perjantai 28. syyskuuta 2018

Ennaltaehkäisystä elektrolyytteihin

Syksy on saapunut todenteolla ja ensimmäinen jakso tullut päätökseensä viime viikon tenttiviikolla. Uutena opintojaksona meillä alkoi erittäin mielenkiintoinen, mutta myös varsin haastava Neste- ja elektrolyyttitasapaino. Lukukauden aloittanut Ennaltaehkäisy osoittautui varsin pehmeäksi laskuksi kolmanteen lääkisvuoteen, sillä jakso käsitti enemmän pohtivia aiheita kuin tiukkaa oppikirjatietoa. Jakson aikana laadimme tutorryhmittäin kansanterveysohjelman, jonka esitimme kurssin kesken kaksipäiväisessä kansanterveyskonferessissa. Hankkeen rahoittajina toimivat muut kurssitoverit, jotka myös arvioivat kouluarvosanalla toimenpideohjelmamme. Oman ryhmäni pääotsikkona oli TULE-vaivojen ehkäisy, minkä vuoksi päädyimme valmistelemaan toimenpideohjelman kansanterveydellisestikin merkittävään vaivaan eli alaselkäkipuun. Kulunut jakso sisälsikin hyvin paljon kansanterveystiedettä ja terveyden edistämistä. Nämä aiheet ovat toki tärkeitä terveyskeskuslääkärinkin työssä, mutta koen silti innostavammaksi opiskella munuaisten toiminnan mittaamista, nestehoitoa ja diureetteja tällä jaksolla.

Auringonkukkapellolla 7.9.2018
Tällä viikolla käynnistynyt Neste-jakso on ollut kliinisempi kuin aiemmat lääkisjaksot tähän asti ja olen pitänyt tästä kovasti. Ylempien vuosikurssilaisten kokemusten mukaan tällä jaksolla alkaa ihan "oikea" lääketieteen opiskelu, joka päättyy valmistumiseen. Kolmannen opiskeluvuoden parhaimpia puolia onkin ehdottomasti se, että opinnoissa suuntaudutaan enemmän itse lääkärin työhön. Enää ei vain luoda lääketieteelle hyviä pohjia, joihin kaksi ensimmäistä lääkisvuotta pääasiallisesti perustui. Opinnot tuntuvat nyt erityisen merkityksellisiltä ja halu oppia tiedot huolella pysyvästi kasvaa. Kesällä suorittamani patologian amanuenssuuri on ilokseni auttanut minua tämän jakson oppimistavoitteiden haltuun ottamisessa. Esimerkiksi munuaisen rakenne tuli kesän aikana hyvin tutuksi obduktioissa, minkä vuoksi olen päässyt opiskelussa aina silloin tällöin aavistuksen helpommalla.


Opiskelun vastapainona syksy tuo tullessaan useita kivoja tapahtumia, vaikka toisinaan tuntuu, ettei lukemisista malta pitää edes pientä hetkeä taukoa. Opiskeltavaa nimittäin tällä jaksolla riittää luultavasti enemmän kuin koskaan lääkisurani aikana. Yksi kohokohdista tulee syksyn aikana olemaan kandiseuran 46 v. vuosijuhlat, jotka ovat luvassa lokakuussa. Jännitin ilmoittautumishetkeä etukäteen, koska muistot edellisvuoden epäonnistuneesta Lyyti-painalluksesta olivat vielä hyvin mielessä. Tänä vuonna kävi itseasiassa samoin kuin vuosi sitten, eli en aluksi vuosijuhlapaikkaa saanut Lyytin ilmoitettua jo täyteen tullutta tapahtumaa. Harmistus muuttui pian iloksi, kun alle tunnin sisään minulle avautui paikka juhliin jonosijalta. Valmistautumisen juhliin aloitin jo saman päivän aikana varattuani itselleni juhlapäivälle kampaajan, meikin ja vietyäni iltapukuni ompelimoon lyhennettäväksi. Koska vuosijuhlat ajoittuvat tänä vuonna tenttiviikkoa edeltävälle viikonlopulle, pyrin valmistautumaan tulevaan jaksotenttiin jo nyt mahdollisimman huolella. Syksyn kohokohtaa, vuju-viikonloppua, haluankin viettää riemukkaasti vailla huolta huomisesta! Mukavaa viikonloppua!


perjantai 31. elokuuta 2018

Kolmosella

Kolmas vuosi lääkiksessä starttasi vajaa kaksi viikkoa sitten ja opintojen pariin palaaminen tuntui mukavalta pitkän kesätauon jälkeen. Syksyn ensimmäisenä opintojaksona on Ennaltaehkäisy, joka on tähän asti vaikuttanut mielekkäältä aloitukselta tälle lukuvuodelle. Olemme tutustuneet muun muassa kansalliseen rokotusohjelmaan, yleisimpiin mielenterveysongelmiin, syöpäseulontoihin ja ennaltaehkäisyn epidemiologiaan. Lisäksi on tullut palauteltua mieleen lääkärin työn tärkeimpiä vuorovaikutustaitoja. Tällä jaksolla perinteisen tutoropiskelun lisäksi laadimme tutorryhmittäin kansanterveysohjelman, joka jakson lopulla esitetään kurssin kesken omassa kansanterveyskonferenssissamme. Oman ryhmäni aiheena on TULE-vaivojen ehkäisy, mutta laajuutensa takia rajasimme aihetta työmäärältään sopivaksi.

