Kevättä ja korunaliaa

Sisätautien ja kirurgian kliininen jakso on kaiken koronahässäkän keskellä saavuttanut puolivälin rajapyykin. Ensimmäiset 9 viikkoa klinikkakeväästä on tullut opiskeltua ahkerasti sisätautien eri aloja: endokrinologiaa, nefrologiaa, infektiotauteja, hematologiaa, kardiologiaa ja reumatologiaa. Seuraavaksi on siirtyminen konservatiiviselta linjalta operatiiviseen, kun kirurgian osuus alkaa ensi viikolla gastroviikoilla. Näiden kahden viikon yhteyteen on integroitu sisätautinen gastroenterologian opetus. Kirurgian jaksoon kuuluu luonnollisesti leikkaussalityöskentely, joka on minulle ihan uusi maailma. Saliin olen päässyt aiemmin pari kertaa seurailemaan, mutta koskaan en ole itse avustanut leikkauksissa. Sydänviikoilla näin etäältä yhden vaativan sydänoperaation, joka oli kokemuksena varsin ainutkertainen. Kirurgian jakson alkaminen onkin mielenkiintoista, kun sisätautien harkitsevasta lähestymistavasta siirrytään enemmän toiminnan pariin.

SIS-KIR -jakson taitteessa ei ole välitenttiä, vaan kevään lopussa on yhteinen integroitu lopputentti. Sisätautien päätösviikolla pidettiin kuitenkin potilaan tutkimisen evaluaatio. Se toteutettiin opetuspoliklinikkana, jossa ideana on, että kandi haastattelee ja tutkii potilaan ensin itsenäisesti miettien samalla diagnoosia/jatkohoitoa. Vastaanotolle onkin varattu aikaa enemmän kuin tavalliselle polikäynnille. Tämän jälkeen tapaus käydään läpi erikoislääkärin ja muun kandiryhmän kesken. Lopuksi potilas kutsutaan uudelleen vastaanottohuoneeseen, jossa määrätään soveltuva hoito ja seuranta. Kandille opetuspolit ovat todella opettavaisia tilanteita, koska tapaukset ovat usein aika haastavia ja itsellä on siinä niin aktiivinen rooli. Ne edellyttävät myös huolellista valmistautumista aiheeseen, jotta kykenee suuntaamaan kysymykset ja statuksen teon oikein. Päivän päätteeksi pääsee vielä sanelemaan käyntitekstin. Potilaan kannalta opetuspolien etuna on se, että hoitoon voidaan paneutua kokonaisvaltaisemmin kuin normaaleilla vastaanottokäynneillä.

Evaluaatiossa pääsin pitämään vastaanoton nefrologiselle potilaalle, joka saapui lähetteellä erikoislääkärin arvioon. Kandilla ei tietenkään ole lähellekään sitä osaamistasoa kuin erikoislääkärillä, vaikka olisi kuinka valmistautunut vastaanoton pitämiseen aiheeseen liittyvää kirjallisuutta lukien. Onneksi voi lohduttautua sillä, että meiltä ei vaadita täydellisiä hoitoratkaisuja erikoissairaanhoidon potilaille. Lääkis lähtökohtaisesti valmentaa toimimaan perusterveydenhuollon lääkärinä ja tunnistamaan isosta potilasjoukosta ne, jotka tulee lähettää erikoislääkärin arvioon.

Sisätautiviikkojen päätyttyä tulisi nyt osata kaikki tarvittava tästä laajasta alasta kinkkisiäkin potilaskeissejä. Tammikuun puolesta välistä alkanut päivittäinen opiskelu on kuitenkin vaatinut veronsa. Opiskelu on ollut aika rankkaa ja tahti hyvin kovaa. Vaikka klinikka-aika kivaa, on toisinaan päiviä, kun ei vain jaksaisi roikkua ylimääräisenä riesana lääkärien kintereillä. Lääkäreilläkin on joskus huonoja päiviä, mikä täytyy klinikassa vain hyväksyä. Joka päivä klinikasta ei jää käteen valtavaa määrää oppia, koska vaatimustaso usein huomattavasti ylittää yleislääkäritason. Esimerkiksi meetingtoiminnassa on esillä paljon sellaista tietoa, joka on kandille pitkälti yleissivistävää. Ohjaavaksi lääkäriksi ei valitettavasti aina osu niin opetusmyönteistä persoonaa, jolla olisi kaiken kiireen keskellä aikaa opettaa päivästä toiseen tiedonjanoisia kandeja. Onneksi päiviä rytmittää usein iltapäivisin erilaiset ryhmätyöt, jotka ovat olleet hyvin laadukkaita.

Ryhmätöiden lisäksi olen tykännyt kovasti maanantaiseminaareista, joissa on aina viikottain vaihtuva aihe. Klinikkaopiskeluna nämä seminaaripäivät ovat helppoa ja rentoa aikaa. Niissä ei tarvitse huolehtia siitä, onko varmasti löytänyt aamun tiimellyksessä sairaalan mutkaisilla käytävillä oikeaan paikkaan. Viikot ovat lähteneet aina mukavasti liikkeelle maanantaiseminaareissa kavereiden kanssa. Ikävä kyllä tähän tulee ensi maanantaista alkaen muutos. Koronan aiheuttamien uusien toimintatapojen myötä seminaareja toteutetaan jatkossa etäyhteydellä. Muita muutoksia klinikkaopiskelussa ei ainakaan toistaiseksi ole tehty, mutta tilanteet etenevät nopeasti eikä tulevia viikkoja pysty ennustamaan. Harmillisesti, mutta ymmärrettävästi Tampereen Lääkäripäivät ja monet muutkin mukavat kevätajan tapahtumat kuitenkin peruuntuvat koronan tieltä.

