Uusia tuulia

Tämä blogi on tullut tiensä päähän, mutta kirjoittelu jatkuu (työkiireet huomioiden) uuden blogini puolella: Dreamerika - Nuoren lääkärin mietteitä. Blogiin pääset tästä linkistä tai Instagramini @merikasofianna kautta. Kiitos kaikille lukijoille kuluneista vuosista ja lämpimästi tervetuloa seuraamaan uusia haasteitani matkalla kohti unelmia!  

Haaveista totta - Kos

Lääketieteen lisensiaatiksi valmistuttuani suuntasin keväällä terveyskeskuspalveluita suorittamaan. Elokuun ensimmäisellä viikolla pidin viikon mittaisen hengähdystauon ja suuntasin lomamatkalle Kreikan aurinkoon, hurmaavalle Kosin saarelle. Kos valikoitui kesän matkakohteeksi siitäkin syystä, että se tunnetaan Hippokrateen saarena eli juuret lääketieteessä ulottuvat jo ajalle ennen ajanlaskun alkua. Olen myös jo lapsuudesta saakka ollut kova Kreikka-fani ja yhtenä monista Kreikan lomasaarista Kos oli minulta vielä kokematta.

Viehättävä huoneistohotellimme sijaitsi kävelymatkan päässä Kosin kaupungista. Heti ensimmäisenä iltana kävimme ihailemassa yhtä tunnetuimmista Kosin nähtävyyksistä, Plataanipuuta. Legendan mukaan Hippokrates opetti sen alla lääketiedettä oppilailleen noin 2400 vuotta sitten. Kuitenkin itse puu on arviolta noin 500 vuotta vanha. Omalle kohdalleni Hippokrateen puulla oli tavallista turistia syvällisempi merkitys, sillä keväällä lääkäriksi valmistuttuani vannoin yhdessä vuosikurssini kanssa Hippokrateen lääkärinvalan. Tätä nykyä plataanipuu voi hieman hieman huonosti rakennustelineiden kannattelemana ja runko halkaistuna. Plataanipuuaukion kerrotaan olleen myös muinainen markkinapaikka. Plataanipuun ohi kuljin päivittäin tehdessäni joko aamulenkin tai iltakävelyn kaupunkiin. Puun lähettyvillä tunsin seikkailevani modernin lääketieteen syntysijoilla. 

Toisena lomapäivänä lähdin kaupunginbussilla toiseen keskeiseen antiikin nähtävyyteen Asklepieioniin, jonne Hippokrates perusti koulunsa ja jossa vannottiin ensimmäiset lääkärinvalat 2500 vuotta sitten. Hippokrateen aikoina lääkärit kaikkialta vierailivat täällä, ja sinne tulivat myös sairaat parantumaan. Asklepieion sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Kosin kaupungin keskustasta. Sisäänpääsymaksuna oli 8 euroa yli 25-vuotiaalta ja se oikeutti vapaaseen kiertelyyn temppelin alueella raunioissa. Alueella oli heti aamusta hyvin rauhallista, lukuun ottamatta ärhäköitä ampiaisia, joista yksi sotkeutui hiuksiini. Akslepieionissa oli varsin runsaasti korkeuseroja ja portaita. Aika paljon sinne oli rakennettu uutta, mutta jonkin verran oli säilynyt alkuperäisiä rakennelmia ja muistomerkkejä. Suurin osa kävijöistä saapui vuokra-autoilla paikalle, mutta julkinen liikenne kuljetti Asklepieionista myös takaisin Kosin kaupungin sykkeeseen. 

Lomaviikon aikana kävimme myös parilla matkatoimiston retkellä. Ensimmäisenä oli vuorossa iltaretki Zian vuoristokylään auringonlaskun aikaan. Kylässä oli hyvin ruuhkaista sekä tavernat hyvin täyteen buukattuja. Pidin kuitenkin tunnelmasta kylässä ja tykkäsin katsella, kuinka hienosti ihmiset olivat sitä varten pukeutuneet. Auringonlasku ei itsessään mielestäni ollut kovin erikoinen, koska olen lapsuudessa nähnyt Santorinilla jopa maailman kauneimmaksi kuvatun auringonlaskun sekä helmi-maaliskuun vaihteessa Sri Lankassa upeita auringonlaskuja horisontin taakse. Zian retki oli kaikesta huolimatta kiva ja kannattava reissu, vaikka sieltä paluu hieman kaoottinen olikin ahtailla vuoristokujilla illan pimeydessä. 

Hauskin lomapäivä osoittautui kaikkea muuta kuin lääketieteeseen liittyväksi. Lähdimme kokopäivän meriretkelle kolmen lähisaaren (Kalymnos, Plati ja Pserimos) kierrokselle. Kosin satamasta lähtevällä Santa Maria -aluksella matkasimme laivan kannella aurinkopedeillä yhdessä saksalaisturistien kanssa. Ensin kävimme pesusienistään kuuluisalla Kalymnoksen saarella, jossa retken hintaan sisältyi kevyt lounas. 

