Eka viikko lääkiksessä

Nyt ovat lääketieteen opinnot omalta osaltani pyörähtäneet käyntiin ja kaikin puolin upeita hetkiä on ensimmäinen viikko pitänyt sisällään. Opinnot saivat juhlallisen tuntuisen alun kun me uudet fuksit kävelimme ensimmäisenä koulupäivänä toisen vuosikurssin muodostaman kunniakujan läpi. Olin tähän osannut jo ennalta varautua, mutta hienolta se tuntui kun meidät otettiin näin avosylin vastaan uuteen kouluumme. Kurssikavereihin tutustuminen alkoi lähes saman tien, kun ihastelimme uusia moderneja opetustiloja vastavalmistuneessa yliopistorakennuksessa.

Avajaisbileiden ennakkolippu

Ensimmäisenä päivänä oli tervetuloluentoja ja kampukseen tutustumista hupitutor-ryhmissä. Aluksi tuntui, että oli hieman pyörällä päästään kaikesta tiedon määrästä. Onneksi on vähitellen harjaantunut uusiin käytäntöihin ja luentosalit sekä muut opetustilat löytyvät jo kohtuullisen pienellä etsimisellä. Koulupäivän jälkeen ehti nopeasti piipahtaa kotona, ennen kuin illalla keräännyimme Tampereen lääketieteen opiskelijoiden kerhotiloihin Amos-klubille. Ilta oli enemmän kuin hauska ja se lisäsi mielestäni kurssimme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toisen vuosikurssin hupitutorit olivat järjestäneet kivaa yhdessä tekemistä ja ohjelmaa, joissa tarvittiin myös ryhmässä toimimisen taitoja. Itse tykkäsin eniten anatomiavisasta, jossa ryhmittäin tuli sijoittaa annettu latinankielinen rakenne oikeaan kohtaan kehoa. Hassua, että kesällä värittelin uuteen anatomian värityskirjaani ensimmäisiä lihaksia ja osasinkin heti laittaa m. sternocleidomastoideuksen oikeaan paikkaan. Ei mennyt kesävärittely siis ollenkaan hukkaan! Illan päätteeksi vuorossa oli osallistujamäärältään ennätyksen rikkonut Tampere-talo-maraton, joka kokemuksena varmasti yhdisti siinä mukana olleita.

Toinen päivä kului lähes samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinenkin luentoja ja esittelyitä kuunnellen. Näiden lisäksi pidimme ensimmäisen tutoristuntomme. Omassa ryhmässäni kommunikaatio ja ajatustenvaihto toimi heti alusta lähtien hyvin, ja opetusmetodina käyttämämme PBL (problem based learning) vaikuttaa todella tehokkaalta ja kiinnostavalta. Johdantojaksolla kuitenkin vasta tutustumme tähän menettelyyn ja tavoitteena meillä on oppia kuinka opiskellaan ja hankitaan tietoa.

Toisen opiskelupäivän iltana oli ohjelmassa jo ensimmäiset bileet, joita ennen etkoilimme hupitutoriemme luona. Ilta oli todella mukava ja bileet hyvin järjestetyt. Lähdin kuitenkin näistä avajaisbileistä aiemmin pois, sillä me fuksit varustauduimme jo seuraavan aamun toogabilelippujen jonotukseen. Aamuyön tunnit kuluivatkin vuosikurssimme keskuudessa koulun ulko-oven eteen leiriytyen. Ilo oli ylimmillään kun viimein yön valvomisen jälkeen sain nimeni ilmoittautuneiden listaan. Väsymys vähäsen painoi, mutta seuraavana päivänä odottavat toogabileet piristivät kaikkia lipun saaneita. Pakollisen seminaarin jälkeen loppupäivä kuluikin lepäillen kotona ja voimia keräten seuraaviin päiviin. Uskon, että lippujen jonotus lisäsi vuosikurssimme yhteishenkeä ja monet sitä jo vertasivat tuleviin päivystyksiin - harjoitusta tuokin tulevaan ammattiin.


