Fuksivuosi paketissa

Tänään päättyi ensimmäinen lukuvuoteni lääkiksessä ja voin sanoa vuoden olleen tähänastisen elämäni kaikkien aikojen paras. Vuoteen mahtui niin paljon riemua, onnellisia hetkiä ja opiskeluun käytettyjä lukutunteja, ettei edes sanat riitä kertomaan. Kaikesta oheistapahtumista huolimatta opiskelumotivaatio säilyi pitkin vuotta erittäin korkealla, enkä missään vaiheessa vuotta kokenut suurempia epätoivon hetkiä tai tunnetta, ettei minusta olisi tähän. Ilo ja kiitollisuus paistoi kasvoiltani koko tämän ensimmäisen lääkisvuoteni aikana ja onneksi tätä hyvää fiilistä on jaettavaksi vielä tulevillekin vuosille.

Vaikka hauskaa pidettiin, silti kovasti opiskeltiinkin 

Kulunutta vuotta on mukava muistella vielä nytkin listaamalla kohokohtia, joita ilman tämä opiskeluvuosi ei olisi ollut täydellinen. Syyslukukauden tähtihetkiin kuului ainakin ensimmäisen opiskeluviikon Tooga-bileet, syksyn Injektiot, joissa meistä tehtiin medisiinareita, kurssimme järjestämät upeat E-bileet ja lisäksi lennokkaat Pikkujoulut. Myös se hetki, kun puimme puhtaanvalkoiset buranahaalarimme ensimmäistä kertaa päällemme tuntui niin todelliselta, ettei alkusyksyn huumassa elämistä enää voinut epäillä. Samaten kun nallelääkärin roolissa tuntui kuin ottaisi ensiaskeleen ammatti-identiteetin rakentamiseen.

Kevätlukukaudella mieleenpainuvimpia hetkiä olivat lääkisten superristeily, ensimmäinen suturointikerta, anatomian kirjan äärellä (lähes) asuminen, juhlallinen Fuksigaala ja sokerina pohjalla vauhdikas Wappu. Fuksit ovat totutusti mukana hyvin aktiivisesti ja vasta myöhempinä vuosina (usein) vähennetään jonkin verran tapahtumissa käymistä. Näin se on kuitenkin hyvä, sillä ensimmäisinä vuosina on paljon enemmän aikaa osallistua juhliin ja muihin rientoihin. Vaikka fuksia minusta ei enää koskaan tule, pyrin parhaani mukaan olemaan ensi vuoden fuksien kanssa tekemisissä päätettyäni alkaa hupitutoriksi ensi vuodelle. Olisi ihanaa olla osaltaan tekemässä tulevien fuksien ensimmäisestä opiskeluvuodesta aivan niin huikea kuin se itselläni oli.

Ensimmäinen vuosi lääkiksessä ei ollut mielestäni raskas eikä juuri ollenkaan stressaava, kuten olin ehkä omassa mielessäni aikoinaan kuvitellut. Ehkä vertasin opiskelua niin paljon teknilliseen yliopistoon, jossa sai tehdä monin verroin enemmän töitä opintopisteiden eteen... Eniten yllätti kuitenkin se, kuinka hurjan nopeasti tämä lukuvuosi kului. Nyt sitä ollaan sitten jo kuudesosa lääkärikoulua käyty, vaikka tuntuu, ettei osaa vielä juuri muuta kuin teoriaa! Olen toki paljon oppinutkin vuoden aikana niin lääketieteestä, opiskelujen ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta kuin itsestäni lääkäriksi kasvamisessa. Vaikka matka on vielä pitkä, saan olla ylpeä jokaisesta onnistumisen hetkestä ja voin iloita uuden oppimisesta. En millään malttaisi odottaa syksyä ja uutta lukuvuoden alkua, mitä kaikkea se tuo taas tullessaan. Mutta sitä ennen on luvassa ansaittu kesäloma, joka tulee kulumaan omalta osaltani kesätöissä Mehiläisessä vastaanottovirkailijana ja urheilukentällä pituushyppykasan hiekkaa treeneissä ja kisoissa pöllyttäen.

Pieni loppukevennys näin kesän alun kunniaksi

Mukavaa kesää kaikille lukijoilleni! 😊

Ohi on!

Tänään se on selätetty: lääkiksen pääsykoe vuosimallia 2017. Meni syteen tai saveen, osallistuneet ovat varmasti antaneet kaikkensa tämän päiväisissä valintakoetehtävissä. Minä itse todella jännitin mukana pääsykoesalien ulkopuolella valkoisissa buranahaalareissani, koska toivoin niin ystävieni kuin muidenkin kaikkensa antaneiden hakijoiden onnistumista ja pääsykokeen läpäisyä.