Hatanpään Arboretum
Muista lääkiskaupungeista poiketen opiskelemme yhä preklinikassa ja klinikkaan siirrytään vasta neljännen vuoden puolivälissä. Minusta tämä järjestely on oikein hyvä, koska kiirettä klinikkaan ei vielä ole. Ensin on tarpeen opiskella opetusohjelmaan kuuluvat asiasisällöt kattavasti ja laadukkaasti, jotta sitten klinikassa saa opetuksesta parhaan mahdollisen hyödyn irti. Klinikassa päivät tulevat myös pitenemään, joten vielä saa nauttia kohtalaisen lyhyistä päivistä (joskus jopa vapaapäivistä) ja suuresta itsenäisen opiskelun ajasta. Integroidun opetussuunnitelman vuoksi harjoittelemme jatkuvasti kliinisiä taitoja lukemisen vastapainoksi. Esimerkiksi tällä viikolla meille opetettiin gynekologisen statuksen tekeminen ja papa-kokeen ottaminen kohdunkaulan syövän ennaltaehkäisemiseksi. Viikon päätti terveystarkastuksen tekeminen kurssikaverille joko ajoterveystodistusta tai t-todistusta varten. Jotta tarkastuksesta ei olisi tullut liian yksinkertainen, meille annettiin roolit, joiden mukaan tuli keskustelua ja kliinisiä tutkimuksia viedä eteenpäin. Tärkeimpänä tavoitteena oli oppia motivoivan haastattelun käyttämistä potilaan elintapojen muuttamiseksi.

Viikonloppuvaelluksella Seitsemisessä
Syksy toi mukanaan jälleen uusia fukseja ja opiskelijaelämään kuuluvia tapahtumia. Ensimmäisen opiskeluviikon päätti aina yhtä huikeat toogat, jotka tänä vuonna pidettiin viehättävällä paikalla Vesilahdella. Kolmansien toogabileiden vuoksi olo tuntui jo melkein toogakonkarilta, vaikka lakanaan pukeutuminen vaati edelleen hieman miettimistä ja apukäsiä. Toogabilebändin säestyksellä oli kiva tanssahdella hyvässä porukassa kolmas vuosi käyntiin lääkiksessä. Toisella opiskeluviikolla pidettiin kurssisitsit, jossa pukeuduimme taruolennoiksi. Ikävä flunssaepidemia harmillisesti verotti sitsien osallistujia, mutta ihan kivan ohjelmantäyteisen illan saimme vietettyä.

Syksyn aikana on tulossa vielä oman vastaanoton videointi ja terveyskeskuspäivystyksen seuranta. Nämä molemmat ovat sellaisia, joita ei vielä kahden ensimmäisen vuoden aikana ole päässyt tekemään. Kolmosella käydään myös ruotsin kurssi, joka itselläni on vuorossa vasta keväällä. Tänä opiskeluvuonna tulee opintokäyntejä olemaan useammin kuin aikaisemmin, joten potilaiden kohtaamisharjoituksia tulee eteen yhä enemmän. Syväriprojektini on edennyt hyvin viime viikkoina ja alan pikkuhiljaa innostua tutkimustyöstä. Nyt on kuitenkin perjantai, laitan opiskeluhommat hetkeksi syrjään ja lähden nauttimaan Suomi-Ruotsi-maaottelun huikeasta tunnelmasta Tampereen Ratinassa. Hyvää viikonloppua teille lukijat!

perjantai 10. elokuuta 2018

Amanuenssina patologialla

Tänään sain päätökseen urani ensimmäisen amanuenssuurin. Neljä viikkoa patologialla opettivat paljon tästä lääketieteen alasta samalla kun pääsin seuraamaan patologien työtä käytännössä. Mielikuvani patologian merkittävyydestä myös muuttui kuluneen amanuenssijaksoni aikana. Patologia eli tautioppi nimensä mukaisesti antaa tietoa tautien luonteesta. PAD eli patologis-anatominen diagnoosi ja sen tekeminen tuli harjoittelun aikana tutuksi. Tämän jakson jälkeen myös tiedän, millaisia lähetteitä ja minkälaisissa tapauksissa patologeille tehdään. Vaitiolovelvollisuuden vuoksi kerron työnkuvastani ja kokemuksistani vain pääpiirteissään.


