sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Kohti KT-evaluaatiota

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja Rintakipu/hengenahdistus -jakso on jo paremmalla puolella.  Sydämen toimintahäiriöistä on myös siirrytty hiljalleen keuhkosairauksien pariin. EKG:n tulkinta on jätetty hetkeksi syrjään ja tilalle on tullut erilaisia keuhkojen toimintakokeita. Opiskeluviikko ei ollut raskaimmasta päästä, vaikka toisinaan tulikin tehtyä pitkää päivää. Päivät eivät silti tunnu itsestä liian työläiltä, sillä ne ovat toinen toisiaan mielenkiintoisempia.

Maanantai oli kouluhistoriani pisin päivä vietettyäni opiskelupaikalla yhtäsoittoa aamuyhdeksästä iltakahdeksaan. Viikko alkoi luennoilla rytmihäiriöistä, tromboosista, emboliasta sekä potilasseminaarilla sydämen vajaatoiminnasta. Näiden jälkeen oli tutoristunto, jossa käsittelyyn tuli keuhkoembolia, keuhkoinfarkti ja syvä laskimotukos. Hetken hengähdystauon jälkeen meillä alkoi kliinisten taitojen evaluaation preppaustilaisuus ylempien kurssien opiskelijoiden johdolla. Ryhmissä kiersimme erilaisia rasteja kuten suturaatio, neurologisen statuksen tekeminen, korvan ja silmän tutkiminen, tuki- ja liikuntaelinpotilaan anamneesi ja status, nestehoidon suunnittelu ja gastropotilaan tutkiminen. Kattavan teoriaosuuden jälkeen jäi vielä vähän aikaa harjoitella näitä taitoja, mutta tiiviin aikataulun vuoksi suurin työ jäi kuitenkin omaehtoisen harjoittelun varaan. Ilta oli erittäin opettavainen ja saaduilla opeilla hyvin todennäköisesti tulee pärjäämään paitsi evaluaatiossa, myös oikeassakin elämässä. Ei haitannut siis yhtään, vaikka pitkäksi päivä venyikin.

Tiistaina jäi aamusta aikaa itsenäiselle lukemiselle, koska omalla ryhmälläni oli tänä päivänä vain yksi ryhmätyö iltapäivällä. Arvo-rakennuksen sijaan opetus tapahtui Tays:issa, jossa pääsimme kuuntelemaan potilaiden sydänääniä. Tätä ennen kuitenkin harjoittelimme poikkeavien sivuäänten kuuntelua luokassa kuuntelulaitteella, jolloin se vielä tuntui aika helpolta. Oikeiden potilaiden kohdalla tilanne olikin toinen, sillä sivuäänten tunnistaminen ei onnistunutkaan ihan tuosta vain. Opettajamme mielestä oli ikävä nähdä opiskelijoita näin lannistuneina. Auskultaatio vaatii kuitenkin valtavasti harjoittelua. Eräskin luennoitsija kerran totesi, että päteväksi sydänäänten kuuntelijaksi oppi vasta kun on kuunnellut vähintään sataa sydäntä.


Keskiviikko alkoi aamun ruotsin tunnilla, jossa pidimme jälleen lääkäri-potilas-keskusteluja ja puhuimme työelämästä. Muuta opetusta tänä päivänä ei ollut, mutta lähdin keskustakampukselta Arvolle lukemaan ja palauttamaan suoritusmerkinnöistä täyteen tulleen temppukortin. Iltapäivällä harjoittelimme kaveriporukalla kliinisiä taitoja Taitokeskuksessa. Vajaan parin tunnin aikana kertasimme verenpaineen mittauksen, otoskoopin ja oftalmoskoopin käytön, Weberin ja Rinnen testit, kanyloinnin, katetroinnin, suprapubisen kystofixin asetuksen, suturoinnin, elvytyksen, ABI-mittauksen ja gynekologisen statuksen. On myös paljon muita taitoja, joita evaluaatiossa voidaan pyytää suorittamaan, mutta valikoimme nämä tällä kertaa harjoitteluumme. KT-evaluaatio tulee sanoista kliinisten taitojen evaluaatio, jonka jokainen suorittaa sekä kolmosvuoden keväällä että nelosvuoden syksyllä. Kyseessä on käytännön tentti, jossa jokainen rasti pisteytetään välillä nollasta kymmeneen. Hyväksytyn suorituksen saamiseksi on suoriuduttava kaikista rasteista kunnialla. Vaikka suoritusta opetushenkilöiden toimesta arvioidaankin, on tilaisuus kuitenkin pohjimmiltaan oppimistilanne.


Luento- ja seminaaripäivä torstai oli rauhallinen, sillä ainoa tehtävä oli keskittyä luentosalissa kuunteluun. Aamun pakollisella keuhkojen auskultaatio-luennolla se olikin todella oleellista, koska pyrimme erinäisistä ääninäytteistä tunnistamaan keuhkoista kuuluvia vinkunoita ja rahinoita. Sulavana jatkumona alkoikin heti perään uusi luento hengitysteihin vaikuttavista lääkkeistä painopisteinään astma ja keuhkoahtaumatauti. Iltapäivän seminaari päättyi tällä kertaa etuajassa ja pääsimmekin jatkamaan opiskeluja itsenäisesti.

Nopeasti koitti taas perjantai, jolloin ohjelmassa oli ensin tutoristunto Arvolla ja sen jälkeen ruotsin tunti keskustakampuksella. Vähän myöhäisemmän aamun kunniaksi valmistin itselleni tavanomaista herkullisemman ranskalaisen aamiaisen croissanteineen ja maitokahvineen. Piristää kummasti päivää, kun ei aina yhtä kiireellä tarvitse lähteä kouluun. Uudessa tutortapauksessa palauttelimme mieleen spirometrian tulkintaa, josta olimme oppineet perusteet fuksivuoden keväällä Hapen saanti -jaksolla. Päädyimme istunnossa lopputulokseen, että tapauksen potilas sairastaa obstruktiivista, tulehduksellista keuhkosairautta eli astmaa. Tämän nojalla otimme luonnollisesti seuraaviksi oppimistavoitteiksi astman, spirometrian ja allergian.


Viikonlopun tavoitteeksi olin asettanut itselleni olla suuremmin stressaamatta opiskelusta ja koen onnistuneeni siinä aika hyvin. Lauantaina tosin olin taas töissä. Sunnuntaina kävin brunssilla, ulkoilin ja katsoin muutaman jakson lempisarjaani Sykettä. Nyt on taas virtaa aloittaa huomenna uusi opiskeluviikko!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti