukea niin iso joukko ihmisiä eri puolilta maailmaa. Olen myös hyvin otettu siitä, että postauksillani olen saanut inspiroitua lääkikseen pyrkijöitä matkalla kohti unelmaa. Tämä lääkisblogi on nyt tullut tiensä päähän, mutta aion jatkaa kirjoittamista nuorena lääkärinä. Kiitos ja kumarrus!