Patologialla merkittävä osa työstä kuluu mikroskoopilla histologisia näytteitä katsellen. Jo ensimmäisellä viikolla laadin lausunnon appendisiitista (umpilisäkkeen tulehdus) ja kolekystiitistä (sappirakon tulehdus). Olin ylpeä itsestäni erikoislääkärin hyväksyttyä lausuntoni, sillä kudosnäytteiden osalta lähtötasossani ei ollut kauheasti kehumista. Aloittaessani patologialla tunnistin histologiasta kuta kuinkin vain rasvakudoksen ja tumat. Hienoa ja palkitsevaa olikin huomata jakson aikana oman kehittymisensä. Toki jouduin lausuntoja tehdessäni konsultoimaan muita amanuensseja tai päivän senioria silloin tällöin. Vastuu on myös aina erikoislääkärillä, joten virhetulkinnan osuessa kohdalle kävimme erikoislääkärin kanssa näytteen yhdessä läpi ja korjasimme lausunnossa ilmenevät mahdolliset puutteet. Päivystykselliset jääleiketutkimukset ja niiden tarkastelu mikroskoopilla erikoislääkärin johdolla tuntuivat erityisen merkittäviltä ja osoittivat yhteistyöstä patologien ja kirurgien välillä.



Obduktioihin eli lääketieteellisiin ruumiinavauksiin osallistuimme muutaman kerran viikossa ja näissä pääsi myös paljon itse tekemään. Lääkiksen satunnaisissa opetusavauksissa jää usein sivustaseuraajaksi, sillä opiskelijoita on paljon eikä kaikille aina riitä tilaa aktiiviseen osanottoon. Obduktiot ovat hyvä keino oppia anatomiaa, sillä kirjasta lukeminen ei täysin vastaa ihmiselimistön topografiaa. Lisäksi osa anatomian opeista oli ainakin itseltäni kiusallisesti hieman unohduksissa, mutta sitä sai avauksissa palauteltua hyvin mieleen.


Kävimme lähes päivittäin meetingeissä kuuntelemassa eri erikoislääkäreiden keskustelua koskien potilaiden hoidon suunnittelua. Paikalla oli patologin lisäksi mm. radiologeja, korvalääkäreitä, urologeja ja onkologeja. Kaikista antoisinta olivat niin kutsutut sädemeetingit, koska niihin osallistuivat myös itse potilaat omaisineen. Vaikka patologialla ei tule oikeastaan potilaskohtaamisia, opettivat nämä meetingit lääkärin ja potilaan vuorovaikutusta. Tykkäsin käydä meetingeissä ja ne olivat amanuenssin roolissa yksinkertaisia vaikkakin silloin tällöin vähän nopeatempoisia. Niissä ei voinut oikein muuta tehdä kuin istua hiljaa paikallaan ja pyrkiä omaksumaan tiedon tulvasta kaikki oleellinen.

Yksi mielenkiintoisimmista hetkistä patologian jaksollani oli se, kun pääsimme käyttämään uutta TMA-laitetta. Työskentely vaati patologian alan tavoin oikeanlaista tarkkuutta ja keskittymistä. Jopa erikoistuvat lääkärit ihailivat työtämme, jota parin muun amanuenssin kanssa pääsimme toteuttamaan erikoislääkärin pyynnöstä. Projekti-TMA:ksi kutsumassamme työssä tarkoituksena oli porata reikiä rintasyöpäkudosnäytteisiin ja siirtää niitä samalle blokille vieri viereen kokoelmaksi. TMA on lyhenne Tissue Microarray -tekniikasta, jota käytetään nykyisin immunohistokemiallisessa tutkimuksessa. Ensimmäisen blokin kohtalona oli valitettavasti sulaa inkuboituessa, joten jouduimmekin aloittamaan työn alusta. Tämä oli kuitenkin vain osoitus siitä, että vastoinkäymiset kuuluvat tutkimuksen tekoon ja niistä pitää vain päästä yli. Toisella kertaa työ sujui nopeammin tekniikan ollessa jo ennestään tuttu. Olimme lopulta hyvin tyytyväisiä valmiiseen tuotokseemme, koska se oli meidän amanuenssien yhdessä aikaansaama. Saimme siitä huolimatta tarpeettoman suuret kehut suorituksestamme erikoislääkäriltä, koska mehän vain teimme työtä käskettyä.

Patologia osoittautui ennakkokäsitysteni vastaisesti varsin monipuoliseksi alaksi. Niinä aikoina kun emme tehneet lausuntoja, kuunnelleet meetingeissä tai osallistuneet obduktioihin, olimme joko patologian laboratoriossa dissekoimassa tai perehtymässä alan kirjallisuuteen. Toisinaan oli kuitenkin hetkiä, jolloin oli hiljaisempaa eikä laboratorionkaan puolella ollut juuri seurattavaa. Veitsen käyttöön ja muihin kirurgisiin pienvälineisiin alkoi dissekoidessa saada tuntumaa. Ajattelin usein, että jos mielii kirurgiksi, tämä on hyvä alku. Patologia luo mielestäni hyvän perustan prekliinisessä vaiheessa olevalle lääketieteen opiskelijalle. Tämän vuoksi voin suositella patologian amanuenssuuria varsinkin toisen opiskeluvuoden jälkeen. Miksei myös kolmannen lääkisvuoden jälkeen, koska silloin tästä harjoittelusta saa jo opintopisteitä. Kolmannen vuoden jälkeen tosin mahdollisuudet amanuensuuripaikkoihin ovat paljon laajemmat ja kliinisiä taitoja on ehtinyt oppia enemmän kuin vuotta aiemmin. Silloin voisi olla eduksi tutustua muihin erikoisaloihin ja harjoitella potilaiden kohtaamista sekä tutkimista.


