Taipaleeni lääkikseen

Lääkärin ammatti on ollut minulla haaveena jo lapsuudesta asti. Lukiossa kävin kaikki pääsykokeeseen tarvittavat fysiikan, kemian ja biologian kurssit. Koska olin jo lukioaikana päättänyt lääkikseen hakea, halusin kirjoittaa myös nämä aineet yo-kirjoituksissa. Biologian ja kemian yo-kokeet sujuivat hyvin, mutta fysiikan arvosana kertoi osaamisesta jotain aivan muuta. Koin silloin, että ei minusta olisi koskaan lääkikseen pääsemään, sinnehän vaaditaan puhdas ällärivi…

Abivuonna osallistuin pitkälle valmennuskurssille odotuksissani parantaa luonnontieteellistä ymmärrystä. Fysiikan omaksuminen tuotti edelleen päänvaivaa, joten tein päätöksen vaihtaa hakukohteeksi hammaslääkiksen. Uskottelin itselleni, että sinne haluan, vaikka tosiasiassa vaihdoin hakukohteen alempien pisterajojen takia.

Luin ahkerasti koko hakukevään (olen aina ollut tunnollinen opiskelija) ja kevään 2014 kokeen jälkeen jäi hyvä fiilis. Tulosten saavuttua pettymys oli järkyttävän suuri, sillä olin jäänyt 12. varasijalle Turun hampaalle. Itsetuntoni koki valtavan kolauksen tajutessani, kuinka kauaksi olin jäänyt yleisten lääkiksien rajoista. Otin kuitenkin vastaan opiskelupaikan Tampereen teknilliseltä yliopistolta materiaalitekniikalta, johon olin yo-todistuksella päässyt.

Syksyllä alkoivatkin nämä insinööriopinnot, mutta jo opintojen alkuvaiheessa koin, ettei ala ole minua varten. Tiesin osallistuvani seuraavana keväänä jälleen valintakokeisiin. Lukemiset aloitin syyskuun lopulla, ja yliopistolla luin mm. insinöörifysiikkaa ja laajaa kemiaa. Keväällä kevensin lukujärjestystäni, jotta aikaa pääsykokeisiin valmistautumiselle jäisi. Kävin myös saman valmennuskurssin, joka kuitenkin tuntui keskittyvän liikaa perusasioihin. Tällä hakukerralla panostin edellistä enemmän laskemiseen. Painotin kuitenkin turhan paljon laskujen määrää kuin laatua ja syvällistä ymmärrystä. Hakukevät oli todella raskas ja vedin itseni aivan piippuun. Saatoin tehdä jopa 12-tuntisia opiskelupäiviä, sillä halusin lukea enemmän kuin kukaan muu. Tämä toi uskoa, että toisella hakukerralla sisään mennään.

Hain uudelleen Turun hampaalle, koska tiesin taitotasoni uupuvan vielä ”oikean” lääkiksen tasosta. Ennen pääsykoetta oloni oli luottavainen, enkä juuri jännittänyt. Tiesinhän, kuinka paljon olin päntännyt ja laskenut kuluvana vuonna. Vuoden 2015 pääsykoe meni osaltani todella huonosti, ja poistuin kokeesta itkien kuin vesiputous. Tänä vuonna en takuulla pääsisi sisään, olin hyvin musertunut. Osallistuin sinä keväänä vielä Tampereen teknillisen yliopiston pääsykokeisiin tarkoituksenani vaihtaa biotekniikkaan, mikäli en hampaalle pääsisi. Tulosten julkistamisen jälkeen pettymys oli valtava: olin jäänyt 2. varasijalle Turun hampaalla. Sitä itkun ja epäonnen määrää ei ole mukava muistella. Laadin kokeesta oikaisupyynnön, koska ajattelin, että sillä olisi vielä pienikin toivon kipinä. Eihän se tietenkään mihinkään johtanut. Pääsy biotekniikkaan ei lohduttanut sen pettymyksen keskellä.

