Haaveista totta - Sri Lanka

Lääkiksen opinnot tulivat päätökseen helmikuun puolivälissä ja pian sen jälkeen oli aika lähteä yhdessä kurssimatkalle juhlimaan kuuden vuoden aherrusta. Matkakohteeksi valikoitui äänestyksen perusteella Sri Lanka, jota myös itse pidin muistakin hyvistä vaihtoehdoista kiinnostavimpana. Tämä oli pitkästä aikaa ensimmäinen ulkomaanmatkani sitten koronapandemian alun, joten matkakuume ja odotukset rentouttavasta rantalomasta olivat korkealla. Matkavalmisteluihin vaadittiin edeltävästi mm. Health Declaration, viisumihakemus ja antigeenitesti, joten paperityötä oli entisajan matkustamiseen verrattuna selvästi enemmän. Kun nämä matkustusdokumentit olivat valmiina ja tulostettuna, kauan odotettu matka sai alkaa. Me 88 pian valmistuvaa lääkäriä suuntasimme kahden viikon lomalle kohti lämmintä, aurinkoista, vehreää ja monipuolista Sri Lankaa. 

Lensimme Sri Lankaan Istanbulin kautta, jossa vietimme yön lentokentällä. Löysimme parin hyvän ystäväni kanssa kivat sohvapaikat rauhalliselta alueelta, mutta ehdimme siinä pötkötellä vain noin kaksi tuntia. Unemme keskeytyivät poliisin ilmestyessä paikalle, tämä pyysi näyttämään passeja ja tämän jälkeen hääti meidät pois. Olimme ilmeisesti tehneet leirin jollekin kielletylle alueelle. Onneksi matka pääsi jatkumaan ja reilu vuorokausi matkustettuamme laskeuduimme viimein trooppiselle Sri Lankan saarivaltiolle. Maahantulo ei kuitenkaan sujunut täysin suunnitellusti, sillä isolla osalla porukastamme (minä mukaan lukien) matkatoimiston hankkima viisumi oli virheellinen eikä passintarkastuksesta päässyt siten eteenpäin. Muutaman kerran meitä palloteltiin väsyneinä edestakaisin eri tiskeille ja piti täyttää uudelleen maahantulokaavake. Lopulta ohjeistuksena oli käydä viereisessä toimistossa ostamassa uusi viisumi 40 dollarilla, minkä jälkeen passintarkastuksesta reitti avautui Sri Lankan maaperälle. Olin aina ajatellut, että USA:n maahantulo on työlästä ja uuvuttavaakin, mutta tämä veti pidemmän korren. Vielä matkalaukkujen noudon jälkeenkin oli vielä Health Declarationin tarkastus printatusta QR-koodista. Voi arvata, kuinka taas jännitti, että jotain menisi taas pieleen. 

Lentokentällä oli vastassa matkatoimistomme vastaanottokomitea sekä Sri Lankalainen tanssi- ja rumpuryhmä. Rantalomilla olen aina ennen tottunut tottunut siihen, että heti lentokenttäbussille saavuttua suunnataan pikimmiten kohti hotellia. Nyt bussit pitivät ovensa suljettuina kunnes meille oli tarjoiltu kuohuviiniä ja kakkua juhlavan performanssin yhteydessä. Ensimmäisenä matkakohteenamme oli Negombo ja aiemmin karanteenihotellina toiminut Club Hotel Dolphin. Perushintaan kuului aamiainen, mutta halusin jo ennen matkaa lisämaksusta ostaa All Inclusiven, jotta ei tarvinnut huolehtia aterioista ja juomista. Illallisen jälkeen matkatavaramme oli toimitettu huoneisiimme ja rankan matkustamisen vuoksi uni maittoi oikein hyvin. 

Ensimmäinen aamu Sri Lankassa valkeni aurinkoisena. Aamiaisen jälkeen suuntana oli uima-allasalueen rantatuolit. Hotelli sijaitsi merenrannassa, ja liput liehuivat jatkuvasti punaisina aallonmurtajien ja rantavahtien puutteen vuoksi. Aallokko oli varsin suurta, mutta tästä huolimatta uskaltauduimme uiskentelemaan ja kellumaan lähelle rantaviivaa. Päivä kului mukavasti auringosta, lämmöstä ja erityisesti kivasta seurasta nauttien. All Inclusiveen kuului kattava valikoima cocktaileja, joita oli mukava siemailla auringon paisteessa. 

Illalla ohjelmassa oli veneretki läheisellä joella. Jakauduimme 15:een kuuden hengen veneeseen ja ihastelimme vehreää kasvillisuutta, vesieläimiä ja paikallisten onnellisuutta alkeellisista oloista huolimatta. Hetken mielijohteesta opas kävi noutamassa viidakosta kookospähkinän, jonka sisältöä pääsi tuoreena maistamaan. Veneretken jälkeen pidettiin hotellin rannalla kivat beach partyt kurssin kesken. Niissä buffet-pöydät notkuivat täynnä herkullisia ruokia ja osa pääsi jopa itse ruokaa kokkailemaan. Ilta toimi eräänlaisena tervetuliaisjuhlana, joissa tunnelma oli rento ja vapautunut loman alkamisen kunniaksi. 

Tervetuliaisillallinen rannalla

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa Negombon kalatorin retki. Kalat oli levitetty valtaviin verkkoihin aurinkoon sekä suolattu, jotta linnut eivät käy niihin kiinni. Oli mielenkiintoista nähdä paikallisten toimintaa, sillä hotellin fasiliteeteissa ei oikein pääse näkemään todellista Sri Lankaa. Retkellä poikkesimme myös katolisessa kirkossa ja paluumatkalla supermarketissa. Loppupäivä kului hotellin kuntosalilla ja hotellin tarjoamassa viihdeshowssa, joka ei ehkä kuitenkaan ollut ihan odotustensa mukainen spektaakkeli vaan lähinnä varsin kiusallinen huumorihuiskaus. 

Seuraavat pari päivää kuluivat hotellilla auringosta, uima-altaasta, virvokkeista ja aterioista nauttien ilman sen suurempia velvollisuuksia. Harkitsin retkelle lähtöä kuuluiselle Sigiriyan kivelle, mutta tällä kertaa se jäi väliin retkien suurehkon määrän vuoksi. Koin kaipaavani myös helppoa lomailua, jossa päivät alkoivat usein joko salilla hikoillen tai aamulenkillä maisemia ihaillen ennen kierähtämistä aurinkotuolille tai vähän liikunnallisimpiin aktiviteetteihin. Kävimme yhtenä päivänä pelaamassa tennistä ja sulkapalloa hotellin kentällä. Liikunnan harrastaminen auringon alla ystävien kanssa olikin yksi suosikkipuuhiani koko reissulla. Muutenkin hotelli tarjosi mahdollisuuden osallistua erilaisiin ryhmäaktiviteetteihin kuten allasjumppaan ja vesilentopalloon. 