Kaiken kaikkiaan kuluneesta kuukaudesta jäi todella hyvät fiilikset. Patologian osastolla oli hyvä ilmapiiri ja kaikki amanuenssit, erikoistuvat lääkärit ja erikoislääkärit muodostivat toimivan tiimin. Päivittäinen positiivinen palaute ilahdutti myös kovasti. Tänään avaimia palauttaessani tunsin hienoista haikeutta. Vaikka uskon päätyväni tulevaisuudessa kliinisemmälle alalle, oli tämä amanuenssuuri todella hyödyllinen tapa viettää toisen lääkisvuoden jälkeistä kesää. Siitä huolimatta, että olin vuotta alemmalla vuosikurssilla kuin osa amanuensseista, minua pidettiin yhtä lailla samanvertaisena ja tein aivan samoja työtehtäviä kuin muutkin. Toisinaan minusta tuntui kuin olisin kandina klinikassa. Ensi vuonna olisi tarkoitus kokeilla taas jotain aivan erilaista riippuen vähän siitä, mille erikoisalalle onnistun saamaan paikan. Toivon saavani kokemusta mahdollisimman monelta eri erikoisalalta, koska uskon, että se auttaa minua lopulta löytämään sen itseäni eniten kiehtovimman.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Haaveista totta - Kreeta

Lomaviikko Kreikan suurimman saaren Kreetan lämmössä sujui mukavasti paljon uusia mieleenpainuvia elämyksiä kokien. Kreikka on ollut jo lapsuudesta asti kesän rantakohdesuosikkejani lämpimän ilmaston, kauniiden maisemien ja herkullisen ruokansa ansiosta. Vuosia sitten on tullut lomailtua mm. Santorinilla, Rodoksella, Karpathoksella ja Pargassa, mutta Kreikan laajasta rantalomavalikoimasta Kreeta oli vielä minulta kokematta.


Matka suuntautui saaren entisen pääkaupungin Hanian läheisyyteen Länsi-Kreetalle, jossa matkailijalla on paljon nähtävää ja koettavaa. Hanian lomakylät sijaitsevat saaren pohjoisrannikolla ja Hanian keskustaan pääsee helposti bussilla. Jo saapumisiltana nousimme bussiin, joka vei meidät Plataniaksen keskustaan iltakävelylle ja illalliselle. Platanias on täynnä hyviä ravintoloita, joista ainakin Poseidonio ja Kantapi osoittivat kreikkalaisen ruuan parhaat puolet. Kanasouvlaki, tsatsiki, kreikkalainen salaatti, viininlehtikääryleet ja kanapita-leipä maistuvat aidossa ympäristössä lähes taivaallisilta.




Hanian kaupungissa etenkin venetsialainen satama ja kauppahalli vanhassa kaupungissa olivat näkemisen arvoiset. Venetsialainen satama oli postikorttimaisen viihtyisä ja lukuisat turistit parveilivatkin tällä rantakadulla sekä sen ravintoloissa. Ostosmahdollisuudet ovat Haniassa myös hyvät, on tunnettuja merkkiliikkeitä ja nahkakujia, joista voi ostella matkamuistoja. Yhdistimme Hanian urheilustadionilla tekemäni treenin ja kaupungissa kiertelyn. Treeni oli otollisinta tehdä heti aamusta, sillä jo kymmenen aikaan lämpötila hipoi kolmeakymmentä astetta. Helle näkyy juoksussani, sillä lämmin ilma hellii lihaksiani ja saan itsestäni silloin parhaiten irti.



Vuokrasimme auton kahdeksi päiväksi ja ajelimme Kreetan vuoristoisilla serpentiiniteillä upeita maisemia ihaillen. Liikenne Kreikassa on ainakin suomalaisen mielestä varsin uhkarohkeaa ja vaarallisia ohituksia ja kaahauksia näimme matkan aikana useita. Neulansilmämutkissa tuli ajaa hyvin rauhallisesti, sillä paikoitellen reunakaiteet puuttuivat rotkoteiltä. Tämän vuoksi autoiluun tuleekin varata runsaasti aikaa. Autonvuokraus Kreetalla kaikesta varoituksista huolimatta kannattaa, sillä se avaa mahdollisuuden nähdä saaren luontoa ja nähtävyyksiä omatoimisesti.


Ensimmäisenä autoilupäivänä otimme suunnan kohti länsirannikkoa ja Falassarnaa. Kyseessä on muinainen satamakaupunki, jossa olevat rauniot ovat ajalta noin 330 eKr. Me vierailimme kuitenkin vain Falassarnan kauniilla rannalla, jonka isot vaahtopääaallot iskeytyivät näyttävästi rantaviivaan.


Lyhyen pysähdyksen jälkeen jatkoimme rannikkoa pitkin matkaa pääkohteeseemme Elafonissiin. Kreikan Malediiveiksi kutsuttu ranta on noussut suureen suosioon vaaleanpunaisen hiekkansa ja kahluusaarensa johdosta. Suosittelen heti alkuun kahlaamista juuri tämän kahluusaaren puolelle, koska se on väentungokselta rauhallisempi ja pääsee ihailemaan rannan upeita näkymiä. Eksoottisen vaaleanpunaisen hiekan punainen sävy tulee tyhjien kotiloiden muodostamasta massasta, joka ei siis varsinaisesti ole hiekkaa. Elafonissi on tuulinen paikka ja vesi hieman kylmää, mutta turkoosina hohtava meri lumoaa matkailijan kuin matkailijan. Elafonissin ranta onkin syystä äänestetty erään matkailusivuston arvion mukaan Kreikan kauneimmaksi.



