Jännitystä ilmassa

Hermoston toimintahäiriöt lähenee pian loppuaan. Kuten jo lukuisia kertoja olen lääkiksen aikana saanut todeta, on tämä jakso osoittautunut omaksi suosikikseni. Olen tykännyt opetuksen sisällöstä valtavasti ja erityisesti sen mielenkiintoisesta kliinisestä lähestymistavasta. Vaikka neurologia ei ehkä lukeudu niihin kaikista helpoimpiin aloihin, on se erittäin tärkeä terveyskeskuslääkärinkin työssä. Neurologia sisältää paljon loogista päättelyä. Potilasta haastattelemalla ja tutkimalla voidaan jäljittää mahdollisen vaurion sijainti hämmästyttävänkin tarkasti. Neurologiassa tulee vastaan harvinaisiakin sairauksia, joille ei aina löydy parantavaa hoitoa. Neurokirurgia puolestaan sisältää vakavia traumoja ja pikkutarkkaa työtä, jota meille on havainnollistettu luennoilla. Neurokirurgian opetuksissa on ollut loppukevennyksenä toisinaan Kahoot, jossa hauskalla tavalla selviää, onko oppimistavoitteet saavutettu. :)

Tällä viikolla saimme kurssin kesken vihdoin tietää tulevan kesän amanuenssipaikat, jotka olivatkin kuuma puheenaihe koko kuluneen jakson ajan. Olo on selvästi tällä hetkellä helpottuneempi kuin ennen jakotilaisuutta, sillä nyt on kesän suunnitelmat harjoittelun osalta paremmin selvillä. Tiedekunnalta amanuenssipaikkaa hakevia oli kurssillamme 110, josta oma vuoronumeroni oli niinkin iso kuin 101. Jakojärjestys perustui arpaan, ja loppupään sijoitukseni vuoksi en voinut amanuenssikohteestani odottaa liikoja. Tiedekunnan välittämiä amanuenssipaikkoja oli luonnollisesti rajattu määrä, eikä niitä voinut hakea itsenäisesti.

Tuleva kesä jakautuu kolmeen amanuenssijaksoon, jossa ensimmäiset kaksi blokkia ovat neljän viikon mittaisia ja viimeinen blokki kolme viikkoa. Tiedekunnan välittämien paikkojen lisäksi on voinut hakea omatoimisesti muualta harjoittelupaikkaa. Vaihtoehtoina on esimerkiksi kotikunnan terveyskeskukset tai joku muu harjoittelupaikka, joka ei ole mukana tiedekunnan välittämissä amanuenssikohteissa. Itse sain alkukesäksi paikan neurologialta. Halusin hakea muualta toista paikkaa, koska en tosiaankaan voinut luottaa omaan arpaonneeni, enkä siihen, että tiedekunnan kautta riittäisi kahta manupaikkaa. Toinen jakokierros suoritettaisiin käännetyssä järjestyksessä halukkaiden osalta, jos ensimmäiseltä kierrokselta paikkoja vielä jäi yli. En itse osallistunut toiseen kierrokseen, koska haluan pitää kesällä myös vähän lomaa.

Kun jakopäivä viimein koitti, jännitys oli käsinkosketeltava. Noin pari tuntia ennen jakotilaisuuden alkua ilmestyi sähköpostiin "Live-seuranta", jossa oli taulukkomuodossa jaettavat amanuenssipaikat ja niiden vähittäinen täyttyminen. Seurannassa oli myös sen hetkinen vuoronumero, josta pystyi arvioimaan oman vuoron ajankohdan. Jonotilanteen etenemisen kannalta se olikin todella hyödyksi, koska jako kulki siten ripeästi opiskelijasta seuraavaan. Jonotilannetta seuratessa opiskeluun keskittyminen oli kuitenkin hankalaa. Omalla tutorryhmälläni oli tilaisuuden kanssa päällekkäin tutoristunto, jossa ajatusten kokoaminen epilepsiaan ei juuri tahtonut onnistua. Käytävillä kuului iloista naurua ja spekulointia, jotka vain entisestään lisäsivät jännitystä. Yritin olla iloinen kavereideni puolesta, mutta stressitasot olivat syystäkin korkealla. Tänä kyseisenä päivänä ratkeaisi, mitä kaikkea kesällä tulisi omalta alalta oppimaan.

Kun edellä oli noin 20 jonottajaa, aloin laatia listaa jäljellä olevista vaihtoehdoista. Hyvin pian kävi ilmi, että ihanteellinen keskikesän 4-viikkoinen blokki oli Taysin osalta täynnä. Siirsinkin katseet viimeiseen lyhempään blokkiin, jossa oli onneksi vielä ihan hyviäkin paikkoja jäljellä. Jännitystä riitti ihan loppuun saakka seuratessani live-palvelusta, kuinka havittelemastani kohteesta paikat hiljalleen täyttyivät. En ole pitkään aikaan ollut yhtä kuumottavassa tilanteessa.