Kaikista parhaimmat elämykset ja mieleenpainuvimmat kokemukset syntyvät usein täysin ennalta arvaamattomasti kuten myös tälläkin reissulla. Helmikuun viimeisenä päivänä olimme asettuneet ystävieni kanssa mukavasti altaalle aurinkotuoleille, kun kurssimatkan Whatsapp-ryhmään alkoi tulla viestejä retkestä sisämaahan koskenlaskuun. Kiinnostus heräsi välittömästi tällaisesta minulle aivan uudenlaisesta lajista. Kuitenkin pian kävi ilmi, että minibussillisen paikat (11 kpl) olivat jo täyttyneet. Saimme onneksi mahdollisuuden päästä aktiviteettiin mukaan, jos vaan hotelli saa järjestettyä meille kyydin. Matkaa määränpäähän oli ilmoitettu olevan 90 km ja matka-ajaksi noin 2 h. Päätöstä lähteä seurasikin äkkilähtö pikaiselle lounaalle ja noin parinkymmenen minuutin päästä jo odottelimme hotellin aulassa kyytiä unohtumattomalle seikkailulle. 

Ei aikaakaan kun hotellin eteen kurvasi tuktuk, mikä ainakin vielä siinä vaiheessa aika paljon nauratti. Kiipesimme kolmistaan kyytiin ja matka Sri Lankan sekavassa liikenteessä sai alkaa. Olo oli välillä kuin Mario Kartissa kun kiertelimme, kaartelimme ja ohittelimme muita ajoneuvoja liikenteen seassa. Kuskimme ei oikein itsekään tiennyt, mihin olimme menossa vaan kuljetuksen aikana kysyi ainakin 10 kertaa neuvoja muilta paikallisilta tuktuk-kuskeilta. Epävarmuus retken onnistumisesta kasvoi matkan edetessä. Tilannetta ei auttanut yhtään se, että kärsin koko matkan ajan silmien kirvelystä, koska aurinkorasva oli päässyt valumaan otsalta silmiin. Noin parin tunnin kuluttua lähdöstä saimme kuulla, että minibussiporukka oli joutunut kääntymään takaisin. Syynä oli polttoaineen loppuminen, sillä dieseliä ei ollut tankattavaksi. Tämän uutisen jälkeen tiesimme olevamme ihan omillamme. Kun hikistä, ahdasta ja silmävaivan vuoksi hieman tuskaistakin tuktuk-ajelua oli kestänyt reilu pari tuntia, yksi meistä kysyi kuskilta arviolta matka-ajasta. Tämä 40 minuuttia ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa, vaan lopulta 3,5 h kuluttua ajoneuvoon noususta pääsimme vihdoin perille. Kohteessa me kolme pian valmistuvaa lääkäriä lähdimme heti hoitamaan entistä kirvelevämpää ja verestävää silmääni vesihanan alla. Itse asiassa kolmasosan matkasta jouduin kulkemaan silmät kiinni, koska en tämän kiusallisen vaivan vuoksi kyennyt pitämään silmiä auki. Kun ensiapu oli annettu, alkoi tinkaaminen valokuvien hinnasta. Lähtöhinnasta (40 dollaria) saimme tiputettua loppusummaan 20 dollaria. Sen jälkeen enää pelastusliivit ja kypärät päälle ja kohti koskenlaskua. 

Koskenlasku oli ainutlaatuinen kokemus ja kaiken tämän rankan matkustamisen arvoinen. Maisemat olivat upeat ja takaa siintävä vuoristo sekä pian laskeva aurinko loivat Viidakkokirjamaisen näyttämön tälle hienolle koskiseikkailulle. Veneessä oli meidän kolmen lisäksi kaksi opasta, jotka antoivat jatkuvasti ohjeita melomiseen. Viime kesänä olin aika paljon suppaillut, josta tuntui ainakin pientä hyötyä lajiin olevan. Kerran tipahdin veneen pohjalle, mutta se oli pientä siihen nähden, että olisin molskahtanut virtaavaan koskeen. Jostain syystä oppaat kehottivat kertaalleen melomaan vastavirtaan kuohuvaa koskea päin. Tämä ei tuntunut minusta loogiselta, mutta teimme kuitenkin työtä käskettyä. Pian löysimme itsemme vuolaasti virtaavasta vesiputouksesta ja hetken ehdin pelätä jopa hukkumista, minkä vuoksi haukoin henkeä kuin viimeistä päivää. Hetki veden alla ikään kuin mankelissa tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka todellisuudessa tämä oli vain paikallinen tapa huiputtaa turisteja. Kaikki oli ilmeisesti kaiken aikaa oppaiden hallinnassa. Vaikka tämä säikäytti, toimi se erinomaisena silmäsuihkuna. Tämän episodin jälkeen silmäni ei nimittäin enää ollenkaan vaivannut. 

Reilun tunnin koskenlaskun päätteeksi hyppäsimme oppaiden kehotuksesta veteen ja uimme virran mukana kohti alajuoksua. Matkan aikana näimme paljon paikallisia peseytymässä sekä muutaman apinan vapaassa luonnossa. Kosken vesi oli kylmää ja herkästi palelevana tyyppinä olin todella kylmissäni ja olo oli vähän kuin uitetulla koiralla. Paluumatka taittui jo tutuksi tulleella tuktukilla, mutta tällä kertaa pimeän aikaan. Oli aika pelottavaa nähdä alkumatkasta yksi tuktuk tiellä kyljellään täysin lunastuskunnossa. Emme myöskään uskaltaneet laskea matka-aikaa sen varaan, että ehdimme hotellille ennen kymmentä illalliselle, joten kesken matkan pyysimme kuskia pysäyttämään Pizza Hutissa. Meillä kävi kuljettajaa jo hieman sääliksi, sillä hänen vaimonsa soitteli jatkuvasti ja kyseli lastenhoidosta. Päätimme antaa ylijäämäpalan pizzaa lohdutukseksi, sillä koko päivä oli mennyt meidän kuskaamisessa. Klo 22.30 kaarroimme lopulta hotellin eteen ja kipaisin huoneessa hakemassa lisää käteistä maksua varten. Kaiken kaikkiaan reilun seitsemän tunnin tuktuk-kyydistä maksoimme lopulta tippeineen yhteensä 20000 rupiaa eli noin sata euroa. Tämä on matkatoimiston oppaan kertoman mukaan keskimäärin puolen kuun palkka Sri Lankassa. Vaikka retki on vaiherikas ja sisälsi aika runsaasti dramatiikkaa, en olisi voinut olla tyytyväisempi, että lähdimme mukaan. Tämä retki paitsi tarjosi hauskan tarinan kerrottavaksi, se myös syvensi ystävyyttämme. Se oli etuoikeus, jonka saimme unohtumattomasti kokea vain kolmistaan.

