Kalevan kisat ja urheilupohdiskelua

Tähän viikonloppuun kuului urheilua ja kotimaan matkailua kauniissa Suomen kesässä. Reissun pääkohteena olivat Kalevan kisat Oulussa, jotka omalta osaltani jäivät kuitenkin vaan pituuden karsintaan. Pitkä ajomatka kisoihin sai minut miettimään suhtautumistani yleisurheiluharrastukseeni. Miksi urheilen? Miksi jatkan epäonnistuneiden kisojen jälkeen kilpaurheilua, vaikka se useimmiten ottaa enemmän kuin antaa.

Niukasti yliastuttu karsintahyppy Oulun Kalevan kisoissa

Ensiksi on mainittava, että urheilen ja kilpailen pohjimmiltaan itselleni. Urheilu on minulle keino kääntää ajatuksia pois muista asioista kuten opiskelusta. Sen avulla voin lievittää silloin tällöin ilmenevää stressiä ja pysyä hyvässä kunnossa. Tiedän, että useat omanikäiseni tytöt käyvät usein salilla ja ohjatuissa jumpissa, mutta minä olen valinnut harrastuksekseni kilpaurheilun. Tällä tavoin pystyn haastamaan itseni, ja urheilu tarjoaa minulle myös elämänsisältöä. Innostavaa kilpailuissa on lisäksi se, että ei voi tietää, milloin hyppy onnistuu teknisesti kantaen pitkälle. Jokainen kilpailuhyppy on mahdollisuus lunastaa omat odotukset ja todistaa kykynsä.

Vaikka en tavoittele enää niin suuria urheilun saralla, tykkään olla osana suuria urheilutapahtumia kuten Kalevan kisoja. Urheilu on minulle oma maailmansa, jossa saan keskittää ajatukseni vuosien saatossa opittuihin tarkkoihin liikeratoihin. Osa oman lajini motorisista liikeradoista on minulla selkäytimessä, enkä haluaisi, että opitut taitoni ihan vielä valuisivat hukkaan. Tämä kaikki saa minut jatkamaan harjoittelua ja kilpailemista. Kilpaurheilu ei kuitenkaan kestä loputtoman pitkään, sillä myöhemmin ikä sanelee jokaisen urheilijan uralle lopun.

Palatakseni Kalevan kisoihin, nautin kilpailuiden tunnelmasta ja kaikista pienistä asioista, joita menestyneimmät urheilijat eivät välttämättä edes huomaa. Pidin jo esimerkiksi siitä, että sain olla urheilijan roolissa mukana yleisurheilun SM-kilpailuiden suurta urheilujuhlaa. Oli mukavaa astella kentälle ison yleisön keskelle ja vilkuttaa urheilijaesittelyssä lähes täydelle katsomolle.



Urheilijaesittely Raatin stadionin screenillä

Hypyt eivät lentäneet tällä kertaa niin pitkälle, kuin olisin toivonut, mutta sijoitukseeni olin ihan tyytyväinen (karsinnan 12.). Loppupäivän sainkin paistatella päivää auringossa katsellen muiden urheilijoiden suorituksia ja edesottamuksia. Tällä reissulla opin, että pitää osata nauttia niistä pienistäkin iloista, joita elämän varrella tulee vastaan.

Poseeraus kisamaskotin kanssa kisan jäljeen