Päivittelin eilen Instagram-storyyni mystisesti "Tyytyväinen 101." Tästä voikin johdattelun jälkeen päätellä, että sain kuin sainkin tavoittelemani amanuenssipaikan. Loppukesällä minua kutsuu sisätaudit Taysissa, eli juuri se ala, minne halusinkin. En olisi ikinä osannut kuvitella, että vuoronumerolla 101 olisin sinne päässyt. Olin jo tehnyt varasuunnitelmia muiden kaupunkien kohteista sekä ei-niin-mielenkiintoisista aloista, jotka olisin pakon edessä ottanut. Loppukesän 3 viikkoa kestävä amanuenssuuri ajoittuu juuri ennen koulun alkua syksyllä, jolloin kesälomani ajoittuu amanuenssuurijaksojeni väliin. Loppupeleissä sillä ei kuitenkaan ole väliä, milloin kesälomaa pitää. Kolmessa viikossa ehtii varmasti ihan hyvin uppoutumaan sisätautien monipuoliseen alaan ja kehittämään lääketieteellistä osaamistaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Perjantain sushi-lounas

Hankala hermosto

Pitkän ja varsin uuvuttavan Rintakipu ja hengenahdistus -jakson jälkeen on siirrytty opiskeluissa Hermoston toimintahäiriöihin eli neurologian oppialaan. Hiihtolomaa meillä ei ollut, mutta onneksi viime jakson tenttiviikolla ehti lukemisten ohella ottaa hieman rennommin. Tentti tuntui siitä huolimatta aika helpolta ja tärpit pitivät valtaosin hyvin paikkaansa. Tentissä pääsikin tekemään EKG:n systemaattista tulkintaa sekä määräämään sydämen vajaatoimintapotilaalle jatkotutkimuksia.

Hermoston toimintahäiriöt alkoi maanantaina kertausluennolla funktionaalisesta neuroanatomiasta. Aika yllättävää oli, että kakkosvuoden yli kaksi kuukautta kestäneen hermoston perusjakson asiat oli saatu kiteytettyä tähän yhteen luentoon. Seuraavalla pakollisella luennolla niin ikään kertasimme neurologisen potilaan anamneesin ja statuksen teon. Alkujakso ei ole ollutkaan kovin raskas tähän mennessä, koska iso osa opetuksesta on pohjautunut vanhaan. Kuitenkin neurologia sisältää paljon hankalia termejä (afasia, amnesia, hemiakinesia, agnosia, akromatopsia jne.) ja siten runsaasti muistettavaa.

Myöskin tiistain luentojen sisältö oli varsin helppoa omaksua pelkästään luennolla kuuntelemalla. Luentojen jälkeen kävin kirjoittamassa syväreihini kypsyysnäytteen, johon olin valmistautunut lukemalla syventävän työni kertaalleen läpi ja laatimalla siitä ytimekkäät muistiinpanot. Kypsäri aiheutti pientä jännityksen tunnetta, koska tilanne oli minulle uusi ja ainutkertainen. Loppujen lopuksi se oli kuin mikä tahansa esseekoe, jossa piti vain pitää huolta, että sanamäärä osuu 450-600 sanan väliin.

Keskiviikkona ryhmätyössä harjoittelimme toisillemme neuron statuksen tekoa, joka oli toisinto kakkosvuoden Hermoston rakenne ja toiminta -jaksolta. Myöhemmin tällä jaksolla menemme tutkimaan neurologisia potilaita osastolle, joten oli hyvä palautella mieleen motoriikan ja sensoriikan kiemuroita ensin opiskelijoiden kesken. Samoja taitoja toki harjoittelimme kliinisten taitojen evaluaatioon, mutta toistojen myötä tulee kuitenkin varmuutta omaan tekemiseen. Iltapäivällä jatkoimme pienen tauon jälkeen ruotsin opintojen parissa, jossa palautimme epikriisi-kotitehtävän opettajalle tarkastettavaksi ja keskustelimme pienissä ryhmissä sydänsairauksista.