En itse ole koronasta juurikaan huolissani. Yhtenä koulupäivänä infektiolääkäri tuli kertomaan mielipiteensä koronaepidemiasta (tai nykyään pandemiasta). Hän korosti sitä, että Covid-19 on lähes verrattavissa influenssavirukseen ja suurella osalla taudinkuva jää lieväksi. Tämän kuultuani ei mielestäni ole syytä paniikkiin. Tärkeää on osata tunnistaa, jos omassa terveydentilassa tapahtuu muutoksia ja pyrkiä ehkäisemään infektioiden leviämistä välttämällä tarpeettomia kontakteja. Hyvä käsihygienia ja oikeaoppinen yskiminen ovat jo iso askel. Liikkeellä on koronan lisäksi myös tavallisia ylempien hengitysteiden infektioita sekä influenssaa, joten erityistä varovaisuutta on tarpeen pitää mm. vanhusten ja pitkäaikaissairaiden lähettyvillä. Jäädään seuraamaan tilannetta.

Tänään aurinkoisen päivän kunniaksi vaelsin vuoden retkikohteessa 2020 Kintulammella Tampereen Teiskossa. Siellä oli tosin muutama muukin ja parkkipaikat ruuhkautuivatkin tosi pahasti. Koronasta taitaa kuitenkin koitua jotain hyvääkin. Ainakin useat perheet lapsineen viettivät yhdessä retkipäivää liikkuen, auringosta nauttien ja makkaraa paistaen. Ajatellaan siis postiivisesti, 2020 kevättä ja sen korunaliaa.

Hajautus

Sisätautien ja kirurgian integroituun jaksoon kuuluu Tampereen lääkiksessä kaksi kahden viikon hajautusta Seinäjoen keskussairaalassa. Näistä ensimmäinen eli sisätautien osuus päättyi omalla kohdallani tällä viikolla. Tämä hajautus koskee periaatteessa koko vuosikurssia, mutta pienten lasten vanhemmat saavat yleensä aina vapautuksen ja korvaavan suorituksen Taysissa. Seinäjoen opetusviikkoihin suhtaudutaan kandien keskuudessa pääasiassa positiivisesti, sillä on kiva päästä hetkeksi irtautumaan kotikonnuilta ja näkemään terveydenhuollon toimintaa vaihteeksi pienemmälläkin paikkakunnalla. Pieni jännitys hälveni hyvin nopeasti, kun lääkiksen luokkaretkeksi leikkimielisesti kutsuttu opintomatka pääsi kunnolla käyntiin.

Keskussairaalan parhaana puolena näin kandin näkökulmasta on se, että siellä tapaa ns. tavallisempia potilastapauksia kuin yliopistosairaalassa. Kierroilla on paljon helpompi pohtia itse diagnostiikkaa ja hoitoratkaisuja kuin vaativassa erityistason yliopistollisessa sairaalassa. Oma sijoitukseni hajautuksen ajan oli infektio-osasto, jossa pääsi itsekin aika hyvin osallistumaan potilastyöhön. Sain tehdä nivelpunktioita ja keräsin parin viikon aikana paljon uusia tutkittuja potilaita. Infektio-osasto Seinäjoella antoi mielestäni vähän paremmin valmiuksia kesän terveyskeskustasoiseen vuodeosastotyöhön kuin Taysin vastaavalla osastolla. Seinäjoella tuntui myös siltä, että hoitohenkilökunta suhtautuu kandeihin hieman suopeammin kuin Taysissa, jossa kandeja vilisee joka puolella välillä jopa riesaksikin asti. Paikallinen murre sai usein hymyilyttämään, ja heti ensimmäisenä sairaala-aamuna meitä varoiteltiin eteläpohjalaisesta tavasta puhua asiat suoraan. Seinäjoella kandit otettiin vastaan hyvin ystävällisesti ja lähes aina tunsi olevansa tervetullut kuuntelemaan, mitä erikoistuvilla ja erikoislääkäreillä oli sanottavana osaston potilaista.

Sairaalapäivät olivat keskimäärin vähän pidempiä kuin Taysissa, mutta kuluivat varsin nopeasti mukavan työyhteisön ansiosta. Saimme omat puhelimet käyttöön koulupäivien ajaksi ja ne taskussa olo oli lähes kuin valmiilla lääkärillä. Kandihuoneella oli aamuisin aina pientä liikennettä, kun haimme puhelimet latauksesta ja vaihdoimme sairaalavaatteet yllemme. Koulupäivän päätteeksi suuntasimme majoitukseemme Kanditornille, joka sijaitsee sairaalan välittömässä läheisyydessä. Kovin kauaa ei kämpässä ehtinyt opiskellen aikaa viettää, kun oli jo aika lähteä halukkaiden kesken kävelylenkille, keskustaan ravintolaan, uimahalliin tai osa porukasta salille. Seinäjoella luinkin itsenäisesti vähemmän kuin normaalisti luen, mutta koin, että oli tärkeää myös osallistua yhteisiin tekemisiin. Tämä luokkaretkiaika sopi tällaiseen yhdessäoloon oikein hyvin. Tylsiä hetkiä ei juuri päässyt syntymään, kun vapaa-ajalle kehitti paljon erilaisia aktiviteetteja, unohtamatta tärkeintä eli sairaalassa saatua oppimista.

