Eka viikko lääkiksessä

Nyt ovat lääketieteen opinnot omalta osaltani pyörähtäneet käyntiin ja kaikin puolin upeita hetkiä on ensimmäinen viikko pitänyt sisällään. Opinnot saivat juhlallisen tuntuisen alun kun me uudet fuksit kävelimme ensimmäisenä koulupäivänä toisen vuosikurssin muodostaman kunniakujan läpi. Olin tähän osannut jo ennalta varautua, mutta hienolta se tuntui kun meidät otettiin näin avosylin vastaan uuteen kouluumme. Kurssikavereihin tutustuminen alkoi lähes saman tien, kun ihastelimme uusia moderneja opetustiloja vastavalmistuneessa yliopistorakennuksessa.

Avajaisbileiden ennakkolippu

Ensimmäisenä päivänä oli tervetuloluentoja ja kampukseen tutustumista hupitutor-ryhmissä. Aluksi tuntui, että oli hieman pyörällä päästään kaikesta tiedon määrästä. Onneksi on vähitellen harjaantunut uusiin käytäntöihin ja luentosalit sekä muut opetustilat löytyvät jo kohtuullisen pienellä etsimisellä. Koulupäivän jälkeen ehti nopeasti piipahtaa kotona, ennen kuin illalla keräännyimme Tampereen lääketieteen opiskelijoiden kerhotiloihin Amos-klubille. Ilta oli enemmän kuin hauska ja se lisäsi mielestäni kurssimme yhteenkuuluvuuden tunnetta. Toisen vuosikurssin hupitutorit olivat järjestäneet kivaa yhdessä tekemistä ja ohjelmaa, joissa tarvittiin myös ryhmässä toimimisen taitoja. Itse tykkäsin eniten anatomiavisasta, jossa ryhmittäin tuli sijoittaa annettu latinankielinen rakenne oikeaan kohtaan kehoa. Hassua, että kesällä värittelin uuteen anatomian värityskirjaani ensimmäisiä lihaksia ja osasinkin heti laittaa m. sternocleidomastoideuksen oikeaan paikkaan. Ei mennyt kesävärittely siis ollenkaan hukkaan! Illan päätteeksi vuorossa oli osallistujamäärältään ennätyksen rikkonut Tampere-talo-maraton, joka kokemuksena varmasti yhdisti siinä mukana olleita.

Toinen päivä kului lähes samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinenkin luentoja ja esittelyitä kuunnellen. Näiden lisäksi pidimme ensimmäisen tutoristuntomme. Omassa ryhmässäni kommunikaatio ja ajatustenvaihto toimi heti alusta lähtien hyvin, ja opetusmetodina käyttämämme PBL (problem based learning) vaikuttaa todella tehokkaalta ja kiinnostavalta. Johdantojaksolla kuitenkin vasta tutustumme tähän menettelyyn ja tavoitteena meillä on oppia kuinka opiskellaan ja hankitaan tietoa.

Toisen opiskelupäivän iltana oli ohjelmassa jo ensimmäiset bileet, joita ennen etkoilimme hupitutoriemme luona. Ilta oli todella mukava ja bileet hyvin järjestetyt. Lähdin kuitenkin näistä avajaisbileistä aiemmin pois, sillä me fuksit varustauduimme jo seuraavan aamun toogabilelippujen jonotukseen. Aamuyön tunnit kuluivatkin vuosikurssimme keskuudessa koulun ulko-oven eteen leiriytyen. Ilo oli ylimmillään kun viimein yön valvomisen jälkeen sain nimeni ilmoittautuneiden listaan. Väsymys vähäsen painoi, mutta seuraavana päivänä odottavat toogabileet piristivät kaikkia lipun saaneita. Pakollisen seminaarin jälkeen loppupäivä kuluikin lepäillen kotona ja voimia keräten seuraaviin päiviin. Uskon, että lippujen jonotus lisäsi vuosikurssimme yhteishenkeä ja monet sitä jo vertasivat tuleviin päivystyksiin - harjoitusta tuokin tulevaan ammattiin.


Etkoilta kuvattua. Itsekin kuljen polkua tupsulakista valkotakkiin

Seuraavana päivänä hyvin nukutun yön jälkeen oli ohjelmassa mielenkiintoinen seminaari, jossa oli mukava keskustella yhdessä ryhmissä lääkärin ammattikuvasta. Iltapäivän luennon jälkeen katseet käännettiin illan toogabileisiin ja niihin valmistautumiseen. Olin jo kesällä käynyt ostamassa naamiaisliikkeestä asuun sopivan laakeriseppeleen ja olin kaivanut kaapista vanhat gladiaattorini. Hakaneuloja olin keräillyt pitkin kesää kilpailuista saamistani kilpailunumeroista. Toogaan pukeutuminen etkoilla oli oma haasteensa eikä se näin ensikertalaiselle käynyt ihan hetkessä, mutta onneksi hupitutorimme auttoivat. Juhlapaikalle siirtyäksemme meidän tuli ensin kävellä keskustan läpi, ja oli hauska katsella vastaantulevien ihmisten ilmeitä! Toivottavasti heillä oli yhtä hauskaa kuin meillä oli. Lopun matkasta kuljimme tilausbussien mukana bilepaikalle, jossa jo sangriasammiot odottivat katetun ruokapöydän kera. Pian poseerasimme vuosikurssimme yhteiskuvassa, jonka jälkeen alkoivatkin aivan huikeat bileet. En ole koskaan ennen ollut vastaavanlaisissa, tunnelma oli niin katossa ja ohjelma aivan mieletöntä! Toogabileet olivat ehdottomasti yksi viikon kohokohdista.