Torstai alkoi Orionin tarjoamalla aamiaisella, jonka jälkeen kuuntelimme lyhyen tuote-esittelyn lääkefirman reseptivapaista allergialääkkeistä. Päivä jatkui luennoilla iskeemisistä aivoverenkiertohäiriöistä ja aivokasvainten patologiasta. Tutoristunnossa saimme uudeksi tapaukseksi juuri luennolla käsitellyn aivoinfarktin, joten iltapäiväksi oli hiihdon MM-kisojen seuraamisen ohella sopivasti tekemistä. Nopeasti olikin jo perjantai, jolloin lukujärjestyksessä ei omalla ryhmälläni ollut kuin ruotsin oppitunti. Viikonloppu sujui tällä kertaa töiden merkeissä, mutta oli mukava päästä tuulettumaan kouluhommista toisenlaiseen ympäristöön.

Käynnissä oleva neuron 5-viikkoinen rypistys on jo kevään toiseksi viimeinen opintojakso, joten vähiin käy tämäkin lukuvuosi. Ihan jopa hävettää myöntää, että kurssillamme on tänä keväänä tulossa enää yksi tentti kuukauden päästä. Kevään päättävässä Diagnostiikka ja hoito -jaksossa tentin korvaa EBM-työ eli eräänlainen kirjallisuuskatsaus. Näiden jaksojen jälkeen onkin jo ajankohtaista puhua ensi kesän harjoitteluista, amanuenssuureista. Saimme tietää tiedekunnan jakojärjestyksen tällä viikolla ja itselläni kävi todella huono tuuri, mikä tarkoittaa sitä, että kesän amanuenssipaikkani puolesta saan ihan loppuun saakka jännittää. Koska Tampereen lääkiksessä tenteistä ei anneta arvosanoja, perustuu jakojärjestys arpaonneen. Tästä kuitenkin lisää kun sen aika on. Hyvää laskiassunnuntaita!

Tenttiviikon tuulia

Tänään lauantaina olemme saaneet nauttia jo varsin keväisestä säästä. Talven selkä on selvästi taittumassa. Auringon paistaessa oli rentouttavaa viilettää loistavassa kunnossa olevalla luistinradalla. Rintakipu ja hengenahdistus -jaksokin on jo tenttiviikkoa vaille pulkassa. Preklinikassa tenttiviikot ovat siitä mukavia, että muuta opetusta tenttiä lukuun ottamatta ei (lähes) koskaan ole. Se luo vapauden opiskella itselle parhaiten sopiviin aikoihin ja keskittyä pelkästään omaan tekemiseen. Kerrattavaa tenttiin on toki aina riittävästi, joten näitä vapaapäiviä ei täysin lomailuna voi pitää. Siitä huolimatta täytyy osata nauttia tästä mahdollisuudesta vielä kun voi, sillä klinikassa ei tenttiviikkoja enää pidetä.

Vaikka opiskelu kurssimme osalta jatkuu yhä preklinikassa, on käytännön opetusta ollut silti enemmän kuin koskaan lääkistaipaleeni varrella. Kliinisiä asioita pidetään opetuksessa oikeastaan oletusarvona. Tämän kevään aikana on esimerkiksi kuunneltu poikkeavia sydänääniä, keuhkojen vinkunoita ja rahinoita, tulkittu spirometriaa, keuhkokuvia sekä EKG:tä. Tutoristunnoissakin on edetty diagnostiikan ja hoidon osalta pidemmälle kuin aiemmin. Ongelmalähtöisen oppimisen hyöty tulee paremmin esiin tutoristunnoissa nyt kun ryhmissä joudumme pohtimaan muun muassa sitä, millaisia jatkotutkimuksia tutortapauksen potilaalle tilaamme. Yhteistyöllä ja päättelyllä päädymme diagnoosiin ja pohdimme, kuinka kyseistä sairautta hoidetaan. Seuraavalla kerralla olemme jälleen viisaampia ja kerromme, mitä kaikkea Terveysportti ja Käypä hoito on sillä kertaa meitä opastanut.

Yhtenä kohokohtana opinnoissa tänä keväänä oli paljon puhuttu kliinisten taitojen evaluaatio. Sitä varten olimme kurssikavereiden kanssa käyneet useita kertoja harjoittelemassa, kerranneet teoriaa niiden taustalla ja spekuloineet lähes kaikkea mahdollista tästä meille uudesta oppimismuodosta. KT-evaluaatioaamuna vähän meinasi jännittää, mutta kun viimein pääsi aloittamaan, ei jännityksestä ollut enää tietoakaan. Kiertelimme rasteilta toisille suhteellisen vapaassa järjestyksessä ja toisinaan jäimme seuraavalle "tenttijälle" potilaiksi. Tehtävät olivat monipuolisia ja osaan niistä sisältyi kliinisen osuuden lisäksi myös lyhyt suullinen ja/tai kirjallinen osio. Osalla rasteista pääsi myös todella haastamaan itseään poikkeavilla statuslöydöksillä. 8 temppurastia kertyikin yllättävän nopeasti ja hyväksytyn suorituksen jälkeen oli hyvä fiilis. Evaluaatio oli rento ja kannustava opetustilaisuus, jossa kehittävän palautteen sai heti omasta suorituksestaan. Lääkiksessä harvemmin saa näin yksilöllistä opetusta, koska ryhmäkoot ovat suurehkoja. Siksi tykkäsinkin evaluaatiosta todella paljon!