Etkoilta kuvattua. Itsekin kuljen polkua tupsulakista valkotakkiin

Seuraavana päivänä hyvin nukutun yön jälkeen oli ohjelmassa mielenkiintoinen seminaari, jossa oli mukava keskustella yhdessä ryhmissä lääkärin ammattikuvasta. Iltapäivän luennon jälkeen katseet käännettiin illan toogabileisiin ja niihin valmistautumiseen. Olin jo kesällä käynyt ostamassa naamiaisliikkeestä asuun sopivan laakeriseppeleen ja olin kaivanut kaapista vanhat gladiaattorini. Hakaneuloja olin keräillyt pitkin kesää kilpailuista saamistani kilpailunumeroista. Toogaan pukeutuminen etkoilla oli oma haasteensa eikä se näin ensikertalaiselle käynyt ihan hetkessä, mutta onneksi hupitutorimme auttoivat. Juhlapaikalle siirtyäksemme meidän tuli ensin kävellä keskustan läpi, ja oli hauska katsella vastaantulevien ihmisten ilmeitä! Toivottavasti heillä oli yhtä hauskaa kuin meillä oli. Lopun matkasta kuljimme tilausbussien mukana bilepaikalle, jossa jo sangriasammiot odottivat katetun ruokapöydän kera. Pian poseerasimme vuosikurssimme yhteiskuvassa, jonka jälkeen alkoivatkin aivan huikeat bileet. En ole koskaan ennen ollut vastaavanlaisissa, tunnelma oli niin katossa ja ohjelma aivan mieletöntä! Toogabileet olivat ehdottomasti yksi viikon kohokohdista.



Kohta mennään!

Matkalla toogabileisiin

Viikon viimeisenä opiskelupäivänä tutorryhmälläni oli kirjaston esittely ja tiedonhankintaa, mikä oli varsin kevyt ryhmätyöopetus. Tämän jälkeen alkoi viikonloppu, joka keskittyi univelkojen poistamiseen, urheiluun ja ensimmäisten tutoristuntojen oppimistavoitteiden perehtymiseen. Ensimmäinen opiskeluviikko oli hyvin ohjelmantäyteinen, enkä ehtinyt käydä treeneissä ennen perjantaita. Olen kuitenkin todella tyytyväinen siihen, että osallistuin kaikkeen järjestettyyn toimintaan ja olen päässyt tutustumaan niin mukaviin ihmisiin, joita lääkiksessä tapaa. Oma lukunsa on se yhteishenki, joka meillä koulussa vallitsee. Heti ensimmäisinä päivinä vahvistui tunne, että tänne minä kuulun!

Ikimuistoinen. Jännittävä. Vauhdikas. Eeppinen. Listaa voisi jatkaa miltei loputtomiin, mutta yksinkertaisesti tätä oli ensimmäinen viikko lääkiksessä!

Koulun alun mietteitä

Kesä on edennyt siihen pisteeseen, että päässäni pyörii mitä moninaisempia ajatuksia tulevasta opiskelusta. Vieläkin minusta tuntuu epäuskoiselta, että olen päässyt opiskelemaan minua kaikista eniten kiinnostavaa alaa eli lääketiedettä. Huomenna se alkaa, josta olen niin pitkään haaveillut. Huomenna alkaa lääkis!

Päällimmäisenä tunteena koen suurta intoa sekä motivaatiota oppia uutta ja päästä itse tekemään toimenpiteitä. Odotan valtavasti paneutumista ihmiskehon fysiologiaan ja anatomiaan, kliinisten taitojen harjoittelua ja myöhemmin potilaiden kohtaamista. Koskaan ei ole ennen kesä tuntunut yhtä pitkältä kuin se nyt oli.

Opintojen alku kiistatta jännittää minua vähän. Tämä kuitenkin kuuluu asiaan, enkä siis ole tämän asian kanssa yksin. Olen jo päässyt tutustumaan osaan tulevista kurssikavereistani hupitutortoiminnan kautta, ja kaikki nämä ovat vaikuttaneet innokkailta ja odottavilta. Koulu on helpompi aloittaa kun tietää, että pääsee mukavassa porukassa sitä käymään. Minä ja kurssikaverimme emme luultavasti vielä osaa edes odottaa, mitä kaikkea hienoa tulemme yhdessä tekemään ja kokemaan opintojemme aikana.

Vaikka yliopisto-opiskelu minulle onkin jo tekniikan opinnoissani tullut tutuksi, on lääkis uskoakseni aivan oma maailmansa. Opiskelu on pitkälti valmiin lukujärjestyksen noudattavaa, koulumaista tyyliä, jossa itsenäisen opiskelun määrä on tärkeässä roolissa. Tiedonhankinta ja avainasioiden erottelu vähemmän merkittävästä tulee aiempaan opiskeluuni verrattuna korostumaan. Uskon ja toivon, että tulen tottumaan uusiin opiskelumetodeihin ja löytämään itselleni sopivimman tavan omaksua uutta tietoa. Lääketieteessä tiedon määrä on kuitenkin niin valtava, ettei kaikkea tätä voi kukaan täydellisesti hallita.