Matkamuistojen hankinnan jälkeen laivan nokka oli kohti asumatonta Platin saarta, jossa pääsi uimaan kristallinkirkkaisiin vesiin. Oikeastaan uiminen oli sivuroolissa, sillä laiva ankkuroitiin paikalleen ja siitä alkoikin aluksesta mereen hyppiminen. Rohkeimmat hyppivät laivan toiselta kannelta tai jopa laivan viereiseltä kiveltä. Itse pudottauduin ensimmäiseltä tasolta, sillä tikkaita pitkin laskeutuminen olisi ollut turhan hidasta. Uimapysähdyksellä oli niin hauskaa, että kävin vielä toistamiseen aluksesta hyppäämässä. Seuraavaksi baarimikko kuulutteli happy hourista, joten uimisen päätteksi maistui kylmä cocktail musiikin soidessa taustalla. 

Viimeisenä maihinnousuna oli Pserimoksen saari, jossa oli kaunis hienohiekkainen uimaranta. Kosin kaupungissa uimarannat sitä vasten ovat varsin kivikkoisia, joten niissä ei oikein pystynyt ilman uimatossuja uimaan. Päivä merellä oli ikimuistoinen ja etenkin paluumatkalla tunnelma alkoi olla rento ja kuten saksalaiset sitä kutsuivat, partyboat. 

Muuten päivät kuluivat rennosti auringosta ja lämmöstä nauttien, huolettomasti uimapatjalla loikoillen, herkullista ruokaa unohtamatta. Aamu alkoi usein joko juoksu- tai kävelylenkillä rantabulevardilla, minkä jälkeen oli mukava pulahtaa uimaan virkistävään hotellin uima-altaaseen. Kanasouvlaki, tsatsiki ja kreikkalainen salaatti kuuluivat onnistuneeseen lomaelämykseen. Iltakävelyillä Kosin kaupungin vilinässä, vanhassa kaupungissa ja satamassa viimeistään pääsi irtautumaan arjen kiireistä. Kosilla ostosmahdollisuudet ovat myös hyvät ja hintataso varsin edullinen. Matkamuistoina hankin tietysti Hippokrateen pään, jääkappimagneetin ja tarttuipa vanhasta kaupungista mukaan myös englanninkielinen alkuperäinen Hippokrateen vala. 

Takana siintää Turkin rannikko

Ihanien lomamuistojen ansiosta jaksaa jälleen ahkeroida syksyn kiireitä ja pimeneviä iltoja. Onneksi kuitenkin vielä on kesää jäljellä!

Lääketieteen lisensiaatti

Yksi suurimmista unelmistani kävi toteen viime viikonloppuna, kun pääsin yhdessä vuosikurssini kanssa vannomaan lääkärinvalan ja valmistuimme kuuden vuoden aherruksen päätteeksi lääkäreiksi. Lääkäri on ollut haaveammattini jo pienestä tytöstä lähtien, joten tämän pitkäaikaisen haaveen toteutuminen oli yksi elämäni parhaimmista saavutuksista. Koko valmistujaisviikonloppu oli kerrassaan ikimuistoinen kokonaisuus, ja otinkin joka hetkestä kaiken ilon irti. Hienointa oli varmasti se, että tämän kaikki odotukseni ylittäneen hienon virstanpylvään sai jakaa yhdessä parhaimpien ystävieni kanssa.

Valmistujaisviikonloppu alkoi torstai-iltana 31.3. valajuhlaharjoituksilla Tampereen yliopiston juhlasalissa. Tulin harjoituksiin suoraan töistä, enkä vielä siinä vaiheessa tahtonut oikein ymmärtää, mitä kaikkea upeaa lähipäivinä onkaan edessä. Tilaisuudessa kävimme pääpiirteissään läpi juhlan kulun ja löysimme omat paikkamme juhlasalista. Sen jälkeen alkoikin kutkuttava odotus, mutta samalla jännitys koko lääkiksen huipentavasta valmistujaisjuhlasta. Ei ihme, että sinä yönä ei tahtonut saada unta.

Perjantai 1.4. valkeni aurinkoisena ja erittäin kauniina kevätpäivänä. Aamupuuron ääressä lueskelin lääkärinvalan sanoja ja painoin niitä mieleeni. Kävin kampaajalla nutturakampauksen laitossa, meikkasin ja pukeuduin valajuhlamekkoon. Aprillipäivä ei käynyt mielessäkään, kun ajatukset olivat täysin valajuhlassa ja todistuksen saamisessa. Noin klo 10.30 saavuin yliopistolle ja sain pientä jännitystäni lievitettyä ystävien tuella. Tunnelma oli odottava, mutta hieman myös epäuskoinen. Mihin nämä kuusi vuotta ovat menneet? Olenko ihan oikeasti valmistumassa lääkäriksi vai onko tämä kuitenkin vain unta?