Elafonissista palasimme sisämaateitse viehättävän Elosin kylän kautta takaisin Hanian lomakylää kohti. Malemessa pistäydyimme korkealla kukkulalla sijaitsevalla sotilashautausmaalla, jossa lepää
tuhansia saksalaisia sotilaita toisen maailmansodan ajoilta. Vuonna 1941 operaatio Merkuriukseksi nimetyssä ilmahyökkäyksessä oli tarkoituksena muodostaa tukikohta Kreetalle. Saksalaisten ylläpitämä sotilashautausmaa on vaikuttava kohde iskussa kaatuneiden muistoa kunnioittaen.



Toisena autoilupäivänä suuntasimme pohjoisrannikkoa pitkin kohti tunnettua lomakohdetta Rethymnonia. Tätä ennen poikkesimme Haniaan päästäkseni treenaamaan tutulle urheilustadionille, mutta valitettavasti stadionin portit olivatkin sunnuntain vuoksi kiinni. Paikalliset olivat löytäneet paikan kiivetä stadionin porttien ylitse ja kreikkalaiseen tapaan ystävällisesti näyttivätkin sen minulle, mutta päädyin kuitenkin tekemään korvaavan treenin viereisen tenniskentän betonipinnoitteella.



Hanian kaupungin kapeilla ja melko vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla harhailtuamme löysimme viimein reitin Soudaan, jossa kävimme liittoutuneiden hautausmaalla Soudanlahdella. Eri kansalaisuuksia edustavat sotilaat kaatuivat puolustaessaan Kreetaa toisessa maailmansodassa. Kiertelimme hiljaisina tutkien hautakiviä, joissa useimmissa luki noin omanikäiseni sotilaan nimi. Vaikuttava ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka tämäkin.


Soudasta kuljimme moottoritietä Rethymnoniin, jossa ajelimme pitkällä rantakadulla ja vanhassa kaupungissa. Kaupungissa oli paljon vilskettä ja vilinää, eikä autopaikkaa tahtonut löytyä teiden varsilta. Pikaisen pistäytymisen jälkeen jatkoimmekin jo matkaa etelärannikolle Plakiaksen kylään. Näissä osissa saarta rotkojen osuus oli suuri ja saatoimmekin nousta jopa yli 700 metrin korkeuteen merenpinnasta mutkittelevilla vuoristoteillä. Pohjoisrannikolle päästyämme matka taittui jo huomattavasti nopeammin palatessamme Haniaa kohti. Paluumatkalla poikkesimme vielä Kato Staloksessa uimassa ja Plataniaksessa illallisella ennen kuin jouduimme luovuttamaan auton takaisin vuokraamolle.

Loput lomapäivät kuluivat pitkälti hotellin altaalla loikoillen ja aurinkoa palvoen. Koin todella rentouttavaksi ajelehtia uima-altaassa uimapatjalla. Aamuisin ehdin uida altaassa pidempiä matkoja auringon vasta noustessa. Päivän kuumimpina hetkinä oli ihanaa pulahtaa viilentymään uima-altaaseen tai mereen. Tämä kaikki oli juuri sitä, mitä tältä lomalta olin odottanutkin.


Loma osui myös sopivaan kohtaan, koska nyt voi rentoutuneena aloittaa huomenna amanuenssuurin eli lääkisopiskelijan harjoittelun patologian osastolla. Toisen opiskeluvuoden jälkeen voi päästä patologialle "manuilemaan", vaikka tätä harjoittelua ei voi vielä lukea osaksi tutkintoa. Vasta kolmannen vuoden jälkeen amanuenssuureja voi sisällyttää osaksi lääketieteen lisensiaatin tutkintoa. Siitä huolimatta halusin jo tässä vaiheessa päästä lähemmäksi omaa alaa. Tavoitteenani on oppia mahdollisimman paljon tästä oppialasta tulevan neljän viikon jakson aikana. Vaikka olemme toisena opiskeluvuotenamme opiskelleet jonkin verran patologiaa teoriatasolla, tulee jakso epäilemättä olemaan käytännönläheisempää ja patologien toimenkuva avartuukin varmasti ihan uudella tavalla. Kokemuksista tulen hieman myöhemmin kirjoittamaan oman blogitekstin. Pysykäähän kuulolla!

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kesäkuun askelmerkkejä

Kesä on vierähtänyt pitkälle ja edellisestä postauksesta on päässyt kulumaan jo ihan liian pitkä aika. Kesäkuun aikana olen lähinnä tehnyt töitä, harrastanut hieman kotimaanmatkailua ja urheillut sopivien ilmojen vallitessa. Työvuoroja on ollut jonkin verran vähemmän kuin viime kesänä, joten pieneen lomailuunkin on jäänyt mukavasti aikaa. Juhannus kului pitkälti töissä, mutta juhannusaattona osallistuin kuitenkin perinteisiin juhannuskisoihin. Kilpailun jälkeen käväisin myös mökillä rentoutumassa herkullisten juhannusruokien äärellä.