Olen nyt kääntämässä uutta korttia elämässäni, joka eräänä kauniina päivänä johtaa laillistettuna lääkärinä toimimiseen. Minun tulee opintojeni aikana ennen kaikkea kasvattaa vastuunkantokykyä, parantaa ongelmanratkaisutaitoja sekä oppia potilas-lääkäri-vuorovaikutustaitoja ja kollegiaalisuutta. Edellytyksenä on tietenkin vankka teoriapohja sekä rutinoituneet käytännön taidot. Opiskelu ja tuleva lääkärin työ tulee olemaan vaativaa ja raskasta, minkä vuoksi minun tulee jo alusta lähtien asennoitua kohtaamiini haasteisiin kunnioittavasti. Kaikkea en tule ihan hetkessä oppimaan, mutta oikealla asenteella, apua kysymällä ja riittävällä määrällä harjoitusta tulen varmasti selviämään. Tästä lääkäriksi kasvamisessa on varmaankin pohjimmiltaan kyse. Olen kuitenkin aivan varma, että tulen ottamaan ensimmäisestä vuodesta eli fuksivuodesta kaiken irti. Huomisesta lähtien alan elämään unelmaani!

SM-kisat sytyttävät

Vietin aivan huikean viikonlopun Lappeenrannassa nuorten SM-kilpailuissa. Tästä kaupungista on itse asiassa peräisin paras urheilumuistoni, sillä voitin 19-sarjassa tähän asti ainoan henkilökohtaisen suomenmestaruuteni pituushypyssä ylittäen ensi kertaa kuuden metrin rajan. Minulla olikin vain voitettavaa palatessani uudelleen samaiselle Kimpisen urheilukentälle. Kukaan ei tulisi viemään tuota onnellisinta urheiluhetkeä minulta pois, ja saisin vielä kerran mahdollisuuden mitellä kilpakumppanieni kanssa nuorten sarjoissa.

Kisan jälkeen hymyilytti

Automatka Lappeenrantaan sujui mukavasti IFA:a (Ihmisen fysiologia ja anatomia) lueskellen. Toistaiseksi luen sitä vain mielenkiinnosta, sillä vielä kahden viikon ajan voin vain lomailla ennen opintojen alkua. Pieni lomalukeminen kuitenkin kääntää ajatukseni pois jännittävistä kisoista ja uuden oppiminen tuo minulle aina iloa.

Selkeälukuinen ja havainnollistava IFA

Kävin kisaa edeltävänä päivänä varmistamassa osallistumiseni pituuteen ja 100 m:lle. Palauttaessani varmistuslomaketta hämmennyin virkailijoiden käyttämästä murteesta, vaikka olisihan siihen etukäteen pitänyt varautua. Ajoimme tämän jälkeen Imatralle majoitukseen, koska Lappeenrannan majoitustilanne oli näin myöhäisheränneelle täyttynyt. Ainakin pääsin tutustumaan minulle aivan uuteen kaupunkiin, ja loppupäivä tuntuikin pieneltä kesälomamatkalta.

Onhan tuo murre aika hellyyttävää...

Kisa-aamuna sääennustukset olivat osuneet oikeaan, sillä sade ammensi muuten kivanoloista Imatran keskustan näkymää. Siinä vaiheessa minuun iski pieni epätoivo siitä, että tuleeko päivän kisoista yhtään mitään. Olosuhteet ovat kuitenkin kisoissa samat kaikille, ja ajattelin sään vaikuttavan yhtä lailla muiden kilpailijoidenkin tulostasoon. Lappeenrantaan saavuttua sade jo onneksi hieman hellitti. Ennen kisaa luotin siihen, että olen treenannut kesän aikana laadukkaasti ja haluan vain näyttää itselleni mihin pystyn. Edellisenä viikonloppuna voittamani Tampereen Keskustorin pituuskisa kauden parhaalla tuloksellani 595 loi myös uskoa omaan hyppytasooni ja ominaisuuksiin. En kuitenkaan spekuloinut etukäteen mahdollista sijoittumistani. Sen sijaan päätin vain hypätä ensin kisan ja katsoa sitten mihin suoritukseni riittää.

