keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Kuukausista julmin?

Marraskuinen masis pahimmillaan. Aika ei vain tahdo riittää mihinkään. Opiskelu tuntuu raskaalta, treenitkin sujuvat huonosti. Tuntuu, että kaikki muut ehtivät mitä vaan, opiskelun ohessa reissata ja bilettää. Itse en voisi kuvitella jättäväni tutoristuntoa väliin vapaa-ajan takia. Jos sen tekisin, tuskin pääsisin edes jaksotentistä läpi. Minulla kun opiskelu vaatii äärimmäisen kovaa työtä, ainakin nyt infektioita ja mikrobilääkkeitä opiskellessa. Joudun usein kieltäytymään kaveritapaamisista, illanvietoista ja muista kivoista jutuista. Tätä ei kuitenkaan missään tapauksessa kehtaa julkisesti tunnustaa. Lukeminen ei tunnu hyväksyttävältä syyltä olla pois ellei nyt juuri seuraavana päivänä satu olemaan tentti tai muu rinnastettava tilaisuus. Miksi? Lääkiksessä lukeminen on suorastaan välttämätöntä, koska näin valtavia tietomääriä en usko kenenkään pystyvän hallitsemaan pelkästään luennoilla tai ryhmäopetuksissa kuuntelemalla.


En ole juuri koskaan kuullut selitykseksi, että täytyisi lukea tai opiskella, minkä vuoksi aikaa ei ole kaveriporukalla lähteä viettämään aikaa. Hyväksyttävä syy on mikä tahansa muu: työssäkäynti, harrastukset, päällekkäiset menot jne. Kuitenkin se toiminta, joka vie lähemmäksi kohti tavoitetta eli itse unelma-ammattia ei kelpaa. Omalla kohdallani vähintäänkin puolet niistä kerroista, jolloin olen ilmoittanut esteestä, on johtunut lukemisesta. Koska tätä poissaolon syytä ei ole lääkiksessä tapana kertoa, en ole sitä myöskään pitänyt aiheellisena mainita. Mielestäni siinä ei silti ole mitään hävettävää, että haluaa käyttää aikaa huolella oppimiseen ja yrittää painaa mieleensä uusia asioita.


Muistan kun pääsykokeisiin lukiessa lähes kilpailtiin siitä, kuka sai eniten kokoon lukutunteja päivässä. Nyt taas tuntuu olevan ihailtavaa se, kuka vähimmällä vaivannäöllä saa oppimistavoitteet haltuunsa. Pohjimmiltaan opiskelu onkin vähän kuin kilpailu, jossa fiksuimmat ja parhaimman muistikapasiteetin omaavat nähdään lähes superyksilöinä. Esimerkiksi opiskelija-aktiiveja katsotaan ylöspäin, koska he ehtivät koulun ohella tekemään huimasti töitä muiden hyvinvoinnin, opiskelun ja oheistoiminnan hyväksi. Itsekin arvostan näitä monitaitavia henkilöitä, joilla aikaa ja intoa riittää opiskelun ulkopuolellakin. Voi, kun itsekin saisin sitä energiaa opiskeluun, urheilun harrastamiseen ja silloin tällöin töissä käymiseen.

Training longjump - reality
Opiskelu on, ja tulee jatkossakin olemaan aina se tärkein ja ensisijaisin asia. Muut tulevat vasta sen jälkeen, jos ylijäämäaikaa vielä jää. Treenatessa koen jatkuvasti huonoa omatuntoa siitä, että hukkaan hyviä lukutunteja pelkästään vaatimattomaan harrastukseeni. Kiire lukemaan on lähes päivittäistä, vaikka tenttiin olisi viikkojakin aikaa. Lääkisopiskelijoiden arkea kaikessa loistossaan ja kurjuudessaan. Opiskelen joka viikonloppu, koska arkena tehty työ ei vaan minulle riitä. Herään joka aamu aikaisin lukemaan, jotta lukutunteja ehtii koulun lisäksi kertyä riittävästi. Vasta iltaisin annan luvan jättää kirjat ja luentokalvot syrjään, koska lepoakin ihminen tarvitsee. Lukemista aion kuitenkin jatkossakin ihan rehellisesti pitää tarpeeksi hyvänä syy jättäytyä pois tapahtumista, koska kuitenkin oppimassa täällä ollaan!

2 kommenttia:

  1. Moi Merika.

    Kiitos hyvistä kirjoituksistasi, blogiasi on mukava seurata.

    Ethän ole asettanut rimaasi liian korkealle? Lääketieteen opiskelijat tunnetaan itsekriittisyydestä ja riittämättömyyden tunne on läsnä varmasti monella. Loppuunpalaminen on todellinen uhka. Eikös juuri lääkiksen opiskelijoilla esiinny eniten depressiota verrattuna muihin yliopistoaloihin?

    Kaverit, perhe, tapahtumat ja urheilu ovat monille voimavara, josta saadaan energiaa kouluhommiin. Joskus vähempi voi olla enemmän. Joskus voi olla hyvä, että pitää viikonlopun tai jokusen arki-illan täysin kouluvapaana. Vaikka pahalta tuntuisi. Uskon, että stressitön ja rauhallinen mieli oppii paremmin kuin se, jolla on jatkuvasti kiire opiskella.

    Ihmettelit, kuinka aktiivikavereillasi on aikaa ja energiaa kaikelle tuolle. Tämä voi johtua siitä, että ne elämän osa-alueet antavat energiaa toinen toiselleen. Ihmistä ei ole luotu keskittymään vain yhteen asiaan. Uskon, että rimaa hiukan laskemalla, jotain mukavaa puuhaa päivään lisäämisellä ja lukemisen vähentämisellä pääsee vähintään yhtä hyviin tuloksiin kuin täysipäiväisellä, stressintäytteisellä opiskelulla

    Hyvää joulunodotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos kommentistasi, on ilo kuulla sinun pitävän blogistani. Olet oikeassa, lääketieteen opiskelijoita pidetään muihin aloihin verrattuna alttiimpina itsensä loppuun polttamiselle, johtuen luultavasti alan luonteesta.

      Opiskelun ja levon vastapaino tuli minulle hyvin esille jo pääsykoeaikana. Myös lääkiksessä oppii stressinhallintaa, vaikken sitä koskaan ongelmaksi ole kokenutkaan. Opinnot vain toisinaan ovat työläämpiä ja tahti on usein sen verran kova, ettei välipäiviä juuri ehdi keskellä viikkoa pitämään. Eikä se juuri haittaa, koska todella tykkään opiskelusta. Vaikka opiskelumäärä saattaa kuulostaa isohkolta, on se silti selvästi pienempi kuin pääsykoeaikanani. Erona vain on se, ettei asioita opiskella tenttiä vaan oikeasti tulevaa työtä varten.

      Aion toki jatkossa kiinnittää vähän enemmän huomiota opiskelujen ulkopuolisiin seikkoihin. Riman laskeminen ei ainakaan tällä hetkellä liene aiheellista, eikä se oikein tahdo soveltua tavoitteelliselle luonteenpiirteelleni :) Tähän asti olen pärjännyt opinnoissa hyvin ja tarkoituksena olisikin jatkaa samaan malliin keväälläkin. Nyt joululomalla kuitenkin keskityn suurelta osin lepäämiseen, jotta kevätlukukaudella opiskeluinto olisi taas huipussaan.


      Mukavaa joulunaikaa sinulle! :)

      Poista