Klinikan viimeisiä

Syyslukukausi ja samalla klinikkaopinnot alkavat olemaan viimeistä silausta vaille valmiit. Onkologian kolme viikkoa kestänyt jakso tuli viikko sitten päätökseen ja se merkitsi myös sitä, että somaattiset lääketieteen alat on nyt ryhmäni osalta paketissa. Jäljellä on enää lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osuudet ennen joululoman alkua. Jotkut kliiniset opettajat ovat viime aikoina puhuneet paljon siitä, että tässä vaiheessa on yleistä, että motivaatio esimerkiksi esitelmän valmistelemiseen tai tenttiin lukemiseen on jo saattanut kummasti laskea. Lääkisaika on kuitenkin kulunut niin valtavan nopeasti ja opiskeleminen on ollut minusta niin valtavan mielenkiintoista, etten ole itselläni huomannut juuri lainkaan piirteitä opiskeluväsymyksestä. 

Onkologian jaksolla sai kuulla hyvinkin surullisia kohtaloita, eikä huonojen uutisten kertomiselta potilaalle (erikoislääkärin toimesta) voinut välttyä. Opetushenkilöstö jaksoi silti aina empaattisen suhtautumisen ohella olla myös kandeille kovin opetusmyönteisiä. Seminaaripäivinä välittyi aito yhdessä tekemisen ilo opettaessamme toisille kandikavereille eri syöpätautien preventiosta, diagnostiikasta, hoitopolusta, hoitolinjoista ja seurannasta. Työnjako perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä kulki hyvin keskiössä koko jakson ajan. Vaikka onkologian klinikkajakso oli kaikilla tavoin opettavainen ja innostavakin, tuntui se varsin työläältä monien ennakkotehtävien ja PowerPoint -esitelmien tekemisen vuoksi. Tenttiä ei kuitenkaan tällä kertaa ollut, joten se kevensi työmäärää, kun jakson asiat kuulustellaan vasta integroidussa tentissä joulukuussa. 

Marraskuu on harmaudestaan huolimatta ollut yksi suosikkikuukausiani nyt syyslukukaudella, mistä on lähes täysin syyttäminen kaikkia hauskoja lääkistapahtumia ja -bileitä. Klinikkasitseillä yhdessä viitoskurssin kanssa saimme pitkän tauon jälkeen viimein sitsata vailla huolta huomisesta. Viikko myöhemmin fuksien E-bileissä meininki oli lähes katossa neonteemaisissa festaritunnelmissa, joissa meillä kuutoskurssilla oli omana teemana Game of Thrones. Seuraavalla viikolla olivatkin jo vuorossa TLK:n pikkujoulut, joissa sai nauttia mm. huikeasta livebändistä, pikkujouluvideosta ja viitoskurssin setien tanssista. Kaikissa tapahtumissa vain koki aina haikeuden, kun tiesi niiden olevan viimeinen laatuaan. 

Klinikkapäivät sairaalalla/Arvolla ja kivat oheistapahtumat ovat pitäneetkin kohtuullisen kiireisinä, mutta kuitenkin opiskelun laadusta tinkimättä. Ensimmäinen viikko lastenpsykiatrian jaksolla on sisältänyt pääasiassa teoriaa, mutta myös hyödyllisen simulaatio-opetuksen lasten kaltoinkohtelun kohtaamisesta. Ensi viikolla sitten kunnolla näemme lapsia joko osastolla tai poliklinikalla sijoituskohteestamme riippuen. Päivät TAYS:lla ja klinikassa uhkaavat käydä vähiin, mikä tuntuu haikealta, sillä klinikkaopiskelu on ollut niin keskeinen osa arkea viimeisten parin vuoden ajan. Pian on aika luopua niin tutuksi tulleesta lääketieteen opiskelijoiden omien pukkareiden pukukaapista, jotta seuraavat innokkaat neloskurssin kandit saavat tilaa aloittaa klinikkataivaltaan. Klinikkaan astuville haluankin toivottaa oppimisen iloa ja armollisuuttakin uusien haasteiden edessä, opiskelu tulee muuttumaan rankemmaksi, mutta samalla huomattavasti antoisammaksi!

Meneillään olevalla lastenpsykiatrian jaksolla on tulossa vielä suullinen tentti, mutta koko syksyn opiskelumäärän kattava integroitu tentti vaatii erityisesti aktiivista kertaamista. Tämä itsenäisyyspäivän jälkeinen kirjallinen kuulustelu on oikeastaan viimeinen kunnon tentti lääkiksessä, joten voiton puolella alkavat opinnot jo olemaan. Tammikuussa alkavalla Valmistuminen -jaksolla keskitytään lähinnä keskeisimpien asioiden kertaamiseen ja hienosäätöön luentojen, seminaarien ja simulaatioiden parissa. Sitä ennen joululomalla aion palata terveyskeskusvastaanottotyöhön viime kesän työpaikkaani, mutta luvassa on sen jälkeen kuitenkin parin viikon mittainen täysloma. Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille lukijoilleni!

Joogaa ja induktioita

Lokakuu osoittautui sen verran intensiiviseksi simulaatioiden ja pitkien klinikkapäivien vuoksi, etten ole ehtinyt ollenkaan blogia päivittämään. Juuri päättynyt anestesiologian kolmen viikon kliininen jakso opetti erityisesti kriittisesti sairaan potilaan hoitamista. Vakavasti sairailla ja peruselintoimintojen häiriöissä epävarmuus ja huoli potilaan tilasta voi lääkärilläkin olla suuri. Oleellista näissä tilanteissa on pysyä rauhallisena sekä toimia systemaattisesti, joihin tämä jakso antoi hyvin valmiuksia. Henkeä uhkaavia hätätilanteita ei yleislääkärin työssä päivittäin kohtaa, mutta silloin kun tällainen tilanne vastaan tulee, on kyettävä toimimaan oikeaoppisesti. 

Keskeisenä opetusmuotona viime viikkoina hallitsivat simulaatiot, jotka ovat olleet yksi mieleenpainuvimpia oppimiskokemuksia oikeastaan koko lääkiksen aikana. Simulaatioiden tarkemmasta sisällöstä ei valitettavasti ole lupa puhua ulkopuolisille, jotta tulevilla simulaatiokävijöillä olisi yhtäläinen valmius kohdata toisinaan haastaviakin, todellisuuteen rinnastettavissa olevia potilastapauksia. Tämän vuoksi se, mitä tapahtuu simulaatiotiloissa, jää simulaatiotiloihin. Kaiken kaikkiaan niissä kuitenkin korostui yhteistyö, diagnostinen prosessi, Akuuttihoito-oppaan hyödyntäminen hoidon valinnassa ja hyvin tärkeänä osana myös konsultointi. Varsinkin lääkärin roolissa tunsi eläytyvänsä simulaatiohetkeen kuin oikeaan potilaaseen, vaikka vuoteella makoilikin puhuva tai tajunnaltaan alentunut nukke. 

Anestesiologian jakso alkoi siis simulaatio- ja teoriaviikolla, jossa harjoittelimme pääasiassa peruselintoimintojen häiriöistä kärsivän potilaan hoitamista. Jokainen pääsi vuorollaan toimimaan lääkärinä, joka oli samalla halutuin, mutta myös tietyllä tapaa pelätyinkin rooli. Lääkäriin luonnollisesti kaikki katseet kääntyivät kun selvitimme tiimin kanssa, mikä juuri tätä potilasta vaivasi ja miksi. Simulaatio on onneksi turvallinen ympäristö harjoitella vakavasti sairaan tai muun hätätilapotilaan hoitamista. Aina kaikki ei mene kuin oppikirjoissa, mutta virheistä oppii eikä ainakaan tee samaa mokaa uudestaan oikean potilaan kanssa. Simulaatioiden jälkeen keskustelimme tapauksesta, sen herättämistä tunteista ja annoimme rakentavaa palautetta. Aika moni klinikkaryhmästämme oli yhtä mieltä siitä, että anen jakson ensimmäinen viikko oli yksi parhaista viikoista koko lääkiksen aikana. 

Vastapainona simulaatioille ja luentotyyppisille teoriaopetuksille otimme tavaksi harrastaa päivittäin ohjatusti joogaa. Kuulostaa varmasti erikoiselta, että joogasimme yhdessä klinikkaryhmän kesken koulupäivän aikana, mutta tällä oli yllättävän positiivinen vaikutus oppimiskykyyn. Jooga ja tietyt rentoutusharjoitukset sopivat oikein hyvin juuri anestesiologian jaksolle. Tällä alalla saattaa tulla vastaan hyvinkin vakavia ja vaikeita tapauksia, joissa täytyy pystyä säilyttämään toimintakyky ja looginen päätöksenteko mahdollisesta sisäisestä paniikista huolimatta. Viimeisenä anen jakson päivänä juuri ennen tenttiä itse asiassa oikein toivoimme joogatuokiota. 

Seuraavat kaksi viikkoa jaksosta vietimme TAYS:ssa eri leikkaussaleissa anestesiologien työhön tutustumassa. En ole itse kovin kiinnostunut anestesiologiasta, joten leikkuripäivät tuntuivat toisinaan varsin pitkiltä. Oli silti kiva päästä osallistumaan ilmatien hallintaan, maskiventilointiin, kanyylin laittoon ja muihin pieniin toimenpiteisiin. Iso osa ajasta oli kuitenkin odottelua, ja tämän ajan yritin käyttää hyödyksi lukemalla tenttiin. Anestesiologit tunnetusti juovat varsin paljon kahvia, joten pelin hengessä myös oma kahvinkulutukseni kasvoi anen jakson aikana. 

