Joogaa ja induktioita

Lokakuu osoittautui sen verran intensiiviseksi simulaatioiden ja pitkien klinikkapäivien vuoksi, etten ole ehtinyt ollenkaan blogia päivittämään. Juuri päättynyt anestesiologian kolmen viikon kliininen jakso opetti erityisesti kriittisesti sairaan potilaan hoitamista. Vakavasti sairailla ja peruselintoimintojen häiriöissä epävarmuus ja huoli potilaan tilasta voi lääkärilläkin olla suuri. Oleellista näissä tilanteissa on pysyä rauhallisena sekä toimia systemaattisesti, joihin tämä jakso antoi hyvin valmiuksia. Henkeä uhkaavia hätätilanteita ei yleislääkärin työssä päivittäin kohtaa, mutta silloin kun tällainen tilanne vastaan tulee, on kyettävä toimimaan oikeaoppisesti. 

Keskeisenä opetusmuotona viime viikkoina hallitsivat simulaatiot, jotka ovat olleet yksi mieleenpainuvimpia oppimiskokemuksia oikeastaan koko lääkiksen aikana. Simulaatioiden tarkemmasta sisällöstä ei valitettavasti ole lupa puhua ulkopuolisille, jotta tulevilla simulaatiokävijöillä olisi yhtäläinen valmius kohdata toisinaan haastaviakin, todellisuuteen rinnastettavissa olevia potilastapauksia. Tämän vuoksi se, mitä tapahtuu simulaatiotiloissa, jää simulaatiotiloihin. Kaiken kaikkiaan niissä kuitenkin korostui yhteistyö, diagnostinen prosessi, Akuuttihoito-oppaan hyödyntäminen hoidon valinnassa ja hyvin tärkeänä osana myös konsultointi. Varsinkin lääkärin roolissa tunsi eläytyvänsä simulaatiohetkeen kuin oikeaan potilaaseen, vaikka vuoteella makoilikin puhuva tai tajunnaltaan alentunut nukke. 

Anestesiologian jakso alkoi siis simulaatio- ja teoriaviikolla, jossa harjoittelimme pääasiassa peruselintoimintojen häiriöistä kärsivän potilaan hoitamista. Jokainen pääsi vuorollaan toimimaan lääkärinä, joka oli samalla halutuin, mutta myös tietyllä tapaa pelätyinkin rooli. Lääkäriin luonnollisesti kaikki katseet kääntyivät kun selvitimme tiimin kanssa, mikä juuri tätä potilasta vaivasi ja miksi. Simulaatio on onneksi turvallinen ympäristö harjoitella vakavasti sairaan tai muun hätätilapotilaan hoitamista. Aina kaikki ei mene kuin oppikirjoissa, mutta virheistä oppii eikä ainakaan tee samaa mokaa uudestaan oikean potilaan kanssa. Simulaatioiden jälkeen keskustelimme tapauksesta, sen herättämistä tunteista ja annoimme rakentavaa palautetta. Aika moni klinikkaryhmästämme oli yhtä mieltä siitä, että anen jakson ensimmäinen viikko oli yksi parhaista viikoista koko lääkiksen aikana. 

Vastapainona simulaatioille ja luentotyyppisille teoriaopetuksille otimme tavaksi harrastaa päivittäin ohjatusti joogaa. Kuulostaa varmasti erikoiselta, että joogasimme yhdessä klinikkaryhmän kesken koulupäivän aikana, mutta tällä oli yllättävän positiivinen vaikutus oppimiskykyyn. Jooga ja tietyt rentoutusharjoitukset sopivat oikein hyvin juuri anestesiologian jaksolle. Tällä alalla saattaa tulla vastaan hyvinkin vakavia ja vaikeita tapauksia, joissa täytyy pystyä säilyttämään toimintakyky ja looginen päätöksenteko mahdollisesta sisäisestä paniikista huolimatta. Viimeisenä anen jakson päivänä juuri ennen tenttiä itse asiassa oikein toivoimme joogatuokiota. 