Kohti valaa

Noin klo 11 aikaan saapui arkkiatri ja asettauduimme portaille yhteiskuvaa varten. Upea joukko fiksuja, sisukkaita ja päämäärätietoisia nuoria vastavalmistuvia oli pian saamassa LL-tutkintotodistuksen käteen ja suuntamassa opiskeluvuosien jälkeen työelämään. Sitä kelpasi yhdessä tuulettaa.

Cursus Starck 2016-2022

Kello läheni 12:ta ja asettauduimme valmistuvien kulkueeseen juhlasalin ulkopuolelle. Läheiset, sukulaiset ja tuttavat olivat jo asettautuneet saliin ja upean musiikin säestyksellä astelimme viimein jonossa juhlapaikalle. Dekaanin, vararehtorin ja arkkiatrin juhlavien puheiden sekä lahjakkaiden kurssilaisten taidokkaan musiikkiesityksen jälkeen nousimme seisomaan lausuaksemme lääkärinvalan. Jokainen vuorollaan lausui oman koko nimensä täydelle juhlasalille, minkä jälkeen toistimme Lääkäriliiton piiriylilääkärin perässä lääkärinvalan ylväät sanat.  

Seuraavana oli vuorossa tutkintotodistusten haku riveittäin aakkosjärjestyksessä. Tätä oli kaiken muun ohella hienoa seurata, kun oma vuoroni hakea todistus lavalta oli loppuvaiheilla. Hetki tuntui paljon upeammalta kuin ylioppilastodistuksen saaminen, koska tähän sisältyi kaikki se valtava työ, jota yleensä koko tutkinto-ohjelmaan pääseminen vaati. Todistus kädessä kävelimme tervehtimään seuraavaksi arkkiatria, joka seisoi juhlavasti lavan edessä meitä valmistuneita onnittelemassa. 

Valajuhlan lopussa oli vuorossa kurssin valitseman opetushenkilön sekä valmistuneen puhe. Kaikki valajuhlan puheet sopivat tähän arvokkaaseen tilaisuuteen hienosti ja niillä oli tunnetasolla iso merkitys. Valmistujaisjuhla päättyi yhteislauluna Gaudeamus Igituriin, jonka jälkeen astelimme juhlasalista valmiina lääkäreinä elämä edessä. Tätä onnellisuutta eivät sanat riitä kuvaamaan. Valajuhla oli koko valmistujaisviikonlopun ehdoton kohokohtani, vaikka nautinkin ihan joka hetkestä sen jälkeenkin. 

Juhlasalin ulkopuolella satoi lämpimiä onnitteluja perheeltä, muilta lähimmäisiltä sekä tietenkin kanssavalmistuneilta. Tätä hetkeä ikuistimme lukuisin valokuvin kuohuviinilasin äärellä, ruusu ja uunituore lääkärin tutkintotodistus kainalossa. Vaikka olin juuri valmistunut hienoon ammattiin, hetken teki äärettömän upeaksi kaikki ihanat ystävät, jotka lääkisaikana niin läheisiksi ovat tulleet. Haikeus tämän kaiken koulutaipaleen loppuun saattamisesta ei kuitenkaan lannistanut, sillä lujat ystävyyssuhteet tulevat varmasti säilymään vahvoina koko uramme ajan eriytyessämme lääketieteen eri aloille. Salin ulkopuolella oli jaossa huikea vuosikurssimme kronikka, jonka saimme muistoksi mahtavasta kuudesta opiskeluvuodesta. En tätä teosta ole vielä juurikaan ehtinyt kahlaamaan läpi, mutta satuin huomaamaan, että minut oli äänestetty vuosikurssin toisiksi motivoituneimmaksi. Mietin, mahtaakohan blogillani olla tähän osuutta asiaan. 

Valajuhlan jälkeen menimme perheeni ja isovanhempieni kanssa ravintola Tampellaan syömään. Oli hienoa saada jakaa tämä ilta heidän kanssa, koska valmistumiseni oli heille varmasti yhtä suuri merkitys kuin sillä oli minulle. Olen erittäin kiitollinen läheisilleni, että he ovat olleet tukenani aivan lääkiksen pääsykokeisiin valmistautumisen ajoilta viimeisiin klinikkapäiviin saakka. He ovat jaksaneet uskoa minuun, kun itsestä ei aina siltä ole tuntunut. Kun lääkiksen ovet minulle kuitenkin lopulta vuonna 2016 aukesivat, tiesin, että kuuden vuoden kuluttua sieltä putkahtaisin ulos valmiina lääkärinä. Tässä sitä nyt ollaan. 

Seuraava päivä lauantai kului valmistautuessa toiseen huipennukseen eli iltajuhlaan Sokos Hotel Tornin Paja Kongressissa. Pienten coctailpalojen valmistamisen, kampaajan, juhlameikin ja iltapukuun pukeutumisen jälkeen etkoilimme rennosti kaveriporukalla ennen juhlapaikalle siirtymistä. Oli ihastuttavaa, että iltajuhlaan saapui myös välivuodelle jääneitä ystäviämme. 