Tällä viikolla järjestettiin myös pitkän tauon jälkeen kaikille vuosikursseille yhtenäinen Karttuvan tiedon testi, joka itse asiassa ensi kertaa toteutettiin muidenkin lääkiksien kanssa yhteistyössä. Testissä oli 178 monivalintakysymystä, joissa jokaisessa oli yksi eniten oikea vastaus ja vääristä vastauksista sai miinuspisteitä. Olen aina yrittänyt testissä parhaani, mutta tällä kertaa ylimmän vuosikurssin edustajana halusin todella tietää osaamistasoni ja kehityskulun. Reilu ennätysparannus ilahdutti, mutta useaan kysymykseen auttoi ennen kaikkea työkokemus preklinikan ulkoa opittuun tietoon verrattuna. Mielenkiintoista olisi tietää, tullaanko vuosikurssikohtaisia tuloksia vertaamaan myös eri tiedekuntien kesken. 

Kliinisistä jaksoista on enää edessä onkologia sekä lasten- ja nuorisopsykiatria, joten lääkis on jo kohta kääntymässä loppusuoralle. Joululoman jälkeen onkin sitten jäljellä viimeinen silaus eli Valmistuminen -jakso, jossa kerrataan tärkeimpiä kokonaisuuksia ja valmistaudutaan lääkiksen jälkeiseen elämään. Sitä ennen kuitenkin marraskuu tuo tullessaan onkologian kliinisen jakson lisäksi kauan odottamiani lääkistapahtumia, jotka tuovat valoa pimeyteen. Hauskaa Halloweenia kaikille!

Korvataudeilta simulaatioihin

Syksyn toinen jakso korva-, nenä- ja kurkkutaudit (KNK) tuli tänään päätökseensä. KNK oli heti neurologian jälkeen eniten odottamani klinikkajakso. Nyt neljän klinikkaviikon aikana pääsi ennen kaikkea ahkerasti harjoittelemaan potilaiden tutkimista, seuraamaan päivystysvastaanottoa sekä käväisemään leikkurissa. Näiden lisäksi iltapäivisin usein oli teoriaopetuksia, joita kevensivät silloin tällöin hauskat Kahoot-visailut. Jakso oli kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen, ja kesätyökokemusten tarjoamien ennakkotietojen päälle oli kiva päästä täydentämään osaamista. 

KNK on hyvin toimenpidevaltainen erikoisala, jossa hoidetaan mm. akuutteja ja kroonisia korvan/nielun/ylähengitysteiden infektioita, huimausta, pään ja kaulan alueen kasvaimia/traumoja sekä kuulon alenemaa. Toimenkuva on monipuolinen, ja lähtökohtaisesti kyseessä on kirurginen ala. Varsinkin KNK-päivystystä seurattuani tämä toimenpidevaltaisuus kävi hyvin nopeasti ilmi lähes jokaisen potilaan kohdalla. Maksillaaripunktion tekemisen tai nielupaiseen avaamisen kynnys ainakin jonkin verran alenee, kun on nähnyt kyseisen toimenpiteen tehtävän opintojen aikana. 

Tärkeimpänä oppimistavoitteena jaksolla on varmasti KNK-statuksen oikeaoppinen suoritus. Vielä viime kesänä termit rhinoskopia posterior (Rhp) tai laryngoskopia indirecta (Lar. ind.) eivät olisi sanoneet minulle mitään enkä niitä olisi osannut suorittaa. Nyt näitä peilitutkimuksia opetuspolilla ja kurssikavereilla treenattuani uskallan jatkossa ryhtyä tuumasta toimeen. Osalla ihmisistä on kuitenkin varsin herkkä nielurefleksi, minkä vuoksi peilitutkimusten teko ei aina tahdo joko lainkaan onnistua tai luotettavaa silmäystä ei ennätä kohteista saamaan. Säännölliset toistot ja harjoittelu ovat tässäkin asiassa avain onnistumiseen. Otsalampun kanssa työskentely vapauttaa kätevästi kädet muuhun tutkimiseen. Se myös tekee lääkäristä pätevämmän vaikutelman kuin tavanomainen korvalamppu yleislääkärin kädessä.

Keskeisenä oppimismuotona KNK:lla toimi jo mainitsemani opetuspoliklinikat, joissa perusperiaate on sama kuin muillakin kliinisillä jaksoilla. Jokainen kandi siis ottaa itsenäisesti vastaan potilaan, tutkii hänet ja esittelee löydöksensä muulle ryhmälle sekä kliiniselle opettajalle. Tämän jälkeen potilas tulee vielä uudelleen vastaanotolle erikoislääkärin tutkittavaksi ja jatkosuunnitelman tekemiseksi. Lopuksi kandi sanelee käyntitekstin ja tarvittaessa laatii röntgen-/muut lähetteet. KNK:lla opetuspoli toimi erityisen hyvin, sillä potilaita näki mukavan paljon ja sai itse sopivasti haastetta ja osallisuutta potilaiden hoitoon. Ainakin tonsillektomian käytännön asiat ja toipumisvaiheen selittäminen potilaalle kävi varsin vaivattomasti, kun on leikkauksesta itse omakohtaista kokemusta. 

Se mistä erityisen paljon pidin tällä jaksolla oli se, että etäpäiviä oli hyvin vähän. Lähes joka aamu sai iloita siitä, että pääsee TAYS:iin näkemään potilaita ja usein myös itse heitä tutkimaan. Kertaalleen jaksolla oli myös tutustuminen korvaleikkuriin, jossa pääsin opetusmyönteisen kirurgin toimesta avustamaan itsekin tuumorin poistossa. Jakson aikana opiskelimme niin ikään foniatriaa, audiologiaa sekä yleislääkäritasoisesti suu- ja leukasairauksia. Yhtenä aamupäivänä olimme tutustumassa suu- ja leukasairauksien poliin, jossa vastassa oli erikoistuva hammaslääkäri potilainaan hyvin pitkälle suuhun painottuvista vaivoista kärsiviä. Yleissivistävää oli päästä ottamaan tuntumaa alalta, joka on aika lailla lääketieteen ja hammaslääketieteen rajapintaa. 

Vaikka klinikkapäivät kuluivat lähes yksinomaa intoa täynnä ja rennolla asenteella, oli KNK-jakso joka tapauksessa kohtalaisen vaativa. Jakson läpäistäkseen on todella täytynyt omaksua jakson oppimistavoitteet. Tärkeimpien korva-nenä-kurkkusairauksien diagnostiikka ja hoito sekä lähettämisindikaatiot erikoissairaanhoitoon tuleekin hallita hyvin. Heti jakson ensimmäisenä päivänä vastassa oli aika hankala propedeuttinen monivalintatentti, joka testasi yksityiskohtaista tietoa anatomiasta, fysiologiasta ja histologiasta. Lääkiksen aikana en ole toistaiseksi joutunut mitään uusimaan, mutta tämän alkutentin osalta jännitin lopputulosta viimeiseen asti. Pitkäjänteisestä valmistautumisesta huolimatta tentti osasi silti yllättää ja kiireessä piti pitää pää kylmänä huolimattomuusvirheiden varalta. Hyväksytyn suorituksen jälkeen sai huokaista helpotuksesta, kunnes vuorossa oli jakson päättävä potilastentti. Siinä kaikki pääsivät ensin itsenäisesti tutkimaan potilaan ja tämän jälkeen näyttämään takarhinoskopian ja epäsuoran laryngoskopian suorituksen korvaproffan valvovien silmien alla. Tästäkin koko ryhmä suoriutui kunnialla, ja KNK-kurssi oli siten kiitettävästi taputeltu. 

Lokakuu tuo tullessaan anestesiologian kliinisen jakson, mutta sitä ennen on ensi viikolla edessä simulaatiot Taitokeskuksessa. Näistä en osaa vielä sen enempää kertoa, koska simulaatioiden sisältö on osin myös salattua tietoa. Pienryhmissä on kuitenkin tarkoitus ratkoa yleislääketieteellisiä/sisätautisia sekä lastentautien potilastapauksia. Loppusyksystä opinnoissa on jäljellä enää onkologian sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian klinikkajaksot. Vähiin siis käy!

Kuutosella

Uskomatonta, mutta totta. Matka kohti unelmaani on jo varsin pitkällä. Kaksi viikkoa sitten käynnistyi lääkiksen kuudes vuosi. Alkuun oli vaikea uskoa, että vuosikurssimme on nyt kaikista ylin, koska lääkisvuodet ovat kuluneet niin valtavan nopeasti. Aloittaessani lääkiksen pidin kuudennen kurssin setiä ja tätejä lähestulkoon valmiina lääkäreinä, joilla on paljon kokemusta ja taitoa potilaiden hoidosta. Nyt mielikuva on hieman erilainen, koska on kulkenut tämän saman polun fuksista kuutoskurssin tädiksi. Tähän asti kertyneen työkokemuksen perusteella on selvää, että vielä on paljon opittavaa ja kliinisiä jaksoja (onneksi) yhä useita käymättä. 

