lauantai 29. heinäkuuta 2017

Heinäkuun kuulumisia

Oma suosikkikesäkuukauteni heinäkuu alkaa olemaan lopuillaan ja haluankin vielä palata sen tärkeimpiin elämyksiin, joiden siivittämänä jaksaa taas pyörittää normaalia arkea pimeneviin iltoihin ja syksyä kohti. Vaikka useana päivänä tästä lomakuukaudesta olen ahertanut töissä, on vapaapäiviin riittänyt sisältöä kaikenlaisen rentoutumisen ja urheilun merkeissä. Tässä kuussa tulee myös kuluneeksi vuosi blogini perustamisesta, joten olkoon tämä postaus muisto vuosi sitten alkaneelle taipaleelle, joita te lukijat olette osaltanne toteuttamassa.

Heinäkuuta ei voi sivuuttaa ilman mainintaa Ruisrockista ja kauniista Ruissalon maisemista. Hienoin hetki näillä festareilla oli mielestäni se, kuinka laivat lipuivat ohitse tervehtien iloista festivaalikansaa samalla kuin lempiesiintyjäni soittivat ja viihdyttivät festarikävijöitä. Sen yhden päivän kun sain Ruississa viettää sai minut unohtamaan arjen kiireet ja hetkeksi irtaantumaan muusta. Pientä palautetta antaisin kuitenkin festareiden järjestelyiden osalta, jotka tuntuivat paikoitellen vähän ontuvan. Kaikesta huolimatta jälleen kerran oli aika maagista se, kuinka lähes koko kesä sää on sateinen ja kolea, mutta Ruissiviikonloppuna aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämpötila lähes hipoo hellerajaa.

Ruisrock 2017

Viking Grace lähestymässä Rantalavaa
Heti seuraavana päivänä Ruisrockista oli vuorossa SM-viestit kotikaupungissani. SM-viesteihin kuuluu aina omanlaisensa kutkuttava tunnelma, kun yksilöurheilijat kisaavatkin nyt joukkueissa ja kannustavat seuroittain toisiaan. Juoksin naisten 4 x 100 metrin viestissä avausosuuden järjestävän seuramme Pyrinnön kakkosjoukkueessa. Juoksu kulki omasta mielestäni hyvin (huolimatta edellisillan festareista) ja sain ojennettua viestikapulan suhteellisen helposti toisen osuuden juoksijalle. Viestijuoksuun kuitenkin kuuluu se, etteivät vaihdot aina mene ihan nappiin ja tätä sain todistaa heti joukkueemme seuraavassa vaihdossa. Tämä kuitenkin tekee viestikisoista niin jännittäviä, koska pienikin virhe voi olla joukkueelle kohtalokas. Kapula tuli meillä maaliin asti, mutta finaalipaikka jäi tällä kertaa haaveeksi. Better luck next time...

Kotikisat Ratinan stadionilla
Reilun viikon mittaisen kesälomani käynnistivät Kalevan kisat, jotka järjestettiin tänä vuonna Seinäjoella. Koska ikäni puolesta en enää kuulu nuorten sarjoihin, olivat nämä kisat eräällä tavalla kauden päätavoitteeni tai ainakin tärkeimmät kisani, vaikken kisoihin mitään suurempia odotuksia itselleni asettanutkaan. Ajattelin vain, että nyt on lomani ja aion nauttia kilpailemisesta meni sitten syteen tai saveen. Kaikki harmit tai pettymykset saa joka tapauksessa unohdettua parin päivän päästä siintävällä Kroatian lomamatkallani. No, kisoista ei lopulta jäänytkään paljoakaan kerrottavaa, sillä kilpailuni päättyi kolmeen karsintahyppyyn. En nyt ala analysoimaan kisaani sen enempää kuin mainitsemalla, että hyppytekniikan puolesta kisapäivä ei ollut minun päiväni. Nyt reilun viikon kuluttua näistä kisoista kisojen epäonnistuminen on kuin kaukana menneisyydessä, sillä Kroatian lomani pyyhki pois kaikki nämä ikävämmät ajatukset ja täytti ne uusilla ihanilla muistoilla.

Auringonlasku Brac-saarella Kroatiassa
Kroatian reissustani on tulossa vielä oma postauksensa, joten pysyhän kuulolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti