Amanuenssina neurologialla

Kesän ensimmäinen harjoittelu eli amanuenssuuri on nyt osaltani taputeltu. 4 viikkoa neurologialla  opetti minulle paljon lääkärin työstä ja sairaalaympäristön toiminnasta. Manuilu on mukavaa ja helppoa, koska siinä ei itse vielä tarvitse olla vastuussa potilaista vaan harjoittelu tehdään aina ohjaavan lääkärin opastuksella. Paljon tosin riippuu paikasta, kuinka paljon itse pääsee tutkimaan ja hoitamaan potilaita. Manuilussa usein seuraillaan muiden lääkäreiden toimintaa, mutta omalla aktiivisuudella voi päästä osallistumaan potilaiden tutkimiseen ja löydösten kirjaamiseen. Tästä kaikesta opista saa lisäksi pientä palkkaakin, joten en voisi keksiä hyödyllisempää tapaa viettää kolmannen lääkisvuoden jälkeistä kesää.

Oma alkukesän manupaikkani oli neurologisella osastolla, joka tähtäsi moniammatilliseen kuntoutukseen yhteistyössä hoitotyön, puheterapeuttien, fysioterapeuttien ja toimintaterapeuttien kanssa. Työilmapiiri oli erinomainen ja niin kandeihin kuin meihin manuihinkin suhtauduttiin arvostavasti ja kunnioituksella. Lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluu siis pakollisena osana harjoittelu, joka suoritetaan loma-aikoina kolmannesta vuodesta eteenpäin. Neurologit omassa manupaikassani osoittautuivat huippufiksuksi ja myös tosi hauskaksi porukaksi, jotka vapaa-ajallaan (ja jopa taukohuoneessa!) nauttivat erilaisten pulma- sekä palapelien ratkomisesta aivan kuten minä itsekin!

Vasemmanpuoleisen onnistuin ratkaisemaan

Yhtenä iltana kokoonnuimme työpäivän jälkeen "Murder dinnerille", jossa jokaisella oli annettu rooli ja identiteetti, jonka mukaan käyttäytyä illallisen aikana. Murhamysteeriin kuului oleellisena osana myös teemanmukainen pukeutuminen. Oma hahmoni Holly Hickok oli pokeriammattilainen, joka (ainakin yritti) olla hurmaava 1870-luvun illanvietossa. Ilta oli tosi hauska ja sen aikana pääsi tutustumaan toisiin ihan eri tavalla! Illan kruunasi murhaajan paljastus ja pukukilpailun voitto Hollylle.

Fuksivuoden Great Gatsby-teemaisten E-bileiden jäljiltä minulta löytyi Hollylle sopiva asu

Koska meillä Tampereen lääkiksessä klinikka alkaa vasta neljäntenä opiskeluvuotena, ei minulla ollut hirveästi käsitystä sairaalan toiminnasta ennen tätä manujaksoa. Joitakin opetuksia ja käytännön harjoituksia Taysissa olemme toki kolmen vuoden aikana tehneet, mutta pääpaino opiskelussa on ollut vielä aika teoreettinen. Oli hienoa päästä hyödyntämään ja kehittämään osaamistaan oman alan töissä hyvin käytännönläheisesti.

Osastokierroilla näki potilaiden toimintakyvyn kohentuvan ja terveydenhuollon eri ammattilaisten kädenjäljen. Lääkärinä kiinnitti enemmän huomiota esimerkiksi lääkelistoihin tai niiden muutoksiin, mutta myös kokonaisvaltaisesti potilaan terveydentilaan. 3 vuoden opintojen jälkeen ei vielä saa määrätä lääkkeitä, mutta usein sitä huomasi pohtivansa lääkevalintoja potilaiden kohdalla. Eri ammattihenkilöiden roolit potilaiden hoidossa hahmottuivat paremmin näiden viikkojen aikana, ja tärkeää oli havaita, kuinka oleellisia ne kaikki ovat. Ainakin itse vähän yllätyin siitä, kuinka vähän lääkärit loppupeleissä ovat osastolla tekemisissä potilaiden kanssa. Suuri osa ajasta kuluu erinäisten paperitöiden parissa tai konsultaatioissa.

Pääsin näiden kuluneiden neljän viikon aikana haastattelemaan paljon potilaita, tekemään heille yleisstatuksen ja/tai neurologisen statuksen sekä laatimaan potilastekstejä. Osan näistä tutkimista suoritin täysin itsenäisesti ilman ohjaavan lääkärin läsnäoloa. Kun osastolle saapui uusi potilas, kävin monesti hänet heti alkuun tutkimassa ja sen jälkeen pohdimme yhdessä ohjaavan lääkärin kanssa jatkotoimenpiteitä. Jos osastolla oli rauhallista, pääsin seuraamaan neuron polilla vastaanottoa ja statustamaan potilaita. Ensimmäiset sanelut suoritin kolmantena manupäivänä, kun sanelin yhdelle potilaalle lähetteen ja toiselle alkuarvion eli tulotekstin. Saneleminen tuntui aluksi vähän jännittävältä ja hieman epävarmaltakin, mutta aina tärkeältä. Saneluja tekemällä se alkoi sujua yhä jouhevammin pisteiden ja pilkkujen löytäessä paikkansa lauseiden lomasta. Decursuksia eli päivittäismerkintöjä minulla tosin oli tapana kirjoittaa. Manujakson aikana pääsin myös näkemään useita toimenpiteitä kuten likvor-näytteen oton, lihasbiopsian ja botuliinitoksiinipistoksia dystoniasta kärsiville. Kuukausi neurologialla kului todella nopeasti, mutta siitä saamani oppi on erittäin arvokasta. Mielelläni olisin jatkanut neurolla vielä pidempäänkin, mutta on silti mukava hengähtää hetki ennen loppukesän sisätautien amanuenssuuria. Nyt suuntaan kohti mökkimaisemaa Tampereen Teiskossa ja ensi viikolla pääsen toteuttamaan taas yhtä unelmaani. Rentouttavaa juhannusta teille lukijat!

Lomamielellä vesikielellä