Klinikkaopiskeluun paluu tuntui opettavan kandikesän jälkeen helpolta, kun nyt koulussa on päässyt taas seurailemaan vierestä erikoislääkärien toimintaa ilman hoitovastuuta ja kiirettä. Syksyn ensimmäisenä jaksona alkoi neurologia, josta olen ollut kiinnostunut jo lääkiksen ensimmäisiltä vuosilta asti. Tätä erikoisalaa opiskellaan kolme viikkoa, jonka jälkeen on viikon mittainen neurokirurgian opetus. Aiempaan tapaan lukujärjestyksessä on osastokiertoja, kandien pitämää opetuspoliklinikkaa, ryhmäopetuksia ja seminaareja. Lähiopetuksia on pitkästä aikaa päästy ryhmissä pitämään Arvo-rakennuksessa, mikä on todella mukavaa vaihtelua puuduttaville Teams-luennoille. Etäopetusta on lähinnä enää koko kurssin kattavat maanantaiseminaarit, joissa juuri viime kerralla pääsin itsekin esittämään tapauksen kesätöissä kohtaamastani potilaasta. 

Jaksoon kuuluu lisäksi yhtenä iltana neurologian päivystys Acutassa, johon pääsin osallistumaan jo heti ensimmäisellä kouluviikolla. Kuudennen vuoden kandina ei ole enää tarkoituksenmukaista pelkästään seurata ja roikkua koko iltaa päivystäjän perässä, vaan kävin myös itsenäisesti tutkimassa potilaita sekä sanelin käyntitekstejä. Oli kuitenkin mielenkiintoista nähdä akuuttien aivoverenkiertohäiriöpotilaiden hoitopolkua ensihoidosta pikaisen kuvantamisen kautta jatkohoitoon/osastolle. Päivystäjän puhelin soi illan aikana jatkuvasti, mistä voikin päätellä, että akuuttineurologille työtä kovasti riittää ja heiltä herkästi konsultaatioapua pyydetään. 

Vaikka koronatilanne ei merkittävästi vaikuta klinikkaopiskeluumme sairaalalla, on se varjostanut viimeistä vuotta opiskelijaelämää harmillisella tavalla tapahtumien peruuntumisella. Ensin peruttiin niin kovasti odottamani Toogat, ja myöhemmin paljon muitakin iloa tuottavia syksyn opiskelijatapahtumia. Toivo toogabileiden suhteen vielä elää syyskuun varapäivällä, mutta pahoin pelkään, että senkin suhteen joutuu jälleen pettymään. Kuutoskurssi on toogilla perinteisesti saanut valita kurssilleen oman tunnusvärin, joka erottuu muiden kurssien valkoisista lakanoista. On ikävää, jos nelosvuoden lakanabileet jäävät viimeisiksi laatuaan. Opiskelijatapahtumat ovat mielestäni kuitenkin tärkeä yhteenkuuluvuutta lisäävä tekijä ja ne auttavat jaksamaan sekä luomaan sosiaalisia kontakteja opiskeluarjen vastapainoksi. Kovasti toivoisin, että korona-aika antaisi vielä mahdollisuuden päästä erinäisistä tapahtumista nauttimaan, nyt kun on viimeistä vuotta enää opiskelijan roolissa. 

Opiskelun ohella syksy on tuonut mukanaan ns. kandiringin, jossa vuosikurssin kesken on jaettu erilaisia päivystyskohteita. Itse olen Finlan työterveysringissä, johon kuuluu erityisesti arki-iltojen lyhyitä päivystyksiä. Ensimmäisen päivystysvuoroni suoritin tällä viikolla ja vuorosta jäi hyvin positiivinen kokemus. Uuden potilastietojärjestelmän ja käytäntöjen oppiminen vievät toki aikaa, mutta olen tyytyväinen uuteen osa-aikaiseen työpaikkaani. Tarkoituksena kandiringeillä on kerätä hieman säästöjä kurssin valmistujaisjuhlia varten ja samalla tietystä saada kokemusta päivystystyöstä. Tämä järjestely sopii hyvin opintojen oheen ja vapaa-aikaa jää silti kivasti muihin harrasteisiin. 

Olen kuitenkin (koronasta huolimatta) onnellisen toiveikas. Opiskelut sujuvat ja yksityiselämässäkin tällä hetkellä kaikki hyvin. Toivon, että varsin pian koronatilanne hellittäisi ja saisimme jälleen viettää iloista opiskelijaelämää, nauttia loma-aikojen reissuista ja suunnitella tulevaa. Toivotan kaikille lukijoilleni aurinkoisia syyspäiviä ja tsemppiä opiskeluun!

Vitosen oikeuksia odotellessa

Viides vuosi lääkiksessä päättyi silmätautien kliiniseen jaksoon. Edessä on varmasti opettavainen kandikesä terveyskeskuksen vastaanotossa. Odotan kesältä paljon uusia kokemuksia ja oivalluksia, mutta ennen kaikkea kasvamista lääkärinä. Rutiinin luomiseen sekä epävarmuuden sietämiseen vaaditaan lukuisia toistoja, ja niitä kertyy kohtaamalla eri ikäisiä ja elämäntilanteissa olevia potilaita. Terveyskeskuksessa lääkärin työ on monipuolista ja toivoakseni myös palkitsevaa. Kesän aikana ehtii tulla vastaan runsaasti sairauksia tai vaivoja, joita ei ole vielä lainkaan opinnoissa ehditty käsitellä. Tämänkin vuoksi konsultoinnin merkitys on tällaiselle lääkärinraakileelle välttämätöntä myös työssäjaksamisen kannalta. Aloitan maanantaina kesälääkärin työt odottavaisin mielin, mutta kyllähän toki vähän jännittää ottaa ensimmäiset askeleet ihan oikeana lääkärinä. 

Tänään pidetyn silmätautien suullisen tentin jälkeen sai huokaista helpotuksesta, sillä kaikki kevään opinnot on nyt hyväksytysti suoritettu. Toukokuun aikana pidettiin integroitu tentti, jossa oli kysymyksiä lähes koko kevätlukukauden opiskelluista aiheista. Sen lisäksi olen hieman kertaillut sisätautien ja kirurgian keskeisiä aihepiirejä lähinnä kesätöihin valmistautumista ajatellen. Kuitenkin työt ovat lopulta se paikka, jossa parhaiten oppii ja sisäistää oppimaansa. Etenkin juuri terveyskeskuksessa tulee vastaan hyvin laidasta laitaan tapauksia eri lääketieteen osa-alueilta. Kaikkea ei niin ikään voi omaksua kirjoista lukemalla. Esimerkiksi potilaiden kohtaaminen ja tutkiminen sekä toimenpiteiden suorittaminen edellyttävät taitoja, jotka kehittyvät käytännössä koko työuran aikana. 

Silmätautien ensimmäisellä viikolla harjoittelimme toisillamme silmien tutkimista. Paljon oli onneksi jo ennalta tuttua asiaa kuten visuksen arviointi näkötaululla, silmänliikkeiden tutkiminen H-kaaviolla sekä oftalmoskoopin käyttö. Silmänpohjaan katsominen oftalmoskoopilla helpottuu, kun mustuaiset laajentaa tropikamidi-silmätipoilla, joten tätä myös hyödynsimme käytännön harjoituksissa. Uutena opimme muun muassa kääntämään luomen ja mittaamaan silmänpaineen. Keskustelimme opetusten ohella taittovirheistä, ja tämä aihe tuntui minusta erityisen kiinnostavalta, koska olen itse käynyt taittovirheen korjausleikkauksessa. 

Seuraavalla kahdella klinikkaviikolla seurasimme poliklinikoilla silmälääkärien työtä ja otimme opetuspoliklinikalla pareittain vastaan potilaita. Hieman pääsin myös poleilla kurkistamaan silmämikroskoopin okulaareihin. Iltapäivisin oli usein luentotyyppistä opetusta mm. kaihista, glaukoomasta ja silmävammoista. Silmätaudeilla huomasi, kuinka suuresta potilasjoukosta onkaan kyse. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, koska oikeastaan kaikille tulee jossain vaiheessa kaihimuutoksia ja näön heikkeneminen aiheuttaa kenelle tahansa huolta ja haittaa päivittäistoiminnoissa. 

Viimeisen kokonaisen lääkisvuoden päättymistä juhlistimme klinikkaryhmäni kanssa hienossa ravintolassa kolmen ruokalajin menulla. Nyt on lääkistaipaleella jälleen yksi etappi saavutettu, kun viidennen vuoden oikeudet kilahtavat pian rekisteriin. Tämä viikonloppu kuluu rennosti ilman erityisiä velvollisuuksia ja maanantaina sitten kohti uusia haasteita terveyskeskustyössä. 

Toukokuu on täällä

Keuhkosairauksien kliininen jakso päättyi juuri sopivasti ennen viimeistä opiskelijavappua, jota vietettiin ajan henkeen sopivissa pienissä porukoissa. Etävapusta huolimatta hauskaa vappuohjelmaa oli tänäkin vuonna järjestetty ainejärjestömme TLK:n toimesta, kun saimme munkin ja siman äärellä seurata viihdyttävää Vappustreamiä. Ylimpää vuosikurssia on perinteisesti kutsuttu tädeiksi ja sediksi, ja siinä roolissa saikin pukea pitkästä aikaa Burana-haalarit päälle ja skoolata kuohuviinilasien äärellä pian päättyvää opiskelukevättä. 