Kesän kotimaanmatkailu alkoi Turun reissulla kesäkuun puolessavälissä, jolloin ajoimme itselleni pääsykokeista tutuille lääkiksen nurkille. Menimme Medisiinaan kuulemaan väitöstilaisuutta, jossa isäni toimi vastaväittäjänä. Sain väitöksestä, joka käsitteli perifeerisiä valtimosairauksia, yllättävän paljon irti ja tilastollisia menetelmiä käsittelevät kysymykset ovat itse asiassa minulle juurikin ajankohtaisia syväreiden parissa painiessani. Noin parin tunnin "hiillostuksen" jälkeen saimme onnitella tuoretta lääketieteen tohtoria onnistuneen väitöstilaisuuden päätteeksi.


Juhannusviikon keskiviikkona suuntasimme Onnibussilla Helsinkiin päiväksi. Sää oli onneksi suotuisa, joten kävelimme Allas Sea Poolille ihastelemaan kaunista merimaisemaa. Tarkempia suunnitelmia emme olleet laatineet vaan tarkoituksena oli vain nauttia vapaapäivästä ihmisiä katsellen ja kansainvälistä ilmapiiriä aistien. Lounaalla kävin Taco Bellissä, jonne pääsemistä olin kovasti odottanut USA:n reissujen jälkeen. Pitkät jonot eivät tulleet yllätyksenä, mutta en pitänyt myöskään burriton mausteisuudesta, vaikka valitsin miedoimman vaihtoehdon. Ruokailun jälkeen suunnistimme Punavuoreen, jossa kävimme Green Hippo-kahvilassa. Avokadoleipä näytti suussa sulavalta, vaikka itse tyydyin pelkkään kahviin. Loppuaikana istuskelimme milloin missäkin kahviossa tai terassilla ja napsimme muutamia turistikuvia kunnes oli aika palata kotiin. Päivän Helsingissä kiertämisen jälkeen Tampere vaikutti vähäsen pikkukaupungilta...





Niinä päivinä, kun en ole ollut töissä tai viettänyt lomapäivää, olen tehnyt syväreitäni eli lääkiksessä tehtävää syventävää opinnäytetyötä. Välillä projekti on ollut tasannevaiheessa, mutta nyt viimein ainesto on kerätty ja olen voinut aloittaa sen käsittelyn. Ennen lukuvuoden päättymistä koulussa sain rekisteröityä tutkimussuunnitelmani, jota hiottiin pidemmän aikaa tutkimusryhmäni kanssa. Johdantoa eli kirjallisuuskatsausta aloittelin jo viime kesänä, mutta tänä kesänä olen saanut sitä eteenpäin ja kirjallisuusviitteitä on löytynyt monipuolisemmin. Tilastollinen analyysi SPSS-ohjelmalla ei lukeudu vahvuusalueisiini, mutta tapaamisilla ohjaajani kanssa olen oppinut sitä paremmin käyttämään. Matkaa syväreiden polulla on vielä kuljettavana, mutta onneksi olen projektissa piirun verran taas edennyt.

Kesään on kuulunut myös urheilua, vaikka tuloksellisesti kausi on jäänyt vähän ala-arvoiseksi. Vaikka en ole liki kahteen vuoteen saavuttanut juurikaan iloisia onnistumisen hetkiä urheilun saralla, tykkään käydä treeneissä ja ne ovat minulle myös omaa aikaa. Saavuttamani tulokset eivät enää hetkauta minua niin paljoa, koska olen niihin tottunut. Yksilöurheilu on silti aika raakaa peliä jos tavoiteltua tulosta ei sitkeästä yrittämisestä huolimatta synny. Syitä tulosteni heikentymiseen en oikein osaa nimetä, mutta luulen, että fyysiset ominaisuuteni ja hyppytekniikkani eivät enää ole entisellä tasolla. Tästä huolimatta pyrin olemaan lannistumatta ja annan kaikkeni ainoan kunnon harrastukseni eteen. Reilun viikon päässä siintävä äkkilähtö Kreetalle saa myös hymyn huulille. Kreetan matkalta odotan eniten lämpöä ja aurinkoa sekä ihania ruokaelämyksiä, mutta myös upeita luontokohteita kuten kuvankaunista Elaffonissin rantaa.

Tällä viikolla lääkishakijat elävät varmasti jännittäviä aikoja. Tulokset saattavat tipahtaa aivan millä hetkellä tahansa, kaksi vuotta sitten juurikin juhannuksen jälkeisenä maanantaina iltapäivällä tulivat Tampereen tulokset. Pidetään peukut pystyssä ja uskotaan parasta! Hyvää kesänjatkoa!

lauantai 19. toukokuuta 2018

Ihan kandina

Torstaina kevään viimeisen tentin jälkeen sai hyvillä mielin aloittaa kesäloman vieton tuoreena lääketieteen kandidaattina. Vanhenemistentti tuntui helpolta ja kirjoitettavaa riitti myös tenttipaperin kääntöpuolelle, koska tentti testasi sopivasti jakson ydinasioita. Kaatumiseen altistavia vanhenemismuutoksia sekä sairauksia, muistisairauden ja hyvänlaatuisten muistivaikeuksien erottamista toisistaan, dementiaa ja vanhuksen moniammatillista hoitoa tentissä pohdittuani minusta tuntui helpottuneelta palauttaa tenttipaperit ja saada samalla kolmasosa lääkiksestä täyteen. Kuinka kaksi ensimmäistä lääkisvuotta on voinut mennä näin nopeasti!