Kohta mennään!

Matkalla toogabileisiin

Viikon viimeisenä opiskelupäivänä tutorryhmälläni oli kirjaston esittely ja tiedonhankintaa, mikä oli varsin kevyt ryhmätyöopetus. Tämän jälkeen alkoi viikonloppu, joka keskittyi univelkojen poistamiseen, urheiluun ja ensimmäisten tutoristuntojen oppimistavoitteiden perehtymiseen. Ensimmäinen opiskeluviikko oli hyvin ohjelmantäyteinen, enkä ehtinyt käydä treeneissä ennen perjantaita. Olen kuitenkin todella tyytyväinen siihen, että osallistuin kaikkeen järjestettyyn toimintaan ja olen päässyt tutustumaan niin mukaviin ihmisiin, joita lääkiksessä tapaa. Oma lukunsa on se yhteishenki, joka meillä koulussa vallitsee. Heti ensimmäisinä päivinä vahvistui tunne, että tänne minä kuulun!

Ikimuistoinen. Jännittävä. Vauhdikas. Eeppinen. Listaa voisi jatkaa miltei loputtomiin, mutta yksinkertaisesti tätä oli ensimmäinen viikko lääkiksessä!

Koulun alun mietteitä

Kesä on edennyt siihen pisteeseen, että päässäni pyörii mitä moninaisempia ajatuksia tulevasta opiskelusta. Vieläkin minusta tuntuu epäuskoiselta, että olen päässyt opiskelemaan minua kaikista eniten kiinnostavaa alaa eli lääketiedettä. Huomenna se alkaa, josta olen niin pitkään haaveillut. Huomenna alkaa lääkis!

Päällimmäisenä tunteena koen suurta intoa sekä motivaatiota oppia uutta ja päästä itse tekemään toimenpiteitä. Odotan valtavasti paneutumista ihmiskehon fysiologiaan ja anatomiaan, kliinisten taitojen harjoittelua ja myöhemmin potilaiden kohtaamista. Koskaan ei ole ennen kesä tuntunut yhtä pitkältä kuin se nyt oli.

Opintojen alku kiistatta jännittää minua vähän. Tämä kuitenkin kuuluu asiaan, enkä siis ole tämän asian kanssa yksin. Olen jo päässyt tutustumaan osaan tulevista kurssikavereistani hupitutortoiminnan kautta, ja kaikki nämä ovat vaikuttaneet innokkailta ja odottavilta. Koulu on helpompi aloittaa kun tietää, että pääsee mukavassa porukassa sitä käymään. Minä ja kurssikaverimme emme luultavasti vielä osaa edes odottaa, mitä kaikkea hienoa tulemme yhdessä tekemään ja kokemaan opintojemme aikana.

Vaikka yliopisto-opiskelu minulle onkin jo tekniikan opinnoissani tullut tutuksi, on lääkis uskoakseni aivan oma maailmansa. Opiskelu on pitkälti valmiin lukujärjestyksen noudattavaa, koulumaista tyyliä, jossa itsenäisen opiskelun määrä on tärkeässä roolissa. Tiedonhankinta ja avainasioiden erottelu vähemmän merkittävästä tulee aiempaan opiskeluuni verrattuna korostumaan. Uskon ja toivon, että tulen tottumaan uusiin opiskelumetodeihin ja löytämään itselleni sopivimman tavan omaksua uutta tietoa. Lääketieteessä tiedon määrä on kuitenkin niin valtava, ettei kaikkea tätä voi kukaan täydellisesti hallita.

Olen nyt kääntämässä uutta korttia elämässäni, joka eräänä kauniina päivänä johtaa laillistettuna lääkärinä toimimiseen. Minun tulee opintojeni aikana ennen kaikkea kasvattaa vastuunkantokykyä, parantaa ongelmanratkaisutaitoja sekä oppia potilas-lääkäri-vuorovaikutustaitoja ja kollegiaalisuutta. Edellytyksenä on tietenkin vankka teoriapohja sekä rutinoituneet käytännön taidot. Opiskelu ja tuleva lääkärin työ tulee olemaan vaativaa ja raskasta, minkä vuoksi minun tulee jo alusta lähtien asennoitua kohtaamiini haasteisiin kunnioittavasti. Kaikkea en tule ihan hetkessä oppimaan, mutta oikealla asenteella, apua kysymällä ja riittävällä määrällä harjoitusta tulen varmasti selviämään. Tästä lääkäriksi kasvamisessa on varmaankin pohjimmiltaan kyse. Olen kuitenkin aivan varma, että tulen ottamaan ensimmäisestä vuodesta eli fuksivuodesta kaiken irti. Huomisesta lähtien alan elämään unelmaani!