Kanditorni

Tällä viikolla pidettiin kaikille vuosikursseille yhteneväinen Karttuvan tiedon testi, jonka me Seinäjoen hajautuskandit suoritimme pienessä luentosalissa sairaalalla. Nyt neljännellä vuosikurssilla 175:n kysymyksen joukosta löytyy jo selvästi enemmän niitä, joihin on kuluneiden jaksojen oppimistavoitteiden puitteissa mahdollista vastata. Monivalinta ei kuulu vahvuuksiini, mutta KT-testi toimii silti aina hyvänä oppimistilanteena ja oleellista onkin seurata omaa osaamistaan testistä toiseen.

Seinäjoen jaksoon kuuluu yksi iltapäivystys, jossa Acutan tapaan sai ottaa itsenäisesti vastaan konservatiivisen hoitolinjan potilaita ohjaavan lääkärin valvonnassa. Oma päivystysvuoroni piti alun perin olla toisen viikon torstaina, mutta sain sen pyynnöstä aikaistettua tiistaille. Näin vältin yhden kandien suosiossa olevan päällekkäisyyden, josta oli ollut paljon puhetta jo ennen Seinäjoelle lähtöä. Torstaisin pidetään nimittäin perinteeksikin jo muodostunut Pubivisa, jossa Seinäjoen kandit muodostavat ison osallistujakaartin. En ollut koskaan osallistunut tällaiseen tilaisuuteen, joten en tiennyt mitä odottaa. Onneksi Pubivisassa tunnelma oli rento ja yksilösuorituksesta huolimatta omat vastaukset jäivät vain omaan tietoon, ellei niitä tahtonut itse muille paljastaa. Usein tosin oli niin, että mitä älyttömämpi vastaus oli paperissa, sitä todennäköisemmin se tuli kerrottua ääneen. Siitä huomasi, että visailu oli vain hauskaa yhdessäoloa, eikä sitä tarvinnut ottaa liian vakavasti. Osallistuinkin molemmilla viikoilla Pubivisaan, ja huolimatta heikosta menestyksestä visassa oli aina mukavaa.

Valkoinen Puu -kahvila

Seinäjoen kaksiviikkoinen hajautus päättyi yhteiseen perjantaiseminaariin, jossa mukana olivat sisätauti-, kirurgia- ja perusterveydenhuollon (5 vsk.) ryhmät. Seminaarissa käytiin asiantuntijoiden johdolla läpi potilastapauksia keskittyen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyöhön. Seminaaripäivään oli hyvä päättää Seinäjoen opintomatka tältä erää. Huhtikuussa on vielä tulossa kirurgian hajautus, jolloin pääsee taas uudestaan samalla kokoonpanolla viettämään kandielämää Seinäjoen keskussairaalassa. Näiden kahden infektiotautiviikon jälkeen on mukavaa jatkaa opiskelua Taysissa sydänviikoilla, vaikka Seinäjoella kandin on hyvä olla ja oppia. 

Klinikan alkua

Ensimmäiset pari viikkoa klinikkaa on onnistuneesti takanapäin. Nyt jo huomaa, kuinka uudessa elämäntilanteessa sitä todella onkaan. Preklinikassa aamuni alkoivat luentodioja ja tutorin oppimistavoitteita rauhassa kotona lukien, mutta nyt riennän heti aamutuimaan sairaalan pukukaapeille ja sen jälkeen etsimään kyseisen päivän osastosijoitustani. Klinikkaurani alkoi päivystysviikoilla. Ensin olin viikon sisätautien päivystysosastolla ja tämän kuluneen viikon Acutassa. Näissä paikoissa tuli vastaan hyvin mielenkiintoisia potilastapauksia ja varsinkin Acutassa pääsi laajentamaan mielikuvaa itsestään oikeissa lääkärin toimissa. Klinikkataipaleeni onkin lähtenyt räväkästi, mutta samalla opettavaisesti käyntiin.

Taysin uusi pääaula

Klinikkapäivät kuluvat sairaalan käytäviä valkotakeissa viilettäen ja potilaita tutkien. Minut on pitänyt hyvin kiireisenä paitsi pidentyneet koulupäivät ja itsenäinen opiskelu, niin myös päivystysviikolla kahteen otteeseen iltapäivystys. Lukemiselle jää aikaa pääasiassa iltapäivällä (jos ei ole ryhmäopetusta) tai sitten illalla kotona. Usein aamuisin me kandit osallistumme kuunteluoppilaina esimerkiksi sisätauti-meetingiin tai röntgen-meetingiin ja sitten perehdymme osastopotilaisiin joko itse tai osastonlääkärin johdolla. Sen jälkeen lähdemme kierrolle tapaamaan potilaita. Iltapäivisin on monesti vielä jokin ryhmäopetus joko sairaalalla tai Arvolla. Acuta-viikolla suuntasin tiistaina ja torstaina vielä illaksi takaisin Acutaan seuraamaan kirurgian sekä akuuttilääketieteen päivystystä. Vaikka päivät venyivät pitkiksi, nämä päivystykset osoittautuivat oppimisen kannalta hyvin arvokkaiksi. Päivystykset eivät nimittäin olleet pelkkää seuraamista, vaan pääsin ottamaan vastaan ja tutkimaan monia potilaita, tekemään röntgenlähetteitä, ompelemaan haavoja ja sanelemaan käyntitekstejä. Ammatillinen itsetuntoni kohosi Acuta-päivystysten jälkeen, kun huomasin osaavani viime kesän amanuenssuureihin verrattuna paljon enemmän.