Friendship goals

Seuraavana aamuna jätimme koko kurssimatkaporukan kanssa Negombon taakse ja suuntasimme matkanjärjestäjien busseilla kohti Uduwalawen kansallispuiston safaria. Noin neljä tuntia tilavassa ja ilmastoidussa bussissa tuntui kovin erikoiselta tavalta matkustaa kun edellispäivän tapahtumat olivat niin elävästi muistissa. Safari Uduwalawe Resortiin päästyämme pikainen lounas, asettuminen tyylikkääseen hotellihuoneeseen ja pian olimmekin jo kansallispuiston porteilla nousemassa safarijeeppeihin. Tämä retki oli yksi etukäteen odottamistani kohokohdista, vaikka tiesin, ettei tämä vedä vertoja esimerkiksi kuuluisalle Kenian safarille. Safariauton kyydissä saimme ihastella aitoa luonnon monimuotoisuutta, postikorttimaisemia ja villieläimiä luonnollisessa ympäristössään. Näimme erityisesti norsuja, vesipuhveleita, krokotiilejä, riikinkukkoja ja paljon muitakin eksoottisesti kuvioituja lintulajeja. Meillä kävi hyvä tuuri, kun pariin otteeseen norsu päätti lähteä kävelemään juuri jeeppimme vierestä, joten tämä viimeistään viimeisteli onnistuneen safarielämyksen. 

Safari Resortiin palattuamme aurinko oli laskenut ja rankan päivän (sekä hieman huonosti nukutun edellisen yön) jälkeen olo oli kovin väsynyt. Pienen levon jälkeen kävimme virkistävällä iltauinnilla sekä menimme illalliselle. Otimme juhlavan päivän päätteeksi parit drinkit, vaikkakaan tässä hotellissa ei kuulunutkaan All Inclusivea. Nukkumaan mennessä tapojeni mukaan tarkistin vielä sähköpostini, johon oli tullut tieto siitä, että olin saanut yhden pitkäaikaisen tavoitteeni viimeistelyä vaille viralliseksi. Juuri ennen matkaa olin nimittäin tehnyt asuntokaupat ja nyt 1.3.2022 jää mieleeni päivänä, kun oli aika tehdä kaupoista sähköinen allekirjoitus. Katkeilevan netin johdosta se ei käynyt niin helposti kuin Suomessa, mutta upean päivän päätteeksi fiilis oli onnellinen kaiken tehdyn työn jälkeen. Tilanteen tekee hyvin koomiseksi se, että juuri samana päivänä huoltoasemalla pysähdyksellä olimme ystävieni kanssa ostamassa jäätelöä, mutta käteisen rahan tilanteemme oli edellispäivän tuktuk-ajelun myötä jo varsin heikko. ATM:stä ei saanut nostettua valuuttaa ja monessa paikassa Sri Lankalla kortti ei toimi. Tästä johtuen elimme lievästi vararikossa. Päivällä teki tiukkaa saada ostettua paikallisella valuutalla euron arvoiset jäätelöt, mutta illalla tuli tehtyä sähköiset asuntokaupat. 

Safari Uduwalawe Resort

Aamu valkeni hieman pilvisenä, mutta eilisen fiilikset paistoivat kirkkaana aurinkona lävitseni. Aamiaisen jälkeen matka jatkui, ja hyppäsimme jälleen busseihin. Reissun viimeinen päämäärä oli eteläinen Sri Lanka, jossa majoituskohteenamme oli loppuloman ajan Avani Bentota Resort (All Inclusive). Saimme kurssimatkaporukan kanssa yhteisen allasalueen ja kaikkien huoneet sijaitsevat tämän ympärillä. Isommat retket oli tämän reissun osalta tehty, mutta luvassa oli vielä snorklausreissu Hikkaduwan rannalle. Matkalla kuljimme pitkin samoja teitä, joiden alueet olivat kärsineet mittavat tuhot vuoden 2004 tsunamissa. Sri Lanka on tunnettu rautateistään ja kiskot kulkivat hyvin lähellä rantaviivaa. Matkaoppaan mukaan junan moottori oli Tapaninpäivän 2004 tsunamissa löytynyt 50 metriä sisämaasta. Yhteensä Sri Lankassa menehtyi noin 35000 ihmishenkeä. Nykyisin kouluissa on oppaan mukaan tällaisen katastrofin varalta jonkinlaisia tsunami evacuation paketteja. 

Avani Bentota Resort

Hikkaduwassa pääsi näkemään jättiläiskilpikonnia rantavedessä ja sain kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni snorklausta. Pienellä veneellä ajelimme hyvälle paikalle riuttaa ja ystäväni opastuksella uskaltauduin ihastelemaan mereneläviä pintaa syvemmältä. Pienillä leipäpaloilta saatiin kalat houkuteltua esille meren kirkkaaseen näyteikkunaan. Olin tästä uudesta lajivaltauksesta todella innoissani eikä se varmasti jää viimeiseksi kerrakseni laatuaan. 

Hikkaduwan jättiläiskilpikonna

Reissun viimeinen retki suuntautui Gallen linnoitukseen, joka oli rakennettu 1500-luvulla portugalilaisten toimesta meritaisteluita varten. Nykyään se toimii Unescon maailmanperintökohteena. Matkalla sinne pysähdyimme maustepuutarhassa, jossa myytiin paljon länsimaalaiselle ihmisille hieman hilpeyttäkin herättäviä tuotteita kuten kolesterolia laskevaa nestettä, luonnon diabetes-tabletteja ja potenssilääkeliuosta. Gallen linnoitus muistutti minusta ulkoisesti paljon Suomenlinnaa. Se oli kuin oma kaupunkinsa pikkukauppoineen ja ravintoloineen. Linnoituksella oli runsaasti omaa aikaa kierrellä matkamuistomyymälöissä ja lopuksi kokoonnuimme Sri Lankalaiselle kokkauskurssille. Siinä katseltiin, kun paikalliset kokit neuvoivat/demosivat kanacurryn valmistuksesta. Itämaiseen tapaan ruokaan kaadettiin paljon mausteita. Jonkin verran liikkui väärinkäsityksiä, että tämän demon jälkeen pitäisi valmistaa oma ateria, ihan kuin lääkisopinnoissa piti ensin katsoa toimenpide ja sen jälkeen tehdä se itse. Onneksi kuitenkin kovin tutuksi tulleet buffet-pöydät odottivat kulman takana ja kokkausharjoittelut jäivät koti-Suomeen. 