Seuraavat kaksi viikkoa jaksosta vietimme TAYS:ssa eri leikkaussaleissa anestesiologien työhön tutustumassa. En ole itse kovin kiinnostunut anestesiologiasta, joten leikkuripäivät tuntuivat toisinaan varsin pitkiltä. Oli silti kiva päästä osallistumaan ilmatien hallintaan, maskiventilointiin, kanyylin laittoon ja muihin pieniin toimenpiteisiin. Iso osa ajasta oli kuitenkin odottelua, ja tämän ajan yritin käyttää hyödyksi lukemalla tenttiin. Anestesiologit tunnetusti juovat varsin paljon kahvia, joten pelin hengessä myös oma kahvinkulutukseni kasvoi anen jakson aikana. 

Tällä viikolla järjestettiin myös pitkän tauon jälkeen kaikille vuosikursseille yhtenäinen Karttuvan tiedon testi, joka itse asiassa ensi kertaa toteutettiin muidenkin lääkiksien kanssa yhteistyössä. Testissä oli 178 monivalintakysymystä, joissa jokaisessa oli yksi eniten oikea vastaus ja vääristä vastauksista sai miinuspisteitä. Olen aina yrittänyt testissä parhaani, mutta tällä kertaa ylimmän vuosikurssin edustajana halusin todella tietää osaamistasoni ja kehityskulun. Reilu ennätysparannus ilahdutti, mutta useaan kysymykseen auttoi ennen kaikkea työkokemus preklinikan ulkoa opittuun tietoon verrattuna. Mielenkiintoista olisi tietää, tullaanko vuosikurssikohtaisia tuloksia vertaamaan myös eri tiedekuntien kesken. 

Kliinisistä jaksoista on enää edessä onkologia sekä lasten- ja nuorisopsykiatria, joten lääkis on jo kohta kääntymässä loppusuoralle. Joululoman jälkeen onkin sitten jäljellä viimeinen silaus eli Valmistuminen -jakso, jossa kerrataan tärkeimpiä kokonaisuuksia ja valmistaudutaan lääkiksen jälkeiseen elämään. Sitä ennen kuitenkin marraskuu tuo tullessaan onkologian kliinisen jakson lisäksi kauan odottamiani lääkistapahtumia, jotka tuovat valoa pimeyteen. Hauskaa Halloweenia kaikille!

Korvataudeilta simulaatioihin

Syksyn toinen jakso korva-, nenä- ja kurkkutaudit (KNK) tuli tänään päätökseensä. KNK oli heti neurologian jälkeen eniten odottamani klinikkajakso. Nyt neljän klinikkaviikon aikana pääsi ennen kaikkea ahkerasti harjoittelemaan potilaiden tutkimista, seuraamaan päivystysvastaanottoa sekä käväisemään leikkurissa. Näiden lisäksi iltapäivisin usein oli teoriaopetuksia, joita kevensivät silloin tällöin hauskat Kahoot-visailut. Jakso oli kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen, ja kesätyökokemusten tarjoamien ennakkotietojen päälle oli kiva päästä täydentämään osaamista. 

KNK on hyvin toimenpidevaltainen erikoisala, jossa hoidetaan mm. akuutteja ja kroonisia korvan/nielun/ylähengitysteiden infektioita, huimausta, pään ja kaulan alueen kasvaimia/traumoja sekä kuulon alenemaa. Toimenkuva on monipuolinen, ja lähtökohtaisesti kyseessä on kirurginen ala. Varsinkin KNK-päivystystä seurattuani tämä toimenpidevaltaisuus kävi hyvin nopeasti ilmi lähes jokaisen potilaan kohdalla. Maksillaaripunktion tekemisen tai nielupaiseen avaamisen kynnys ainakin jonkin verran alenee, kun on nähnyt kyseisen toimenpiteen tehtävän opintojen aikana. 

Tärkeimpänä oppimistavoitteena jaksolla on varmasti KNK-statuksen oikeaoppinen suoritus. Vielä viime kesänä termit rhinoskopia posterior (Rhp) tai laryngoskopia indirecta (Lar. ind.) eivät olisi sanoneet minulle mitään enkä niitä olisi osannut suorittaa. Nyt näitä peilitutkimuksia opetuspolilla ja kurssikavereilla treenattuani uskallan jatkossa ryhtyä tuumasta toimeen. Osalla ihmisistä on kuitenkin varsin herkkä nielurefleksi, minkä vuoksi peilitutkimusten teko ei aina tahdo joko lainkaan onnistua tai luotettavaa silmäystä ei ennätä kohteista saamaan. Säännölliset toistot ja harjoittelu ovat tässäkin asiassa avain onnistumiseen. Otsalampun kanssa työskentely vapauttaa kätevästi kädet muuhun tutkimiseen. Se myös tekee lääkäristä pätevämmän vaikutelman kuin tavanomainen korvalamppu yleislääkärin kädessä.