Kipsauksen harjoittelua ryhmätyössä

Klinikan alkaminen on ollut todella innostavaa, mutta myös pitänyt sisällään raskaampia hetkiä. Heti ensimmäisen opiskeluviikon torstaina olin nielurisaleikkauksessa, josta en tietenkään voinut opintojen vuoksi jäädä kotiin sairauslomalle. Poissaolot tulee klinikassa lähtökohtaisesti aina korvata, joten jäämällä kotiin toipumaan olisin jäänyt huomattavan paljon muista jälkeen. Heti leikkauspäivänä päätinkin suorittaa koululla infektiotautien ryhmätyön, vaikka olo oli vielä anestesian jälkeen vähän hutera. Olen sinnitellyt kipulääkkeiden voimalla klinikkapäivät, ja vaikka nieleminen on tehnyt kipeää, proteiinirahkoilla ja jäätelöllä olen saanut riittävästi energiaa suoriutua koulupäivistä. Nyt toipuminen alkaa onneksi olemaan siinä pisteessä, että pystyn syömään muitakin kuin nestepainotteisia elintarvikkeita.

Alkuun minulla oli hieman vaikeuksia myös arvioida, mitä kaikkea tulisi omaehtoisesti opiskella, koska luentoja eikä tutoristuntoja ei ole enää rytmittämässä opiskelua. Vähitellen on kehittynyt kuitenkin itselle sopiva tyyli opiskella. Olen myös aina ollut aamuihminen, joten sopeutuminen siihen, ettei aamuisin ehdi lukemaan, on vienyt aikaa. Integroidussa sisätautien ja kirurgian opintojaksossa meillä sisätautiryhmäläisillä on ollut ryhmäopetuksia myös kirurgiasta. Kerran sitten kävikin niin, etten ollut huomannut käsikirurgian ennakkotehtävää. Tunnollisena opiskelijana harmitti, kun ennakkotehtävän tekemättömyys selvisi. Tuntui, kuin olisi jäänyt läksyt tekemättä.

Pienestä alkukankeudesta huolimatta olen viihtynyt klinikkavaiheessa hyvin. Temppukorttiin (laajuudeltaan ennemminkin temppuvihko) on kahdessa viikossa kertynyt jo mukavasti kuittauksia. Loppukeväällä voi tosin tulla pientä stressiä saada osaa vaadittavista suorituksista kasaan, koska riippuu myös aika paljon tuurista, millaisia potilastapauksia klinikassa tulee vastaan. Maanantaisin eli seminaaripäivisin on aina mukava nähdä muita opiskelukavereita, joihin ei sairaalalla törmää. Tiistaista perjantaihin olemme aina sijoitettuna eri osastoille ja koitamme imeä mahdollisimman paljon oppia kyseisestä erikoisalasta. Kaikkea erikoissairaanhoitotasoista ei luonnollisesti tarvitse täysin omaksua, mutta tärkeää on tietää ketä konsultoida tarvittaessa. Ensi viikko kuluu munuais- ja infektiotaudeilla Taysissa, mutta sen jälkeen on tiedossa kahden viikon hajautus Seinäjoen keskussairaalassa. Palaillaan!

Haaveista totta - Lontoo (again)

Joululomani viimeisellä viikolla tein pienen irtioton Lontooseen. Tämä oli toinen kertani Lontoossa, joten kaikkia päänähtävyyksiä ei ollut tarpeen kiertää uudestaan. Ajatuksena oli palautella mieleen tiettyjä Lontoon helmiä, sillä edelliseltä reissultani vuonna 2006 oli moni kohde päässyt jo hieman unohtumaan.

Tower Bridge auringonnousun aikaan

Lontoon Heathrowin kentältä pääsee julkisilla hyvin keskustaan, mutta ajan säästämiseksi hyppäsimme varsin kalliiseen Heathrow Express -junaan. Tällä erityisesti kiireisille liikemiehille tarkoitetulla lentokenttäjunalla ajoi Paddingtonin asemalle vartissa, joten se sopi myös matkaajille, joilla aika Lontoossa on rajatumpi. Paddingtonin asemalla ostimme metroa varten Oyster cardin, jolle pystyy lataamaan haluamansa summan rahaa. Yksi metromatka veloitti kortilta 2,40 puntaa ja neljän matkan (9,60 puntaa) jälkeen loput metrosuhailut olivat sen päivän ajan maksuttomia.

Tulopäivänä kävimme ensin viemässä matkatavarat Bayswaterin Airbnb-kämppään ja otimme sitten suunnaksi Leicester Squaren, Piccadilly Circuksen ja Covent Gardenin. Hämärän laskeuduttua ruokailimme suosikki-hampurilaispaikassani Shake Shackissa Leicester Squaren laidalla ja kuljeskelimme ihmisvilinässä pitkin Lontoon katuja.