Spice Garden

Gallen linnoitus

Gallen majakka

Viimeiset lomapäivät kuluivat rennosti hotellialueella ja rannalla loikoillen sekä auringosta nauttien. Tämä matka toimi samalla opintoretkenä, sillä uskaltauduin kokeilemaan paljon uusia aktiviteetteja. Kokeilin ensi kertaa myös surffausta ottamalla surffaustunnin surffiopettajan johdolla. Hieman tutumpina liikuntamuotoina tykkäsin käydä lähes päivittäin hotellin kuntosalilla ja uida matkaa uima-altaassa. Kertaalleen järjestimme kurssimatkasitsit auringonlaskussa ja myös DJ rantabileiden muodossa tuntui ikimuistoiselta tavalta juhlia varpaat hiekkaan uppoutuneina. Illat usein huipentuivat pool parteihin sopivan bilemusiikin tahdittamana uima-altaan pyörteissä. Aina oli hauskaa! 

Sitsimaisemat

Beach party

Viimeisen illan kunniaksi hotellin henkilökunta oli järjestänyt läksiäisillallisen allasalueelle, jossa oli myös tanssiesityksiä. Pieni haikeus koitti tässä kohtaa kun takana oli niin uskomattoman hieno matka. En ole varmaan millään aiemmalla reissulla tuntenut itseni yhtä levänneeksi ja palautuneeksi kuin nyt kuuden vuoden aherruksen jälkeen Sri Lankan kurssimatkalla läheisten ystävien kanssa. Tämä reissu sisälsi iloa opintojen päättämisestä, paljon yhteisiä elämyksiä auringon alla sekä uusia lajikokeiluja, mutta ennen kaikkia toivon mukaan loppuelämän mittaisia ystävyyssuhteita. Vaikka lääkisopinnot on saatettu kunnialla päätökseen, kaikki on vasta alussa ja upeiden reissumuistojen voimin on kiva myös palata arkeen. Sri Lankan kurssimatka lukeutui TOP3-reissuihini ja voinkin sitä vahvasti matkakohteena suositella. Pitkään ei tarvitse odottaa seuraavaa yhteistä kurssitapahtumaa, sillä huhtikuun alussa koittavat kaiken kruunaavat valmistujaiset. 

Kiitos koko kurssimatkaporukalle huikeasta reissusta!

My day (24.1.2022)

Enää alle neljä viikkoa koulua jäljellä, joten se olisi lääkiksen viimeisen "My dayn" aika! Edellisestä onkin vierähtänyt jo useampi vuosi aikaa. Tästä ja tästä voit halutessasi lukea edelliset pari tähän sarjaan kuuluvaa postausta, jotka ovatkin niinkin kaukaa kuin preklinikka-ajalta. Itse ainakin jopa vähän hämmästyin, kuinka erilaista arki silloin oli verrattuna nykyiseen. En tullut näköjään myöskään kirjoittaneeksi ainoatakaan My day -postausta klinikkavuosilta. Kuvastaa ehkä sen ajanjakson hektisyyttä tai sitä, etten pitänyt sairaalassa kuvien ottamista soveliaana. Pidemmittä puheitta, tältä näytti päiväni kulku näin kuutoskurssilaisena opintojen loppumetreillä. 

Klo 6.18 herään minulle ominaiseen tapaan ennen herätyskellon äänimerkkiä. Päivä lähtee käyntiin 30:llä etunojapunnerruksella! Tämän jälkeen aamutoimet ja varsinaisen kuntopiirini kimppuun: lankutus, selkälihakset, käsipainot, vatsat ja kylkipidot. Aikaa tähän lihaskuntoharjoitteluun kuluu noin puolisen tuntia, jonka jälkeen keittelen kaikessa rauhassa aamukahvit ja valmistelen aamiaiseksi annospikapuuron. 

Klo 7.16 vilkaisen vanhoja sisätautien muistiinpanojani ja pohdin samalla, mistä aihealueesta voisin eniten saada hyötyä kertaamalla. Varsinaisesti en ole enää lukemalla lukenut koulujuttuja vaan lähinnä tarkistellut ja palautellut mieleen asioita muistin syövereistä. Tavallisesti näihin aikoihin olisin viimeistään jo lähtenyt koululle tai töihin, mutta etäopiskelusta johtuen otan mukavan asennon nojatuolista ja vietän rauhallista aamua kotosalla. Jaksoon kuuluu Moodlessa Tartuntatautien verkkotyöskentelyyn osallistuminen, joten lueskelen mielenkiintoisia keskusteluja infektiosairauksista ja mielessäni sovellan näitä omiin kokemuksiini vastaavanlaisista potilaista. Välillä ajaudun kuitenkin selailemaan sosiaalisen median sisältöjä. 

Klo 9.15 alkaa Teamsissa seminaari "Päätöksiä", jossa käydään kertauksenomaisesti päivystyksellisiä sisätautitapauksia. Valmistuminen -jakson seminaarit ovat mielestäni olleet laadukkaita ja opettavaisia. Tietopohjaa on jo ehtinyt laajasti karttua lääkisvuosien aikana, ja kaikki kliiniset jaksot käytynä palaset ovat alkaneet viimein loksahdella paikoilleen. Kuitenkin sisätautien ja kirurgian kliinisestä jaksosta on jo hieman aikaa kulunut eivätkä kaikki asiat ole ehkä enää tuoreessa muistissa. Asiat palautuvat onneksi helpommin mieleen, kun ne on jo aiemmin hyvin opetellut. Paljon riippuu myös siitä, millaisia potilaita tai haasteita on kohdannut itse työelämässä. Tässä seminaarissa käydään myös läpi sellaisia hankalia tilanteita, joissa omaiset vaativat laajalti hoitoa monisairaalle potilaalle, jolla jo hoidonrajauksia on tehty. 