Keuhkotautien kolmiviikkoisella jaksolla oppi hoitamaan keskeisimpiä perusterveydenhuollossa esiintyviä keuhkosairauksia kuten astmaa, keuhkoahtaumatautia ja pneumoniaa. Keskeisinä oppimistavoitteina oli niin ikään oppia tulkitsemaan spirometriaa ja PEF-seurantaa sekä tunnistamaan erikoissairaanhoitoa vaativia potilaita (mm. keuhkosyöpäepäilyt, tuberkuloosi, sarkoidoosi ja keuhkoparenkyymisairaudet). Jaksolla osallistuttiin osastokierroille, avustettiin bronkoskopioissa (keuhkoputkien tähystys), haastateltiin ja tutkittiin opetuspoliklinikkapotilaita sekä kuunneltiin röntgenmeetingejä. Kandeille enemmän tai vähemmän mieluisa "temppukortti" teki myös tällä jaksolla paluun. Sen vuoksi sairaalalla saikin kierrellä pyytämässä allekirjoituksia keuhkolääkäreiltä itsenäisesti tutkituista osastopotilaista ja osallistumisesta opetukseen. 

Keuhkotaudit oli edelliseen ihotautien jaksoon verrattuna selvästi itsenäisempi, sillä ryhmäopetuksia oli selvästi vähemmän ja omaehtoinen opiskelu oli siten keskeisemmässä roolissa. Tähän vaikuttaa varmasti se, että preklinikka-aikana on jo jonkin verran käsitelty keuhkosairausoppia. Tampereen lääkiksen opetussuunnitelmassa opinnot ovatkin hyvin pitkälle integroitu, minkä vuoksi esimerkiksi spirometrian tulkinnan perusteisiin päästään käsiksi jo fuksivuoden keväällä Hapen saanti -jaksolla. Tällöin klinikassa voidaan keskittyä aihealueen kertaamiseen ja syventämiseen. 

Jakson lopulla suoritettiin lyhyt tentti Moodlessa ja kuvayhteydellä Teamsin kautta. Tentin purkutilaisuudessa käytiin tentin oikeat vastaukset läpi ja ilahduttavasti koko klinikkaryhmäni oli läpäissyt tentin. Tässä kohtaa kevättä sitä pyrkii entistä kovemmin varmistamaan, ettei jää yhtään opintosuorituksia tai jaksopalautteita antamatta, sillä vaakakupissa on viidennen vuoden kesätyöoikeudet. 

Vielä ennen lukuvuoden päättymistä on silmätautien jakso, jonka aikana pidetään kovasti kuumotusta aiheuttava integroitu tentti. Siinä testataan lähes kaikki kevään aikana opetetut asiat (ihotaudit, keuhkotaudit, silmätaudit, geriatria, työterveyshuolto ja oikeuslääketiede). Lisäksi viimeisenä opiskelupäivänä on silmätaudeista suullinen tentti, joten kerrattavaa näin ollen vielä riittää. Vaikka en ole juuri koskaan kokenut hyötyväni erinäisistä muistisäännöistä, silti ilokseni huomasin, että spirometrian tulkinnassa on hieman yhtäläisyyttä sudokujen ratkaisemiseen: taulukon vaaka- ja pystyriveiltä katsotaan numeroita ja niiden perusteella tehdään päätelmiä. Ei siis ihme, että kovana sudoku-fanina se osoittautui keuhkojaksolla suosikkihommakseni. Nyt siis innolla odotan, mikä oppi silmätaudeilla minuun eniten vetoaa. Tsemppiä teille blogini lukijoille kevään viimeisiin koitoksiin!

Hei taas kevät!

Kolmiviikkoinen ihotautien jakso kului yhdessä hujauksessa ja hyvin sujuneen tentin jälkeen pääsikin pääsiäisloman viettoon. Lomalla oli tänä vuonna erityinen merkitys, koska se oli opiskeluaikani viimeinen pääsiäisloma. Viimeinen opiskeluvuosi lääkiksessä onkin jo meneillään, vaikka tuntuu kuin juuri äskenhän opiskelut vasta alkoivat. Valmistuminen häämöttää enää alle vuoden päässä, mikä tuntuu jopa uskomattomattomaltakin ajatukselta. 

Ihotautien jakso oli mielestäni yksi klinikan tähän mennessä onnistuneimpia toteutuksia. Päivät kuluivat monipuolisesti mm. ihotautien opetuspoliklinikalla, toimenpideyksikössä, vuodeosastolla, allergiakeskuksessa sekä sukupuolitautien vastaanotolla. Opetuspoliklinikalla otimme itsenäisesti vastaan potilaan, laadimme heille vastaanoton lopuksi tarvittavat reseptit erikoislääkärin valvonnassa ja sitten sanelimme käyntitekstin. Jaksoon kuului myös joitakin itseopiskelupäiviä, mutta lähes jokaiseen iltapäivään sisältyi etäopetuksia keskeisimmistä ihosairauksista ja niiden hoidosta. Ihotaudit ovat varsin pitkälle hahmontunnistusta, ja sen vuoksi potilaiden näkemisen ohella oli hyvin opettavaista nähdä erilaisista sairauksista runsaasti valokuvia etäopetuksen hengessä. Tentti oli, kuten aina kuuluisikin olla, ensisijaisesti opetustilanne, mutta tällä jaksolla se oli sitä vielä enemmän. Kliiniset opettajat kävivät ryhmämme kanssa vielä tentin jälkeen yhdessä keskustellen läpi oikeat vastaukset, mikä oli minusta erittäin kehittävä tapa oppia tehdyistä virheistään. 

Pääsiäispäivänä suuntasimme autonnokan kohti Lappia ja Levin hiihtokeskusta. Tämä oli toinen kertani Levillä, joten olin jo varsin hyvin perillä siitä, mitä tulevan pitää. Edellinen Levin reissu tapahtui neljä vuotta sitten fuksivuotenani juurikin pääsiäisloman aikaan (voit lukea sen tästä linkistä). Tällä kertaa majoituimme Hotel Panoramassa hienolla näköalapaikalla laskettelurinteiden tuntumassa. Hotellilta kulki nopeasti ja kätevästi Gondoli-hissillä alas alppikylään, josta koronarajoitusten vuoksi sai haettua ruokaa take awayna paperipusseihin käärittyinä. Valitettavasti juuri Kittilän kunnassa ei saanut ruokailla paikan päällä ravintolassa, jonka vuoksi myös hotelliaamiaiset tuli nauttia omassa seurassa hotellihuoneessa. Laskettelupäivinä ehdin kiertää lähes kaikki punaiset rinteet sekä laskea Joulutarina-elokuvasta tutulle Santa´s cabinille, jonne piti kulkea hieman rinteiden ulkopuolelle. Kuten edellisellä Levin matkalla, niin myös tälläkin kertaa ihastelimme poroja Sammuntuvalla, hiihdimme Pikkuporo-latua, kiertelimme Levin keskustan viehättäviä katuja sekä nautimme hohtavista keväthangista. Upeimmat näkymät koimme kuitenkin hulppeita mökkejä ja lasi-igluja pursuavassa Utsuvaarassa, joka erityisesti auringonlaskun aikaan oli hyvin kaunis vierailukohde. Onnistuneeseen lomaan kuului myös retkipäivä Kolarin kuntaan kuuluvalle Ylläkselle, jossa hiihdimme Äkäslompolossa ja söimme illallisen Ravintola Rouheessa. Paluumatkalla poikkesimme vielä napapiirillä Joulupukin pajakylässä sekä yövyimme Oulun Edenissä. 

Ensi viikolla alkaa uutena keuhkosairauksien jakso, jossa on luultavimmin aiemmin opitun pohjalta jo varsin tuttuakin asiaa. Hieman loman aikana jo johdattelin itseäni aiheeseen kertaamalla tärkeimmät asiat astmasta, keuhkoahtaumataudista, sarkoidoosista ja tuberkuloosista. Kevään integroituun tenttiin on jäljellä myös enää noin kuukausi, joten kerrattavaa vielä riittää. Klinikassa on silti kiva päästä harjaannuttamaan diagnostista silmää pian lähestyvää kandikesää varten. Rentouttavan pääsiäisloman jälkeen on nyt hyvä palata palata arkeen. Tervetuloa ihana kevät!

Puhutteleva PTH

Kevätlukukauden startannut perusterveydenhuollon 9-viikkoinen opintojakso tuli päätökseensä tällä viikolla. Mielenkiintoisinta ja samalla opettavaisinta jaksolla oli helmikuun loppupuolelle ajoittunut kahden viikon terveyskeskusharjoittelu, jossa pääsi seuraamaan kokeneen yleislääketieteen erikoislääkärin työtä. Terveyskeskustyössä korostuu yleislääkärin valikoimaton potilasjoukko ja erityisesti sen haasteellisuus sekä monipuolisuus. Tulosyy ei ole aina varsinainen vastaanotolle hakeutumisen syy, ja potilaan vaivan takaa voikin löytyä lukuisia käsittelemättömiä haasteita. Näitä ei aina ehdi yhdellä vastaanottokäynnillä ratkaista, vaikka perusterveydenhuollossa tulisi panostaa kokonaisvaltaiseen hoitoon sekä terveyden edistämiseen. 