Odottaessani kovan urakan päätökseen saaneiden hakijoiden poistumista pääsykoesaleistaan, palasin vielä tunnelmiin edellisinä kolmena hakuvuotenani. Heti abikeväänä osallistuin pääsykokeisiin Turussa, jolloin en juuri koetilannetta pahemmin jännittänyt. Viisituntinen meni nopeammin kuin koskaan ja koin saaneeni kaiken omaksumani tiedon annettua koepaperiin. Päällimmäisenä tunteena oli helpotus, viimein pääsykoe oli ohi ja kaikkensa antaneen sai viimein suunnata katseensa ylioppilasjuhliin ja lomamatkaan.

Seuraavana keväänä jännitin pääsykoetta huomattavasti enemmän, mutta tiesin nähneeni suuren työn kuluneen vuoden aikana. Vain hetkeä ennen Turun valintakokeen alkua luotin osaamiseeni, mutta jo kokeen alusta ajauduin pieneen epätoivoon, sillä kysymykset eivät tuntuneet vastaavan omaa osaamistani. Annoin itsestäni kaiken irti, mutta tiesin ettei sillä suorituksella tule sisään pääsemään. Pääsykoesalista poistuin itkien ja itseeni täydellisen pettyneenä. Tätä surua kesti koko loppupäivän, kunnes kaverini suostuttelivat minun osallistumaan Tampereella Ohi on-bileisiin. Ajattelin, että minun on pakko saada työnnettyä negatiiviset ajatukset pois mielestäni. Tämä oli ensikosketukseni tämän vuoden aikana niin läheiseksi tulleeseen Amos-klubiin, jossa pääsykokeesta sai halutessaan avoimesti keskustella tai vaieta ja juhlia alkanutta kesälomaa. Bileistä lähtiessä mielialani oli jo selkeästi kohonnut ja pystyin viimein unohtamaan päivän koettelemukset.

Viime kevät oli hauistani ratkaisevin, käänteentekevin ja jännittävin. Muuttuneet pääsykoevalinnat (ei-ensikertalaiskiintiö), uusi hakukohde (vaikkakin kotikaupungissani Tampereella) ja hakukohteen vaihto hammaslääkiksestä yleiselle saivat vatsani niin kipristelemään jännityksestä, että ehdin jo pelätä, menetinkö mahdollisuuteni näin suuren jännityksen takia. Olin kuitenkin psyykannut itseni ottamaan vastaan kaiken, mitä koepaperissa eteen tuodaan. Hyvillä mielin, rentona ja itseluottamus korkealla etenin tehtävä kerrallaan ja tavoite kirkkaana mielessä keskittyen vain siihen hetkeen. Kun olin viiden tunnin kuluttua huolellisesti tarkistanut ja käynyt läpi koko kokeen, ajattelin, että tämä on minun vuoteni. Kaksi minuuttia ennen kokeen päättymistä palautin koepaperini valvojalle ja astuin koesalista kohtaamaan hymyilevät ylempikurssilaiset, jotka mainostivat illan Ohi on-bileitä. Salin ulkopuolella jo alkoi kuulua puheita helposta kokeesta, mutta niille suljin korvani ja annoin itselleni luvan olla tyytyväinen suureen panokseen, jonka olin jälleen kerran nähnyt. Alkanutta kesälomaa juhlin taas illalla Amoksella jo tutuiksi tulleissa Ohi on-bileissä, joissa kohtasin jo tulevia kurssikavereitani. Tutustuminen lääkiselämään ja muihin opiskelijoihin alkoi siis jo pääsykoepäivänä, jonka jälkeen sai taas unohtaa pääsykoekysymykset ja viettää ansaittua vapaata.

Nyt on kaikilla hakijoilla kova pääsykoeurakka takana ja on aika nauttia siitä, että voi vihdoin siirtää pääsykoekirjat syrjään ja heittäytyä vapaalle (itse luen vielä Hapen saanti-jakson tenttiin!). Fiilikset pääsykokeen jälkeen voivat vaihdella laidasta laitaan, mutta tärkeintä on tunne siitä, että on kaikkensa antanut ja viimeisenkin tiedonmurusen koepaperiin vuodattanut. Oma taktiikkani oli, etten vilkaissutkaan mallivastauksia enkä keskustellut ratkaisuista muiden hakijoiden kanssa. Muuten olisin aikaansaanut itselleni pahaa mieltä kuten "tämäkin meni väärin, ja tämä ja tämä". Vaikka vuoden 2016 koe oli tasoltaan helppo, tiesin sen silti omalta osaltani menevän hyvin ja tähän tunteeseen nojauduin. Olen huomannut sen, että mitä pidempi aika tentistä/kokeesta on, sitä epävarmempi fiilis sen onnistumisesta on. Siksi itse suosittelen kääntämään ajatuksia kokeen jälkeen muualle ja pyrkimään unohtamaan sen aiheuttaman stressin ja mahdolliset hankalat kysymykset. Omalla kohdallani tämä onnistui helpostikin, sillä kaikkina hakukeväinäni lähdin pian pääsykokeen jälkeen lomamatkalle. Vasta juhannuksen aikaan palasin ajatukseen, että pian saapuvat tulokset ja tämän vuoden kohtalo tulee ratkeamaan. Epätietoisuudessa eläminen on raastavaa, minkä vuoksi on hyvä jättää pääsykoeajatukset kokeen jälkeen taka-alalle.