Leicester Squarelta kävellen kohti Piccadilly Circusia

Covent Garden

Päivän kohokohtana oli kuitenkin The Cauldron - Magical Experience, johon piti matkata vähän pidempi etappi Tubella. Tähän Harry Potter -tyyliseen baariin piti varata etukäteen liput netistä haluamaansa kellonaikaan. Ovella annettiin taikasauva käteen, karkotettiin pahat henget ja mentiin alakertaan valmistamaan taikajuomaliemiä mustiin velhokaapuihin pukeutuneina. Taustalla soi tietenkin tunnelmallinen musiikki. Elämykseen kuului tervetuliaisjuoma sekä kaksi itse valmistamaa drinkkiä, jotka kaikki sai halutessaan alkoholipitoisina. Koska baarissa oltiin ikään kuin taikajuomaoppitunnilla, tuli neuvoa kysyäkseen nostaa taikasauva viittauksen merkkinä ylös. Sessiolle oli varattu aikaa 1 h 45 min, joka kului yllättävän nopeasti lientä hämmentäen ja aineksia pataan kaataen. Liemien valmistusohjeet vaativat jonkin verran kielitaitoa ja Harry Potter -elokuvasarjan sanaston hallinnasta oli myös etua. Höyryilevät ja poreilevat juomat toivat elävästi mieleen elokuvan tapahtumat. Valmistusohjeita halusikin seurata sen vuoksi sanatarkasti, kuten seitsemän hämmennystä myötäpäivään, yksi vastapäivään, pipetoi kuusi tippaa ainesosaa X jne. The Cauldron oli erikoinen, mutta todella hauska kokemus!

The Cauldronin liemiainekset

Ensimmäisenä tehtävänä oli sytyttää palloon valo

Seuraavan aamupäivän ohjelmassa oli Tower Bridge, London Tower ulkoapäin ja minulle uusi tuttavuus Sky Garden Monument -metropysäkin läheisyydessä. Sky Gardeniin sisäänpääsy oli ilmainen, mutta sinne piti olla ennakkoon netistä varattu lippu. Slotit täyttyvät nopeasti, jonka vuoksi sopivia aikoja kannatti kytätä jo viikkoja ennen suunniteltua matkaa. Sky Gardenissa hissi vei 35. kerrokseen ihastelemaan Lontoon maisemia niin sisältä kuin ulkoakin.

Sky Garden

Lontoon matkaan kuuluu mielestäni oleellisena osana musikaalin näkeminen. Varasimme Mamma Mia -musikaaliin myös etukäteen liput, jotka tuli noutaa Novello -teatterista hyvissä ajoin ennen näytöstä. Jostain syystä halvimman kategorian lippumme oli upgreidattu permannon toisen rivin keskipaikoille. Noilta paikoilta näki läheltä todella hyvin näyttelijöiden ilmeet ja liikkeet, kun olimme varustautuneet vain tunnelmoimaan upeaa musiikkia. Mukava yllätys siis päivänäytöksen kunniaksi.

Mamma Mia -musikaali

Illalla poikkesimme vielä Kings Crossin asemalle nappaamaan turistikuvan laiturilla 9 3/4 eli jälleen pyörimme Harry Potter -elokuvien kulisseissa. Olin nähnyt somessa monen työntävän kärryä kuvitteellisesti seinän läpi, joten pitihän siitä itsekin käydä hakemassa suoritusmerkintä.

Kings Cross

Matkan viimeiset päivät kuluivat museoita ja katuja kierrellen. Natural History Museum ja British Museum olivat minulle tuttuja edelliseltä matkaltani, mutta ilmaisen sisäänpääsyn johdosta oli miellyttävää pistäytyä niissä uudelleen. Luonnonhistoriallisessa museossa kohokohtia ovat ainakin dinosaurukset, maanjäristyssimulaattori ja katosta roikkuva sinivalas. Niiden lisäksi kiersin kokonaan ihmisbiologian osaston, joka näin puolueellisesti lääketieteen ihmisenä oli hyvin yksinkertaistettu ja lähinnä lapsille suunnattu näyttely, joka kaipaisi hieman päivitystä vanhentuneen ja osin virheellisten tietojensa takia.

Buckingham Palace

Natural History Museum

British Museumissa vierailemisen arvoisena osana kuuluu ainakin Rosettan kivi. Muumiohuone oli matkani aikana tilapäisesti suljettu, joten Egyptin historia jäi tällä reissulla vähemmälle huomiolle. Museoissa saisi helposti kulumaan päiviä, joten taktiikkani oli vain kävellä huoneet läpi ja luoda yleiskatsaus eri aikakausien ja maanosien esineistä.

British Museum

Afternoon Tea Balthazarissa kruunasi Lontoon matkani New York -teemaisella kattauksellaan. Tämä kokemus oli myös yksi ennakkoon varatuista kohteistamme. Reilun 30 punnan hinnalla sai teekannun ohella nautittavakseen suuren määrän täytettyjä voileipiä, muhkeita skonsseja ja upeita leivoksia. Tällä tyylikkäällä iltapäiväteellä oli nautintoa kaikille aisteille.