Ystävänpäivänä sain ilokseni hyviä uutisia syvärien eli lääkiksen opinnäytetyön osalta. Usean korjauskierroksen ja odottelun jälkeen ohjaajani vihdoin hyväksyi työni valmiiksi. Hienoa on saada ne lopulta kirjoihin ja kansiin, sillä projektin varrella on ollut useita mutkia matkassa. Syväreistä aion tehdä myöhemmin oman postauksen, kunhan olen käynyt kirjoittamassa kypsyysnäytteen ja tiedekunnankin puolesta projekti on saatu virallisesti päätökseen.

Vaikka kulunut kevät on ollut rankka, on jokainen päivä ollut kaiken työn arvoista. Laskeskelin, että ensi perjantain tenttiä varten minulla on kerrattavanani noin 30:n luennon sisällöt sekä 11 tutoristunnon oppimistavoitteet, unohtamatta vanhojen tenttien harjoittelua. Kertaamisen olen kuitenkin jo aloittanut hyvissä ajoin, koska on helpompi jakaa työ useammalle päivälle. Tenttiin valmistautumisen työmäärä saattaa kokonaisuudessaan kuulostaa isohkolta, mutta olen siitä tietyllä tapaa jopa innoissani. Kandin elämä on aika hienoa!

Perjantai-iltana ystäväni tupareissa - paketista löytyi tampereenkiälinen Alias

Kohti KT-evaluaatiota

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja Rintakipu/hengenahdistus -jakso on jo paremmalla puolella.  Sydämen toimintahäiriöistä on myös siirrytty hiljalleen keuhkosairauksien pariin. EKG:n tulkinta on jätetty hetkeksi syrjään ja tilalle on tullut erilaisia keuhkojen toimintakokeita. Opiskeluviikko ei ollut raskaimmasta päästä, vaikka toisinaan tulikin tehtyä pitkää päivää. Päivät eivät silti tunnu itsestä liian työläiltä, sillä ne ovat toinen toisiaan mielenkiintoisempia.

Maanantai oli kouluhistoriani pisin päivä vietettyäni opiskelupaikalla yhtäsoittoa aamuyhdeksästä iltakahdeksaan. Viikko alkoi luennoilla rytmihäiriöistä, tromboosista, emboliasta sekä potilasseminaarilla sydämen vajaatoiminnasta. Näiden jälkeen oli tutoristunto, jossa käsittelyyn tuli keuhkoembolia, keuhkoinfarkti ja syvä laskimotukos. Hetken hengähdystauon jälkeen meillä alkoi kliinisten taitojen evaluaation preppaustilaisuus ylempien kurssien opiskelijoiden johdolla. Ryhmissä kiersimme erilaisia rasteja kuten suturaatio, neurologisen statuksen tekeminen, korvan ja silmän tutkiminen, tuki- ja liikuntaelinpotilaan anamneesi ja status, nestehoidon suunnittelu ja gastropotilaan tutkiminen. Kattavan teoriaosuuden jälkeen jäi vielä vähän aikaa harjoitella näitä taitoja, mutta tiiviin aikataulun vuoksi suurin työ jäi kuitenkin omaehtoisen harjoittelun varaan. Ilta oli erittäin opettavainen ja saaduilla opeilla hyvin todennäköisesti tulee pärjäämään paitsi evaluaatiossa, myös oikeassakin elämässä. Ei haitannut siis yhtään, vaikka pitkäksi päivä venyikin.

Tiistaina jäi aamusta aikaa itsenäiselle lukemiselle, koska omalla ryhmälläni oli tänä päivänä vain yksi ryhmätyö iltapäivällä. Arvo-rakennuksen sijaan opetus tapahtui Tays:issa, jossa pääsimme kuuntelemaan potilaiden sydänääniä. Tätä ennen kuitenkin harjoittelimme poikkeavien sivuäänten kuuntelua luokassa kuuntelulaitteella, jolloin se vielä tuntui aika helpolta. Oikeiden potilaiden kohdalla tilanne olikin toinen, sillä sivuäänten tunnistaminen ei onnistunutkaan ihan tuosta vain. Opettajamme mielestä oli ikävä nähdä opiskelijoita näin lannistuneina. Auskultaatio vaatii kuitenkin valtavasti harjoittelua. Eräskin luennoitsija kerran totesi, että päteväksi sydänäänten kuuntelijaksi oppi vasta kun on kuunnellut vähintään sataa sydäntä.

