Virallisesti medisiinari

Viime postauksen jälkeen ovat kouluhommat alkaneet pyöriä toden teolla Solut, kudokset ja niiden toiminta -jakson alettua. Tähän asti solujakso on tuntunut minusta aika helpolta, sillä olen ennen lääkistä opiskellut kyseisiä asioita yliopistotasolla. Saisin jopa jaksotentin luultavasti hyväksiluettua aiemmilla opinnoillani, mutta innokkaana opiskelijana osallistun mieluummin tenttiin kuin käyn läpi hyväksilukumenettelyt. Tulee ainakin luettua asiat paremmin kun tietää, että lopussa odottaa kuulustelu.

Uutta asiaa on tietenkin myös tullut, mistä olen todella iloinen. Olemme katselleet mikroskoopilla ja virtuaalimikroskoopilla tietokoneelta monia kudosnäytteitä ja opetelleet tunnistamaan niistä eri solutyyppejä. Tässä histologiassa huomaa hyvin kehittyvänsä, ja se jos mikä tuo lisää puhtia ja uutta intoa. En esimerkiksi nähnyt ensimmäisen mikroskopoinnin jälkeen preparaatilla lähes muuta kuin "marjapuuroa", mutta nyt tunnistan useimmiten jo ensisilmäyksellä mm. sidekudosta ja epiteeliä. Jakson lopulla meillä on histologiasta preparaattitentti, jossa näitä kudoksia tulee osata tunnistaa. Hieman lisäjännitystä tähän tuo se, että tentin läpipääsyraja on noin 80 % kokonaispisteistä, mutta luotan omiin taitoihini ja kovan harjoittelun tulokseen.

Mikroskooppiryhmätyön touhussa

Kliinisenä taitona ensimmäiseksi opettelimme laskimoverinäytteen ottoa toisiltamme ja sen harjoittelu oli antoisaa. Tuntui, että pääsi tekemään jotain konkreettista solujen opiskelun vastapainoksi. On hieno juttu, että kliinisiä taitoja on integroitu opetukseen jo näinkin varhaisessa vaiheessa. Ja voi että niitä riemunkiljahduksia kun tutorryhmäläiseni onnistuessaan hihkaisivat "Sain verta!". Itsekin onnistuin ensimmäisellä kerralla, mutta aivan yhtä lailla olin iloinen toisten onnistumisten puolesta.



Sinne valui...

Opiskelun ohella on tullut käytyä erinäisissä tapahtumissa, kuten kaupunkisuunnistuksessa ja hupitutorryhmämme approlla kierrellen ryhmäläistemme koteja. Kuitenkin yksi tapahtuma oli ylitse muiden ja jopa koko fuksivuoden tärkein tapahtuma: Injektiot. No words needed. Vannottuamme injektiovalan minulla ei ole lupa kertoa, mitä näissä huikeissa injektiobileissä tapahtui, mutta kaikilla oli kyllä todella hauskaa. Kiertelimme Leijonakuningas-teemaan pukeutuneena rasteja ja lopussa menimme injektoitaviksi. Nyt voinkin kutsua itseäni virallisesti medisiinariksi!

Meistä tuli medisiinareita! © hupitutorit  

Leopardiselfie

Olen saanut luotua itselleni päiväkohtaisia opiskelurutiineja ja aikataulutettua opiskelun siten, ettei mikään tehtävä jää esimerkiksi viimeiseen iltaan roikkumaan. Annan itselleni luvan osallistua oheistapahtumiin ja tilaisuuksiin kunhan olen ensin opiskellut ahkerasti viikolla käsiteltyjä asioita. Mukavaa tässä opiskelussa on se, että kaikenlaisia kivoja tapahtumia ja uutta opittavaa on aina tiedossa. Aina on jotain mitä odottaa, eikä mikään päivä ole täysin toistensa kaltainen.

Johdantojakso suoritettu

Kolme viikkoa lääkistä on nyt takana ja opintoihin perehdyttävä johdantojakso on ohi. Tämä jakso piti sisällään muun muassa tutustumista, ensihoitoa, mielenkiintoisia paneeleita, tutoristuntoja, seminaareja ja lukuisia tapahtumia koulun ulkopuolella. Ehdottomasti paras anti oli mielestäni jo toisen opiskeluviikon aikana tehty opintokäynti yliopistosairaalaan. Pääsimme haastattelemaan potilasta ja seuraamaan hänen käyntiään lääkärin vastaanotolla. Opintokäynti lisäsi todella mielenkiintoa alaan ja oli hienoa nähdä, kuinka vasta lääkärinopinnot aloittavaa opiskelijaa arvostetaan potilaiden silmissä!

Edellisen postauksen jälkeen olemme saaneet vuosikurssillemme nimen ja kurssin vastuuhenkilöt valittua. Keräännyimme oman vuosikurssimme ja osan kakkoskurssilaisista kanssa perinteiseen illanviettoon Kintulammelle. Kovakuntoisimmat tulivat paikalle pyörällä tai jopa juosten, mutta itse en tähän porukkaan valitettavasti lukeutunut... Illan päätteeksi paljastettiin seremoniallisin menoin vastuuhenkilöt ja kurssimme isäntä sekä emäntä. Vuosikurssimme nimi saatiin etukäteen äänestää joko isännän tai emännän nimen mukaan nimettäväksi, ja noudatimme vanhaa tuttua isännän mukaan nimeämistapaa. Riemu oli rajaton, kun kurssimme nimeksi tuli Cursus Starck. Olemme nimemme mukaisesti vahva kurssi, jonka vastuuvirkoihin valittiin aktiivisia ja toimeenpanevia persoonia. Game of Thrones-sarjan mukaan lause "Winter is coming" muotoutui kurssimme käsissä meille sopivampaan muotoon "Doctor is coming", aika osuva mielestäni!