Keskeisenä oppimismuotona KNK:lla toimi jo mainitsemani opetuspoliklinikat, joissa perusperiaate on sama kuin muillakin kliinisillä jaksoilla. Jokainen kandi siis ottaa itsenäisesti vastaan potilaan, tutkii hänet ja esittelee löydöksensä muulle ryhmälle sekä kliiniselle opettajalle. Tämän jälkeen potilas tulee vielä uudelleen vastaanotolle erikoislääkärin tutkittavaksi ja jatkosuunnitelman tekemiseksi. Lopuksi kandi sanelee käyntitekstin ja tarvittaessa laatii röntgen-/muut lähetteet. KNK:lla opetuspoli toimi erityisen hyvin, sillä potilaita näki mukavan paljon ja sai itse sopivasti haastetta ja osallisuutta potilaiden hoitoon. Ainakin tonsillektomian käytännön asiat ja toipumisvaiheen selittäminen potilaalle kävi varsin vaivattomasti, kun on leikkauksesta itse omakohtaista kokemusta. 

Se mistä erityisen paljon pidin tällä jaksolla oli se, että etäpäiviä oli hyvin vähän. Lähes joka aamu sai iloita siitä, että pääsee TAYS:iin näkemään potilaita ja usein myös itse heitä tutkimaan. Kertaalleen jaksolla oli myös tutustuminen korvaleikkuriin, jossa pääsin opetusmyönteisen kirurgin toimesta avustamaan itsekin tuumorin poistossa. Jakson aikana opiskelimme niin ikään foniatriaa, audiologiaa sekä yleislääkäritasoisesti suu- ja leukasairauksia. Yhtenä aamupäivänä olimme tutustumassa suu- ja leukasairauksien poliin, jossa vastassa oli erikoistuva hammaslääkäri potilainaan hyvin pitkälle suuhun painottuvista vaivoista kärsiviä. Yleissivistävää oli päästä ottamaan tuntumaa alalta, joka on aika lailla lääketieteen ja hammaslääketieteen rajapintaa. 

Vaikka klinikkapäivät kuluivat lähes yksinomaa intoa täynnä ja rennolla asenteella, oli KNK-jakso joka tapauksessa kohtalaisen vaativa. Jakson läpäistäkseen on todella täytynyt omaksua jakson oppimistavoitteet. Tärkeimpien korva-nenä-kurkkusairauksien diagnostiikka ja hoito sekä lähettämisindikaatiot erikoissairaanhoitoon tuleekin hallita hyvin. Heti jakson ensimmäisenä päivänä vastassa oli aika hankala propedeuttinen monivalintatentti, joka testasi yksityiskohtaista tietoa anatomiasta, fysiologiasta ja histologiasta. Lääkiksen aikana en ole toistaiseksi joutunut mitään uusimaan, mutta tämän alkutentin osalta jännitin lopputulosta viimeiseen asti. Pitkäjänteisestä valmistautumisesta huolimatta tentti osasi silti yllättää ja kiireessä piti pitää pää kylmänä huolimattomuusvirheiden varalta. Hyväksytyn suorituksen jälkeen sai huokaista helpotuksesta, kunnes vuorossa oli jakson päättävä potilastentti. Siinä kaikki pääsivät ensin itsenäisesti tutkimaan potilaan ja tämän jälkeen näyttämään takarhinoskopian ja epäsuoran laryngoskopian suorituksen korvaproffan valvovien silmien alla. Tästäkin koko ryhmä suoriutui kunnialla, ja KNK-kurssi oli siten kiitettävästi taputeltu. 

Lokakuu tuo tullessaan anestesiologian kliinisen jakson, mutta sitä ennen on ensi viikolla edessä simulaatiot Taitokeskuksessa. Näistä en osaa vielä sen enempää kertoa, koska simulaatioiden sisältö on osin myös salattua tietoa. Pienryhmissä on kuitenkin tarkoitus ratkoa yleislääketieteellisiä/sisätautisia sekä lastentautien potilastapauksia. Loppusyksystä opinnoissa on jäljellä enää onkologian sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian klinikkajaksot. Vähiin siis käy!