Vuosijuhlia muistuttava iltajuhlatilaisuus oli hieno tapa juhlistaa saavutustamme kolmen ruokalajin illallisella juhlapuheiden ja muiden ohjelmanumeroiden kera. Ilta tuntui vain kiitävän ohitse, ja hyvin lyhyeltä tuntuneen ajan jälkeen olimmekin jo siirtymässä kohti busseja, jotka veivät meidät jatkoille Nokian Kerholaan. Bussimatkan teki viihdyttäväksi sisätautilääkärin vetämä sisätautien alan tietokilpailu. Lääkärihän ei koskaan ole valmis, vaan ala on elinikäistä oppimista. 

Jatkoilla tanssimme ystävieni kanssa pikkutunneille asti, ja olinkin muiden innokkaiden juhlijoiden kanssa juhlapaikalla aivan loppuun saakka. Jo fuksivuoden syksystä niin isoksi biisiksi muodostunut Anssi Kelan 1972 tuntui säväyttävän nyt paljon enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Meistä tuli ihan oikeasti lääkäreitä. Jatkoilla juhlimme alempien vuosikurssien kanssa ja oli ilo nähdä kaikkia tuttuja kasvoja nuoremmista kollegoista. Ilta oli kaikin puolin huikea kruunu näille valmistujaisille, enkä tule tätäkään päivää koskaan unohtamaan. 

Sunnuntaina kokoonnuimme vielä kurssin kesken sillikselle Hatanpään Soutupaviljonkiin, jossa saunoimme, paljuilimme ja nautimme herkullisista pöydän antimista. Viimeisen juhlapäivän helmenä toimi vuotta alemman kurssin bändi, jonka tahdissa oli kiva päättää elämäni paras ja onnellisin viikonloppu. Lääkis on nyt takanapäin, mutta lääkärin ura ja haasteet ovat edessä. Haluan kiittää läheisiäni, ystäviäni sekä kaikkia blogiani lukeneita tästä unohtumattomasta matkasta. Saan olla ylpeä ja kiitollinen, että blogiani on jaksanut lukea niin iso joukko ihmisiä eri puolilta maailmaa. Olen myös hyvin otettu siitä, että postauksillani olen saanut inspiroitua lääkikseen pyrkijöitä matkalla kohti unelmaa. Tämä lääkisblogi on nyt tullut tiensä päähän, mutta aion jatkaa kirjoittamista nuorena lääkärinä. Kiitos ja kumarrus! 

Haaveista totta - Sri Lanka

Lääkiksen opinnot tulivat päätökseen helmikuun puolivälissä ja pian sen jälkeen oli aika lähteä yhdessä kurssimatkalle juhlimaan kuuden vuoden aherrusta. Matkakohteeksi valikoitui äänestyksen perusteella Sri Lanka, jota myös itse pidin muistakin hyvistä vaihtoehdoista kiinnostavimpana. Tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen ulkomaanmatkani sitten koronapandemian alun, joten matkakuume ja odotukset rentouttavasta rantalomasta olivat korkealla. Matkavalmisteluihin vaadittiin edeltävästi mm. Health Declaration, viisumihakemus ja antigeenitesti, joten paperityötä oli entisajan matkustamiseen verrattuna selvästi enemmän. Kun nämä matkustusdokumentit olivat valmiina ja tulostettuna, kauan odotettu matka sai alkaa. Me 88 pian valmistuvaa lääkäriä suuntasimme kahden viikon lomalle kohti lämmintä, aurinkoista, vehreää ja monipuolista Sri Lankaa. 

Lensimme Sri Lankaan Istanbulin kautta, jossa vietimme yön lentokentällä. Löysimme parin hyvän ystäväni kanssa kivat sohvapaikat rauhalliselta alueelta, mutta ehdimme siinä pötkötellä vain noin kaksi tuntia. Unemme keskeytyivät poliisin ilmestyessä paikalle, tämä pyysi näyttämään passeja ja tämän jälkeen hääti meidät pois. Olimme ilmeisesti tehneet leirin jollekin kielletylle alueelle. Onneksi matka pääsi jatkumaan ja reilu vuorokausi matkustettuamme laskeuduimme viimein trooppiselle Sri Lankan saarivaltiolle. Maahantulo ei kuitenkaan sujunut täysin suunnitellusti, sillä isolla osalla porukastamme (minä mukaan lukien) matkatoimiston hankkima viisumi oli virheellinen eikä passintarkastuksesta päässyt siten eteenpäin. Muutaman kerran meitä palloteltiin väsyneinä edestakaisin eri tiskeille ja piti täyttää uudelleen maahantulokaavake. Lopulta ohjeistuksena oli käydä viereisessä toimistossa ostamassa uusi viisumi 40 dollarilla, minkä jälkeen passintarkastuksesta reitti avautui Sri Lankan maaperälle. Olin aina ajatellut, että USA:n maahantulo on työlästä ja uuvuttavaakin, mutta tämä veti pidemmän korren. Vielä matkalaukkujen noudon jälkeenkin oli vielä Health Declarationin tarkastus printatusta QR-koodista. Voi arvata, kuinka taas jännitti, että jotain menisi taas pieleen. 