Keskiviikko alkoi aamun ruotsin tunnilla, jossa pidimme jälleen lääkäri-potilas-keskusteluja ja puhuimme työelämästä. Muuta opetusta tänä päivänä ei ollut, mutta lähdin keskustakampukselta Arvolle lukemaan ja palauttamaan suoritusmerkinnöistä täyteen tulleen temppukortin. Iltapäivällä harjoittelimme kaveriporukalla kliinisiä taitoja Taitokeskuksessa. Vajaan parin tunnin aikana kertasimme verenpaineen mittauksen, otoskoopin ja oftalmoskoopin käytön, Weberin ja Rinnen testit, kanyloinnin, katetroinnin, suprapubisen kystofixin asetuksen, suturoinnin, elvytyksen, ABI-mittauksen ja gynekologisen statuksen. On myös paljon muita taitoja, joita evaluaatiossa voidaan pyytää suorittamaan, mutta valikoimme nämä tällä kertaa harjoitteluumme. KT-evaluaatio tulee sanoista kliinisten taitojen evaluaatio, jonka jokainen suorittaa sekä kolmosvuoden keväällä että nelosvuoden syksyllä. Kyseessä on käytännön tentti, jossa jokainen rasti pisteytetään välillä nollasta kymmeneen. Hyväksytyn suorituksen saamiseksi on suoriuduttava kaikista rasteista kunnialla. Vaikka suoritusta opetushenkilöiden toimesta arvioidaankin, on tilaisuus kuitenkin pohjimmiltaan oppimistilanne.

Luento- ja seminaaripäivä torstai oli rauhallinen, sillä ainoa tehtävä oli keskittyä luentosalissa kuunteluun. Aamun pakollisella keuhkojen auskultaatio-luennolla se olikin todella oleellista, koska pyrimme erinäisistä ääninäytteistä tunnistamaan keuhkoista kuuluvia vinkunoita ja rahinoita. Sulavana jatkumona alkoikin heti perään uusi luento hengitysteihin vaikuttavista lääkkeistä painopisteinään astma ja keuhkoahtaumatauti. Iltapäivän seminaari päättyi tällä kertaa etuajassa ja pääsimmekin jatkamaan opiskeluja itsenäisesti.

Nopeasti koitti taas perjantai, jolloin ohjelmassa oli ensin tutoristunto Arvolla ja sen jälkeen ruotsin tunti keskustakampuksella. Vähän myöhäisemmän aamun kunniaksi valmistin itselleni tavanomaista herkullisemman ranskalaisen aamiaisen croissanteineen ja maitokahvineen. Piristää kummasti päivää, kun ei aina yhtä kiireellä tarvitse lähteä kouluun. Uudessa tutortapauksessa palauttelimme mieleen spirometrian tulkintaa, josta olimme oppineet perusteet fuksivuoden keväällä Hapen saanti -jaksolla. Päädyimme istunnossa lopputulokseen, että tapauksen potilas sairastaa obstruktiivista, tulehduksellista keuhkosairautta eli astmaa. Tämän nojalla otimme luonnollisesti seuraaviksi oppimistavoitteiksi astman, spirometrian ja allergian.

Viikonlopun tavoitteeksi olin asettanut itselleni olla suuremmin stressaamatta opiskelusta ja koen onnistuneeni siinä aika hyvin. Lauantaina tosin olin taas töissä. Sunnuntaina kävin brunssilla, ulkoilin ja katsoin muutaman jakson lempisarjaani Sykettä. Nyt on taas virtaa aloittaa huomenna uusi opiskeluviikko!

ABI-mittauksia ja baby showereita

Viikko neljä on kääntymässä loppusuoralle. Tämä opiskeluviikko oli selvästi kevyempi kuin edellinen ja sen huomasi mm. siitä, että vapaa-aikaa jäi ihan mukavasti. Viikko alkoi luennolla sydämen vajaatoiminnasta, josta myös samana päivänä tuli uusi tutorcase. Maanantaina harjoittelimme kaveriporukan kesken omatoimisesti kliinisiä taitoja, jotka vaativat pientä kertailua ennen lähestyvää KT-evaluaatiota. Iltapäivällä oli vielä siirtyminen keskustan yliopistolle ruotsin tunnille. Illalla halusin vielä hetken opiskella, koska maanantaisin opiskeluintoni on suurimmillaan.