SM-kisat sytyttävät

Vietin aivan huikean viikonlopun Lappeenrannassa nuorten SM-kilpailuissa. Tästä kaupungista on itse asiassa peräisin paras urheilumuistoni, sillä voitin 19-sarjassa tähän asti ainoan henkilökohtaisen suomenmestaruuteni pituushypyssä ylittäen ensi kertaa kuuden metrin rajan. Minulla olikin vain voitettavaa palatessani uudelleen samaiselle Kimpisen urheilukentälle. Kukaan ei tulisi viemään tuota onnellisinta urheiluhetkeä minulta pois, ja saisin vielä kerran mahdollisuuden mitellä kilpakumppanieni kanssa nuorten sarjoissa.

Kisan jälkeen hymyilytti

Automatka Lappeenrantaan sujui mukavasti IFA:a (Ihmisen fysiologia ja anatomia) lueskellen. Toistaiseksi luen sitä vain mielenkiinnosta, sillä vielä kahden viikon ajan voin vain lomailla ennen opintojen alkua. Pieni lomalukeminen kuitenkin kääntää ajatukseni pois jännittävistä kisoista ja uuden oppiminen tuo minulle aina iloa.

Selkeälukuinen ja havainnollistava IFA

Kävin kisaa edeltävänä päivänä varmistamassa osallistumiseni pituuteen ja 100 m:lle. Palauttaessani varmistuslomaketta hämmennyin virkailijoiden käyttämästä murteesta, vaikka olisihan siihen etukäteen pitänyt varautua. Ajoimme tämän jälkeen Imatralle majoitukseen, koska Lappeenrannan majoitustilanne oli näin myöhäisheränneelle täyttynyt. Ainakin pääsin tutustumaan minulle aivan uuteen kaupunkiin, ja loppupäivä tuntuikin pieneltä kesälomamatkalta.

Onhan tuo murre aika hellyyttävää...

Kisa-aamuna sääennustukset olivat osuneet oikeaan, sillä sade ammensi muuten kivanoloista Imatran keskustan näkymää. Siinä vaiheessa minuun iski pieni epätoivo siitä, että tuleeko päivän kisoista yhtään mitään. Olosuhteet ovat kuitenkin kisoissa samat kaikille, ja ajattelin sään vaikuttavan yhtä lailla muiden kilpailijoidenkin tulostasoon. Lappeenrantaan saavuttua sade jo onneksi hieman hellitti. Ennen kisaa luotin siihen, että olen treenannut kesän aikana laadukkaasti ja haluan vain näyttää itselleni mihin pystyn. Edellisenä viikonloppuna voittamani Tampereen Keskustorin pituuskisa kauden parhaalla tuloksellani 595 loi myös uskoa omaan hyppytasooni ja ominaisuuksiin. En kuitenkaan spekuloinut etukäteen mahdollista sijoittumistani. Sen sijaan päätin vain hypätä ensin kisan ja katsoa sitten mihin suoritukseni riittää.

Kilpailu alkoi miltei sateettomassa säässä päivän ensimmäisenä lajina. Ensimmäinen hyppy meni yliastutuksi, muttei se ollut teknisesti kovin onnistunutkaan. Ennen toista hyppyä muistelin kolmen vuoden takaista mestaruushyppyäni, joka tuli toisella hypyllä ensimmäisen lipsahtaessa yliastutuksi. Vaikka tiesin, että tässä kisassa ei ollut mahdollisuuksia tämän toistamiseen, panostin kuitenkin seuraavassa yrityksessä entistä kovemmin. Toista hyppykierrosta ikävästi vaivasi jälleen alkanut sade, ja ehdin jo ajatella, että tähänkö tämä kisa kaatui. Kuitenkin askel osui aivan nappiin ja tunsin, kuinka tasapainoisesti hyppy lähti ilmojen teille. Tulostaululle tuli tulos 588 ja olinkin hyvin tyytyväinen! Tällä hypyllä varmasti pääsisin jatkokierroksille, ja henkinen voitto oli minulle onnistua sadesäässä.

Pituushypyn ilmalentoa Lappeenrannan Kimpisellä N22 SM-kilpailuissa

Kolmannella kierroksella sade jo loppui, mutta reilusti yliastutun hyppyni juoksin vain läpi enkä tehnyt alastuloa. Huomasin jo ponnistusvaiheessa, että hyppyasento ei ollut oikea. Kolmen kierroksen jälkeen käännettäessä hyppyjärjestystä, pohdin omaa tilannettani. Olin kolmantena, ja pääasiallisia omaa sijoitustani uhkaavia hyppääjiä ei ollut kuin yksi. Jännitin tämän kilpakumppanini hyppyjä kovasti, sillä tiesin hänen onnistuessaan pystyvän minut ohittamaan. Oma neljäs ja viiden hyppyni eivät onnistuneet niin kuin olisin toivonut, mutta yritin silti loppuun asti. Viimeisellä hypylläni olin jo varmistanut pronssisen mitalini ja sain vapautuneesti vielä kerran koittaa parantaa noteeraustani. Aivan siihen en yltänyt 584 kantaneella hypylläni, mutta valtava hymy levisi kasvoilleni kun iloitsin kotiin vietävää palkintoani. Olin todella onnellinen menestyksestäni ja annoin sen näkyä.