Balthazarin Afternoon Tea

Joululoman aikana työskentelin ahkerasti sekä amanuenssina että vastaanottovirkailijana. Koin tarvitsevani kuitenkin edes pienen loman ennen tarttumista uusiin haasteisiin. Klinikkakevät 2020 voi alkaa!

Amanuenssina perusterveydenhuollossa

Vietin joululomalla kolme viikkoa amanuenssina terveyskeskuksen vuodeosastolla. Tämä oli viimeinen loma-ajan harjoitteluni ennen ensi kesän lääkärin sijaisuutta, joten tavoitteenani oli oppia mahdollisimman paljon lääkärin työstä käytännössä. Nämä kolme viikkoa olivatkin hyvin opettavaisia, sillä toiminta perusterveydenhuollon tasoisella osastolla poikkeaa erikoissairaanhoidosta, jossa olen aiemmin ollut amanuenssina. Potilasmäärät ovat suuria ja hoidon syyt erinäisiä, minkä vuoksi tulee osata tehdä hoitopäätöksiä hyvin monella eri lääketieteen osa-alueella. Kevään kliinisellä jaksolla koulussa opiskelemme sisätauteja ja kirurgiaa, mutta terveyskeskuksen vuodeosastolla tapaa myös esimerkiksi ihotauti- tai psykiatrisia potilaita. Näitä potilaita tuleekin pystyä hoitamaan, vaikka näiden erikoisalojen kliiniset kurssit tulevat opinnoissa myöhemmin vastaan. Onneksi aina voi konsultoida ja ainakin tällä vuodeosastolla seniorituki oli mahtavaa.

Perusterveydenhuollossa on mukavaa olla amanuenssina, koska siellä pääsee itse paljon osallistumaan ja tekemään. Työtä on paljon, mutta päivät kuluvat nopeasti uusia osastolle saapuvia potilaita tutkiessa ja paperitöitä tehdessä. Kierroilla sain enemmän irti, kun ohjaava lääkäri antoi usein tehdä statuksen kokonaan itse eikä ainoastaan sivusta seuraamalla. Minulle osui vielä erittäin opetusmyönteinen ohjaaja, jonka kanssa kävimme yhdessä potilastapauksia läpi keskustellen ja välillä myös tenttaamalla. Tuntui, että asiat jäivät paljon paremmin näin mieleen, kun omat sen hetkiset teoriatiedot täydentyivät käytännön työhön. Uskon ja toivon, että klinikkavaiheen opiskelu muistuttaa tällä amanuenssijaksolla saamaani opetusta. Olin hyvin tyytyväinen siihen, että tulin amanuenssiksi samaan työpaikkaan, johon olen menossa ensi kesäksi osastonlääkärin sijaiseksi. Sain perehdytyksen minulle uuden potilastietojärjestelmän käyttöön sekä paikallisiin osastokäytäntöihin. Tärkeintä oppimisen kannalta kuitenkin oli päästä näkemään, millaisia potilaita terveyskeskuksen vuodeosastoilla tapaa. Monet heistä ovat monisairaita ja iäkkäitä, jotka ovat jatkohoidossa usein jonkin pitkäaikaissairauteen liittyvän vaivan vuoksi.

Terveyskeskuksen vuodeosastotyössä yllätti ehkä eniten se, että vain noin puolet työstä on oikeasti lääketiedettä ja loppuosa kaikkea sellaista, johon opinnoissa ei välttämättä riittäviä valmiuksia saa. On paljon hoitotyöhön liittyviä sekä sosiaalipuolen asioita, joiden selvittäminen tapahtuukin pitkälti töitä tehden ja moniammatillisesti. Myös osastolääkäreiden hyvin pitkät työpäivät normaaliin työaikaan nähden puhuttivat. Tarkoitan siis lähinnä tunneissa mitattavia ylitöitä lähes jokaisena työpäivänä. Amanuenssina minun ei edellytetty jäämään ylitöihin, mutta hieman pahalta tuntui aina lähteä ajallaan pois, kun lääkärit jäivät vielä pitkään hoitamaan lääkemuutoksia, konsultoimaan, tarkistamaan laboratoriotuloksia tai tekemään erinäisiä hoitopäätöksiä. Pääsin siis toistaiseksi vielä helpolla, kun amanuenssina en ollut vastuussa itse hoidosta. Koitin silti parhaani mukaan olla lääkäreille avuksi, kun laadin päivittäin tulotekstejä ja epikriisejä heille hyväksyttäväksi. Pian muodostuikin tapa laatia lyhyet potilastekstit kirjoittaen ja hieman pidemmät ajan säästämiseksi sanelemalla. Labrapyyntöjä pääsin myös uutena toimena laatimaan runsaasti. Amanuenssina sainkin jälleen harjoitella lääkärinä toimimista. Oma roolini taisi kuitenkin hämmentää osaa vuodeosastopotilaista. Ei ollut yksi eikä kaksi potilasta, jotka luulivat minua heidän hoitavaksi lääkärikseen.

Joululomaa opinnoista on vielä jäljellä ensi viikko. Sen aion käyttää oikeasti lomailuun ja akkujen lataukseen pian alkavaa klinikkaa ajatellen. Vaikka tykkäsin kovasti tästä (viimeisestä) amanuenssuuri-jaksostani, on loma hyvin tervetullut ja odotettu. Loman jälkeen pääsen virkeänä aloittamaan kliiniset opinnot, joihin tämä harjoittelu tarjosi hyvät lähtökohdat. Monet osaston sisätautisista potilastapauksista mietityttivät ja loivat tunteen, että tästä sairaudesta haluan oppia sitten klinikassa lisää. Hyvää uutta vuotta 2020 kaikille lukijoilleni!