Tiistai oli tavanomaiseen viikko-ohjelmaan verrattuna lyhyt päivä, koska meillä oli aamusta vain yksi ryhmätyö ABI-mittauksista. Teoriaosuudessa opimme, että ABI-mittauksella eli nilkka-olkavarsi-painesuhteella voidaan arvioida perifeerisen valtimotaudin olemassaoloa. Ateroskleroosi voi vaikuttaa yhtä hyvin sepelvaltimoissa kuin ääreisverenkierrossakin, mitä ei ehkä ensimmäisenä tulisi ajatelleeksi. Ahtauttavasta valtimonkovettumistaudista voi herätä epäilys mm. katkokävelyn eli rasituksenaikaisesta hapenpuutteesta johtuvan alaraajakivun johdosta. Kun teoriaosaaminen oli riittävällä tasolla, jakaannuimme Taitokeskuksella huoneisiin mittailemaan toisiltamme dopplerilla paineita nilkkojen ja ranteiden valtimoista. Työn jälkeen kokoonnuimme vielä tutorryhmäni kanssa tekemään Tieteellisen kirjoittamisen ryhmäkeskustelutehtävää. Aihe oli itselleni näin bloggaajana
suhteellisen läheinen, koska meidän piti pohtia kirjoittamisprosessiin kuuluvia vaiheita. Kirjoittamisessa ei välttämättä aina ole yksinkertaista rajata aihe, valita näkökulma perusteluineen ja luoda sidosteinen ja uskottava kokonaisuus.

Keskiviikkopäivä alkoi ruotsin tunnilla, jossa pidimme lääkäri-potilas-keskusteluja. On ilahduttavaa huomata oman ja muidenkin kielitaidon kehittyvän sanavaraston karttuessa. Välillä minusta jopa tuntuu, että ruotsin kieli jää päälle ja epähuomiossa jatkan sen puhumista vielä oppituntien jälkeenkin. Nopean Arvolle siirtymisen ja lounaan jälkeen alkoi ryhmäopetus thorax-röntgenin tulkinnasta. Sydämen vajaatoiminnan muutokset, pneumonia ja pneumothorax tuntuivat avautuneen opetuksessa ihan uudella lailla, joten työ todella teki tehtävänsä. Radiologiasta siirryimme vielä patologian opetukseen, jossa tutkimme virtuaalimikroskoopilla sydäninfarkti- ja keuhkosyöpänäytteitä. Viime kesän amanuenssuurijakso toi taas helpotusta opetukseen, sillä silmä osasi nopeasti erottaa tutut neutrofiilit ja adenokarsinoomat tietokoneen ruudulta.

Torstai oli jälleen luentopäivä. Äkkikuolema ja perifeeriset valtimosairaudet (aivan, tämä aihe onkin jo tuttu ryhmätyöstä) luennoitiin mielenkiintoisesti ja pohdiskellen. Loppupäivä kului itsenäisesti opiskellen ja liikkuen. Ahkeran päivän jälkeen palkitsin itseni sushilla, johon olen hiljalleen hurahtanut. Ehdoton suosikkipaikkani, jossa tälläkin kerralla kävin, on Luckiefun´s Koskikeskuksessa. Tampereella on aika paljon sushipaikkoja, mutta tällä hetkellä pidän Luckiefun´sin monipuolisesta ja opiskelijaystävällisestä sushibuffeesta eniten.

Perjantaina oli jakson ensimmäisen seminaarin vuoro. Seminaarit ovat oppimismuotona vielä varsin uusia meille kolmoskurssilaisille, mutta pidän niistä aina vain enemmän. Niissä jokainen pääsee vuorollaan esittämään muulle kurssille joko potilastapauksen tai tietoiskun. Oma vuoroni osui heti viime syksynä Infektiojaksolla, joten hetkeen ei ole odotettavissa uutta vetovastuuta. Tavallaan se on jopa harmillista, koska seminaarivastuussa oleva oppii niin paljon pelkästään esitystä valmistellessaan. Tällä kerralla paneuduimme pieniin vinkujiin eli hengitysvaikeuksista kärsiviin lapsipotilaisiin. Lounaan jälkeen oli viikon viimeisen opetustilaisuuden eli tutoristunnon aika. Purun jälkeen saimme uudeksi tapaukseksi eteisvärinän eli flimmerin, jonka ensin diagnosoimme kliinisen kuvan ja EKG:n perusteella. Loppuiltapäivä kuluikin eteisvärinän patofysiologian, diagnostiikan ja hoitolinjojen parissa.