Pituuskisan jälkeen kävin vielä "jäähdyttelemässä" sadan metrin alkuerissä, joka kuitenkin johti ensimmäisenä karsiutumiseen välieristä. Lähtö hieman epäonnistui kun askeleeni hieman petti ja muutenkaan juoksu ei tullut ihan loppuun asti. Tuloksena oli jo hieman väsyneillä jaloilla 12,66 ja sadasosalla tippumiseen välieristä. Tämä ei kuitenkaan harmittanut minua juuri ollenkaan, sillä en olisi enää jaksanut välierissä yhtä kovaa painella. Oli kuitenkin mukava tunne kun rataesittelyssä kuuluttaja mainitsi juuri voittaneeni SM-pronssia pituushypystä. Enää ei tarvinnut muuta kuin nauttia juoksemisesta, jonka toteutin kilpailun jokaisen metrin aikana.

Sain ulkoradan juostavakseni nopealla Kimpisen mondolla

Juoksun jälkeen koitti päivän tunteikkain suoritus, palkintojenjako. SM-tasolla nämä hetket ovat olleet niitä kaikista eniten tavoiteltuja. Tuuletin palkintopallilla varmasti yhtä kovasti kuin kolme vuotta sitten korkeimmalla korokkeella. Mielessä kävi kaikki ne hetket, kun olen harkinnut urheilun lopettamista vaivojen ja epäonnistumisten jälkeen. Ajattelin myös niitä hetkiä keväällä kun treenit piti ajoittaa siten, että varmasti ehtisin parhaimmalla tavalla lukemaan pääsykokeisiin. Silloin en voinut kuvitellakaan juhlivani N22-sarjan SM-mitalia. Tämä oli palkinto kaikesta siitä yrityksestä ja antautumisesta, mitä olen urheilun eteen tehnyt.

Aivan huikea fiilis! Tätä hetkeä varten on tarvinnut tehdä paljon töitä

Viimeiset nuorten SM-kilpailuni eivät olisi voineet päättyä paremmin. Aina ovat nuorten SM-kilpailut olleet minun kauden päätähtäimenäni siitä asti, kuin niihin 14-vuotiaasta on voinut osallistua. Niitä varten on hiottu kuntoa, herkistelty ja kevennetty harjoittelua, jotta kropasta saisi tositilanteessa kaiken irti. Ne ovat tarjonneet niin ilon hetkiä, karvasta pettymystä kuin uusia ennätyksiäkin, sekä lukuisia mitalituuletuksia. Tähän 22-sarjan SM-pronssiin olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä se osoitti minulle, että pystyn lähes mihin vain kunhan vain tarpeeksi luotan itseeni.

Haaveista totta, Florida Osa 2: Orlando

Siitä on vierähtänyt kaksi vuotta, kun tuoreena ylioppilaana matkustin ensimmäistä kertaa "The Sunshine State" Floridaan. Matkakohteeksi valikoitui teemapuistoistaan kuuluisa Orlando, jossa ei varmasti tekeminen ja näkeminen lopu keneltäkään kesken. Muistan odottaneeni matkaa kuin kuuta nousevaa, ja voin edelleen pitää sitä parhaimpana tähän asti kokemistani reissuista.

Orlandon tunnetuin nähtävyys ja huvipuisto Walt Disney World kuului omasta mielestäni matkan huippuhetkiin. Tässä maailman suurimmassa teemapuistossa ehdimme kuitenkin vain sen alkuperäisimpään puistoon, Magic Kingdomiin. Tämä ei haitannut, sillä huvipuistoon astuessani en voinut peitellä äimistystäni ja ihailuani. Joka puolella näkyi niin lapsia kuin aikuisiakin hymy huulilla! Heti sisäänpääsyporteilta astuttua avautui näkymä Main Street USA:lta valtavaan Prinsessa Ruususen linnaan. Puisto jakautui useaan teemaan kuten Adventurelandiin, Tomorrowlandiin ja Frontierlandiin. Koska nähtävää oli paljon, tuli hieman valikoida tärkeimpiä kohteita puiston alueella. Jonot laitteisiin olivat todella pitkiä, joten pääpaino huvipuistovierailussamme keskittyi sen kiertämiseen ja tunnelmasta nauttimiseen. Iloa ja onnellisuutta pursuva Disney World oli ehdottomasti nimensä veroinen käyntikohde!