Kilpailu alkoi miltei sateettomassa säässä päivän ensimmäisenä lajina. Ensimmäinen hyppy meni yliastutuksi, muttei se ollut teknisesti kovin onnistunutkaan. Ennen toista hyppyä muistelin kolmen vuoden takaista mestaruushyppyäni, joka tuli toisella hypyllä ensimmäisen lipsahtaessa yliastutuksi. Vaikka tiesin, että tässä kisassa ei ollut mahdollisuuksia tämän toistamiseen, panostin kuitenkin seuraavassa yrityksessä entistä kovemmin. Toista hyppykierrosta ikävästi vaivasi jälleen alkanut sade, ja ehdin jo ajatella, että tähänkö tämä kisa kaatui. Kuitenkin askel osui aivan nappiin ja tunsin, kuinka tasapainoisesti hyppy lähti ilmojen teille. Tulostaululle tuli tulos 588 ja olinkin hyvin tyytyväinen! Tällä hypyllä varmasti pääsisin jatkokierroksille, ja henkinen voitto oli minulle onnistua sadesäässä.

Pituushypyn ilmalentoa Lappeenrannan Kimpisellä N22 SM-kilpailuissa

Kolmannella kierroksella sade jo loppui, mutta reilusti yliastutun hyppyni juoksin vain läpi enkä tehnyt alastuloa. Huomasin jo ponnistusvaiheessa, että hyppyasento ei ollut oikea. Kolmen kierroksen jälkeen käännettäessä hyppyjärjestystä, pohdin omaa tilannettani. Olin kolmantena, ja pääasiallisia omaa sijoitustani uhkaavia hyppääjiä ei ollut kuin yksi. Jännitin tämän kilpakumppanini hyppyjä kovasti, sillä tiesin hänen onnistuessaan pystyvän minut ohittamaan. Oma neljäs ja viiden hyppyni eivät onnistuneet niin kuin olisin toivonut, mutta yritin silti loppuun asti. Viimeisellä hypylläni olin jo varmistanut pronssisen mitalini ja sain vapautuneesti vielä kerran koittaa parantaa noteeraustani. Aivan siihen en yltänyt 584 kantaneella hypylläni, mutta valtava hymy levisi kasvoilleni kun iloitsin kotiin vietävää palkintoani. Olin todella onnellinen menestyksestäni ja annoin sen näkyä.

Pituuskisan jälkeen kävin vielä "jäähdyttelemässä" sadan metrin alkuerissä, joka kuitenkin johti ensimmäisenä karsiutumiseen välieristä. Lähtö hieman epäonnistui kun askeleeni hieman petti ja muutenkaan juoksu ei tullut ihan loppuun asti. Tuloksena oli jo hieman väsyneillä jaloilla 12,66 ja sadasosalla tippumiseen välieristä. Tämä ei kuitenkaan harmittanut minua juuri ollenkaan, sillä en olisi enää jaksanut välierissä yhtä kovaa painella. Oli kuitenkin mukava tunne kun rataesittelyssä kuuluttaja mainitsi juuri voittaneeni SM-pronssia pituushypystä. Enää ei tarvinnut muuta kuin nauttia juoksemisesta, jonka toteutin kilpailun jokaisen metrin aikana.

Sain ulkoradan juostavakseni nopealla Kimpisen mondolla

Juoksun jälkeen koitti päivän tunteikkain suoritus, palkintojenjako. SM-tasolla nämä hetket ovat olleet niitä kaikista eniten tavoiteltuja. Tuuletin palkintopallilla varmasti yhtä kovasti kuin kolme vuotta sitten korkeimmalla korokkeella. Mielessä kävi kaikki ne hetket, kun olen harkinnut urheilun lopettamista vaivojen ja epäonnistumisten jälkeen. Ajattelin myös niitä hetkiä keväällä kun treenit piti ajoittaa siten, että varmasti ehtisin parhaimmalla tavalla lukemaan pääsykokeisiin. Silloin en voinut kuvitellakaan juhlivani N22-sarjan SM-mitalia. Tämä oli palkinto kaikesta siitä yrityksestä ja antautumisesta, mitä olen urheilun eteen tehnyt.

Aivan huikea fiilis! Tätä hetkeä varten on tarvinnut tehdä paljon töitä

Viimeiset nuorten SM-kilpailuni eivät olisi voineet päättyä paremmin. Aina ovat nuorten SM-kilpailut olleet minun kauden päätähtäimenäni siitä asti, kuin niihin 14-vuotiaasta on voinut osallistua. Niitä varten on hiottu kuntoa, herkistelty ja kevennetty harjoittelua, jotta kropasta saisi tositilanteessa kaiken irti. Ne ovat tarjonneet niin ilon hetkiä, karvasta pettymystä kuin uusia ennätyksiäkin, sekä lukuisia mitalituuletuksia. Tähän 22-sarjan SM-pronssiin olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä se osoitti minulle, että pystyn lähes mihin vain kunhan vain tarpeeksi luotan itseeni.