Lääkiksessä ei tehdä varsinaista kandidaatin työtä eikä suoriteta kandidaatin tutkintoa. Kahden opiskeluvuoden jälkeen saamme kuitenkin käyttää arvonimeä lääketieteen kandidaatti (LK), kunhan kaikki opintosuoritukset on hyväksyttyinä opintorekisterissä. Täysin virallista tämä kandiksi nimittäminen ei tästä syystä vielä ole, mutta minulle ei (tietääkseni) jäänyt näiltä kahdelta vuodelta opintorästejä suorittamatta ja uskon vahvasti, että tämä viimeinenkin tentti meni kunnialla läpi.


Kandin arvonimen saavuttaminen ei tuntunut minusta aluksi todelta, mutta viimeistään kandijuhlassa tämä titteli alkoi iskostua mieleen. Vietimme perjantaina kurssin kesken kauan odotettua Kandijuhlaa Hotelli Tornissa Tampereella. Kandijuhlassa nautimme upean kolmen ruokalajin illallisen ja muistelimme kulunutta kahta opiskeluvuotta arvokkaasti puheiden ja valokuvien muodossa. Juhlan päivämäärä oli jo itsessään muistamisen arvoinen, sillä tasan kaksi vuotta sitten 18.5.2016 puursimme lääkiksen pääsykokeissa kovalla taisteluasenteella. Liki pitäen kaksi vuotta sitten alkoikin aivan uusi aikakausi, joka on tuonut elämälle ihan uuden suunnan.

Juhlahumun lomassa pysähdyin miettimään, mitä kandina olo oikeastaan minulle tarkoittaa. Kandin statuksen saaminen merkitsee minulle ennen kaikkea luottamista omiin taitoihin ja askelta kohti entistä isompia haasteita lääketieteen saralla. Kandijuhla toimi hienona välietappina valitsemallani uralla ja ystävien kanssa yhdessä juhlistaminen teki siitä itselleni todella merkityksellisen.


Vaikka olen ylpeä uudesta kanditittelistäni, voi sillä toisaalta olla myös kääntöpuolensa. Kandiksi nimittäminen nostaa opinnoissa lääketieteellisen osaamisen vaatimustasoa. Kandin kun luonnollisesti oletetaan osaavan jo huomattavasti enemmän kuin opintojen alussa oleva lääketieteen ylioppilas. Tämä voi lisätä jonkin verran suorituspaineita, vaikka oppimassa tässä vielä pitkälti ollaan. Uusi LK-nimineula lääkärintakin rintapielessä ei vielä tee minusta lääketieteen asiantuntijaa vaan vasta kehittyvän nuoren lääkärinalun.


Odotan tulevaa kolmatta lääkisvuotta jo nyt innolla, koska opinnot muuttuvat selvästi aiempaa kliinisemmiksi. Muista lääkiskaupungeista poiketen preklinikka jatkuu meillä vielä 1,5 vuoden ajan, mutta potilaskontakteja tulee silti kasvavissa määrin eteen kolmannesta vuodesta lähtien. Ennen uuden lukuvuoden alkamista on kuitenkin mukava hetkeksi hengähtää oppikirjojen ääreltä ja palata sitten elokuussa levänneenä takaisin opintojen pariin. Kesän vietän tuttuun tapaan urheilukentillä, Mehiläisessä sekä oman alan harjoittelussa Taysissa. Näistä lisää myöhemmin. Toivotankin kaikille lukijoilleni ihanaa ja aurinkoista kesää, palaillaan!

lauantai 12. toukokuuta 2018

Pääsykokeen kynnyksellä

Lääkiksen pääsykoe vuosimallia 2018 lähestyy kovaa kyytiä ja kokeeseen osallistujat varmaan jo miettivät, kuinka käyttää mahdollisimman tehokkaasti vielä nämä viimeiset päivät ennen suurta koitosta. Tässä vaiheessa työ rupeaa olemaan jo tehty, eikä enää kannata opiskella ainakaan kovin pitkää päivää. Omasta kokemuksesta (yht. kolme hakukertaa) suosittelen keventämään tahtia esimerkiksi kahteen tai kolmeen tuntiin päivässä. Tärkeintä on kuitenkin mennä sen valmistautumisen mukaan, jonka itse kokee itselleen sopivammaksi.