Main Street USA Disney Worldissa

"Where Dreams Come True" -Walt Disney

Disney-hahmot esittäytyivät paraatissa

Orlandon näyttävistä huvipuistoista kävimme myös Universal Studios ja Universal Island of Adventure-teemapuistoissa, jotka kuuluivat Universal Orlando Resortiin. Ne olivat upeita, ja huvipuistolaitteiltaan tarjosivat monenlaisia tuntemuksia jännityksestä vauhdin hurmaan sekä jonkin verran kipristelyä vatsan pohjassa. Universal Studiosissa pääsi lisäksi katselemaan 5D-show:ta, seuraamaan LIVE Pelkokerrointa, kuvauttamaan itsensä tuttujen elokuvahahmojen kanssa sekä olemaan mukana leikkimielisen elokuvan teossa. Näitä kaikkia yhdistää yksi kuvaus, todella hauskaa!

Universal Studiosin edessä valmiina seikkailuun

Universal Island of Adventure-puistossa ehdoton yleisövillitys on Harry Potter-maa, joka eläytyy mahtavasti elokuvan kulisseihin. Siellä astellessa tuntuu, kuin olisi itse kutsuttu Tylypahkaan opiskelemaan. Itse valtavassa kallioon rakennetussa Tylypahka-linnassa on omasta mielestäni tämän huvipuiston hienoin ja näyttävin laiteajelu efekteineen simuloidun elokuvan keskellä. Entisenä Potter-fanina olin aivan haltioissani koko tämän teemapuiston vierailun ajan.

Hogwarts School of Witchcraft and Wizardry

Take me to Hogwarts, please!

Island of Adventuren Harry Potter-maan taikuudesta selvittyäni uskaltauduin "The Incredible Hulk"-vuoristorataan. Viimeisetkin rippeet taioista ja noituudesta oli kuitenkin tämän hurjan laitteen jälkeen poissa. Laitteella oli nimittäin niin suuri kiihtyvyys, että minulta meinasi ihan taju lähteä...

Pahamainen Hulk, joka sai jopa veden nousemaan ohikulkiessaan...

Indeed

Huvipuistojen vastapainoksi ajoimme yhtenä päivänä vuokra-autollamme Kennedy Space Centeriin, josta edelleen laukaistaan avaruussukkuloita avaruuteen. Heti porteilla hiljennyimme kuuntelemaan Yhdysvaltain kansallislaulua, jonka aikana kaikki toiminta avaruuskeskuksen alueella pysähtyi. Kennedy Space Center oli tällaiselle avaruudesta kiinnostuneelle henkilölle juuri oikea paikka, sillä kohteen oppaat kertoivat kaikkea mahdollista planeetoista luotaimiin. Katsoimme myös kolmiulotteisen show:n avaruuden taivaankappaleista ja niiden liikkeistä. Sisäänpääsyhintaan kuului bussiajelu Apollo 8:n laukaisualueella ja avaruusalusten kokoamisrakennuksella. Ajeluun kuului lisäksi vierailu Saturn V Centerissä, jonka katosta roikkuu suurin avaruudessa käynyt raketti. Siellä sai myös koskettaa aitoa kuukiveä, joka kaikesta hehkutuksesta huolimatta tuntui varsin tavalliselta kiveltä. Hienointa avaruuskeskuksen vierailussa oli kuitenkin lähes aidon tuntuinen avaruusaluksen laukaisusimulaatio. Itse eläydyin niin paljon, että noustessani laitteesta odotin jo näkeväni Maapallon ihan avaruudesta käsin... Päivä oli kaiken hienoutensa lisäksi todella opettavainen!

Kennedy Space Center Visitor Complex

Elokuvistakin tuttu avaruusalusten kokoamisrakennus

Matkakertomuksestani voi saada käsityksen, että en uhrannut ollenkaan aikaa treenaamiseen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä kävin Clermontin treenikeskuksella harjoittelemassa muutaman kerran loman aikana. Clermont on myös Suomen pikajuoksumaajoukkueen käyttämä harjoittelukeskus, jossa puitteet olivat hyvässä kunnossa. Sinne päästäkseen tuli jo ennen matkaa olla yhteydessä treenikeskuksen vastuuhenkilöihin, sillä muuten ei olisi ollut aidatulle kentälle mitään asiaa. Paperihommien jälkeen pääsinkin harjoittelemaan kuumalle urheilukentälle, jossa koin onnistumisen elämyksiä tehdessäni telineistä lähtöä, askelmerkkijuoksuja ja täyden vauhdin pituushyppyä. Juoksuni tuntui kulkevan kuin unelma ja hypyt kantoivat alkukesään nähden hienosti. Olo oli melkein kuin ammattilaisurheilijalla treenatessani sillä kentällä, jolla tiesin harjoitelleen myös maailman huippuja.