Pääsykoesalien ulkopuolella tänään parveillessamme ja saleista poistuvien reaktioita tulkitsiessamme mainostimme kurssikavereitteni kanssa perinteisiä Ohi on-bileitä, jotka ovat tänä vuonna meidän kurssin järjestämät. Mainostan niitä vielä täälläkin, eli tervetuloa kaikki tänään pääsykokeessa olijat Tampereen lääkiksen Ohi on-bileisiin Amos-klubille Varastokatu 3:een, illalla nähdään!

Fiiliksiä kokeesta tai yleisesti lääkiksestä voit myös heittää kommenttikenttään, vastaan niihin mielelläni :)

Medisiinarin kupliva wappu

Vapun vietto lääkiksessä on täynnä perinteitä, juhlimista, hauskaa yhdessäoloa sekä opiskelijaelämästä nauttimista. Noin viikon mittaiseen "rypistykseen" kuuluu lukuisia tapahtumia, jotka tuli sovittaa opiskeluiden ja muun elämän oheen. Etukäteen olinkin vähän huolissani, kuinka vapputohinoiden ohella ehtii tekemään riittävästi kouluhommia. Tunnollisena opiskelijana kun en pitäisi siitä, että opiskelut kärsisivät useiden päivien vapaa-ajan tapahtumien vuoksi. Vaikka lukutunnit ja treenimäärät hieman tavoitteista jäivät uupumaankin, vietin tähänastisen elämäni parhaimman Wapun. Wappu on opiskelijoiden juhlaa ja tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa ottamaan siitä kaiken irti opiskellessani unelma-alaani.

Iloinen wapun juhlija

Omalta osaltani wapun aloitti lääkiksen ja kauppatieteiden opiskelijoiden yhteinen May Day Race. Kilpailuhenkinen tapahtuma myötäili televisiosta tuttua Amazing Race-formaattia, jossa pienissä joukkueissa juoksimme ympäri Tamperetta vihjeiden ja tehtävien perässä kilpaillen muita joukkueita vastaan. Sarjan fanina koin, että kyseinen tapahtuma oli kuin minulle tehty. Tv-sarjan tunnusmusiikin saattelemina meidät lähetettiin matkaan ja tehtäviä ratkaistaksemme jouduimme käyttämään luovuutta ja loogista päättelykykyä sekä tekemään nopeita päätöksiä. Tehtävät käsittivät mm. musiikkitietämystä, vanhojen pääsykokeiden ratkomista, nopeutta, kekseliäisyyttä ja useilla rasteilla vaadittiin verrattain tuuriakin. Kilpailu päättyi omaan suosikkirastiini, jossa tuli ranteet nippusiteihin kiinnitettynä kulkea Hämeenkadun läpi vuotavia ja Tammerkosken vedellä täytettyjä mukeja kantaen. Tehtävä loi vastaantulijoissa huvittuneita katseita, mutta onneksi Tampereella ollaan tottuneita opiskelijoihin ja heidän tempauksiinsa. Vaikka joukkueemme yhteistyö ei siivittänytkään voittoon, oli ilta silti todella hauska ja aivan uudenlainen kokemus.

Pelkästään tämän kuoren nähdessäni alkaa tv-tunnari soida minulla päässä! 

Vappuviikolla kävin katsomassa TLK:n näytelmäkerhon eli Pseudon vappunäytelmän, joka kyllä ylitti odotukseni aivan heittämällä. Runsas 120 medisiinaria oli nähnyt valtavasti vaivaa muinaisen Egyptin teemaan liittyvällä Hieroglyfeihin kirjoitettu-nimisellä esityksellään. Lopputulos oli upea sekä ammattimainen, ja ihailtavaa oli mielestäni se, kuinka Pseudon jäsenet ovat ehtineet opiskelujen ohella panostamaan näytelmän tekoon niin paljon.