Viikonloppuna järjestimme ystäväporukkamme tulevalle äidille yllätyksenä baby showerit. Tähän amerikkalaiseen perinteeseen kuului tietysti myös vaippakakku, jonka näpertely oli rentouttavaa puuhaa. Sitä varten tarvitsin 28 vaippaa, jotka käärin kumilenkillä rullalle. Kakun täytteinä käytin tulevalle äidille ja vauvalle ostettuja pieniä lahjoja, jotka sidoin nauhoilla ja sellofaanilla yhteen. Oli hauska nähdä ystäviä vapaa-ajalla sekä jutella kerrankin muista kuin koulujutuista. Yllätyskin onnistui täydellisesti ja oli ihana juhlistaa yhdessä ystävämme kanssa tulevaa suurta elämäntapahtumaa.

Pirteyttä pakkaspäiviin

Viikko on vierähtänyt taas vikkelään. Opiskelutahti on ollut sen verran tiivis, ettei oikein ole perässä tahtonut pysyä. Viimeisen kymmenen päivän aikana meillä on ollut 9 luentoa, 3 tutoristuntoa, 3 muuta läsnäolovelvollista opetusta sekä 2,5 h ruotsia. Lisäksi olemme harjoitelleet kliinisiä taitoja itsenäisesti ja ohjattuna. 

Lääkisopintojeni osalta onkin tultu siihen vaiheeseen, että todellinen kiinnostus alaan punnitaan. Ensimmäiset 2,5 vuotta lääkiksessä eivät olleet läheskään niin raskaita kuin nyt tällä kevätlukukaudella. Vähintään 8-tuntiset opiskelupäivät ovat olleet kuluttavia, mutta kuitenkin äärimmäisen opettavaisia. Vaikka toisinaan olen ollut jatkuvasta lukemisesta todella uuvuksissa, en vaihtaisi tätä mihinkään.

Luentojen, kliinisten taitojen harjoittelun, tutoristuntojen ja muiden opetusten jälkeen illalla on täytynyt käyttää vielä runsaasti aikaa itsenäiseen lukemiseen. Tiedän, että monet opiskelukavereistani opiskelevat lähes yksinomaa tutoristuntojen oppimistavoitteiden vauhdissa. Kaikki luennoilla läpikäydyt asiat eivät kuitenkaan lopulta päädy oppimistavoitteiksi, joten tutoreiden lisäksi opiskelen samalla kertaa myös muita asioita. Vaikka veren hyytymisen vaikuttaviin lääkkeisiin, rytmihäiriölääkkeisiin, sepelvaltimotautiin, läppävikoihin ja kliiniseen rasituskokeeseen voisi käyttää lähes loputtomiin lukuaikaa, on jossain kohtaa vain pakko vetää raja oman jaksamisen ja sen hetkisen osaamisen välille.

Rintakipu ja hengenahdistus -jaksolla olen joutunut tekemään eroa yleislääkäritasoisen ja erikoissairaanhoitoon kuuluvien tietojen kesken, koska en tässä rajatussa ajassa ehdi täysin kaikkea oppimaan. Minun onkin täytynyt tyytyä siihen, että osaan kaikesta jotain, mutta en mistään aihealueesta kaikkea. Täytyy vaan luottaa siihen, että osaa erottaa työn kannalta oleelliset asiat niistä, jotka voi tarvittaessa tarkistaa kirjallisuudesta. 

Lukemisen ohella pääsin yhden päivän ajaksi kehittämään ammatillista osaamistani terveyskeskustasoiselle opetusvastaanotolle. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun otin itsenäisesti vastaan potilaan, haastattelin sekä tutkin hänet. Vastaanoton lopulla kutsuin ohjaavan lääkärin paikalle ja yhdessä teimme diagnoosin sekä määräsimme hoidon. Vastuu oli toki ohjaavalla lääkärillä, mutta minun tehtäväni oli lisäksi laatia potilaasta sairauskertomus, joka hyväksymisen jälkeen tallennettiin potilastietojärjestelmään. Tämän yhden päivän aikana opin niin paljon ja tästä kokemuksesta jäi todella hyvä fiilis. 

Seuraavaan lomaan (pääsiäisenä) on vielä pitkälti matkaa. Olenkin joutunut paljon pohtimaan omaa jaksamistani ja miettimään rentoutumiskonsteja kaiken puurtamisen keskellä. Tärkein on tietysti liikunta. Vaikka en aina hallille ole jaksanutkaan lähteä, on pieni ulkoilu raikkaassa pakkassäässä piristänyt ihmeesti. Olen syönyt terveellisesti mahdollisimman värikästä ruokaa ja nukkunut tarpeeksi pitkiä yöunia. Kevättä kohti mennessä valoisan ajan pidentyessä ilo ja energisyys lisääntyvät kuin itsestään. Siispä teille kaikille pirteyttä pakkaspäiviin!