Lämmittelyä ennen pituustekniikkatreeniä

Orlandon matkallamme oli hyvin tärkeää suunnitella päiväohjelma tarkkaan, jotta loman lopussa ei jäänyt mitään olennaista nähtävyyttä näkemättä. Treenin teinkin aina heti aamulla, jotta päivällä ja illalla ehti esimerkiksi shoppailemaan tai hotellimme uima-altaalle aurinkoa palvomaan. Aamutreenissä oli myös se hyvä puoli, että ei ollut vielä ihan niin kuuma. Clermontin urheilukenttä sijaitsi ikään kuin montussa, jossa liioittelematta oli todella kuuma! Onneksi treenin jälkeen usein pääsi vilvoittelemaan ilmastoituun ostoskeskukseen tai Outletiin. Ostoksia teinkin halvan hintatason innoittamana paljon. Kotiin tuomiseksi tarttuikin tuliaisia muun muassa Tommy Hilfigeriltä, GUESS:iltä, Victoria`s Secret Outlet Storesta, Abercrombielta ja Hollisterilta. 

Treeni tehty Clermontissa

Kohta pärskähtää!

Vaikka Orlandon matkastani on jo yli kaksi vuotta aikaa, muistan osan kokemistani hetkistä edelleen kuin eilisen päivän. Teemapuistot, avaruuskeskus ja ostosmahdollisuudet tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Orlandon matkani on vieläkin minulla reissujen TOP5-listan kärjessä, ja rima on asetettu todella korkealle tuleville matkoilleni. Vaatii todella hienoa unelmamatkaa, jotta se päihittäisi edellä kuvatun, onnellisista hetkistä ja unelmien täyttymisistä kootun kokonaisuuden.

Haaveista totta, Florida Osa 1: Miami

Yksi pitkäaikaisista matkailu-unelmistani toteutui tänä kesänä, kun matkustin kesäkuussa Miami Beachille Yhdysvaltoihin. Auringonpaisteestaan ja lämmöstään tunnettu Florida oli minulle kuitenkin ennestään tuttu, sillä olin kaksi vuotta aiemmin tähän astisen elämäni parhaimmalla matkalla Orlandossa. USA ei suotta ole lempimatkakohteeni, sillä voisin matkustaa sinne aina uudelleen ja uudelleen.

Reilun viikon mittainen loma piti sisällään nähtävyyksiä, treenaamista, auringonottoa ja shoppailua. Päivät olivat täynnä ohjelmaa kuten ohjattuja retkiä, omatoimista tekemistä sekä rentoutumista. Nämä kaikki voi sijoittaa yhden kategorian alle, seikkailun. Paljon oli nähtävää ja koettavaa, ja olenkin poiminut tähän postaukseen kiistatta matkani suosikkikohteet.

Art Decoa Miamin South Beachillä

 

Matkan ehdoton helmi oli päiväreissu USA:n mantereen eteläisimpään kärkeen Key Westiin. Bussimatka taittui mukavasti luontoa ihastellen, kun sinne päästäkseen on ylitettävä yli 40 siltaa. On todettava, että Key West ylitti kyllä kaikki odotukseni kauneudellaan ja ilmapiirillään! Suuntasimme ensimmäiseksi eteläisimmän kohdan "tynnyrille", josta oli vain 90 mailin matka Kuubaan, eli lyhyempi kuin Miamiin. Useat matkailijat kuvauttivat itsensä muistoksi maamerkin kohdalla, johon sai jonottaa todella pitkään.

Key Westissä kiertelimme rennoin opastuksin varustetuilla minijunilla (näitä kutsuttiin nimellä trolley), jotka toimivat hop on-hop off -periaatteella. Näimme kuuluisan saarella asuneen Ernest Hemingwayn talon, ihastelimme upeita asuintaloja, kävelimme viehättävillä kaduilla ja maistoimme Florida Keys -saarilta peräisin olevaa Key Lime pietä. Key Westillä olisi ollut tarjota vielä paljon enemmän, mutta valitettavasti jo liian pian meidän piti lähteä takaisin Miami Beachille retkibussillamme. Key Westiä voin lämmöllä muistella vielä pitkään, sillä niin valloittavan ihana paikka se oli!




Key Westin päänähtävyys

Näillä Key Westin kaduilla olisin voinut kierrellä loputtomiin

Koska yleisurheilijoiden kilpailukausi ajoittuu kesälle, oli minunkin etsittävä Miami Beachillä jokin urheilukenttä, jolla treenata loman aikana. Jo koti-Suomesta löysin Googlen avustuksella lähistöltä Flamingo Parkin. Perillä osoittautui, että se olikin lähellä hotelliamme, joten mikäs sen parempaa. Olen aina nauttinut treenata helteellä ja lämpö hellii lihaksiani. Parhaimmat tuloksetkin teen aina lämpimissä olosuhteissa, sillä tällöin saan itsestäni aina parhaiten irti. Kahden Floridan matkan kokemuksella olen hyvin vakuuttunut siitä, että juoksu ei ole tuntunut koskaan yhtä terävältä kuin siellä. Pituushyppypaikkaa ei valitettavasti kentällä ollut, mutta siihen olin osannut varautua. Treenit olivatkin sisällöltään pitkälti nopeustreenejä, loikkia ja palauttavia vetoja. Floridassa treenaamisesta oli jopa kokonaisuudessaan hyötyä, sillä Suomeen palatessani olin "herkistynyt" eli kisakuntoni oli parantunut.

Kyllä kelpasi treenata täällä!