Pääsin sattumoisin harjoitteluun juuri samaan terveyskeskukseen, jonne olen myös kesällä menossa töihin kesäkandiksi. Samalla kun opin käytännön kautta yleislääkärin työnkuvaa, sain perehtyä paikallisiin käytänteisiin ja toimintatapoihin. Pitkään terveyskeskustyötä tehneen lääkärin kokemuspohjalta sai paljon uusia vinkkejä sellaisiinkin asioihin, joita lääkärin peruskoulutuksessa ei niin paljoa ehditä käsitellä. Hoidon jatkuvuus ja moniammatillinen yhteistyö tuli niin ikään hyvin esille pitkäaikaisissa hoitosuhteissa. Itseluottamusta ensi kesän terveyskeskusvastaanottotyöhön kasvatti erityisesti se, että olisi itse toiminut samoin kuin ohjaava lääkäri, jos siis olisi ollut yksinään vastaanottoa pitävä lääkäri. Tähän "onnistumisen" kokemukseen lukeutui paitsi tavallisia terveyskeskuslääkärin kohtaamia terveysongelmia kuten nivelrikon sekä verenpainetaudin hoitoa, niin myös mutkikkaampia potilastapauksia. 

Heti ensimmäisenä tk-päivänä pääsin kuvaamaan itse pitämäni vastaanoton neurologisesta vaivasta kärsivästä potilaasta. Tämä vastaanottotapahtuman videointi kuului PTH-jakson suoritusvaatimuksiin ja siihen tuli sisällyttää kokonaisuudessaan potilaan haastattelu, tutkiminen sekä hoitosuunnitelman tekeminen. Oli ilahduttavaa huomata, että suoriutui vastaanoton pitämisestä varsin mukavasti, vaikkei kyseistä kliinistä kurssia ole vielä opinnoissa ehtinyt käymään. Lääkärinä toimimista en jännittänyt, mutta totta puhuen jännitys kohdistui siihen, osaisinko käyttää videokameraa oikein. Teknisiä haasteita ei onneksi ilmennyt, enkä oikeastaan edes muistanut koko kameran olemassaoloa pian alkusanojen jälkeen. Kyseessä oli todella opettavainen harjoitus, josta sai rakentavaa palautetta vielä jälkikäteenkin lääkärinä toimimiseen. 

Tavanomaisen ajanvarausvastaanoton lisäksi pääsin parina päivänä seuraamaan päivystystä. Kun vuosikontrolleissa tapasi selvästi iäkkäämpään väestöön kuuluvia henkilöitä, näki päivystysvastaanotolla kaikenikäisiä potilaita. Nyt korona-aikana hengitystieoireiset olivat pääsääntöisesti ohjattu toisaalle, mutta päivystyksessä kohtasi paljon esimerkiksi traumoja, rintakipua,  sekä hengenahdistusta. Terveyskeskusharjoittelu oli hyvin pitkälle seuraamista, mutta päivystyksessä pääsin myös hieman potilaita tutkimaankin. Parina päivänä pääsin niin ikään mukaan lasten- ja äitiysneuvolaan näkemään keskeistä ennaltaehkäisevää työtä. Koko harjoittelujakson aikana tuli laatia oppimispäiväkirjaa ja sitä iltaisin kirjoittaessani tuntui kummasti siltä kuin olisi tehnyt päivittäin uuden blogipostauksen. Hyvällä pohtivaan sävyyn tehdyllä oppimispäiväkirjalla oli mahdollista saada lisäpisteitä tenttiin, mutta ensisijaisesti pyrin kirjoittamalla syventämään oppimaani ja hahmottamaan terveyskeskuslääkärin laaja-alaista työkenttää. 

Yhdeksän viikon PTH-jakson pääasiallinen opetusmuoto eli etäopiskelu tarjosi etunsa. Pääsin kolmen vuoden tauon jälkeen viettämään hiihtolomaa minulle vuosien varrella niin tutuksi tulleeseen Vuokatin Katinkultaan. Päivät istuin lomamökissä Zoomin ääressä kuulokkeet korvilla, mutta iltapäivisin opetuksen päätyttyä lähdin oitis ulos nauttimaan auringonpaisteesta ja hohtavista hangista. Lomaan kuului entiseen tapaan sulkapallon ja tenniksen peluuta, hiihtämistä, lenkkeilyä sekä laskettelua. Ehdinpä pikaisesti savusaunassa ja paljussakin piipahtaa. Nämä pystyi toteuttamaan koronaturvallisesti, sillä lomailijoita oli aiempia vuosia vähemmän ja tilaa harrastaa oli riittävästi. Yhtenä kohokohtana näin ensimmäistä kertaa elämässäni revontulet, ja vastoin odotuksiani uskaltauduin neljästi avantoon, kun edellisestä kerrasta oli jo vierähtänyt yli 10 vuotta. Monipuolisten aktiviteettien sekä maisemanvaihdoksen vuoksi sain etäopetusviikon tuntumaan oikeasti lomalta. 

Ensi viikolla alkaa ihotautien jakso, jonka parissa kuluu seuraavat kolme viikkoa. Jakso tulee kulumaan varmasti nopeasti erilaisia ihomuutoksia ja ihottumia ihmetellessä. On myös mukavaa päästä taas pitkästä aikaa TAYS:iin ihmisten ilmoille, vaikkakin etäopiskelua myös tuohon jaksoon sisältyy. Pidän ihotauteja keskeisenä lääketieteen alana, sillä arviolta 20-25 % terveyskeskuslääkärin kohtaamista potilastapauksista koskettaa jotakin iho-ongelmaan liittyvää. Opiskelumotivaatio on siten korkealla ja viihtyisän Katinkullan irtioton jälkeen jaksaa taas hyvin ahkeroida. Tsemppiä kaikille lukijoilleni kevään haasteisiin - pääsiäisloma tulee nopeammin kuin huomaakaan!

Etäilyä ja Etelä-Pohjanmaata

Kevätlukukauden opiskelua on takana kolme viikkoa ja menossa on kaiken kaikkiaan yhdeksän viikkoa kestävä perusterveydenhuollon jakso (lyhyesti PTH). Opintokokonaisuus valmistaa oikeastaan koko lääkisajan yhteen tärkeimmistä tavoitteista: terveyskeskuslääkärinä toimimiseen. Ensi kesänä olenkin menossa ensimmäistä kertaa terveyskeskuksen vastaanottotyöhön. Vuodeosastotyöstä minulta löytyy jo jonkin verran kokemusta viime kesältä sekä joululomalta. Työnkuva näiden kahden välillä poikkeaa kuitenkin aika paljon toisistaan. Haastavassa vastaanottotyössä potilaiden vaihtuvuus on suuri, vaivat moninaisia ja potilasjoukko vaihtelee vauvasta vaariin. 

Kuten vuosi sitten isojen ja pienien klinikoiden kohdalla, vuosikurssimme on jälleen jaettu kahtia osiota 1 sekä 2 suorittaviksi ryhmiksi. Erona edellisvuoteen on kuitenkin se, että tällä kertaa osiolla ei ole vaikutusta kesätyömahdollisuuksiin vaan opinnot asianmukaisesti suorittamalla saa kesäksi viidennen vuoden lääketieteen kandidaatin työoikeudet. Suorittamaani osioon 1 kuuluu PTH, iho-, keuhko- ja silmätaudit, joista uskon olevan kovasti hyötyä ensi kesänä. PTH-jakso käsittää edelleen yleislääketieteen, geriatrian, työterveyshuollon, sosiaalipsykiatrian ja oikeuslääketieteen opetuskokonaisuudet. Kuudennen vuoden syksylle jää näin ollen vielä anestesiologia, neurologia, onkologia, KNK sekä lasten- ja nuorisopsykiatria. Näistä erityisesti KNK (korva-, nenä- ja kurkkutaudit) minua hieman harmittaa, koska sitä ei vielä tänä keväänä ohjelmassa ole. Jaksosta olisi varmasti ollut todella paljon hyötyä terveyskeskustyötä ajatellen. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että saan ensin suorittaa toivomani osion 1. Maanantaiseminaareissa käsitellään kevään aikana joka tapauksessa myös osion 2 aihealueita, joten aivan vieraiksi nämä erikoisalat eivät teoriaopetuksen vuoksi jää. 

PTH-jaksolla koronarajoituksista johtuen olen päässyt kokemaan etäopiskelun hyvät ja huonot puolet. Tähän mennessä koronatilanne on varsin vähän vaikuttanut opintoihini, sillä lääketieteen kandit ovat kaikesta huolimatta päässeet TAYS:n tiloihin potilaita näkemään. Nyt PTH-jaksolla erikoissairaanhoidossa tapahtuvaa opetusta ei luonnollisesti ole eikä Arvo-rakennukselle saa ryhmittäin kokoontua. Keskeistä teoriaopetusta toteutetaankin etäyhteyksin, mutta onneksi pari terveyskeskusharjoittelua kuuluu jakson kattavaan opetusohjelmaan. Näistä ensimmäiseksi olimme ryhmäni kanssa tutustumassa Etelä-Pohjanmaalla terveyskeskustyöhön moniammatillisissa merkeissä. Majoitus tapahtui viime kevään SIS-KIR-hajautuksen tapaan Seinäjoen kanditornissa, joista jakauduimme lähikuntien terveyskeskuksiin. Painotus Etelä-Pohjanmaalla oli moniammatillisuudessa, ja pääsinkin näkemään mm. sairaanhoitajan, laboratorio- ja röntgenhoitajan sekä kotihoidon toimintaa lääkärin työn lisäksi. Viikko oli opettavainen, vaikkakin varsin ymmärrettävästäkin syystä viihdyin parhaiten lääkärin vastaanotolla, jossa seuraamisen lisäksi sain osallistua potilaiden tutkimiseen ja hoitoon. 