Lentokentällä oli vastassa matkatoimistomme vastaanottokomitea sekä Sri Lankalainen tanssi- ja rumpuryhmä. Rantalomilla olen aina ennen tottunut tottunut siihen, että heti lentokenttäbussille saavuttua suunnataan pikimmiten kohti hotellia. Nyt bussit pitivät ovensa suljettuina kunnes meille oli tarjoiltu kuohuviiniä ja kakkua juhlavan performanssin yhteydessä. Ensimmäisenä matkakohteenamme oli Negombo ja aiemmin karanteenihotellina toiminut Club Hotel Dolphin. Perushintaan kuului aamiainen, mutta halusin jo ennen matkaa lisämaksusta ostaa All Inclusiven, jotta ei tarvinnut huolehtia aterioista ja juomista. Illallisen jälkeen matkatavaramme oli toimitettu huoneisiimme ja rankan matkustamisen vuoksi uni maittoi oikein hyvin. 

Ensimmäinen aamu Sri Lankassa valkeni aurinkoisena. Aamiaisen jälkeen suuntana oli uima-allasalueen rantatuolit. Hotelli sijaitsi merenrannassa, ja liput liehuivat jatkuvasti punaisina aallonmurtajien ja rantavahtien puutteen vuoksi. Aallokko oli varsin suurta, mutta tästä huolimatta uskaltauduimme uiskentelemaan ja kellumaan lähelle rantaviivaa. Päivä kului mukavasti auringosta, lämmöstä ja erityisesti kivasta seurasta nauttien. All Inclusiveen kuului kattava valikoima cocktaileja, joita oli mukava siemailla auringon paisteessa. 

Illalla ohjelmassa oli veneretki läheisellä joella. Jakauduimme 15:een kuuden hengen veneeseen ja ihastelimme vehreää kasvillisuutta, vesieläimiä ja paikallisten onnellisuutta alkeellisista oloista huolimatta. Hetken mielijohteesta opas kävi noutamassa viidakosta kookospähkinän, jonka sisältöä pääsi tuoreena maistamaan. Veneretken jälkeen pidettiin hotellin rannalla kivat beach partyt kurssin kesken. Niissä buffet-pöydät notkuivat täynnä herkullisia ruokia ja osa pääsi jopa itse ruokaa kokkailemaan. Ilta toimi eräänlaisena tervetuliaisjuhlana, joissa tunnelma oli rento ja vapautunut loman alkamisen kunniaksi. 

Tervetuliaisillallinen rannalla

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa Negombon kalatorin retki. Kalat oli levitetty valtaviin verkkoihin aurinkoon sekä suolattu, jotta linnut eivät käy niihin kiinni. Oli mielenkiintoista nähdä paikallisten toimintaa, sillä hotellin fasiliteeteissa ei oikein pääse näkemään todellista Sri Lankaa. Retkellä poikkesimme myös katolisessa kirkossa ja paluumatkalla supermarketissa. Loppupäivä kului hotellin kuntosalilla ja hotellin tarjoamassa viihdeshowssa, joka ei ehkä kuitenkaan ollut ihan odotustensa mukainen spektaakkeli vaan lähinnä varsin kiusallinen huumorihuiskaus. 

Seuraavat pari päivää kuluivat hotellilla auringosta, uima-altaasta, virvokkeista ja aterioista nauttien ilman sen suurempia velvollisuuksia. Harkitsin retkelle lähtöä kuuluiselle Sigiriyan kivelle, mutta tällä kertaa se jäi väliin retkien suurehkon määrän vuoksi. Koin kaipaavani myös helppoa lomailua, jossa päivät alkoivat usein joko salilla hikoillen tai aamulenkillä maisemia ihaillen ennen kierähtämistä aurinkotuolille tai vähän liikunnallisimpiin aktiviteetteihin. Kävimme yhtenä päivänä pelaamassa tennistä ja sulkapalloa hotellin kentällä. Liikunnan harrastaminen auringon alla ystävien kanssa olikin yksi suosikkipuuhiani koko reissulla. Muutenkin hotelli tarjosi mahdollisuuden osallistua erilaisiin ryhmäaktiviteetteihin kuten allasjumppaan ja vesilentopalloon. 

Kaikista parhaimmat elämykset ja mieleenpainuvimmat kokemukset syntyvät usein täysin ennalta arvaamattomasti kuten myös tälläkin reissulla. Helmikuun viimeisenä päivänä olimme asettuneet ystävieni kanssa mukavasti altaalle aurinkotuoleille, kun kurssimatkan Whatsapp-ryhmään alkoi tulla viestejä retkestä sisämaahan koskenlaskuun. Kiinnostus heräsi välittömästi tällaisesta minulle aivan uudenlaisesta lajista. Kuitenkin pian kävi ilmi, että minibussillisen paikat (11 kpl) olivat jo täyttyneet. Saimme onneksi mahdollisuuden päästä aktiviteettiin mukaan, jos vaan hotelli saa järjestettyä meille kyydin. Matkaa määränpäähän oli ilmoitettu olevan 90 km ja matka-ajaksi noin 2 h. Päätöstä lähteä seurasikin äkkilähtö pikaiselle lounaalle ja noin parinkymmenen minuutin päästä jo odottelimme hotellin aulassa kyytiä unohtumattomalle seikkailulle. 