Preklinikka päätökseen

Preklinikan päättävä Hätätilanteet -jakso on enää tenttiä vaille suoritettu. Tämä on eräällä tavoin lääkiksen taitekohta, koska pääasiallinen opiskelu tutussa ja turvallisessa Arvo -rakennuksessa tulee päätökseensä. Tammikuussa vuosikurssimme jakautuu kahtia ja opintomme jatkuvat klinikkavaiheeseen. Itse aloitan klinikkaurani ns. "isoista klinikoista" eli sisätautien ja kirurgian kliiniseltä jaksolta. Toinen puoli kurssista aloittaa "pienistä klinikoista" eli lastentaudeilla, naistentaudeilla sekä psykiatrialla. Syksyllä osat sitten vaihtuvat. Saimme viime kevään lopussa esittää toiveemme siitä, kummasta klinikasta haluaisimme aloittaa. Omalla kohdalla valinta oli helppo, koska en olisi halunnut kesällä psykiatrialle töihin. Isot klinikat on lähtökohtaisesti suositumpi vaihtoehto kesätyömahdollisuuksien takia, minkä vuoksi sain ihan klinikkasijoitusten julkistamispäivään asti jännittää valintoja. Pikkuklinikoiden hyvä puoli on siinä, että niistä on helpompi aloittaa klinikkataival. Isoista klinikoista aloittaminen on varmasti iso haaste ja alkuun jännittävä uusi elämäntilanne.

Syksy on kaiken kaikkiaan edennyt hyvin nopeasti. Hätätilanteet oli siitä erityisen hyvä jakso, että se kokosi viimeisen kahden opiskeluvuoden ajalta tärkeimmät asiat yhteen. Tämä jakso opetti toimimaan nopeasti, mutta harkinnanvaraisesti. Hyödyllisen kertauksen lisäksi mm. opimme anestesiologilta hoitoelvytystä, neurologilta tajuttoman potilaan tutkimista, pediatrilta kriittisesti sairaan lapsen tunnistamista, oikeuslääkäriltä kuoleman selvitystä ja kardiologilta sydäninfarktin akuuttihoitoa. Klinikan lähestyessä huomio oli entistä enemmän (akuutti)hoidossa ja jatkotoimenpiteissä. Kun kolmosvuonna oli olennaista opetella tarvittavat lääkkeet ja niiden vaikutusmekanismit, niin tällä jaksolla keskityimme itse lääkeannoksiin ja annosteluun.

Preklinikan loppumisen johdosta päättyivät hyvin tutuksi tulleet tutoristunnot. Koko preklinikan aikana olin vain yhdestä istunnosta pois, mutta tämän poissaolon korvasin ryhmäni minulle määräämällä lisätehtävällä. Viimeisen istunnon kunniaksi noudatimme neloskurssilaisten perinnettä eli nautimme oman tutorryhmän kesken kuohuviiniä. PBL-opiskelun suhteen oli syksyn mittaan ainakin minulla ilmennyt jo vähän turnausväsymystä. Oli hienoa saattaa päätökseen jotain sellaista, joka oli ollut koko lääkiksen asti lähes päivittäin kuuma puheenaihe.

Koska hätätilanteet oli viimeinen jakso, jonka koko kurssi suoritti samanaikaisesti, juhlimme preklinikan päättäjäisiä upeasti kolmen ruokalajin illallisella Juhlaravintola Laternassa. Tilaisuus muistutti Kandigaalaa, mutta tuntui jopa vielä isommalta muutokselta lääkistaipaleella kuin lääketieteen kandidaatin arvonimen saavuttaminen. Juhlavan tunnelman ohella sitä tunsi kuitenkin myös lievää haikeutta yhden elämänvaiheen päättymisestä. Osa kurssikavereistani aloittaa joulun jälkeen pienissä klinikoissa eikä heitä siten enää tapaa päivittäin. On outoa, että osaa hyvin läheisistäkin ihmisistä näkee enää vain kurssin yhteisissä maanantaiseminaareissa. Tämän vuoksi oli tärkeää saada juhlia vielä lähes koko kurssin kesken ennen kuin erkaannumme sairaalan eri osastoille.

Tämän jakson päätteeksi pidettiin myös kliinisten taitojen evaluaatio, jossa testattiin 3,5 vuoden aikana opetettuja käytännön taitoja. Toimintatapa oli sama kuin kolmoskurssin evaluaatiossa eli kiertelimme rastilta toiseen ja keräsimme pisteitä suorituksistamme. Evaluaation alku ei ollut läheskään yhtä jännittävää kuin edellisellä kerralla, koska osasi ennakoida paljon paremmin mitä tulevan pitää. Ja kuten edelliselläkin kerralla, parin rastin jälkeen pienestä jännitysmomentista ei ollut enää tietoakaan. Evaluaatio toimi jälleen hyvänä oppimistapahtumana, jossa suorituksen jälkeen sai välittömän palautteen. Oli jälleen kivaa kierrellä suorittamassa tehtäviä ja hioa tekniikkaa vielä ennen klinikkaan astumista.