Terveyskeskusjakson jälkeen oli toisaalta mukava palata kotiin, mutta etäopiskelun pariin palaaminen hieman turhautti. Etäopinnoissa osaa arvostaa sitä aikaa, kun pääsee oppimaan lähiopetuksen kautta käytännössä. Opetukset ovat toki olleet etätoteutuksenakin laadukkaita, mutta aamuisin kotiin jääminen kirjoituspöydän ääreen tuntuu edelleen hieman vieraalta ajatukselta. Vähäisemmästä käytännön harjoittelusta johtuen jaksoon kuuluu tavanomaista enemmän ennakkotehtävien tekoa ja ryhmätöitä. Itsenäinen työskentely onkin lukujärjestyksen säännöllisistä etäopetuksista huolimatta korostunut. Vastapainona kotona vietettyyn opiskeluaikaan olenkin ottanut tavaksi käydä päivittäin ulkoilemassa. Onneksi edessä on vielä kahden viikon terveyskeskusjakso sekä loppukeväällä TAYS:ssa iho-, keuhko- ja silmäsairauksien kliiniset jaksot, jolloin pääsee jälleen osallistumaan potilastyöhön. 

Ilahduttavaa opintojen tässä vaiheessa on ollut huomata, kuinka paljon etenkin klinikkavaiheessa on jo asioita oppinut. Varsinkin nyt PTH-jaksolla asiat kertautuvat ja näkökulma on erilainen kuin sairaalamaailmassa. Perusterveydenhuollon tasolla keskiössä on potilaslähtöinen, kokonaisvaltainen lähestymistapa sekä hoidon jatkuvuus. Vaikka lääketieteen opinnot antavat hyvin valmiuksia lääkärinä toimimiseen, todellinen oppiminen tapahtuu oikeastaan työelämässä. Nyt kuitenkin on aika vaihtaa hetkeksi vapaalle ja nauttia hetki ihanasta suomalaisesta talvisäästä. Reipasta viikonloppua teille lukijat!

Syksy paketissa (pikkuklinikat)

Syyslukukausi vierähti jälleen vauhdilla ja samalla vuoden viimeisimpänä ollut psykiatrian kliininen jakso. Edellisestä postauksesta onkin kulunut jo ihan liian paljon aikaa. Lokakuun lopun naistentautien suullisen Teams -tentin jälkeen alkoi marraskuun alussa psykiatrian opiskelu. Tähän kuului ensin sairaalajakso Pitkäniemessä ja tämän jälkeen avohoitojakso Tampereen mielenterveyspalveluissa. 

Pitkäniemen sairaala

Psykiatrian ala on monella tapaa hyvin paljon erilainen muihin lääketieteen aloihin verrattuna. Jo potilaan kohtaaminen voi asettaa ensimmäiset haasteensa vuorovaikutukselle, sillä vastassa voi olla paitsi vakavasti masentunut, niin myös levoton, uhkaava, aggressiivinen tai harhainenkin. Hoito kohdistuu mielen toimintoihin mm. aivojen hermovälittäjäaineiden välityksellä eikä somaattiseen terveydentilaan kuten perinteisesti lääketieteessä. Tutkimiseen käytetään usein enemmän aikaa kuin esimerkiksi sisätaudeilla tai erityisesti operatiivisilla aloilla. Kuitenkin kliininen status on hyvin pitkälle havainnointia mm. eleiden, psykomotoriikan, asenteiden sekä mielialan suhteen. Sen sijaan esitiedot käydään läpi hyvin kattavasti ja pyritään luomaan luottamuksellinen ja avoin vuorovaikutustilanne. 

Tampereen Joulutori

Psykiatrisessa sairaalahoidossa pääsin näkemään kovin erilaisissa elämäntilanteissa olevia potilaita ja toisinaan varsin surullisiakin kohtaloita. Varsinkin psykoosisairauksien osalta konkretisoitui se tosiasia, että potilaat saattavat olla hyvinkin sairaudentunnottomia eli eivät tiedosta sairauttaan. Omaan turvallisuuteen tuli osastoilla kiinnittää tavallista enemmän huomiota, koska aggressiivisia tai muulla tavoin uhkaavia potilaita saattoi joutua yllättäenkin kohtaamaan. Jo tämänkin takia psykiatrisia potilaita ei yleensä haastatella yksin vaan hoitohenkilökunta toimii yhteistyössä tietoa jakaen. 

Käytännön harjoittelun ohella jakso sisälsi työn kannalta tarpeellisia teoriaopintoja seminaarien ja pienempien ryhmäopetusten muodossa. Keskeisimpinä olivat esimerkiksi psykoosipotilaan akuuttilääkitseminen ja itsemääräämisoikeuden rajoittaminen mielenterveyslakiin nojaten. Monet asiat (kuten M1:n eli tarkkailulähetteen tekeminen) olivat tuttuja jo preklinikasta Jaksaminen -jaksolta, mutta nyt varsinaisella kliinisellä jaksolla niihin vielä syvennyttiin. Jakso antoi hyvin valmiuksia kohdata mielenterveyshäiriöistä kärsiviä erityisesti perusterveydenhuollossa, jossa näitä potilaita myös tapaa varsin paljon. 

Sairaalajakson jälkeen alkoi mielestäni vähemmän mielenkiintoinen avohoitojakso. Paikka, jossa vietin suurimman osan ajasta, oli mukava ja kandiystävällinen, mutta harmillisesti toimintaa (lähinnä potilastapaamisia ja vastaanottoja) yksikössä oli varsin vähän. Toisinaan kävi vähän turhauttavaksikin, kun vastaanottoja joutui odottelemaan varsin kauan. Psykiatreista tuntui olevan niin ikään pulaa. Avohoito on yleensä aina se ensisijainen vaihtoehto psykiatrisille potilaille, mutta vapaat ajat saattavat ajoittua pitkänkin ajan päähän. Sairaalajakson jälkeen huomasi, kuinka tiiviin avohoidon toteutuminen on hyvin keskeistä pahenemisvaiheiden tai uusien psykoosijaksojen ehkäisemiseksi. 

Psykiatrian jakso päättyi monivalintatenttiin, jonka tuloksen sai tietää välittömästi sen jälkeen. Hyväksytyn tentin ja pikkuklinikoiden suorittamisen jälkeen sai iloita kuukauden mittaisen joululoman alkamisesta. Tästä ensimmäiset pari viikkoa jouluun saakka vietän lääkärintöissä terveyskeskuksen vuodeosastolla. Minusta on mukava päästä jälleen sijaisena harjoittamaan tulevaa ammattiani, mutta kieltämättä odotan kovasti lomaa rankan opiskelusyksyn jälkeen. Klinikkaa on nyt takana vuosi ja saman verran on (onneksi) vielä edessä. Keväällä opinnot jatkuvat perusterveydenhuollon (PTH), iho-, keuhko- ja silmätautien jaksolla, mutta näistä kerron sitten enemmän kun ne ovat ajankohtaisia. Iloa ja valoa teille lukijat!

Syksyä ja synnytyksiä

Syyslukukauden toisena opintojaksona käynnissä on ollut naistentaudit ja synnytykset, jonka suhteen on alkamassa jo viimeiset viikot ennen tenttiä. Gynen jakso on kuuden viikon mittainen ja ensimmäinen viikko toteutetaan ns. propeviikkona, jolloin ei vielä pyöritä sairaalan klinikassa. Propeviikolla opiskellaan sen sijaan luentotyyppisesti teoriaa sekä harjoitellaan mm. kierukan ja ehkäisykapselin laittoa fantomeille. Loput viisi viikkoa kiertelemme TAYS:n eri poliklinikoita ja osastoja sekä olemme kätilöiden mukana synnytyssalissa. 

Naistentaudit ja synnytykset on hyvin käytännönläheinen ala, jota ei voi vain oppia kirjoja lukemalla. Jakso on onneksi järjestetty niin, että potilaita tutkittaessa ohjaavat lääkärit opastavat lähes kädestä pitäen kandia oikean tutkimustekniikan kanssa. On eri asia tehdä gynekologinen tutkimus oikeasti potilaalle kuin fantomille, jolta kohdunnapukka voi näkyä metrienkin päähän. Kandina onkin hyvin kiitollinen jokaiselle opetuspotilaaksi suostuvalle, koska tätä alaa ei opi kuin itse harjoittelemalla. 

Gynen jakso alkoi omalla pienryhmälläni obstetriikan eli synnytysopin puolelta ja ensimmäisen klinikkaviikon vietimme raskaus- ja päivystysyksikössä. Heti klinikkaviikkojen alkaessa minulla oli vuorossa iltapäivystyksen seuranta, jossa pääsin näkemään paljon raskaana olevia mutta myös vastikään synnyttäneitä äitejä. Vaikka päivystysvuoroon ei varsinaisesti kuulunut synnytyksiin osallistumista, iltapäivystäjän puhelin soi muutamaan otteeseen synnytysalista, jossa illan aikana käväisimme synnytyslääkärin kanssa. Sattumoisin pääsinkin näkemään toimenpidesynnytyksen, joten gynekologian ja obstetriikan jakso alkoi varsin mieleenpainuvasti. 