Ei aikaakaan kun hotellin eteen kurvasi tuktuk, mikä ainakin vielä siinä vaiheessa aika paljon nauratti. Kiipesimme kolmistaan kyytiin ja matka Sri Lankan sekavassa liikenteessä sai alkaa. Olo oli välillä kuin Mario Kartissa kun kiertelimme, kaartelimme ja ohittelimme muita ajoneuvoja liikenteen seassa. Kuskimme ei oikein itsekään tiennyt, mihin olimme menossa vaan kuljetuksen aikana kysyi ainakin 10 kertaa neuvoja muilta paikallisilta tuktuk-kuskeilta. Epävarmuus retken onnistumisesta kasvoi matkan edetessä. Tilannetta ei auttanut yhtään se, että kärsin koko matkan ajan silmien kirvelystä, koska aurinkorasva oli päässyt valumaan otsalta silmiin. Noin parin tunnin kuluttua lähdöstä saimme kuulla, että minibussiporukka oli joutunut kääntymään takaisin. Syynä oli polttoaineen loppuminen, sillä dieseliä ei ollut tankattavaksi. Tämän uutisen jälkeen tiesimme olevamme ihan omillamme. Kun hikistä, ahdasta ja silmävaivan vuoksi hieman tuskaistakin tuktuk-ajelua oli kestänyt reilu pari tuntia, yksi meistä kysyi kuskilta arviolta matka-ajasta. Tämä 40 minuuttia ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa, vaan lopulta 3,5 h kuluttua ajoneuvoon noususta pääsimme vihdoin perille. Kohteessa me kolme pian valmistuvaa lääkäriä lähdimme heti hoitamaan entistä kirvelevämpää ja verestävää silmääni vesihanan alla. Itse asiassa kolmasosan matkasta jouduin kulkemaan silmät kiinni, koska en tämän kiusallisen vaivan vuoksi kyennyt pitämään silmiä auki. Kun ensiapu oli annettu, alkoi tinkaaminen valokuvien hinnasta. Lähtöhinnasta (40 dollaria) saimme tiputettua loppusummaan 20 dollaria. Sen jälkeen enää pelastusliivit ja kypärät päälle ja kohti koskenlaskua. 

Koskenlasku oli ainutlaatuinen kokemus ja kaiken tämän rankan matkustamisen arvoinen. Maisemat olivat upeat ja takaa siintävä vuoristo sekä pian laskeva aurinko loivat Viidakkokirjamaisen näyttämön tälle hienolle koskiseikkailulle. Veneessä oli meidän kolmen lisäksi kaksi opasta, jotka antoivat jatkuvasti ohjeita melomiseen. Viime kesänä olin aika paljon suppaillut, josta tuntui ainakin pientä hyötyä lajiin olevan. Kerran tipahdin veneen pohjalle, mutta se oli pientä siihen nähden, että olisin molskahtanut virtaavaan koskeen. Jostain syystä oppaat kehottivat kertaalleen melomaan vastavirtaan kuohuvaa koskea päin. Tämä ei tuntunut minusta loogiselta, mutta teimme kuitenkin työtä käskettyä. Pian löysimme itsemme vuolaasti virtaavasta vesiputouksesta ja hetken ehdin pelätä jopa hukkumista, minkä vuoksi haukoin henkeä kuin viimeistä päivää. Hetki veden alla ikään kuin mankelissa tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka todellisuudessa tämä oli vain paikallinen tapa huiputtaa turisteja. Kaikki oli ilmeisesti kaiken aikaa oppaiden hallinnassa. Vaikka tämä säikäytti, toimi se erinomaisena silmäsuihkuna. Tämän episodin jälkeen silmäni ei nimittäin enää ollenkaan vaivannut. 