Olen klinikan alkamisesta innoissani, sillä se tuntuu isolta harppaukselta sairaalamaailman syövereihin. Vihdoin pääsee kehittämään taitojaan ihan oikeilla potilailla ja käytännön kautta. Opinnot tulevat muuttumaan klinikassa raskaimmiksi, sillä koulupäivät pidentyvät eikä preklinikalle ominaisia satunnaisia vapaapäiviä (eikä tenttiviikkoja) enää ole. Itse klinikassa opiskelusta en vielä paljoa edes tiedä, mutta olen kuullut sen sisältävän ainakin opetuskiertoja, opetuspolia, leikkauksissa avustamista kirurgian jaksolla sekä erilaisia ryhmäopetuksia. Klinikkavaiheessa omatoimisuus nouseekin varmasti entistä tärkeämpään asemaan. Pitää huolehtia, että löytää sairaalan sokkeloista oikeaan paikkaan ja aikaan. Lisäksi pitää varmistua siitä, että suorittaa kaikki jaksoilla vaadittavat suoritukset. Kevään aikana on kahteen otteeseen tulossa hajautus Seinäjoen keskussairaalassa, mikä tuo vaihtelua päiviin. Kevään lopussa koittaa sisätautien ja kirurgian integroitu tentti, joka pitää läpäistä saadakseen Valviralta oikeudet toimia ensimmäistä kertaa lääkärin sijaisena terveyskeskuksen vuodeosastolla. Viimeistään tässä vaiheessa realisoituu se tosiasia, että on oikeasti kasvamassa vastuuta kantavaksi ja harkitsevaksi lääkäriksi.

Viimeisiä viedään

Syksy on totuttuun tapaan edennyt vauhdilla, enkä liian usein ole ehtinyt blogia päivittämään. Toiseksi viimeinen preklinikan jakso eli Nivelkipu on niinikään loppusuoralla. Tämä jakso on jatkoa fuksivuoden Liikkumis -jaksolle, jossa opiskeltiin perusteellisesti tuki- ja liikuntaelimistön anatomia. Tällä jaksolla erona tosin on se, että käsittelyssä ovat yleisimmät TULE-vaivat, röntgenkuvien tulkintaa sekä reumaattisia sairauksia. Nämä hallitakseen onkin muistin sopukoista palauteltava mieleen anatomian opit. Kun kolme vuotta sitten ne on päntännyt riittävän hyvin, ei muistiin palauttamin enää onneksi ole kovin työlästä.

Nivelkipu -jaksosta tekee todella kliinisen se, että statuksen tekoa harjoitellaan monessa eri ryhmätyössä. Potilaina toimivat kurssikaverit, joten varsinaisia tutkimuslöydöksiä harvemmin tulee esiin. TULE-potilaan tutkimiseen saa kuitenkin paljon varmuutta ja suoritusrutiinia, kun tarvittavat testit tulevat oikeilla liikeradoilla suoritettua ortopedian ja fysiatrian erikoislääkärien opastuksella. Klinikassa tulevat sitten vastaan oikeat potilaat, joille polven, nilkan, selän, lonkan jne. statuksen tekeminen on jo suunnilleen lihasmuistissa.

Jakson päätteeksi ei ole tällä kertaa perinteistä tenttiä vaan sen korvaa sähköinen monivalintatentti. Kahden tunnin tenttitilaisuuden aikana tulee vastata sataan monivalintakysymykseen ja vähintään 60 % näistä tulee saada oikein. Arvaaminen ei ole kannattavaa, koska väärästä vastauksesta menettää puoli pistettä. Sähköinen tentti ehkä jo vähän minua jännittää, koska en ole koskaan kokenut monivalintoja vahvuudekseni. Pidän huomattavasti enemmän essee-tehtävistä ja avoimesti vastattavista potilastapaus-kysymyksistä. Näihin liittyy selvästi vähemmän arvuuttelua, kun taas monivalinnat saattavat olla pahimmillaan hyvinkin kiperiä.

Nivelkivun jälkeen on luvassa syyslukukauden viimeinen jakso: Hätätilanteet. Sen lopulla on jälleen vastassa kliinisten taitojen evaluaatio, jollainen meillä oli myös kolmosvuoden keväällä. Hätätilanteet on samaten viimeinen jakso, kun meillä on tutoristuntoja eli PBL-opiskelua. Vaikka kovasti pidänkin tutoreista ja tästä oppimistyylistä, niin hieman jo odotan tutoropiskelun päättymistä. Syynä tähän on se, että reilun kolmen vuoden tutoristuntojen jälkeen alan kaivata jo vähäsen uusia tuulia. Monet pitävät PBL:ä erityisen hyvänä siitä syystä, että se rytmittää opiskelua mukavasti. Minulla sen sijaan on ollut tapana opiskella jaksojen aikana siinä tahdissa kun luentoja ja muita opetuksia on tullut. Tutorit ovat toki syventäneet opiskelua ja epäselväksi jääneet asiat ovat usein viimeistään istuntojen aikana auenneet. Klinikka ja uudet haasteet häämöttävät kuitenkin jo lähes kulman takana. Sitä ennen saan vielä hetken nauttia preklinikan vapaudesta ja leppoisista tenttiviikoista. Tsemppiä teille lukijoille loppuvuoden koitoksiin!