Haaveista totta - Kos

Lääketieteen lisensiaatiksi valmistuttuani suuntasin keväällä terveyskeskuspalveluita suorittamaan. Elokuun ensimmäisellä viikolla pidin viikon mittaisen hengähdystauon ja suuntasin lomamatkalle Kreikan aurinkoon, hurmaavalle Kosin saarelle. Kos valikoitui kesän matkakohteeksi siitäkin syystä, että se tunnetaan Hippokrateen saarena eli juuret lääketieteessä ulottuvat jo ajalle ennen ajanlaskun alkua. Olen myös jo lapsuudesta saakka ollut kova Kreikka-fani ja yhtenä monista Kreikan lomasaarista Kos oli minulta vielä kokematta.

Viehättävä huoneistohotellimme sijaitsi kävelymatkan päässä Kosin kaupungista. Heti ensimmäisenä iltana kävimme ihailemassa yhtä tunnetuimmista Kosin nähtävyyksistä, Plataanipuuta. Legendan mukaan Hippokrates opetti sen alla lääketiedettä oppilailleen noin 2400 vuotta sitten. Kuitenkin itse puu on arviolta noin 500 vuotta vanha. Omalle kohdalleni Hippokrateen puulla oli tavallista turistia syvällisempi merkitys, sillä keväällä lääkäriksi valmistuttuani vannoin yhdessä vuosikurssini kanssa Hippokrateen lääkärinvalan. Tätä nykyä plataanipuu voi hieman hieman huonosti rakennustelineiden kannattelemana ja runko halkaistuna. Plataanipuuaukion kerrotaan olleen myös muinainen markkinapaikka. Plataanipuun ohi kuljin päivittäin tehdessäni joko aamulenkin tai iltakävelyn kaupunkiin. Puun lähettyvillä tunsin seikkailevani modernin lääketieteen syntysijoilla. 

Toisena lomapäivänä lähdin kaupunginbussilla toiseen keskeiseen antiikin nähtävyyteen Asklepieioniin, jonne Hippokrates perusti koulunsa ja jossa vannottiin ensimmäiset lääkärinvalat 2500 vuotta sitten. Hippokrateen aikoina lääkärit kaikkialta vierailivat täällä, ja sinne tulivat myös sairaat parantumaan. Asklepieion sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Kosin kaupungin keskustasta. Sisäänpääsymaksuna oli 8 euroa yli 25-vuotiaalta ja se oikeutti vapaaseen kiertelyyn temppelin alueella raunioissa. Alueella oli heti aamusta hyvin rauhallista, lukuun ottamatta ärhäköitä ampiaisia, joista yksi sotkeutui hiuksiini. Akslepieionissa oli varsin runsaasti korkeuseroja ja portaita. Aika paljon sinne oli rakennettu uutta, mutta jonkin verran oli säilynyt alkuperäisiä rakennelmia ja muistomerkkejä. Suurin osa kävijöistä saapui vuokra-autoilla paikalle, mutta julkinen liikenne kuljetti Asklepieionista myös takaisin Kosin kaupungin sykkeeseen. 

Lomaviikon aikana kävimme myös parilla matkatoimiston retkellä. Ensimmäisenä oli vuorossa iltaretki Zian vuoristokylään auringonlaskun aikaan. Kylässä oli hyvin ruuhkaista sekä tavernat hyvin täyteen buukattuja. Pidin kuitenkin tunnelmasta kylässä ja tykkäsin katsella, kuinka hienosti ihmiset olivat sitä varten pukeutuneet. Auringonlasku ei itsessään mielestäni ollut kovin erikoinen, koska olen lapsuudessa nähnyt Santorinilla jopa maailman kauneimmaksi kuvatun auringonlaskun sekä helmi-maaliskuun vaihteessa Sri Lankassa upeita auringonlaskuja horisontin taakse. Zian retki oli kaikesta huolimatta kiva ja kannattava reissu, vaikka sieltä paluu hieman kaoottinen olikin ahtailla vuoristokujilla illan pimeydessä. 

Hauskin lomapäivä osoittautui kaikkea muuta kuin lääketieteeseen liittyväksi. Lähdimme kokopäivän meriretkelle kolmen lähisaaren (Kalymnos, Plati ja Pserimos) kierrokselle. Kosin satamasta lähtevällä Santa Maria -aluksella matkasimme laivan kannella aurinkopedeillä yhdessä saksalaisturistien kanssa. Ensin kävimme pesusienistään kuuluisalla Kalymnoksen saarella, jossa retken hintaan sisältyi kevyt lounas. 