Reilun tunnin koskenlaskun päätteeksi hyppäsimme oppaiden kehotuksesta veteen ja uimme virran mukana kohti alajuoksua. Matkan aikana näimme paljon paikallisia peseytymässä sekä muutaman apinan vapaassa luonnossa. Kosken vesi oli kylmää ja herkästi palelevana tyyppinä olin todella kylmissäni ja olo oli vähän kuin uitetulla koiralla. Paluumatka taittui jo tutuksi tulleella tuktukilla, mutta tällä kertaa pimeän aikaan. Oli aika pelottavaa nähdä alkumatkasta yksi tuktuk tiellä kyljellään täysin lunastuskunnossa. Emme myöskään uskaltaneet laskea matka-aikaa sen varaan, että ehdimme hotellille ennen kymmentä illalliselle, joten kesken matkan pyysimme kuskia pysäyttämään Pizza Hutissa. Meillä kävi kuljettajaa jo hieman sääliksi, sillä hänen vaimonsa soitteli jatkuvasti ja kyseli lastenhoidosta. Päätimme antaa ylijäämäpalan pizzaa lohdutukseksi, sillä koko päivä oli mennyt meidän kuskaamisessa. Klo 22.30 kaarroimme lopulta hotellin eteen ja kipaisin huoneessa hakemassa lisää käteistä maksua varten. Kaiken kaikkiaan reilun seitsemän tunnin tuktuk-kyydistä maksoimme lopulta tippeineen yhteensä 20000 rupiaa eli noin sata euroa. Tämä on matkatoimiston oppaan kertoman mukaan keskimäärin puolen kuun palkka Sri Lankassa. Vaikka retki on vaiherikas ja sisälsi aika runsaasti dramatiikkaa, en olisi voinut olla tyytyväisempi, että lähdimme mukaan. Tämä retki paitsi tarjosi hauskan tarinan kerrottavaksi, se myös syvensi ystävyyttämme. Se oli etuoikeus, jonka saimme unohtumattomasti kokea vain kolmistaan.

Friendship goals

Seuraavana aamuna jätimme koko kurssimatkaporukan kanssa Negombon taakse ja suuntasimme matkanjärjestäjien busseilla kohti Uduwalawen kansallispuiston safaria. Noin neljä tuntia tilavassa ja ilmastoidussa bussissa tuntui kovin erikoiselta tavalta matkustaa kun edellispäivän tapahtumat olivat niin elävästi muistissa. Safari Uduwalawe Resortiin päästyämme pikainen lounas, asettuminen tyylikkääseen hotellihuoneeseen ja pian olimmekin jo kansallispuiston porteilla nousemassa safarijeeppeihin. Tämä retki oli yksi etukäteen odottamistani kohokohdista, vaikka tiesin, ettei tämä vedä vertoja esimerkiksi kuuluisalle Kenian safarille. Safariauton kyydissä saimme ihastella aitoa luonnon monimuotoisuutta, postikorttimaisemia ja villieläimiä luonnollisessa ympäristössään. Näimme erityisesti norsuja, vesipuhveleita, krokotiilejä, riikinkukkoja ja paljon muitakin eksoottisesti kuvioituja lintulajeja. Meillä kävi hyvä tuuri, kun pariin otteeseen norsu päätti lähteä kävelemään juuri jeeppimme vierestä, joten tämä viimeistään viimeisteli onnistuneen safarielämyksen. 

Safari Resortiin palattuamme aurinko oli laskenut ja rankan päivän (sekä hieman huonosti nukutun edellisen yön) jälkeen olo oli kovin väsynyt. Pienen levon jälkeen kävimme virkistävällä iltauinnilla sekä menimme illalliselle. Otimme juhlavan päivän päätteeksi parit drinkit, vaikkakaan tässä hotellissa ei kuulunutkaan All Inclusivea. Nukkumaan mennessä tapojeni mukaan tarkistin vielä sähköpostini, johon oli tullut tieto siitä, että olin saanut yhden pitkäaikaisen tavoitteeni viimeistelyä vaille viralliseksi. Juuri ennen matkaa olin nimittäin tehnyt asuntokaupat ja nyt 1.3.2022 jää mieleeni päivänä, kun oli aika tehdä kaupoista sähköinen allekirjoitus. Katkeilevan netin johdosta se ei käynyt niin helposti kuin Suomessa, mutta upean päivän päätteeksi fiilis oli onnellinen kaiken tehdyn työn jälkeen. Tilanteen tekee hyvin koomiseksi se, että juuri samana päivänä huoltoasemalla pysähdyksellä olimme ystävieni kanssa ostamassa jäätelöä, mutta käteisen rahan tilanteemme oli edellispäivän tuktuk-ajelun myötä jo varsin heikko. ATM:stä ei saanut nostettua valuuttaa ja monessa paikassa Sri Lankalla kortti ei toimi. Tästä johtuen elimme lievästi vararikossa. Päivällä teki tiukkaa saada ostettua paikallisella valuutalla euron arvoiset jäätelöt, mutta illalla tuli tehtyä sähköiset asuntokaupat. 

Safari Uduwalawe Resort

Aamu valkeni hieman pilvisenä, mutta eilisen fiilikset paistoivat kirkkaana aurinkona lävitseni. Aamiaisen jälkeen matka jatkui, ja hyppäsimme jälleen busseihin. Reissun viimeinen päämäärä oli eteläinen Sri Lanka, jossa majoituskohteenamme oli loppuloman ajan Avani Bentota Resort (All Inclusive). Saimme kurssimatkaporukan kanssa yhteisen allasalueen ja kaikkien huoneet sijaitsevat tämän ympärillä. Isommat retket oli tämän reissun osalta tehty, mutta luvassa oli vielä snorklausreissu Hikkaduwan rannalle. Matkalla kuljimme pitkin samoja teitä, joiden alueet olivat kärsineet mittavat tuhot vuoden 2004 tsunamissa. Sri Lanka on tunnettu rautateistään ja kiskot kulkivat hyvin lähellä rantaviivaa. Matkaoppaan mukaan junan moottori oli Tapaninpäivän 2004 tsunamissa löytynyt 50 metriä sisämaasta. Yhteensä Sri Lankassa menehtyi noin 35000 ihmishenkeä. Nykyisin kouluissa on oppaan mukaan tällaisen katastrofin varalta jonkinlaisia tsunami evacuation paketteja. 