Nyt valmistumisen kynnyksellä kun tietää, että kyseessä on viimeinen tilaisuus kysyä erikoislääkäriltä, on Teamsin chat-kenttä usein täyttynyt kysymyksistä. Tällä kertaa keskustelu ei käy yhtä vilkkaana kuin edellisviikon ortopedian "Roppa romuna" -seminaarissa. Monet kysymyksistä ovat koskeneet kurssilaisten kohtaamia omia potilaita työuran varrelta. On selvää, että lääkärin työssä silloin tällöin jotkut tapaukset jäävät mietityttämään. Tällöin usein pohtii, onko toiminut niissä oikein ja kuinka omaa toimintaa voisi jatkossa virheitä pelkäämättä kehittää. 

Klo 12.00 seminaari päättyy ja vartin tauon jälkeen ohjelma jatkuu simulaatiopäivien infolla. Yleensä opiskelupäivät ovat pidempiä, mutta tällä kertaa ohjelma päättyy jo puoli yhden maissa. Lounastauot olen usein hyödyntänyt lähtemällä lenkille, koska etäopiskelussa koen tarvitsevani välillä raitista ulkoilmaa. Päätän tälläkin kertaa lähteä ensin reippaalle kävelylle ennen ruuanlaittoa. Vakiovarusteisiin lenkillä kuuluvat langattomat kuulokkeet, joista kuuntelen mieleistäni musiikkia. 

Klo 13.50 lounaaksi valmistan pasta carbonaran, jonka jälkeen onkin ohjelmassa omatoimista tartuntatautien verkkotyöskentelyä, sähköpostien lukua ja blogin kirjoittamista. Vilkaisen huomisen etäpäivän ohjelmaa, aiheena on kuntoutusta käsittelevä seminaari sekä iltapäivällä luento lääkehoidosta. 

Klo 15.00 lähden kohti keskustaa Lääkärikeskus Finlaan iltavuoroon, työaika alkaa klo 16. Parin tunnin ajan hoidan työterveyden sairausvastaanottoa. Nämä lyhyet työvuorot kuluvat aina hyvin nopeasti. Mielelläni olisin jäänyt vähän pidemmäksi aikaa vastaanottoa pitämään kun vauhtiin hyvin pääsi. 

Klo 18.40 saavun kotiin, syön iltapalaa ja alan rentoutua television ääressä. Paluumatkalla poikkesin vielä hakemaan Zalandon paketin. Tästä mekosta olenkin haaveillut jo pitkään ja nyt se oli sopivasti alessa. Toivottavasti asulle nyt vaan tulisi käyttöä tulevalla kurssimatkalla tai ensi kesänä tenniskentällä! Voi kun uskaltaisin vieläkin enemmän miettiä asukokonaisuuksia matkalle. Aikaa siihen ainakin olisi, koska illat ovat nykyään varattuja rentoutumiselle ja palautumiselle päivän aktiviteeteista. 

Kaiken kaikkiaan olin ihan tyytyväinen tähän tuiki tavalliseen maanantaipäivään. Onnistuin sisällyttämään siihen sekä opiskelua, liikuntaa että työntekoa. Aina se ei ole mahdollista, mutta yritän opetella myös olemaan itseäni kohtaan armollinen. 

Kohti valmistumista

Tähän on tultu. Lääkiksen viimeinen eli Valmistuminen -jakso on hyvää vauhtia käynnissä. Klinikka-aika on jäänyt taakse ja nyt päivät täyttyvät etätoteutuksella järjestetyistä kertausluennoista ja seminaareista. Valmistumisjaksolla palataan keskeisimpiin aihekokonaisuuksiin eri erikoisaloilta, joten juurikaan uutta sisältöä ei enää tule vastaan. Tenttiä tällä jaksolla ei ole, mutta helmikuun aikana tulossa on vielä vuosikurssimme viimeinen lääkiksen karttuvan tiedon testi. Opetus muistuttaa hyvin paljon preklinikka-aikaa, mutta ilman tutoristuntoja ja tenttiviikkoa. Mieleen tulee kevyt laskettelu kohti oikeaa työelämää ja sen vaatimia velvollisuuksia. Nyt ovatkin meneillään viimeiset viikot kasvaa ja kehittyä kandista lääkäriksi. 

Tämän viimeisen jakson ohjelma on todella väljä ja viikossa opetusta on keskimäärin kolmena päivänä. Opiskelu ei juuri koskaan ole ollut sisällöllisesti näin helppoa ja kevyttä, vaikka etäluennot toisinaan tuntuvatkin varsin puuduttavilta kotoa käsin kuunneltuna. Tarkoituksena tiedekunnan puolesta on mahdollistaa se, että kaikki pääsevät valmistumaan ajallaan eikä rästejä (kuten syvärit tai valinnaiset opinnot) jää keneltäkään roikkumaan. Hieman harmaita hiuksia on aiheuttanut SISU:n henkilökohtainen opintosuunnitelma, joka lähes poikkeuksetta herjaa vielä tässä kohtaa sääntöjen vastaisuudesta. Kaikki suoritukset ovat kuitenkin minulla kasassa ja loppuajan saakin nauttia stressittömästi vähiin käyvistä, rennoista koulupäivistä. 

Opintojen puolesta asiat ovatkin varsin hyvällä mallilla ja valmistuminen lääkäriksi enää pientä silausta vaille. Tästä huolimatta olin hyvin harmissani, että koronatilanteen vuoksi jouduimme jakson toteuttamiseksi täysin Teamsin varaan. Alun perin lukujärjestyksen täyttivät läsnäololuennot Arvolla yhdessä kurssikavereiden kanssa. Etäopiskelusta minulla ei niin kovasti loppupeleissä ole kokemusta, koska klinikkaopetus järjestyi lähes entiseen tapaansa Taysissa. Tästä poikkeuksena ovat maanantaiseminaarit sekä PTH-jakso, jolloin terveyskeskusharjoitteluita huolimatta opetus tapahtui suurelta osin läppärin ruudun ääressä. Kuitenkaan en ole missään vaiheessa tästä opetustavasta oikein pitänyt. Pitkän kotona vietetyn etäpäivän jälkeen jokainen kehoni solu suorastaan huutaa ulos ulkoilmaan, joten estääkseni seinien kaatumista päälle, vedän kuulokkeet korviini ja lähdenkin mielelläni ulos lenkille. Samaten lihaskuntoharjotteiden tekeminen opiskelun ohessa tuntuu parantavan opiskelutehokkuuttani. Toimivaksi tavaksi olen todennut myös toisinaan lähteä Arvolle päiväksi luentoja seuraamaan. Onneksi yksi viikko jakson aikana on simulaatioita, jolloin pääsemme Arvolle ryhmäkohtaisesti ratkomaan toivon mukaan kiperiäkin potilashaasteita. 