© Cursus Starck

Ryhmähenkeä on niin ikään kasvatettu yhteisillä projekteilla ja tapahtumilla. Lähes välittömästi alkoi suunnittelu marraskuisiin E-bileisiin eli kurssimme esittäytymisbileisiin ylemmille vuosikursseille. Viime vuoden fuksit olivat järjestäneet niin upeat E-bileet sekä kuvanneet aivan uskomattoman hienon E-bilevideon, että on lähes mahdotonta pistää siitä enää paremmaksi. On kuitenkin mahtavaa, että vuosikurssiltamme löytyy niin paljon innokasta porukkaa, jotka ovat valmiita näihin projekteihin täysillä panostamaan.

Vaihtaakseni hetkeksi puheenaihetta, viime viikonloppu kului osaltani lähes täysin yleisurheilun Suomi-Ruotsi-maaottelua seuratessa. Omat odotukseni olivat korkealla, sillä maaottelu järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin ulkopuolella. En olisi voinut kuvitella parempaakaan paikkaa järjestää nämä kilpailut kuin kotikaupungissani Tampereella, joka on kaiken muun lisäksi osoittanut taitonsa järjestää suuria urheilutapahtumia. Tunnelma oli jälleen hieno ja kotiyleisön kannustus todella aktiivista, joten varmasti urheilijoiden kelpasi mitellä sijoituksista Ratinan stadionin uudistetulla mondolla. Katsomossa kisoja kannustaessani palasin hetkeen jolloin 17-vuotiaiden sarjassa sain edustaa Suomea nuorten Suomi-Ruotsi-maaottelussa pituushypyssä. Kunnia-asiahan se oli niihin kisoihin päästä, vaikka Ruotsille tappion sinä vuonna koimmekin. Tästä huolimatta kokemus oli upea, ja sitä vielä edelleen lämmöllä muistelen.

Suomi-Ruotsi-maaottelu 2016

Nuorten Suomi-Ruotsi Espoossa 2011. Lisätehtävä: etsi minut kuvasta ;)

Opiskelijaelämään palatakseni, mutta kuitenkin urheiluvivahteella, viimeisimpänä isona tapahtumana osallistuimme Hunaja-cupiin eli lääkiksen vuosikurssien väliseen jalkapalloturnaukseen. Tämä oli ensimmäinen tapahtuma, jossa Cursus Starck sai näyttää kyntensä ryhmähengellään ja panostuksellaan. Cheerleading-porukka sekä peleihin osallistuva kokoonpano harjoittelivat ja hioivat kuvioitaan etukäteen, jotta itse tapahtumassa saimme nauttia yhdessä tekemisestä ja yhteisöllisyydestä. Tapahtumaan kuului niin paljon muuta kuin pelkkää pelaamista, ja itseni kaltaiselle yksilölajin urheilijalle joukkueessa pelaaminen tuntui aivan uudelta ja arvostetulta. Koko Hunaja-cup ylitti odotukseni niin pelaamisen kuin kannustusjoukkueidenkin suhteen. Oma vuosikurssini piti tiukasti yhtä pelikentällä ja kentän laidalla kannustaen omiaan. Tulimme turnauksessa lopulta neljänneksi, mutta naisten sarjassa meidän fuksien joukkue voitti ylempien kurssien muodostaman joukkueen. Voittoa juhlittiin illan päätteeksi Amos-klubilla turnauksen jatkoilla, jossa pidettiin myös palkintojenjako. Tosi kiva ilta kaiken kaikkiaan, ja tavoitteeksi ensi vuodelle asetimme mestaruuden hankkimisen Cursus Starckille.

Kiitos vielä kurssimme mahtavalle cheerleading-porukalle! ©

Seuraavalla viikolla alkaakin viimein kunnollinen opiskelu solujakson myötä. Työtä tulee olemaan varmasti paljon, mutta onneksi motivaationi on korkealla ja odotan jo pääseväni tositoimiin opiskelun osalta. Urheilusta minulla on tällä hetkellä meneillään ylimenokausi eli treenejä eikä kisoja ei ole vaan saa urheilla ihan oman mielen mukaan. En ole kuitenkaan paljoa omatoimitreeneissä nyt syyskuussa käynyt flunssan ja parin viisaudenhampaan poiston takia, mutta tarkoituksenani on ottaa se taas mukaan kuvioihin. Olen elänyt nämä ensimmäiset kolme viikkoa lähes täysin lääkiskuplassa ja olisi ehkä hyvä sitäkin joskus puhkaista tapaamalla muita kuin lääkisläisiä kavereita. En vain voi sille mitään, mutta Cursus Starck alkaa olla kuin suuri perhe, joka pitää yhtä. Tästä on hyvä jatkaa syksyä ja pimeneviä iltoja kohti!