Syksyllä alkoivatkin biotekniikan opinnot tutussa koulussa. Jo alusta asti oli selvää, että pääsykokeessa jälleen keväällä istutaan. Sinä syksynä koin ensimmäistä kertaa itseluottamusta. Olin päässyt opiskelemaan suosittua alaa, jonne on myös kohtuullisen vaikea päästä. Tulevat ensikertalaiskiintiöt latistivat kuitenkin mieltäni, mutta pysyin silti positiivisena ja uskoin omaan tekemiseeni. Koko vuoden kävin pääsykokeita hyödyntäviä kursseja kuten biokemiaa, solubiologiaa, molekyylibiologiaa ja ihmisen fysiikkaa. Lääkikseen valmentautumisen aloitin marraskuun alussa. Yliopiston tenteistä raavin pienellä panostuksella vitosia, ja näin itsessäni lahjakkuuden, sellaisen, jota en ennen ollut kokenut.

Ohjenuora asuntoni seinällä

Syksyllä tein päätöksen hakea hampaan sijasta yleiselle. Halu päästä lääkikseen oli kasvanut uusille asteille, ja tahdoin päästä yrittämään hakua unelma-ammattiini. Vaikka edellisenä keväänä jäin hampaalla rannalle, olisivat raakapisteeni riittäneet muihin hammaslääkiksiin ja eläinlääkikseen. Tämä jos mikä antoi minulle toivoa. Olin siis periaatteessa yltänyt jo hammaslääkiksen ja eläinlääkiksen edellyttämälle tasolle. Enää olisi yllettävä sille kaikkein korkeimmalle eli yleiseen lääkikseen.

Be greater than average

 

Kolmas hakukevät sujui aiempia paremmin. En osallistunut enää valmennuskurssille, sillä en kokenut saavani sellaisesta enää irti. Kaiken lisäksi se olisi vienyt aikaa omaehtoiselta lukemiseltani. Tänä keväänä myös muutin pääsykokeeseen valmistautumista merkittävästi. Painotin laadukasta tekemistä ja varoin väsyttämästä aivojani liikaa. Asetin itselleni päiväkohtaisen rajan (6 h), jota en saanut ylittää. Lopun päivästä annoinkin itselleni luvan rentoutua urheilutreeneissä tai televisiota katsellen. Oppimista tapahtui.

Jatkoin tällä hyväksi katsomallani tavalla enkä välittänyt muista hakijoista. Laatu ja tehokkuus olivat avainsanoja, ja lisäksi panostin fysiikan syvällisempään ymmärtämiseen. Laskin soveltavia tehtäviä uudelleen ja uudelleen. En antanut minkään tehtävän jäävän ymmärtämättä vaan kävin kaikkia läpi kunnes varmasti ymmärsin ne. Tämä oli luultavasti paras anti ja avain menestymiseen.

Hakuaika koitti ja edessäni oli vaikea valinta: Tampereen lääkis vai Kuopion lääkis? Pitkien harkintojen jälkeen valitsin itselleni kaikkein mieluisimman, Tampereen. Luotin itseeni ja jaksoin raskaan hakukevään sen voimalla, että olen hakenut unelmieni opiskelupaikkaan. Loppukeväänä vielä kevensin tahtia ja pidin huolen, että aivoni saivat tarpeeksi lepoa. Kun pääsykoe häämötti, koin olevani valmis.

Usein kuullaan sanottavan, että opiskelupaikkaan pääsee, jos vain tekee tarpeeksi töitä ja haluaa tarpeeksi. Minä halusin! Uskottelin itselleni, että laadukkaasti opiskelemalla ja sillä tahdolla, mikä minulla oli, voin onnistua. Pääsykoe jännitti kovasti, mutta saatua luvan aloittaa olin innoissani. Oli kivaa päästä näyttämään oma osaaminen. Koetta tehdessäni olin flow-tilassa. Aikaa tarkistamiseen jäi ja kokeen päätyttyä päällimmäinen tunne oli hyvä. Siitä alkoikin kesälomani ja päätin unohtaa kokonaan kokeen.

Tulosten julkistamispäivänä olin todella hermostunut. Kun sain tietää tulosten tulleen, kirjauduin opintopolkuun ja siellä se ihana teksti odotti: opiskelupaikka myönnetty! En voinut uskoa silmiäni, luulin sen olleen virhe. Miten minä muka olisin voinut päästä? Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla.

Kolmas kerta toden sanoi, ja edellisenä vuonna rajalle jääminen olikin onnenpotku. Jos viime vuonna olisin hampaalle päässyt, tuskin olisin enää yleiselle päätynyt. Tätä minä kutsun kohtaloksi.