Iloa päiviini tuovat liikunnan ohella myös satunnaiset työpäivät, jolloin parasta on päästä tekemään mieluisaa potilastyötä. Olen sopinut tekeväni yksittäisiä vuoroja terveyskeskustyötä niinä päivinä, kun opetusta ei koulun puolesta ole. Tammi-helmikuun ajan pyörii vielä vuosikurssini kandirinki, jossa teen joitakin vuoroja työterveyden sairausvastaanotolla. Nämä luovat hyvää rytmiä arkeen, kun luonnollisesti opiskelutapahtumiakaan ei harmillisesti pystytä järjestämään. Odotukset ovat yhä korkealla, että pääsisimme koulun päätyttyä helmikuussa lähtemään kurssimatkalle lämpimään kohteeseen. Kurssimatkan kohdetta en aio tässä kohtaa paljastaa, koska jos matka peruuntuu, on se minulle todennäköisesti entistä suurempi pettymys. 

Nyt on kuitenkin jäljellä enää noin viisi viikkoa koulua. Pitkä matka on kuljettu lääkistaivalta ja se alkaa olemaan siis jo loppusuoralla. Pian näitä aikoja tulee ikävä! Kiitos teille kaikille, jotka olette minun matkaani kohti unelmaa jo alusta lähtien seuranneet. Olen miettinyt, olisiko teistä kenties  halukkaita seuraamaan jatkossa nuoren lääkärin mietteitä lääkiksen jälkeen? Tietäisin, jatkanko jatkossakin tämän blogin päivitystä. Kiitos kommenteista :)

Klinikan viimeisiä

Syyslukukausi ja samalla klinikkaopinnot alkavat olemaan viimeistä silausta vaille valmiit. Onkologian kolme viikkoa kestänyt jakso tuli viikko sitten päätökseen ja se merkitsi myös sitä, että somaattiset lääketieteen alat on nyt ryhmäni osalta paketissa. Jäljellä on enää lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian osuudet ennen joululoman alkua. Jotkut kliiniset opettajat ovat viime aikoina puhuneet paljon siitä, että tässä vaiheessa on yleistä, että motivaatio esimerkiksi esitelmän valmistelemiseen tai tenttiin lukemiseen on jo saattanut kummasti laskea. Lääkisaika on kuitenkin kulunut niin valtavan nopeasti ja opiskeleminen on ollut minusta niin valtavan mielenkiintoista, etten ole itselläni huomannut juuri lainkaan piirteitä opiskeluväsymyksestä. 

Onkologian jaksolla sai kuulla hyvinkin surullisia kohtaloita, eikä huonojen uutisten kertomiselta potilaalle (erikoislääkärin toimesta) voinut välttyä. Opetushenkilöstö jaksoi silti aina empaattisen suhtautumisen ohella olla myös kandeille kovin opetusmyönteisiä. Seminaaripäivinä välittyi aito yhdessä tekemisen ilo opettaessamme toisille kandikavereille eri syöpätautien preventiosta, diagnostiikasta, hoitopolusta, hoitolinjoista ja seurannasta. Työnjako perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä kulki hyvin keskiössä koko jakson ajan. Vaikka onkologian klinikkajakso oli kaikilla tavoin opettavainen ja innostavakin, tuntui se varsin työläältä monien ennakkotehtävien ja PowerPoint -esitelmien tekemisen vuoksi. Tenttiä ei kuitenkaan tällä kertaa ollut, joten se kevensi työmäärää, kun jakson asiat kuulustellaan vasta integroidussa tentissä joulukuussa. 

Marraskuu on harmaudestaan huolimatta ollut yksi suosikkikuukausiani nyt syyslukukaudella, mistä on lähes täysin syyttäminen kaikkia hauskoja lääkistapahtumia ja -bileitä. Klinikkasitseillä yhdessä viitoskurssin kanssa saimme pitkän tauon jälkeen viimein sitsata vailla huolta huomisesta. Viikko myöhemmin fuksien E-bileissä meininki oli lähes katossa neonteemaisissa festaritunnelmissa, joissa meillä kuutoskurssilla oli omana teemana Game of Thrones. Seuraavalla viikolla olivatkin jo vuorossa TLK:n pikkujoulut, joissa sai nauttia mm. huikeasta livebändistä, pikkujouluvideosta ja viitoskurssin setien tanssista. Kaikissa tapahtumissa vain koki aina haikeuden, kun tiesi niiden olevan viimeinen laatuaan. 

Klinikkapäivät sairaalalla/Arvolla ja kivat oheistapahtumat ovat pitäneetkin kohtuullisen kiireisinä, mutta kuitenkin opiskelun laadusta tinkimättä. Ensimmäinen viikko lastenpsykiatrian jaksolla on sisältänyt pääasiassa teoriaa, mutta myös hyödyllisen simulaatio-opetuksen lasten kaltoinkohtelun kohtaamisesta. Ensi viikolla sitten kunnolla näemme lapsia joko osastolla tai poliklinikalla sijoituskohteestamme riippuen. Päivät TAYS:lla ja klinikassa uhkaavat käydä vähiin, mikä tuntuu haikealta, sillä klinikkaopiskelu on ollut niin keskeinen osa arkea viimeisten parin vuoden ajan. Pian on aika luopua niin tutuksi tulleesta lääketieteen opiskelijoiden omien pukkareiden pukukaapista, jotta seuraavat innokkaat neloskurssin kandit saavat tilaa aloittaa klinikkataivaltaan. Klinikkaan astuville haluankin toivottaa oppimisen iloa ja armollisuuttakin uusien haasteiden edessä, opiskelu tulee muuttumaan rankemmaksi, mutta samalla huomattavasti antoisammaksi!

Meneillään olevalla lastenpsykiatrian jaksolla on tulossa vielä suullinen tentti, mutta koko syksyn opiskelumäärän kattava integroitu tentti vaatii erityisesti aktiivista kertaamista. Tämä itsenäisyyspäivän jälkeinen kirjallinen kuulustelu on oikeastaan viimeinen kunnon tentti lääkiksessä, joten voiton puolella alkavat opinnot jo olemaan. Tammikuussa alkavalla Valmistuminen -jaksolla keskitytään lähinnä keskeisimpien asioiden kertaamiseen ja hienosäätöön luentojen, seminaarien ja simulaatioiden parissa. Sitä ennen joululomalla aion palata terveyskeskusvastaanottotyöhön viime kesän työpaikkaani, mutta luvassa on sen jälkeen kuitenkin parin viikon mittainen täysloma. Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille lukijoilleni!