Lokakuun aikana olen vieraillut synnyttäneiden osastolla vastasyntyneitä tutkimassa, ollut äitiysultrassa seuraamassa obstetrikon toimintaa sekä lapsettomuuspoliklinikalla näkemässä infertiliteettitoimenpiteitä. Meillä lääkiksessä ei varsinaisesti syyslomaa ollut, mutta juuri sopivasti lokakuun puolivälin paikkeille osui oman ryhmäni synnytyssaliviikko, joka mahdollisti pienen tauon lähiopetuksesta. Kandeille kuuluu synnärissä kolme vuoroa, jotka suositellaan suoritettavaksi kahtena päivänä siten, että toinen päivistä on pitkä vuoro (7.15-22) ja toinen joko aamu- tai iltavuoro. Koska klinikkapäivät ovat tiistaista perjantaihin, jäi tästä viikon aikana pari vapaapäivää käytettäväksi itsenäiseen opiskeluun. Synnärissä pääsin kätilön johdolla seuraamaan synnytyksen kulkua ja hieman myös osallistumaan itse hoitotoimenpiteisiin. Hienointa oli tietenkin päästä todistamaan niinkin tärkeää hetkeä kuin lapsen tuloa maailmaan. Sain lisäksi avustaa gynekologia sektiossa, joten tästäkin synnytystavasta minulle tuli varsin hyvä kokonaiskuva. Synnytykset kuuluvat kuitenkin vahvasti erikoissairaanhoitoon, joten nämä kaksi päivää olivat aivan ainutlaatuisia tilaisuuksia kandille. 

Erikoisalana naistentaudit ja synnytykset ei minua kiinnosta, vaikka se kovin monipuolinen ja palkitseva ala onkin. Olen silti ilahtunut siitä, kuinka paljon tämän jakson aikana olen oppinut terveyskeskustyötä varten. Erityisesti kandeille suunnatut opetuspoliklinikat ovat tarjonneet valmiuksia raskaana olevien ja yleisestikin gynekologisten potilaiden tutkimisesta. Näissä kandit pääsevät osallistumaan tutkimiseen mm. sisätutkimusta tekemällä ja ultraäänianturia liikutellen. Harmillisesti, mutta toisaalta ymmärrettävästäkin syystä, tämän jakson aikana on tullut vastaan potilaita, jotka eivät ole halunneet opiskelijan osallistuvan vastaanotolle tai tutkimiseen. Onneksi teoriaopetukset ovat olleet hyviä ja kompensoineet niitä osa-alueita, jotka käytännön puolella ovat jääneet vähemmälle. Vielä ennen tenttiä on kuitenkin vielä kaksi viikkoa jaksoa jäljellä ja siten aikaa kehittää taitojaan. Tänä aikana on tulossa mm. implantaatin sekä kierukan asetus potilaalle, lisää opetuspoliklinikkaharjoittelua sekä hyvänä kertauksena toimiva kandimeeting raskausasioista. 

Syksy on vaihtumassa vähitellen talveksi, puuhaa riittää niin koulutöissä kuin pihassakin. Lehtiä haravoidessa tunnen saavani ajatukset hetkeksi toisaalle. Taas jaksaa pakertaa! Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoilleni!

Viitosella

Viides vuosi lääkiksessä käynnistyi muutama viikko sitten lastentautien jaksolla. Tuntuu aika uskomattomalta, että tämä on jo toiseksi viimeinen opiskeluvuosi ennen valmistumista. Lääkiksessä aika todella lentää. Ensimmäisen kandikesän jälkeen oli erityisen mukava päästä takaisin opintojen pariin. Kesätöissä hoitamieni pääosin geriatristen potilaiden jälkeen lapsipotilaiden kohtaaminen on tuntunut palkitsevalta. Kaiken kaikkiaan lastentaudit on yllättänyt hyvin positiivisesti, vaikka minulla ei lapsista aiemmin juurikaan kokemuksia ole ollut. 

Keväällä suorittamieni isojen klinikoiden (sisätaudit ja kirurgia) jälkeen tänä syksynä on vuorossa ns. pienet klinikat, joihin lukeutuu lastentaudit, gynekologia ja psykiatria. Kutakin alaa opiskellaan ensin kuusi viikkoa ja tämän päätteeksi ne tentitään. Näiden lisäksi pikkuklinikoiden hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan integroidun tentin läpäisy. Viime kevään ryhmillä integroitua tenttiä tosin ei poikkeuksellisesti koronan vuoksi pidetty, mutta luultavasti meille se kuitenkin järjestetään. Toisella lastentautien viikolla pidettiin myös propedeuttinen tentti, joka toimi eräänlaisena sisäänpääsytenttinä jaksolle. Tentin avulla haluttiin varmistaa, että kandeilla on riittävät pohjatiedot jakson läpäisemiseksi. Prope-tentti olikin koronakevään jälkeen minulla ensimmäinen kynällä ja paperilla tehtävä suoritus pitkään aikaan.

Lastentautien jaksolle on sisällytetty myös lastenneurologian ja lastenkirurgian osuudet. Syksy alkoi omalla pienryhmälläni lastenneurologialta, joka ainakin Taysissa lähinnä on polikliinista toimintaa. Viikon aikana oppi paljon kuumekouristuksista, epilepsiasta sekä yleisesti lasten kehityksestä. Toisen opiskeluviikon käynnisti ilta lastentautien päivystyksessä, jossa tutuksi tulivat lapsille varsin tavalliset taudit hengitystieinfektioista gastroenteriittiin. Myöhemmin päivystysosastolla pääsi seuraamaan osin samojenkin potilaiden hoidon kulkua. Koronarajoitukset eivät onneksi pahasti ole tällä jaksolla vaikuttaneet potilaskontakteihin, mutta jonkin verran potilaita on jäänyt näkemättä peruutusten sekä huonekohtaisten henkilömäärärajoitteiden vuoksi.

Viimeistään lasten opetuspoliklinikkaviikolla sitä huomasi, kuinka kandiystävällisesti lastentautijakso on koottu. Opetuspolilla kandit ottavat itsenäisesti vastaan potilaita haastatellen ja tutkien. Tämän jälkeen käydään kliinisen opettajan kanssa yhdessä läpi potilaan jatkosuunnitelmaa ja lisätutkimuksien tarvetta. Lähetteet niin ikään arvioidaan erikoislääkärin kanssa ja mietitään mm. sitä, miltä osin voidaan potilasta tutkia perusterveydenhuollossa vs. erikoissairaanhoidossa. Lopuksi potilas saattajineen kutsutaan uudelleen vastaanotolle kuulemaan johtopäätökset. Näiden pohjalta kandi sanelee myöhemmin käyntitekstin opettajalle tarkastettavaksi. Konseptina opetuspoli on toki tuttu SIS-KIR-jaksoltakin, mutta mielestäni lastentaudeilla teorian soveltaminen käytäntöön on toiminut erityisen hyvin. 

Pienet klinikat on kandille siinä mielessä isoja klinikoita helpompi jakso, että opetus on paljon strukturoidumpaa. Isoissa klinikoissa vaatii selvästi enemmän oma-aloitteisuutta löytää oma sijoituskohteensa ja ylipäänsä päästä osalliseksi potilastyöhön. Nyt lastentautien jaksolla on toisinaan jopa tuntunut, että kanditkin ovat pediatreille kuin lapsia, mikä on isojen klinikoiden jälkeen aika huvittavaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun eri lastenlääkärit ovat tarkkaan huolehtineet kandien ruoka- ja kahvitauoista. Opetus onkin ollut hyvin koulumaista ja jäsenneltyä, mutta olen myös tykännyt siitä. On ollut helppoa tehdä ero terveyskeskuslääkärin tasoiseen tietämykseen, kun sitä on erikseen painotettu. 

Nyt lastentautien jakso on jo yli puolenvälin. Jäljellä on enää viikko opetuspoliklinikkaa ja lastenkirurgiaa, osasto-opetusta lasten sisätaudeista sekä harjoitusta vastasyntyneiden tutkimisesta. Opiskelu on innostavaa ja syksyn tehdessä tuloaan aion nauttia siitä kunnolla vielä kun voin!

Kohta kesälääkäri

Kevät on kulunut nopeasti kirurgian klinikkaopetuksissa pyörien sekä sisätautien ja kirurgian integroituun tenttiin valmistautuen. Blogia en ole työn tiimellyksessä ehtinyt päivittää, vaikka se usein mielessä onkin ollut. Opinnot ovat joka tapauksessa nyt siinä pisteessä, että viimeistä kouluviikkoa viedään ja ensi viikolla on tarkoitus aloittaa kesätyöt lääkärin sijaisena terveyskeskuksen vuodeosastolla. Klinikkaopintoni tähän asti ovat sisältäneet laidasta laitaan eri tunnetiloja, onnistumisen sekä epäonnistumisen kokemuksia, epävarmuuden sietoa, mutta myös uuden oppimisen intoa ja iloa.