Alkupäivien rentoja rullauksia

 

Miamista puhuttaessa monilla tulee usein mieleen Ocean Drive, jolla useita elokuviakin on kuvattu. Tämä rannan lähellä sijaitseva katu edusti Art Deco -tyylisuuntaa ja sen varrella kiertelivät muun muassa hienot urheiluautot. Ocean Drive kuuluu ehdottomasti Miami Beachin "to go"-listalle, koska sillä kadulla riittää näkemistä moneen makuun.

Pakollinen Ocean Drive-kuva

Miamissa silmä lepäsi kaiken edellisen lisäksi myös pilvenpiirtäjissä, hienoissa luksusveneissä ja veneretkellä näkemissämme julkkisten miljoonien dollareiden arvoisissa huviloissa. Yhtenä päivänä lähdimme julkisilla kulkuneuvoilla etsimään Seaquariumia, joka vihdoin monen mutkan jälkeen löytyi. Tämä meriakvaario oli täynnä eksoottisia eläimiä ja katselimme jokaisen puiston tarjoaman show:n. Seaquarium oli ehkä enemmin tarkoitettu lapsille, mutta soveltui myös aikuisille viihdyttävyydellään.




Downtown Miamissa käväisimme Hard Rock Cafessa

The Killer Whale meriakvaariossa



 

Miamin ulkopuolella oli vielä muitakin mainitsemisen arvoisia paikkoja, joista Everglades National Park oli yksi niistä. Ennalta varaamamme Safari-retki oli jännittävä, ja vetäjämme huumorintaju vetosi varmasti kaikkiin osallistujiin. Tällä retkellä siis kuljettiin eräänlaisella veneellä ympäri kansallispuiston rämealuetta, ja samalla bongailtiin alligaattoreita. Veneajelun jälkeen näimme vielä alligaattoriesityksen ja pääsin pitämään elävää vauva-alligaattoria käsissä. Tämä oli minulle ainutlaatuinen kokemus, jonka tulen varmasti muistamaan vielä pitkään.

Hello alligator



 

Shoppailun ystäville USA on mainio paikka, sillä ostoskeskuksia ja outlet-myymälöitä on laidasta laitaan. Ennen matkaa tehdyn taustatyön jälkeen valitsimme ostoskeitaaksemme valtavan Sawgrass Mills:n, joka sijaitsi Miamin ulkopuolella. Täytyy myöntää, että itse en ole niin suuri shoppailufriikki kuin voisi olla, mutta USA:n ostosmahdollisuudet sytyttävät minutkin. Näissä ostosparatiiseissa ihan eksyy, mutta ne ovat hyvin varustellut tarjoten jokaiselle jotakin. Samaa voisi sanoa myös Miamista matkakohteena, joka ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Minulla oli loman lopussa tunne, että tänne Miamiin vielä joskus palaan. Miamissa on jotain maagista, ja mielelläni matkustaisin sinne vielä uudelleen selvittämään lisää tästä huippukohteesta.

 





Ready for shopping

Kalevan kisat ja urheilupohdiskelua

Tähän viikonloppuun kuului urheilua ja kotimaan matkailua kauniissa Suomen kesässä. Reissun pääkohteena olivat Kalevan kisat Oulussa, jotka omalta osaltani jäivät kuitenkin vaan pituuden karsintaan. Pitkä ajomatka kisoihin sai minut miettimään suhtautumistani yleisurheiluharrastukseeni. Miksi urheilen? Miksi jatkan epäonnistuneiden kisojen jälkeen kilpaurheilua, vaikka se useimmiten ottaa enemmän kuin antaa.

Niukasti yliastuttu karsintahyppy Oulun Kalevan kisoissa

Ensiksi on mainittava, että urheilen ja kilpailen pohjimmiltaan itselleni. Urheilu on minulle keino kääntää ajatuksia pois muista asioista kuten opiskelusta. Sen avulla voin lievittää silloin tällöin ilmenevää stressiä ja pysyä hyvässä kunnossa. Tiedän, että useat omanikäiseni tytöt käyvät usein salilla ja ohjatuissa jumpissa, mutta minä olen valinnut harrastuksekseni kilpaurheilun. Tällä tavoin pystyn haastamaan itseni, ja urheilu tarjoaa minulle myös elämänsisältöä. Innostavaa kilpailuissa on lisäksi se, että ei voi tietää, milloin hyppy onnistuu teknisesti kantaen pitkälle. Jokainen kilpailuhyppy on mahdollisuus lunastaa omat odotukset ja todistaa kykynsä.

Vaikka en tavoittele enää niin suuria urheilun saralla, tykkään olla osana suuria urheilutapahtumia kuten Kalevan kisoja. Urheilu on minulle oma maailmansa, jossa saan keskittää ajatukseni vuosien saatossa opittuihin tarkkoihin liikeratoihin. Osa oman lajini motorisista liikeradoista on minulla selkäytimessä, enkä haluaisi, että opitut taitoni ihan vielä valuisivat hukkaan. Tämä kaikki saa minut jatkamaan harjoittelua ja kilpailemista. Kilpaurheilu ei kuitenkaan kestä loputtoman pitkään, sillä myöhemmin ikä sanelee jokaisen urheilijan uralle lopun.