Omasta pääsykoeajastani on jo kulunut pari vuotta, mutta ajattelin silti jakaa omat vinkkini viimeisten päivien varalle. Kaksi vuotta sitten viimeisten päivien tavoitteenani oli urheilutermein herkistellä osaaminen ja mieli huippukuntoon. Pari-kolme päivää ennen koetta laskin opiskelutunnit suunnilleen kolmeen tuntiin kertaillen erilaisia laskutyyppejä fysiikasta ja kemiasta. Vanhat pääsykokeet ja simuloidut kokeet olin käynyt läpi jo aiemmin, mutta palasin vielä tärpeiksi luokittelemiini tehtäviin. Tässä vaiheessa en opiskellut enää mitään uutta, vaan luotin siihen, että olin laskenut riittävän monipuolisesti erilaisia tehtäviä kuluneiden kuukausien aikana. Pääsykoe osaa kuitenkin joka kerta aina yllättää.

Viimeisinä päivinä koin myös tärkeäksi rentoutua ja levätä. Lepo toteutui pääosin lukutunteja vähentämällä, mutta rentoutumiseen käytin treenejä ja esimerkiksi kaupoissa kiertelyä. Tänne Tampereelle avautui muuten huhtikuussa uusi kauppakeskus Ratinaan, jossa itsekin olen pyörähtänyt jo useampaan otteeseen. Tänäänkin itse asiassa viihdyin Periscopen terassilla ystävän kanssa useamman tunnin kääntämässä ajatuksia pois ensi viikon tentistä. Mukava lämpöaaltokin hellii tällä hetkellä ja tenttiin valmistautumisen ohella on tullut elettyä kuin viimeistä kesäpäivää. Aamuisin, kun lämpötila on ollut vielä liian alhainen, olen lukenut sisätiloissa vanhenemisesta ja vanhenemismuutoksista. Iltapäivällä olen jättänyt luentokalvot ja tutormuistiinpanot täysin ja siirtynyt ulos ottamaan aurinkoa. Melkein kuin olisi jo lomalla!

Periscopen maisemat
Pääsykoetta edeltävänä päivänä kertasin vielä ihmisbiologian muistiinpanotärppini, mutta tähän kului ehkä tunti tai kaksi. On makuasia, haluaako enää viimeisenä päivänä opiskella, mutta omalla kohdalla se auttoi pääsemään vireeseen. Itselleni ei olisi sopinut lopettaa opiskelua useampaa päivää ennen pääsykoetta, olisin vain aiheuttanut turhaa pelkoa asioiden unohtamisesta ja laskurutiinin katoamisesta. Edellisenä päivänä luettu detalji jää minulla aina hyvin mieleen ja muistan ainakin yhden pisteen saaneeni kokeessa juuri edellisen päivän pikakertauksella. Tämä edellisen päivän kevyen kertaamisen hyöty on ollut huomattavaa myös itse lääkiksen tenteissä.

Pääsykoetta edeltävänä päivänä aloin tuntea ensimmäistä kertaa jännitystä, jota sain kuitenkin sopivasti purettua urheilukentällä nopeustreenissä. Muuten vietin iltapäivän kuin minkä tahansa muunkin eli katsoin televisiota ja menin normaaliin aikaan nukkumaan. Vaikka uni ei ihan helpolla tahtonut tulla, yritin olla sen suuremmin miettimättä koetilannetta ja eteen tulevia kysymyksiä. Helppoa se ei todellakaan ollut, mutta pääsykoeaamuna taistelutahto oli jo niin korkealla, että koin olevani valmis kaikkeen eteen tulevaan. Sain syötyä hyvän aamiaisen ja energiatasot olivat kohdallaan. Fiilis oli kaikin puolin hyvä. En halunnut panikoida ennen koetta käytävillä parveilevien muiden kokelaiden kanssa, vaan tarkkailin tilannetta vähän syrjemmällä. Vähän kuin ennen tärkeää urheilusuoritusta keskityin vain omaan tekemiseen ja jätin muiden paniikkia lietsovat puheet omaan arvoonsa. Tiesin tehneeni KAIKEN mahdollisen ja se toi minulle voimaa.

Aamupäivän hyppytreeni 12.5.2018
Pääsykoepäivä on jännittävä ja suorastaan pelottavakin niin ensimmäistä kertaa osallistuville kuin kokeneimmillekin hakijoille. Valuuko vuoden työ taas hukkaan epäonnistuessa? Näistä tuntemuksista voi lukea aikaisemmista blogiteksteistäni http://followingmystar.blogspot.fi/2016/07/taipaleeni-laakikseen.html. Missään vaiheessa kokeen aikana ei tule luovuttaa, vaikka paniikki alkaisi jyskyttää takaraivossa. Jos tänä vuonna pääsykoe on vaikea, se on vaikea kaikille muillekin. Kaikkea ei todellakaan tarvitse osata. Kunhan tekee parhaansa ja pyrkii olemaan  kiireestä huolimatta tehtäviä tehdessään mahdollisimman huolellinen, voi tyytyväisenä palauttaa oman nippunsa koeajan päättyessä valvojille. Ja sitten alkaa The kesä!


Oikein paljon tsemppiä kaikille lääkikseen pääsykokeisiin osallistuville! Luottakaa itseenne ja menkää hyvällä mielellä suorittamaan se ainoa pieni este eli pääsykoe, joka teidän ja unelmien opiskelupaikan välissä enää on.