Ennen kaikkea klinikka on vaatinut aiempiin jaksoihin verrattuna huomattavasti enemmän oma-aloitteisuutta. Lähes jatkuvasti on ollut tarpeen kysellä paitsi itseä kiinnostavia medisiinaan liittyviä kysymyksiä niin myös ihan käytännön asioita. Näistä käytetyimpiä mm. saako tulla mukaan seuraamaan polivastaanottoa, pääseekö tähän leikkaukseen, voinko tutkia potilaan tai mistä löydän lääkärien kanslian. Harvemmin sitä sairaalan tiloissa tullaan neuvomaan eksyksissä olevaa kandia. Kaikista eniten klinikasta saa irti kun rohkeasti kysyy, vaikka toisinaan se voi tuntua henkisesti raskaaltakin. Välttämättä aina saatu vastaus ei ole yhtä toivottu, mutta niistä ei kandin pidä ottaa itseensä.

Viimeiset viikot ennen intregroitua tenttiä olivat varsin hektisiä. Vaikka koronan takia potilaita näki vähemmän, tämän menetetyn ajan koki tärkeäksi korvata itseopiskelulla. Tammikuussa klinikan alettua sitä kunnianhimoisena ajatteli, että toukokuuhun mennessä ehtii saamaan todella hyvän kuvan kaikista sisätautien ja kirurgian alaan kuuluvista vaivoista. On kuitenkin aika pitkälle tuurista kiinni, millaisia potilaita osastoilla ja poliklinikoilla tapaa. Aika, jonka ehti viettää eri erikoisalojen sijoituksissa oli lyhyt, jolloin väkisin jäi näkemättä joitakin sairauksia. Tämä vaatiikin itseltä paljon itsenäistä tiedonhakua ja aktiivista paneutumista aiheeseen. Tarkoituksena kuitenkin on omata riittävät valmiudet hoitaa sellaisiakin vaivoja tai sairauksia, joista ei koulussa ole puhuttu.

Klinikka-aika on opettanut luottamaan omaan osaamiseen, mutta myös hyväksymään sen, että kaikkea ei voi sisätaudeista tai kirurgiasta osata/hallita. Pitääkin tiedostaa, milloin omat neuvot eivät enää riitä vaan on tarpeellista konsultoida kokeneempia. Jakson aikana oli priorisoitava lukeminen oman työn kannalta keskeisimpien sairauksiin. Osa erikoislääkäreistä saattaa esittää omasta erikoisalastaan todella pikkutarkkojakin kysymyksiä, joista kandilla ei välttämättä ole mitään hajua. Näistä joskus nöyryyttäviltäkin tuntuvista tilanteista on kuitenkin mahdollisuus oppia ja kehittää osaamistaan. Onhan lääkärin työ joka tapauksessa elinikäistä oppimista.

Integroitu tentti tietyllä tavalla tiivisti kaiken sen työmäärän, jonka oli tehnyt oppimisen eteen tammikuusta toukokuuhun. Klinikassa (tai lääkiksessä yleensäkään) ei toki lueta itse tenttiä, vaan tulevaa ammattia varten, mutta paineet erityisesti tämän tentin läpipääsyyn ovat kaikesta huolimatta aika isot. Panoksena on 4. vuoden kandin oikeuksien saaminen Valviralta eli toisin sanoen se tulee läpäistä kesätöihin päästäkseen. Tällä kertaa tentti toteutettiin poikkeustilanteesta johtuen etänä Formsissa. Suoritus oli jaettu kahdelle eri päivälle ja kumpanakin tenttikerralla eteen annettiin neljä potilastapausta. Tiukka aikaraja kussakin kysymyksessä toi mieleen lääkiksen pääsykokeen, joka vaatii stressinsietokykyä ja oikeata vastaustekniikkaa. Sitä tehdessä ei myöskään ehtinyt jäädä arpomaan vastauksia pitkäksi aikaa eikä varsinkaan saanut alkaa panikoimaan.

Neljännen vuoden opinnot alkavat olemaan voiton puolella. Nyt viimeisellä kouluviikolla ohjelmassa on ollut kesätöihin valmistava seminaari, integroidun tentin toinen osa sekä oma vuoroni osallistua TULES-kirurgian leikkaussalipäivystykseen. Ihan vielä ei ole saanut opintosuoritusten puolesta huokaista helpotuksesta, sillä tenttituloksesta ei vielä ole tietoa. Jos kaikki menee hyvin, aloitan kesätyöt vuodeosastolla toiveikkain mielin, mutta on kieltämättä aika jännittävää ottaa ensimmäiset oikeat askeleet lääkärinä.

Pohdiskelua Poikkeusoloissa

Nyt pääsiäislomalla halusin taas aktivoitua täällä blogissa ja jakaa lääketieteen opiskelijan näkemyksiä korona-arjen keskellä. Opiskelukuvioihini epidemia vaikuttaa hyvin monella tapaa, vaikka meidän 4. kurssin kandien onkin lupa osallistua harjoitteluun sairaalalla. Menossa oleva kirurgian jakso on vallitsevasta tilanteesta johtuen hyvin supistettu. Elektiivinen leikkaustoiminta on pitkälti tältä keväältä ajettu alas. Vain välttämätön kiireellinen toiminta, kuten syöpäkirurgia jatkuu ennallaan. Monet poliklinikka-ajat on myös muutettu soittoajoiksi, joten potilaita kaiken kaikkiaan tapaa enää kovin vähän.

Huoli tarvittavien tietojen ja taitojen riittävästä omaksumisesta ennen kesätöitä on lähes päivittäistä. Sisätautijakson ehdin käydä lähes kokonaan ilman koronan aiheuttamia rajoituksia, mutta kirurgian osuus onkin oma lukunsa. Kymmenen hengen kokoontumiskielto tulee usein sairaalan tiloissa vastaan, ja esimerkiksi meeting-toiminta on kandeilta peruttu loppukevään ajan. Leikkaussaleihin ei ole aina päästetty sisään, ja tämä hankaloittaakin vaadittavien assisteerausmerkintöjen hankinnassa. Temppukortti suoritusmerkintöjen osalta uhkaa jäädä vajaaksi, enkä tiedä miten tulisi toimia jos näin lopulta käy.

Pehmytkirurgian leikkaussalipäivystys

Olen silti kiitollinen, että saamme olla läsnä kierroilla ja muussa sairaalan toiminnassa tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. On melkein erityisasemassa, kun aamuisin saa poistua kotoaan muuallekin kuin ulkoilemaan tai kauppaan. Siitä huolimatta jännitän usein sairaalalle menoa, koska ei voi olla varma, tapaako sinä päivänä edes potilaita. Kaikissa sijoituksissa ei aina ole toimintaa, ja toisinaan on täytynyt erityisen aktiivisesti etsiä muualta paikkaa, jossa voi seurata lääkärien työtä. Tähän mennessä olen ollut gastrokirurgian, urologian ja verisuonikirurgian sijoituksissa. Olen tykännyt näistä aloista, mutta koronan takia on ollut vaikeaa saada hyvää kokonaiskuvaa. Joitakin toimenpiteitä onkin joutunut etsimään YouTubesta, kun niitä ei ole kirurgian viikkojen aikana harmillisesti päässyt näkemään.

Meille on onneksi järjestetty jonkin verran korvaavaa opetusta. Esimerkiksi Seinäjoen kevään toinen hajautus (eli omalla kohdallani kirurgian osuus) peruttiin kokonaan. Tämä alkuun harmitti, koska ainakin sisätautiviikoilla siellä tuntui oppivan enemmän kuin Taysissa. Seinäjoen tilalle saatiin kuitenkin järjestettyä viikko verisuonikirurgialla. Toinen viikko pääsiäisen jälkeen tulee olemaan yleiskirurgiaa Hatanpään sairaalassa. Moodleen on lisätty myös joitakin oppimista tukevia virtuaalipotilaita, joiden avulla on voinut harjoitella. Ryhmätyöt ja seminaarit toteutetaan etänä Teamsin tai Zoomin kautta. En itse opi näiden digitaalisten apuvälineiden kautta yhtä hyvin kuin paikan päällä luentosalissa tai ryhmätyöhuoneessa, mutta paljon tärkeitä pointteja olisi ilman näitä etätoteutuksia jäänyt väliin. Meidän kandien eteen nähdään joka tapauksessa paljon vaivaa, että saamme oikeudet kesätöitä varten. Sille ei tietysti opetushenkilöstö voi oikein mitään, että osa potilaista kieltäytyy kandin läsnäolosta. 

Kauan odottamani pääsiäislomamatka Amsterdamiin luonnollisesti myös peruuntui koronan tieltä. Tulppaanipellot, Anne Frankin talo ja kanavaristeily jäivätkin tällä erää haaveiksi. Pääsiäisloman olenkin käyttänyt lähinnä metsässä kävellen, pyöräillen ja leipoen. Päätin pitää muutaman päivän täystaukoa opiskeluista, koska nyt kevään mittaan en ole oikein malttanut antaa aivojen kunnolla levätä. Kotona on toisinaan vaikea keksiä jatkuvasti tekemistä, mutta lautapelien pelailu perheen kanssa on minusta mukavaa ajanvietettä. Tätä on paljon mediassakin toisteltu, mutta yhdessä tästä poikkeustilanteesta kyllä selvitään. Fyysinen etäisyys ja henkinen yhteys, siinä taikasanat keväälle 2020.