Sydäntalven aikaa

Pitkän ja rentouttavan joululoman jälkeen on aika palata takaisin opiskelun ja blogin äärelle. Loma oli kaikin puolin mukava, mutta oikeastaan olin jopa odotellut arkirutiineihin paluuta. Koulun alettua tuntuu, että nyt jokaisella päivällä on taas oma rytminsä ja tavoitteensa. Enää ei aamuisin tarvitse miettiä, miten päivänsä jotenkin järkevällä tavalla täyttäisi. Siitä pitävät huolen aikaa vievät opinnot ja pian alkava yleisurheilun kilpailukausi.

Tämä kevätlukukausi tulee hyvin todennäköisesti olemaan oman lääkishistoriani tähän asti työläin. Maanantaina alkaneen Rintakipu ja hengenahdistus -jakson lisäksi kuvioihin astui opintoihin lukeutuva ruotsin kurssi (Svenska för läkare). Noin puolet kolmoskurssista suoritti ruotsin kurssin jo viime syksynä ja lopuille se järjestetään nyt kevätlukukaudella. Joululoman aikana tulikin vähän silmäiltyä ystävältäni lainaksi saamaa ruotsin oppikirjaa, joka poikkeaa huomattavasti esimerkiksi lukion ruotsin kirjoista. Lukiossa ruotsi lukeutui itse asiassa suosikkiaineisiini, koska arkielämän ruotsi on helppoa pitkää saksaa lukeneelle. Svenska för läkare on sen sijaan hyvin erilainen kokonaisuus, sillä sanasto on vieraampaa ja kieliopin sijaan painotus on mm. asiantuntijatasoisissa keskusteluissa. Vielä ensimmäisellä oppitunneilla ei kuitenkaan kovin pitkälle kielitaitovaatimuksissa menty. Lukujärjestys onkin kevään osalta varsin täynnä, sillä lähiviikkoina pyörähtää käyntiin myös Tieteellinen kirjoittaminen. Se toteutetaan kuitenkin pitkälti verkkokurssina, jolloin tehtäviin varatut tunnit tulee järjestää omalla ajalla.  

Rintakipu ja hengenahdistus -jakso on vaikuttanut (toistan varmasti jälleen itseäni) mielenkiintoiselta ja hyvin kliiniseltä. Ensimmäisiä kertoja lääkiksen aikana on saanut kokea, että aiemmin opitut asiat kertaantuvat. Fuksivuonna Hapen saanti -jaksolla opimme normaalin EKG:n pääpiirteissään ja nyt lyhyen kertauksen jälkeen pääsemme syventämään taitojamme sen tulkinnassa. Kohonnutta verenpainetta ja sen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä opiskelimme syksyllä Neste -jaksolla ja nyt ne tulevat uudestaan laajemmin. Muun muassa tämän vuoksi Tampereen lääkiksen opiskelumuoto on mielestäni erittäin toimiva. 

EKG:n tulkinnan, ruotsin sekä sydän- ja verisuonitautilääkkeiden lisäksi tähän jaksoon mahtuu paljon muuta. Maanantain obduktio tutorryhmäni kanssa oli ainakin heti toisenlainen kokemus. Viime kesänä kun patologian amanuenssina osallistuin obduktioihin jopa neljästi viikossa, niihin syntyi tietty rutiini. Opetusavaus sen sijaan tuntui lähes pintaraapaisulta kesän aikaisiin verrattuna, koska kesällä vietimme salissa vähintään kaksinkertaisen ajan, oli tilaa leikellä eikä ympärillä pyörinyt isoa joukkoa muita ihmisiä. 

Kliinisten taitojen osalta thorax-röntgenin tulkinnassa olemme myös päässeet vauhtiin ja siitä on vielä tulossa ryhmätyö. Jakson aikana käymme lisäksi sairaalalla auskultoimassa potilaiden sydänääniä. Jo ensi viikolla pääsen pitämään ihan oikean potilasvastaanoton terveysasemalla. Pientä jännitystä voi siis olla ilmassa, kun vastaan saattaa tulla lähes mitä vain. Kaikista jännittävin hetki on kuitenkin edessä jakson lopulla kliinisten taitojen evaluaatiossa, mutta tästä tulen kertomaan lisää lähempänä. 

Nyt ollaan jo torstaissa ja katse pikkuhiljaa kääntyy kohti viikonloppua. Luvassa auringonpaistetta, pikkupakkasta ja kimmeltäviä lumihankia. Suomalaista sydäntalvea parhaimmillaan. Nautitaan!