Joogaa ja induktioita

Lokakuu osoittautui sen verran intensiiviseksi simulaatioiden ja pitkien klinikkapäivien vuoksi, etten ole ehtinyt ollenkaan blogia päivittämään. Juuri päättynyt anestesiologian kolmen viikon kliininen jakso opetti erityisesti kriittisesti sairaan potilaan hoitamista. Vakavasti sairailla ja peruselintoimintojen häiriöissä epävarmuus ja huoli potilaan tilasta voi lääkärilläkin olla suuri. Oleellista näissä tilanteissa on pysyä rauhallisena sekä toimia systemaattisesti, joihin tämä jakso antoi hyvin valmiuksia. Henkeä uhkaavia hätätilanteita ei yleislääkärin työssä päivittäin kohtaa, mutta silloin kun tällainen tilanne vastaan tulee, on kyettävä toimimaan oikeaoppisesti. 

Keskeisenä opetusmuotona viime viikkoina hallitsivat simulaatiot, jotka ovat olleet yksi mieleenpainuvimpia oppimiskokemuksia oikeastaan koko lääkiksen aikana. Simulaatioiden tarkemmasta sisällöstä ei valitettavasti ole lupa puhua ulkopuolisille, jotta tulevilla simulaatiokävijöillä olisi yhtäläinen valmius kohdata toisinaan haastaviakin, todellisuuteen rinnastettavissa olevia potilastapauksia. Tämän vuoksi se, mitä tapahtuu simulaatiotiloissa, jää simulaatiotiloihin. Kaiken kaikkiaan niissä kuitenkin korostui yhteistyö, diagnostinen prosessi, Akuuttihoito-oppaan hyödyntäminen hoidon valinnassa ja hyvin tärkeänä osana myös konsultointi. Varsinkin lääkärin roolissa tunsi eläytyvänsä simulaatiohetkeen kuin oikeaan potilaaseen, vaikka vuoteella makoilikin puhuva tai tajunnaltaan alentunut nukke. 

Anestesiologian jakso alkoi siis simulaatio- ja teoriaviikolla, jossa harjoittelimme pääasiassa peruselintoimintojen häiriöistä kärsivän potilaan hoitamista. Jokainen pääsi vuorollaan toimimaan lääkärinä, joka oli samalla halutuin, mutta myös tietyllä tapaa pelätyinkin rooli. Lääkäriin luonnollisesti kaikki katseet kääntyivät kun selvitimme tiimin kanssa, mikä juuri tätä potilasta vaivasi ja miksi. Simulaatio on onneksi turvallinen ympäristö harjoitella vakavasti sairaan tai muun hätätilapotilaan hoitamista. Aina kaikki ei mene kuin oppikirjoissa, mutta virheistä oppii eikä ainakaan tee samaa mokaa uudestaan oikean potilaan kanssa. Simulaatioiden jälkeen keskustelimme tapauksesta, sen herättämistä tunteista ja annoimme rakentavaa palautetta. Aika moni klinikkaryhmästämme oli yhtä mieltä siitä, että anen jakson ensimmäinen viikko oli yksi parhaista viikoista koko lääkiksen aikana. 

Vastapainona simulaatioille ja luentotyyppisille teoriaopetuksille otimme tavaksi harrastaa päivittäin ohjatusti joogaa. Kuulostaa varmasti erikoiselta, että joogasimme yhdessä klinikkaryhmän kesken koulupäivän aikana, mutta tällä oli yllättävän positiivinen vaikutus oppimiskykyyn. Jooga ja tietyt rentoutusharjoitukset sopivat oikein hyvin juuri anestesiologian jaksolle. Tällä alalla saattaa tulla vastaan hyvinkin vakavia ja vaikeita tapauksia, joissa täytyy pystyä säilyttämään toimintakyky ja looginen päätöksenteko mahdollisesta sisäisestä paniikista huolimatta. Viimeisenä anen jakson päivänä juuri ennen tenttiä itse asiassa oikein toivoimme joogatuokiota. 

Seuraavat kaksi viikkoa jaksosta vietimme TAYS:ssa eri leikkaussaleissa anestesiologien työhön tutustumassa. En ole itse kovin kiinnostunut anestesiologiasta, joten leikkuripäivät tuntuivat toisinaan varsin pitkiltä. Oli silti kiva päästä osallistumaan ilmatien hallintaan, maskiventilointiin, kanyylin laittoon ja muihin pieniin toimenpiteisiin. Iso osa ajasta oli kuitenkin odottelua, ja tämän ajan yritin käyttää hyödyksi lukemalla tenttiin. Anestesiologit tunnetusti juovat varsin paljon kahvia, joten pelin hengessä myös oma kahvinkulutukseni kasvoi anen jakson aikana. 

Tällä viikolla järjestettiin myös pitkän tauon jälkeen kaikille vuosikursseille yhtenäinen Karttuvan tiedon testi, joka itse asiassa ensi kertaa toteutettiin muidenkin lääkiksien kanssa yhteistyössä. Testissä oli 178 monivalintakysymystä, joissa jokaisessa oli yksi eniten oikea vastaus ja vääristä vastauksista sai miinuspisteitä. Olen aina yrittänyt testissä parhaani, mutta tällä kertaa ylimmän vuosikurssin edustajana halusin todella tietää osaamistasoni ja kehityskulun. Reilu ennätysparannus ilahdutti, mutta useaan kysymykseen auttoi ennen kaikkea työkokemus preklinikan ulkoa opittuun tietoon verrattuna. Mielenkiintoista olisi tietää, tullaanko vuosikurssikohtaisia tuloksia vertaamaan myös eri tiedekuntien kesken. 

Kliinisistä jaksoista on enää edessä onkologia sekä lasten- ja nuorisopsykiatria, joten lääkis on jo kohta kääntymässä loppusuoralle. Joululoman jälkeen onkin sitten jäljellä viimeinen silaus eli Valmistuminen -jakso, jossa kerrataan tärkeimpiä kokonaisuuksia ja valmistaudutaan lääkiksen jälkeiseen elämään. Sitä ennen kuitenkin marraskuu tuo tullessaan onkologian kliinisen jakson lisäksi kauan odottamiani lääkistapahtumia, jotka tuovat valoa pimeyteen. Hauskaa Halloweenia kaikille!