Matkamuistojen hankinnan jälkeen laivan nokka oli kohti asumatonta Platin saarta, jossa pääsi uimaan kristallinkirkkaisiin vesiin. Oikeastaan uiminen oli sivuroolissa, sillä laiva ankkuroitiin paikalleen ja siitä alkoikin aluksesta mereen hyppiminen. Rohkeimmat hyppivät laivan toiselta kannelta tai jopa laivan viereiseltä kiveltä. Itse pudottauduin ensimmäiseltä tasolta, sillä tikkaita pitkin laskeutuminen olisi ollut turhan hidasta. Uimapysähdyksellä oli niin hauskaa, että kävin vielä toistamiseen aluksesta hyppäämässä. Seuraavaksi baarimikko kuulutteli happy hourista, joten uimisen päätteksi maistui kylmä cocktail musiikin soidessa taustalla. 

Viimeisenä maihinnousuna oli Pserimoksen saari, jossa oli kaunis hienohiekkainen uimaranta. Kosin kaupungissa uimarannat sitä vasten ovat varsin kivikkoisia, joten niissä ei oikein pystynyt ilman uimatossuja uimaan. Päivä merellä oli ikimuistoinen ja etenkin paluumatkalla tunnelma alkoi olla rento ja kuten saksalaiset sitä kutsuivat, partyboat. 

Muuten päivät kuluivat rennosti auringosta ja lämmöstä nauttien, huolettomasti uimapatjalla loikoillen, herkullista ruokaa unohtamatta. Aamu alkoi usein joko juoksu- tai kävelylenkillä rantabulevardilla, minkä jälkeen oli mukava pulahtaa uimaan virkistävään hotellin uima-altaaseen. Kanasouvlaki, tsatsiki ja kreikkalainen salaatti kuuluivat onnistuneeseen lomaelämykseen. Iltakävelyillä Kosin kaupungin vilinässä, vanhassa kaupungissa ja satamassa viimeistään pääsi irtautumaan arjen kiireistä. Kosilla ostosmahdollisuudet ovat myös hyvät ja hintataso varsin edullinen. Matkamuistoina hankin tietysti Hippokrateen pään, jääkappimagneetin ja tarttuipa vanhasta kaupungista mukaan myös englanninkielinen alkuperäinen Hippokrateen vala. 

Takana siintää Turkin rannikko

Ihanien lomamuistojen ansiosta jaksaa jälleen ahkeroida syksyn kiireitä ja pimeneviä iltoja. Onneksi kuitenkin vielä on kesää jäljellä!

Kuinka lääkikseen pääsee?

Nyt eletään aikoja, joina suuri osa lääketieteen pääsykokeisiin valmistautuvista on jo aloittanut luku-urakkansa kevään 2017 koitokseen. Haluankin jakaa omat menetelmäni ja kikkani, jotka siivittivät minut haluttuun lopputulokseen. Tämän postauksen myötä toivotan oppimisen iloa ja valtavasti tsemppiä teille hakijoille koitokseen!

Aina olin kuvitellut, että lääkikseen pääsevät vain usean laudaturin ylioppilaat ja todelliset nerot. Olettamukseni ei kuitenkaan osunut oikeaan, mistä olen elävä esimerkki. Tärkeimmät syyt onnistumiseeni olivat kova tahto, itseluottamus ja laadukas opiskelu. Toki motivaatiota tarvitaan kovasti, mutta se kulkee usein käsi kädessä kovan tahdon kanssa. Lääkikseen pääseminen oli minun suurin unelmani hakukeväänäni ja menin sen ehdoilla unohtamatta kuitenkaan harrastustani ja sosiaalista elämää.

Suuri edistysaskel edellisvuosien hakuihin oli se, että uskoin mahdollisuuksiini. En antanut muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa, enkä verrannut itseäni muihin. Tein työtä vain itseäni varten. Lukutuntini rytmitin siten, että en uuvuttanut itseäni liikaa. Asetin esimerkiksi päivän tavoiteajakseni kuuden tunnin tehokkaan opiskelurajan, jota en saanut ylittää muissa kuin poikkeustilanteissa. Joskus kuulee puhuttavan, kuinka jotkut hakijat lukevat jopa 12 tuntia vuorokaudessa pääsykokeisiin. Itsekin siihen aiempina hakukeväinä myönnän sortuneeni, ja se oli ehdoton virhe. Tällöin oppimisteho laskee ja ajaa itsensä helposti burn outin partaalle. Lopputuloksena osaakin vähemmän ja soveltamiskyky heikkenee.

