Amanuenssina sisätaudeilla

Neljännen lääkisvuoden kynnyksellä sain viettää kolme opettavaista amanuenssuuriviikkoa Taysin sisätautiosastolla. Sijoituspaikkani oli reumatologian osasto, joka tuntui varsinkin alussa melko haastavalta, koska meillä opinnoissa ei ole vielä ollut vastaavaa opintojaksoa. Reumatologialla hoidetaan reuman ohella tulehduksellisia tuki- ja liikuntaelinsairauksia kuten niveltulehduksia, kihtipotilaita ja vaskuliitteja eli verisuonitulehduksia. Pohjatietoni perustuivat pitkälti Terveysporttiin ja tavanomaisimpiin labratutkimuksiin, mutta osastojakson aikana lukuisia potilaita tavatessa alkoi reumasairauksien diagnostiikka ja hoito hahmottua. Yliopistosairaalaan ohjautuu mitä harvinaisempia ja mutkikkaampia tapauksia, joista on aina hyvä oppia erikoissairaanhoidon tasolla lisää. Neljännen vuoden syksyllä opinnoissa on tulossa Nivelkipu -jakso, joten tämä amanuenssuuri toimi erittäin hyvänä johdatteluna nivelvaivoihin.

Jakson aikana pääsin näkemään paljon potilaita päivittäisillä kierroilla sekä seuraamaan lääkärien työtä käytännössä. Amanuenssina oppiminen tapahtuukin suurelta osin sivusta seuraamalla ja kuunteluoppilaana, joka on tietysti arvokasta sekin. On ymmärrettävää, että jos kierroilla sattuu olemaan mukana erikoislääkäri, erikoistuva lääkäri, lääkärin sijainen sekä amanuenssi, ei viimeisiksi mainittu pääse kovinkaan paljoa osallistumaan hoitokäytäntöihin. Pyrin potilaita tavatessa kuitenkin mahdollisimman paljon esim. palpoimaan turvonneita polvia, tunnustelemaan vatsaa sekä auskultoimaan sydäntä ja keuhkoja. Yksi parhaimmista hetkistä oli, kun sain punktoida nilkan ja pistämään siihen samalla kortisonia. Saman toimenpiteen sain suorittaa steriilisti myös polviniveleen. Pääsin myös kerran injektoimaan tulehtuneen ranteen ja lisäksi avustin monissa pientoimenpiteissä. Osastolla erityisesti erikoistuva lääkäri jaksoi ystävällisesti opettaa minua ja sijaisena toimivaa kandia. Yhdessä harjoittelimme UÄ-laitteen käyttöä, kertasimme anatomiaa, keskustelimme potilastapauksista lääkärien kansliassa ja opimme lisää harvinaisista sairauksista. Tällä kolmen viikon amanuenssijaksolla opin ennen kaikkea paljon osastotyöskentelystä.

Amanuenssin työnkuvaan kuuluu varsin isona osana potilastekstien teko (paperityöt), jotka ohjaava lääkäri myöhemmin hyväksyy. Amanuenssuurin aikana pääsin laatimaan ensimmäiset epikriisini eli loppulausunnot kuluneesta osastojaksosta. Alkukesän neuron amanuenssuurijaksollani niitä ei minulle tullut tehtäväksi, vaan siellä keskityin lähinnä tulotekstien, päivittäismerkintöjen sekä lähetteiden tekemiseen. Halusin nyt sanella kaikki potilastekstini, koska se on ajansäästömielessä tärkeä taito hallita ja amanuenssina on yksinkertaisesti paras hetki sen harjoitteluun. Kolmen viikon aikana tulikin laadittua paljon epikriiseja, decursuksia, lähetteitä ja alkuarvioita.

Sisätautimanuun kuului näiden kolmen viikon aikana kaksi iltapäivystystä ACUTA:ssa heti työpäivän jälkeen klo 15-21.15. Näistä kahdesta kerrasta minulla on varsin erilaiset kokemukset. Ensimmäisellä kerralla päivystyksen seuraaminen ei suoraan sanoen ollut kaikkein mukavinta hommaa. Jatkuva kiire ja paikasta toiseen juokseminen saivat hoitohenkilökunnan herkästi purkamaan stressiään taitamattomaan amanuenssiin. Toisinaan hektisessä ensiavussa sai kokea olevansa taakkana, koska ohjaavalla lääkärillä ei aina ollut aikaa opettaa ja selittää samalla tavoin kuin osastolla. Käteen jäi kuitenkin oppia potilaiden haastattelusta, statuksen tekemisestä sekä valtimoverinäytteen otosta.

Toisella päivystyskerralla tahti oli vähän rauhallisempi ja seuraamani erikoistuvan lääkärin toimintatapa sopi amanuenssille paremmin. Tästä toisesta päivystyskerrasta tykkäsinkin kovasti ja koin oppineeni todella paljon enemmän kuin viimeksi. Mieleenpainuvinta oli, kun pääsin tekemään kardioversion eli sydämen rytminsiirron eteisvärinäpotilaille. Kuulostaa vaativammalta kuin onkaan, sillä kyse oli oikeasti vain muutamasta napin painalluksesta. Potilaat olivat toimenpiteen jälkeen kuitenkin todella kiitollisia. Amanuenssina koin erityisesti tyytyväisyyttä siitä, että pääsi osallistumaan potilaiden hoitoon. Olo päivystysten jälkeen oli aika voipunut pitkän, paljon ajatustyötä vaatineen päivän jälkeen.

Amanuenssikesä 2019 on nyt takanapäin ja sen myötä tuntuu, kuin olisin jälleen ottanut uuden harppauksen tulevalla lääkärin urallani. Kesän aikana tarttui mukaan valtava määrä oppia lääkärin työstä ja itsevarmuutta potilaiden hoidosta. Kaiken lisäksi kerrytin opintoihin kuuluvaa pakollista harjoittelua 7 viikon edestä, vaikka pidinkin lomaa keskikesällä. Yhteensä lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluu harjoittelua 4 kk, jonka voi siis suorittaa jo kolmannen opiskeluvuoden jälkeen loma-aikoina.

Kivan kesän jälkeen on taas mukava palata takaisin koulunpenkille. Aika on mennyt todella nopeasti, sillä opiskelu lääkiksessä tuntui kuin ihan vasta äsken alkaneen. Neljäs vuosi tulee olemaan taas uusi haaste opinnoissa, koska sen aikana alkaa klinikka ja opiskelu siirtyy tutusta Arvo-rakennuksesta pääosin sairaalan puolelle. Sitä ennen on kuitenkin vielä puoli vuotta aikaa hioa teoriatietämystä preklinikassa. Joululomaksi olen jo saanut sovittua uuden manupaikan. Pikku hiljaa unelmasta alkaa tulla totta - minusta tulee vielä joskus lääkäri.