Korvataudeilta simulaatioihin

Syksyn toinen jakso korva-, nenä- ja kurkkutaudit (KNK) tuli tänään päätökseensä. KNK oli heti neurologian jälkeen eniten odottamani klinikkajakso. Nyt neljän klinikkaviikon aikana pääsi ennen kaikkea ahkerasti harjoittelemaan potilaiden tutkimista, seuraamaan päivystysvastaanottoa sekä käväisemään leikkurissa. Näiden lisäksi iltapäivisin usein oli teoriaopetuksia, joita kevensivät silloin tällöin hauskat Kahoot-visailut. Jakso oli kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen, ja kesätyökokemusten tarjoamien ennakkotietojen päälle oli kiva päästä täydentämään osaamista. 

KNK on hyvin toimenpidevaltainen erikoisala, jossa hoidetaan mm. akuutteja ja kroonisia korvan/nielun/ylähengitysteiden infektioita, huimausta, pään ja kaulan alueen kasvaimia/traumoja sekä kuulon alenemaa. Toimenkuva on monipuolinen, ja lähtökohtaisesti kyseessä on kirurginen ala. Varsinkin KNK-päivystystä seurattuani tämä toimenpidevaltaisuus kävi hyvin nopeasti ilmi lähes jokaisen potilaan kohdalla. Maksillaaripunktion tekemisen tai nielupaiseen avaamisen kynnys ainakin jonkin verran alenee, kun on nähnyt kyseisen toimenpiteen tehtävän opintojen aikana. 

Tärkeimpänä oppimistavoitteena jaksolla on varmasti KNK-statuksen oikeaoppinen suoritus. Vielä viime kesänä termit rhinoskopia posterior (Rhp) tai laryngoskopia indirecta (Lar. ind.) eivät olisi sanoneet minulle mitään enkä niitä olisi osannut suorittaa. Nyt näitä peilitutkimuksia opetuspolilla ja kurssikavereilla treenattuani uskallan jatkossa ryhtyä tuumasta toimeen. Osalla ihmisistä on kuitenkin varsin herkkä nielurefleksi, minkä vuoksi peilitutkimusten teko ei aina tahdo joko lainkaan onnistua tai luotettavaa silmäystä ei ennätä kohteista saamaan. Säännölliset toistot ja harjoittelu ovat tässäkin asiassa avain onnistumiseen. Otsalampun kanssa työskentely vapauttaa kätevästi kädet muuhun tutkimiseen. Se myös tekee lääkäristä pätevämmän vaikutelman kuin tavanomainen korvalamppu yleislääkärin kädessä.

Keskeisenä oppimismuotona KNK:lla toimi jo mainitsemani opetuspoliklinikat, joissa perusperiaate on sama kuin muillakin kliinisillä jaksoilla. Jokainen kandi siis ottaa itsenäisesti vastaan potilaan, tutkii hänet ja esittelee löydöksensä muulle ryhmälle sekä kliiniselle opettajalle. Tämän jälkeen potilas tulee vielä uudelleen vastaanotolle erikoislääkärin tutkittavaksi ja jatkosuunnitelman tekemiseksi. Lopuksi kandi sanelee käyntitekstin ja tarvittaessa laatii röntgen-/muut lähetteet. KNK:lla opetuspoli toimi erityisen hyvin, sillä potilaita näki mukavan paljon ja sai itse sopivasti haastetta ja osallisuutta potilaiden hoitoon. Ainakin tonsillektomian käytännön asiat ja toipumisvaiheen selittäminen potilaalle kävi varsin vaivattomasti, kun on leikkauksesta itse omakohtaista kokemusta. 

Se mistä erityisen paljon pidin tällä jaksolla oli se, että etäpäiviä oli hyvin vähän. Lähes joka aamu sai iloita siitä, että pääsee TAYS:iin näkemään potilaita ja usein myös itse heitä tutkimaan. Kertaalleen jaksolla oli myös tutustuminen korvaleikkuriin, jossa pääsin opetusmyönteisen kirurgin toimesta avustamaan itsekin tuumorin poistossa. Jakson aikana opiskelimme niin ikään foniatriaa, audiologiaa sekä yleislääkäritasoisesti suu- ja leukasairauksia. Yhtenä aamupäivänä olimme tutustumassa suu- ja leukasairauksien poliin, jossa vastassa oli erikoistuva hammaslääkäri potilainaan hyvin pitkälle suuhun painottuvista vaivoista kärsiviä. Yleissivistävää oli päästä ottamaan tuntumaa alalta, joka on aika lailla lääketieteen ja hammaslääketieteen rajapintaa. 

Vaikka klinikkapäivät kuluivat lähes yksinomaa intoa täynnä ja rennolla asenteella, oli KNK-jakso joka tapauksessa kohtalaisen vaativa. Jakson läpäistäkseen on todella täytynyt omaksua jakson oppimistavoitteet. Tärkeimpien korva-nenä-kurkkusairauksien diagnostiikka ja hoito sekä lähettämisindikaatiot erikoissairaanhoitoon tuleekin hallita hyvin. Heti jakson ensimmäisenä päivänä vastassa oli aika hankala propedeuttinen monivalintatentti, joka testasi yksityiskohtaista tietoa anatomiasta, fysiologiasta ja histologiasta. Lääkiksen aikana en ole toistaiseksi joutunut mitään uusimaan, mutta tämän alkutentin osalta jännitin lopputulosta viimeiseen asti. Pitkäjänteisestä valmistautumisesta huolimatta tentti osasi silti yllättää ja kiireessä piti pitää pää kylmänä huolimattomuusvirheiden varalta. Hyväksytyn suorituksen jälkeen sai huokaista helpotuksesta, kunnes vuorossa oli jakson päättävä potilastentti. Siinä kaikki pääsivät ensin itsenäisesti tutkimaan potilaan ja tämän jälkeen näyttämään takarhinoskopian ja epäsuoran laryngoskopian suorituksen korvaproffan valvovien silmien alla. Tästäkin koko ryhmä suoriutui kunnialla, ja KNK-kurssi oli siten kiitettävästi taputeltu. 

Lokakuu tuo tullessaan anestesiologian kliinisen jakson, mutta sitä ennen on ensi viikolla edessä simulaatiot Taitokeskuksessa. Näistä en osaa vielä sen enempää kertoa, koska simulaatioiden sisältö on osin myös salattua tietoa. Pienryhmissä on kuitenkin tarkoitus ratkoa yleislääketieteellisiä/sisätautisia sekä lastentautien potilastapauksia. Loppusyksystä opinnoissa on jäljellä enää onkologian sekä lasten- ja nuorisopsykiatrian klinikkajaksot. Vähiin siis käy!