Panostinkin sisäänpääsykeväänäni laatuun enkä määrään. Tämän toteutin niin, että pääasiassa laskin soveltavia tehtäviä ja vanhoja valintakokeita. Tätä ennen tuli kuitenkin olla pohjat kunnossa, ja perustehtävien tuli sujua mutkattomasti. Mikäli en osannut jotakin laskutehtävää tai tein siinä virheen, kävin huolella läpi malliratkaisun ja otin siitä opikseni. Pidin huolen, että ymmärrän jokaisen kohtaamani tehtävätyypin ja osaan laskea eteeni tulevan laskutehtävän omin avuin. Joskus tämä vaati saman tehtävän laskemista useaan otteeseen, mutta en antanut sen häiritä: oppiminen ja ymmärrys olivat minulle kaikki kaikessa. Vanha totuus ”lääkikseen pääsee laskemalla” piti paikkaansa myös itseni kohdalla. Biologian osalta panostin pitkälti kokonaisuuksien hallintaan, mutta etenkin ihmisen biologiasta sekä bioteknologiasta opettelin lähes jokaisen yksityiskohdan.

Lääkikseen pääsemisen keinoja on varmasti yhtä monta kuin sisäänpääsijöitä, eikä luultavasti yhtä oikeaa tapaa ole olemassa. Kaikkia hyväksyttyjä yhdistää kuitenkin kovan työn lisäksi sinnikkyys, itsekuri ja vankkumaton laskurutiini. Jos lääkis on haaveenasi, pidä siitä kiinni ja vielä joku päivä luku-urakkasi palkitaan unelmien opiskelupaikalla!

Koulun alun mietteitä

Kesä on edennyt siihen pisteeseen, että päässäni pyörii mitä moninaisempia ajatuksia tulevasta opiskelusta. Vieläkin minusta tuntuu epäuskoiselta, että olen päässyt opiskelemaan minua kaikista eniten kiinnostavaa alaa eli lääketiedettä. Huomenna se alkaa, josta olen niin pitkään haaveillut. Huomenna alkaa lääkis!

Päällimmäisenä tunteena koen suurta intoa sekä motivaatiota oppia uutta ja päästä itse tekemään toimenpiteitä. Odotan valtavasti paneutumista ihmiskehon fysiologiaan ja anatomiaan, kliinisten taitojen harjoittelua ja myöhemmin potilaiden kohtaamista. Koskaan ei ole ennen kesä tuntunut yhtä pitkältä kuin se nyt oli.

Opintojen alku kiistatta jännittää minua vähän. Tämä kuitenkin kuuluu asiaan, enkä siis ole tämän asian kanssa yksin. Olen jo päässyt tutustumaan osaan tulevista kurssikavereistani hupitutortoiminnan kautta, ja kaikki nämä ovat vaikuttaneet innokkailta ja odottavilta. Koulu on helpompi aloittaa kun tietää, että pääsee mukavassa porukassa sitä käymään. Minä ja kurssikaverimme emme luultavasti vielä osaa edes odottaa, mitä kaikkea hienoa tulemme yhdessä tekemään ja kokemaan opintojemme aikana.

Vaikka yliopisto-opiskelu minulle onkin jo tekniikan opinnoissani tullut tutuksi, on lääkis uskoakseni aivan oma maailmansa. Opiskelu on pitkälti valmiin lukujärjestyksen noudattavaa, koulumaista tyyliä, jossa itsenäisen opiskelun määrä on tärkeässä roolissa. Tiedonhankinta ja avainasioiden erottelu vähemmän merkittävästä tulee aiempaan opiskeluuni verrattuna korostumaan. Uskon ja toivon, että tulen tottumaan uusiin opiskelumetodeihin ja löytämään itselleni sopivimman tavan omaksua uutta tietoa. Lääketieteessä tiedon määrä on kuitenkin niin valtava, ettei kaikkea tätä voi kukaan täydellisesti hallita.

Olen nyt kääntämässä uutta korttia elämässäni, joka eräänä kauniina päivänä johtaa laillistettuna lääkärinä toimimiseen. Minun tulee opintojeni aikana ennen kaikkea kasvattaa vastuunkantokykyä, parantaa ongelmanratkaisutaitoja sekä oppia potilas-lääkäri-vuorovaikutustaitoja ja kollegiaalisuutta. Edellytyksenä on tietenkin vankka teoriapohja sekä rutinoituneet käytännön taidot. Opiskelu ja tuleva lääkärin työ tulee olemaan vaativaa ja raskasta, minkä vuoksi minun tulee jo alusta lähtien asennoitua kohtaamiini haasteisiin kunnioittavasti. Kaikkea en tule ihan hetkessä oppimaan, mutta oikealla asenteella, apua kysymällä ja riittävällä määrällä harjoitusta tulen varmasti selviämään. Tästä lääkäriksi kasvamisessa on varmaankin pohjimmiltaan kyse. Olen kuitenkin aivan varma, että tulen ottamaan ensimmäisestä vuodesta eli fuksivuodesta kaiken irti. Huomisesta lähtien alan elämään unelmaani!