perjantai 3. maaliskuuta 2017

Suturointia ja anatomian suullinen tentti

Liikkumisjakso on edennyt yli puolenvälin, mikä tarkoittaa sitä, että alaraajan, yläraajan, vatsan, selän sekä pään anatomia alkaa olla aika hyvin jo hallussa. On kyllä hieno tunne, kun alkaa ymmärtää lääkäreiden kieltä ja oppii tulkitsemaan röntgenkuvia. Meille ei koko syksynä puhuttu anamneeseistä tai statuksesta, mutta nyt niitäkin on alettu jo sivuamaan opetuksissa. Tutoristunnoissa pääsee myös tekemään diagnooseja, vaikka itse hoitoon ei vielä näin prekliinisessä vaiheessa mennä. Tässä jaksossa ei siis ole ollut pelkästään teoreettinen näkökulma opiskelussa vaan kliininen ote on ollut keskeisesti läsnä useissa ryhmätöissä ja luennoilla.

Aikaisin koululla lukemassa...

Tänään meillä oli anatomiasta käytännön tentti, joka tarkoitti suullista kuulustelua. Tenttiin mentiin tutorryhmittäin, mutta itse kuulustelu suoritettiin kahdestaan tentaattorin kesken. Tilanne voi kuulostaa tosi kuumottavalta, mutta onneksi se ei ollut loppujen lopuksi kovinkaan paha. Jännittävä toki, mutta aika nopeasti pystyi omasta mielestäni osoittamaan osaamisensa. Minulta kysyttiin vain kolmea rakennetta, joten pääsin aika helpolla. Huomasin kuitenkin vasta jälkikäteen, että olin koko tentin ajan jutellut vastaukset vieressä seisovalle luurangolle... Parasta tentissä oli silti se, että hyväksytty suoritus antoi hyvän fiiliksen koko loppupäiväksi.

Ei ainakaan ole ruuhkaa lukutilassa

Viime viikolla pääsimme ensimmäistä kertaa suturoimaan eli harjoittelemaan haavan ompelua. Kauan odotettu suturointi osoittautui todella kivaksi pikkunäpertelyksi, vaikka se tapahtuikin patjaan ja oli aluksi vähän hidasta puuhaa. Toistoja se toki vaatii, mutta tätä tikkaamista tullaan vielä monta kertaa lääkisuran aikana treenaamaan. Kyseessä on kuitenkin erittäin tärkeä taito, joka tulee jokaiselle lääkärille työssä vastaan.

Ekat patjaompeleet - parannettavaa jäi!

Yhdessä ryhmätyössä aiheena oli ENMG eli elektroneuromyografia, jossa tutkittiin motoristen ja sensoristen hermojen toimintaa ylä- ja alaraajassa. Tämä tapahtui niin, että elektrodilla annettiin toisillemme sähköiskuja, jolloin hermotettavan alueen raaja liikahteli kuin itsestään. En ollut ennen kokenut sähköiskumaista kipua ennen tätä harjoitusta, ja kieltämättä aika epämiellyttävältä se tuntui. On hyvä silti tietää, millaiselta potilaasta voi tuntua ja millaisista vaivoista he voivat kärsiä. Kipu on kuitenkin niin subjektiivinen kokemus, eikä sitä voi vierestä katsomalla itse täysin ymmärtää. Niin kuin eräs luennoitsijoista totesi, pahinta mitä voi tehdä on vähätellä potilaan kipua.

Kuvassa ei näy, mutta kyllä se jalka siinä "sätki"

Vaikka työläin osuus tästä jaksosta on luultavasti suoritettu, on edessä vielä luentoja mm. lihassolun toiminnasta ja energia-aineenvaihdunnasta, reflekseistä sekä kuvantamismenetelmistä. Niiden lisäksi on tulossa dissektiot, joita varten on jo henkisesti valmistauduttu dissektioiden johdantoluennolla. Uskon, että ne vetävät yhteen kaiken, mitä tässä jaksossa on opittu ja opettavat enemmän kuin anatomian oppikirjat tai luu-/lihasmallit yhteensä. Niissä kun näkee kaikki anatomiset rakenteet oikeissa mittasuhteissa ihan aidossa ihmiskehossa.

"Opiskele monipuolisesti anatomiaa", kuiskasi luuranko.

Tästä muodostuikin puhdas opiskelupäivitys, mutta opiskeluiden ehdoilla menen urheilun ja muun elämän suhteen joka tapauksessa. Välillä on silti täytynyt muistutella itseäni viime kevään pääsykoeluvuissa asettamistani lukutuntirajoista, etten liialla innolla lue itseäni aivan uuvuksiin. Vaikka hiihtolomaa ei lääkiksessä (tai muutenkaan yliopistossa) pidetä, en ollut siitä juurikaan harmissani. Unelmissa eläminen ja uusien asioiden oppiminen päihittävät viikon aktiiviloman mennen tullen.