Varsinaisesti wappu käynnistettiin koululla Wapunavauksessa, jossa juhlavien puheiden lisäksi tarjoiltiin simaa ja munkkeja. Joku sisäinen lapsi heräsi lähes kaikissa paikalle saapuneissa medisiinareissa eloon, kun kävimme vuorotellen hakemassa itsellemme oman ilmapallon haalareihin kiinnitettäväksi. Avauksen jälkeen suurin osa osallistujista lähti kuljettamaan potilassänkyjä medisiinarikulkueessa keskustaa kohti kerhotiloillemme, mutta itse suuntasin koululta suoraan treeneihin. Tällaisina viikkoina vaatii hieman itsekuria, että saa lähdettyä treeneihin vaikka tarjolla olisi mitä erilaisempia tapahtumia. Treenien, opiskelujen ja tapahtumissa juoksemisten tasapainottelu on siten entistä haastavampaa.

Wapun kohokohtana oli lauantain Wappusitsit Suomi 100-hengessä. Tätä ennen olin kuitenkin Keskustorilla juhlimassa Tapparan suomenmestaruutta tuhansien muiden ihmisten kanssa torijuhlassa. Sainkin viritettyä hyvän juhlafiiliksen ylle lähtiessäni mestaruusjuhlista suoraan haalareissa wappusitseille, jossa sitsikansa oli kokoontunut yhteen juhlimaan paitsi wappua myös pian 100-vuotiasta Suomea. Teema oli huomioitu sitsien suunnittelussa hienosti ja isänmaallisesti, minkä lisäksi videon muodossa esitetylle jääkiekkomenestykselle hurrattiin ja kohotettiin maljaa. Ohjelmaa oli laadittu sitsien oheen juuri sopivasti tunnelman kohottamiseksi ja osallistujien viihdyttämiseksi. Nämä sitsit eivät heti unohdu, sillä ne olivat yksi kivoimmista, joilla olen koskaan ollut!

Tappara on terästä 

Wappuaattona kokoonnuimme kerhotilallemme etkoilemaan ja viettämään iltaa. Illan aikana innokkaimmat pelasivat kalja-Kimbleä sekä beer pongia ja simakilpailun voittajat ratkaistiin. Wappufiiliksen ollessa korkealla puolen yön lähestyessä suuntasimme Hämeensillalle katselemaan, kun vuoden fuksi stetaroi Kauppiaspatsaan samaan aikaan, kun teekkarit lauloivat teekkarihymniä ja painoivat teekkarilakin päähänsä. Kuohuviiniroiskeiden välttämiseksi asetin oman teekkarilakkini päähän vasta stetaroinnin jälkeen, joka muutaman harjoitusyrityksen jälkeen onnistui oikein näppärästi. Jälleen kiva lääkisperinne, joka toi yhteen muidenkin alojen opiskelijoita.

Wappupäivä oli minulle vapauttavin ja rennoin koskaan kokemistani, ja sain sitä viettää ylpeänä kulkiessani Koskipuistossa buranahaalareissa ja teekkarilakissa. Se ilo ja onnellisuus, jonka sain wappupäivänä kokea, oli palkinto kaikista niistä kuluneista vuosista, jolloin vapun viettoni on pääsykokeiden vuoksi jäänyt vähiin. Entisenä teekkarina halusin silti katsella uunituoreiden teekkareiden kulkuetta ja dippausta hyiseen Tammerkoskeen. Sain myös muistella lämmöllä omaa kahden vuoden takaista teekkarikastettani, jota vastaavaa elämystä en tule enää toistamiseen saamaan. Samaan aikaan, kun ihmiset olivat kerääntyneet teiden varsille ihastelemaan teekkareita ja heidän perinteitään, medisiinarit ja muutkin halukkaat kisasivat potilassänkyviestissä toisaalla. Yhden erän ehdin itsekin katsella, jossa kaksi kilpailevaa joukkuetta kuljettivat potilasta kiireellä kääntöpaikalle ja takaisin samanaikaisesti tehden jonkin keksimänsä toimenpiteen. Tämän leikkimielisen kisailun jälkeen useimmat lääkisläiset jatkoivat wappupäivän viettoa rauhallisesti piknikillä vähän kauempana keskustasta, mutta itse ehdin tapahtumaan vasta myöhemmin vietettyäni aikaa ensin entisten teekkarikavereitteni kanssa. Kauniissa auringonpaisteessa kuohuviiniä maistellen ja ystävien ympäröimänä oli upeaa päättää tähän asti tapahtumarikkaimman ja huolettomimman wappuni.

Teekkarikastetta seuraamassa medisiinari ja bioteekkari

Ensimmäinen lääkiswappuni on nyt takanapäin, mutta onneksi lukuvuotta on edessä vielä kaksi tavallista opintoviikkoa sekä tenttiviikko. Tiedossa on siis vielä tiukkaa opiskelua ennen kuin siirrymme pitkälle kesätauolle. Arkeen paluu tuntuu kaikesta huolimatta mukavalta, koska ei tarvitse enää aikatauluttaa päivän menoja yhtä tarkasti kuin wappuhuumassa. Iloisena mutta väsyneenä toivotan kaikille lukijoilleni tsemppiä kevään koitoksiin!