Viides vuosi lääkiksessä käynnistyi muutama viikko sitten lastentautien jaksolla. Tuntuu aika uskomattomalta, että tämä on jo toiseksi viimeinen opiskeluvuosi ennen valmistumista. Lääkiksessä aika todella lentää. Ensimmäisen kandikesän jälkeen oli erityisen mukava päästä takaisin opintojen pariin. Kesätöissä hoitamieni pääosin geriatristen potilaiden jälkeen lapsipotilaiden kohtaaminen on tuntunut palkitsevalta. Kaiken kaikkiaan lastentaudit on yllättänyt hyvin positiivisesti, vaikka minulla ei lapsista aiemmin juurikaan kokemuksia ole ollut.
Keväällä suorittamieni isojen klinikoiden (sisätaudit ja kirurgia) jälkeen tänä syksynä on vuorossa ns. pienet klinikat, joihin lukeutuu lastentaudit, gynekologia ja psykiatria. Kutakin alaa opiskellaan ensin kuusi viikkoa ja tämän päätteeksi ne tentitään. Näiden lisäksi pikkuklinikoiden hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan integroidun tentin läpäisy. Viime kevään ryhmillä integroitua tenttiä tosin ei poikkeuksellisesti koronan vuoksi pidetty, mutta luultavasti meille se kuitenkin järjestetään. Toisella lastentautien viikolla pidettiin myös propedeuttinen tentti, joka toimi eräänlaisena sisäänpääsytenttinä jaksolle. Tentin avulla haluttiin varmistaa, että kandeilla on riittävät pohjatiedot jakson läpäisemiseksi. Prope-tentti olikin koronakevään jälkeen minulla ensimmäinen kynällä ja paperilla tehtävä suoritus pitkään aikaan.
Lastentautien jaksolle on sisällytetty myös lastenneurologian ja lastenkirurgian osuudet. Syksy alkoi omalla pienryhmälläni lastenneurologialta, joka ainakin Taysissa lähinnä on polikliinista toimintaa. Viikon aikana oppi paljon kuumekouristuksista, epilepsiasta sekä yleisesti lasten kehityksestä. Toisen opiskeluviikon käynnisti ilta lastentautien päivystyksessä, jossa tutuksi tulivat lapsille varsin tavalliset taudit hengitystieinfektioista gastroenteriittiin. Myöhemmin päivystysosastolla pääsi seuraamaan osin samojenkin potilaiden hoidon kulkua. Koronarajoitukset eivät onneksi pahasti ole tällä jaksolla vaikuttaneet potilaskontakteihin, mutta jonkin verran potilaita on jäänyt näkemättä peruutusten sekä huonekohtaisten henkilömäärärajoitteiden vuoksi.
Viimeistään lasten opetuspoliklinikkaviikolla sitä huomasi, kuinka kandiystävällisesti lastentautijakso on koottu. Opetuspolilla kandit ottavat itsenäisesti vastaan potilaita haastatellen ja tutkien. Tämän jälkeen käydään kliinisen opettajan kanssa yhdessä läpi potilaan jatkosuunnitelmaa ja lisätutkimuksien tarvetta. Lähetteet niin ikään arvioidaan erikoislääkärin kanssa ja mietitään mm. sitä, miltä osin voidaan potilasta tutkia perusterveydenhuollossa vs. erikoissairaanhoidossa. Lopuksi potilas saattajineen kutsutaan uudelleen vastaanotolle kuulemaan johtopäätökset. Näiden pohjalta kandi sanelee myöhemmin käyntitekstin opettajalle tarkastettavaksi. Konseptina opetuspoli on toki tuttu SIS-KIR-jaksoltakin, mutta mielestäni lastentaudeilla teorian soveltaminen käytäntöön on toiminut erityisen hyvin.
Pienet klinikat on kandille siinä mielessä isoja klinikoita helpompi jakso, että opetus on paljon strukturoidumpaa. Isoissa klinikoissa vaatii selvästi enemmän oma-aloitteisuutta löytää oma sijoituskohteensa ja ylipäänsä päästä osalliseksi potilastyöhön. Nyt lastentautien jaksolla on toisinaan jopa tuntunut, että kanditkin ovat pediatreille kuin lapsia, mikä on isojen klinikoiden jälkeen aika huvittavaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun eri lastenlääkärit ovat tarkkaan huolehtineet kandien ruoka- ja kahvitauoista. Opetus onkin ollut hyvin koulumaista ja jäsenneltyä, mutta olen myös tykännyt siitä. On ollut helppoa tehdä ero terveyskeskuslääkärin tasoiseen tietämykseen, kun sitä on erikseen painotettu.
Nyt lastentautien jakso on jo yli puolenvälin. Jäljellä on enää viikko opetuspoliklinikkaa ja lastenkirurgiaa, osasto-opetusta lasten sisätaudeista sekä harjoitusta vastasyntyneiden tutkimisesta. Opiskelu on innostavaa ja syksyn tehdessä tuloaan aion nauttia siitä kunnolla vielä kun voin!