Avani Bentota Resort

Hikkaduwassa pääsi näkemään jättiläiskilpikonnia rantavedessä ja sain kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni snorklausta. Pienellä veneellä ajelimme hyvälle paikalle riuttaa ja ystäväni opastuksella uskaltauduin ihastelemaan mereneläviä pintaa syvemmältä. Pienillä leipäpaloilta saatiin kalat houkuteltua esille meren kirkkaaseen näyteikkunaan. Olin tästä uudesta lajivaltauksesta todella innoissani eikä se varmasti jää viimeiseksi kerrakseni laatuaan. 

Hikkaduwan jättiläiskilpikonna

Reissun viimeinen retki suuntautui Gallen linnoitukseen, joka oli rakennettu 1500-luvulla portugalilaisten toimesta meritaisteluita varten. Nykyään se toimii Unescon maailmanperintökohteena. Matkalla sinne pysähdyimme maustepuutarhassa, jossa myytiin paljon länsimaalaiselle ihmisille hieman hilpeyttäkin herättäviä tuotteita kuten kolesterolia laskevaa nestettä, luonnon diabetes-tabletteja ja potenssilääkeliuosta. Gallen linnoitus muistutti minusta ulkoisesti paljon Suomenlinnaa. Se oli kuin oma kaupunkinsa pikkukauppoineen ja ravintoloineen. Linnoituksella oli runsaasti omaa aikaa kierrellä matkamuistomyymälöissä ja lopuksi kokoonnuimme Sri Lankalaiselle kokkauskurssille. Siinä katseltiin, kun paikalliset kokit neuvoivat/demosivat kanacurryn valmistuksesta. Itämaiseen tapaan ruokaan kaadettiin paljon mausteita. Jonkin verran liikkui väärinkäsityksiä, että tämän demon jälkeen pitäisi valmistaa oma ateria, ihan kuin lääkisopinnoissa piti ensin katsoa toimenpide ja sen jälkeen tehdä se itse. Onneksi kuitenkin kovin tutuksi tulleet buffet-pöydät odottivat kulman takana ja kokkausharjoittelut jäivät koti-Suomeen. 

Spice Garden

Gallen linnoitus

Gallen majakka

Viimeiset lomapäivät kuluivat rennosti hotellialueella ja rannalla loikoillen sekä auringosta nauttien. Tämä matka toimi samalla opintoretkenä, sillä uskaltauduin kokeilemaan paljon uusia aktiviteetteja. Kokeilin ensi kertaa myös surffausta ottamalla surffaustunnin surffiopettajan johdolla. Hieman tutumpina liikuntamuotoina tykkäsin käydä lähes päivittäin hotellin kuntosalilla ja uida matkaa uima-altaassa. Kertaalleen järjestimme kurssimatkasitsit auringonlaskussa ja myös DJ rantabileiden muodossa tuntui ikimuistoiselta tavalta juhlia varpaat hiekkaan uppoutuneina. Illat usein huipentuivat pool parteihin sopivan bilemusiikin tahdittamana uima-altaan pyörteissä. Aina oli hauskaa! 

Sitsimaisemat

Beach party

Viimeisen illan kunniaksi hotellin henkilökunta oli järjestänyt läksiäisillallisen allasalueelle, jossa oli myös tanssiesityksiä. Pieni haikeus koitti tässä kohtaa kun takana oli niin uskomattoman hieno matka. En ole varmaan millään aiemmalla reissulla tuntenut itseni yhtä levänneeksi ja palautuneeksi kuin nyt kuuden vuoden aherruksen jälkeen Sri Lankan kurssimatkalla läheisten ystävien kanssa. Tämä reissu sisälsi iloa opintojen päättämisestä, paljon yhteisiä elämyksiä auringon alla sekä uusia lajikokeiluja, mutta ennen kaikkia toivon mukaan loppuelämän mittaisia ystävyyssuhteita. Vaikka lääkisopinnot on saatettu kunnialla päätökseen, kaikki on vasta alussa ja upeiden reissumuistojen voimin on kiva myös palata arkeen. Sri Lankan kurssimatka lukeutui TOP3-reissuihini ja voinkin sitä vahvasti matkakohteena suositella. Pitkään ei tarvitse odottaa seuraavaa yhteistä kurssitapahtumaa, sillä huhtikuun alussa koittavat kaiken kruunaavat valmistujaiset. 

Kiitos koko kurssimatkaporukalle huikeasta reissusta!