Palatakseni Kalevan kisoihin, nautin kilpailuiden tunnelmasta ja kaikista pienistä asioista, joita menestyneimmät urheilijat eivät välttämättä edes huomaa. Pidin jo esimerkiksi siitä, että sain olla urheilijan roolissa mukana yleisurheilun SM-kilpailuiden suurta urheilujuhlaa. Oli mukavaa astella kentälle ison yleisön keskelle ja vilkuttaa urheilijaesittelyssä lähes täydelle katsomolle.



Urheilijaesittely Raatin stadionin screenillä

Hypyt eivät lentäneet tällä kertaa niin pitkälle, kuin olisin toivonut, mutta sijoitukseeni olin ihan tyytyväinen (karsinnan 12.). Loppupäivän sainkin paistatella päivää auringossa katsellen muiden urheilijoiden suorituksia ja edesottamuksia. Tällä reissulla opin, että pitää osata nauttia niistä pienistäkin iloista, joita elämän varrella tulee vastaan.

Poseeraus kisamaskotin kanssa kisan jäljeen

 

Taipaleeni lääkikseen

Lääkärin ammatti on ollut minulla haaveena jo lapsuudesta asti. Lukiossa kävin kaikki pääsykokeeseen tarvittavat fysiikan, kemian ja biologian kurssit. Koska olin jo lukioaikana päättänyt lääkikseen hakea, halusin kirjoittaa myös nämä aineet yo-kirjoituksissa. Biologian ja kemian yo-kokeet sujuivat hyvin, mutta fysiikan arvosana kertoi osaamisesta jotain aivan muuta. Koin silloin, että ei minusta olisi koskaan lääkikseen pääsemään, sinnehän vaaditaan puhdas ällärivi…

Abivuonna osallistuin pitkälle valmennuskurssille odotuksissani parantaa luonnontieteellistä ymmärrystä. Fysiikan omaksuminen tuotti edelleen päänvaivaa, joten tein päätöksen vaihtaa hakukohteeksi hammaslääkiksen. Uskottelin itselleni, että sinne haluan, vaikka tosiasiassa vaihdoin hakukohteen alempien pisterajojen takia.

Luin ahkerasti koko hakukevään (olen aina ollut tunnollinen opiskelija) ja kevään 2014 kokeen jälkeen jäi hyvä fiilis. Tulosten saavuttua pettymys oli järkyttävän suuri, sillä olin jäänyt 12. varasijalle Turun hampaalle. Itsetuntoni koki valtavan kolauksen tajutessani, kuinka kauaksi olin jäänyt yleisten lääkiksien rajoista. Otin kuitenkin vastaan opiskelupaikan Tampereen teknilliseltä yliopistolta materiaalitekniikalta, johon olin yo-todistuksella päässyt.

Syksyllä alkoivatkin nämä insinööriopinnot, mutta jo opintojen alkuvaiheessa koin, ettei ala ole minua varten. Tiesin osallistuvani seuraavana keväänä jälleen valintakokeisiin. Lukemiset aloitin syyskuun lopulla, ja yliopistolla luin mm. insinöörifysiikkaa ja laajaa kemiaa. Keväällä kevensin lukujärjestystäni, jotta aikaa pääsykokeisiin valmistautumiselle jäisi. Kävin myös saman valmennuskurssin, joka kuitenkin tuntui keskittyvän liikaa perusasioihin. Tällä hakukerralla panostin edellistä enemmän laskemiseen. Painotin kuitenkin turhan paljon laskujen määrää kuin laatua ja syvällistä ymmärrystä. Hakukevät oli todella raskas ja vedin itseni aivan piippuun. Saatoin tehdä jopa 12-tuntisia opiskelupäiviä, sillä halusin lukea enemmän kuin kukaan muu. Tämä toi uskoa, että toisella hakukerralla sisään mennään.

Hain uudelleen Turun hampaalle, koska tiesin taitotasoni uupuvan vielä ”oikean” lääkiksen tasosta. Ennen pääsykoetta oloni oli luottavainen, enkä juuri jännittänyt. Tiesinhän, kuinka paljon olin päntännyt ja laskenut kuluvana vuonna. Vuoden 2015 pääsykoe meni osaltani todella huonosti, ja poistuin kokeesta itkien kuin vesiputous. Tänä vuonna en takuulla pääsisi sisään, olin hyvin musertunut. Osallistuin sinä keväänä vielä Tampereen teknillisen yliopiston pääsykokeisiin tarkoituksenani vaihtaa biotekniikkaan, mikäli en hampaalle pääsisi. Tulosten julkistamisen jälkeen pettymys oli valtava: olin jäänyt 2. varasijalle Turun hampaalla. Sitä itkun ja epäonnen määrää ei ole mukava muistella. Laadin kokeesta oikaisupyynnön, koska ajattelin, että sillä olisi vielä pienikin toivon kipinä. Eihän se tietenkään mihinkään johtanut. Pääsy biotekniikkaan ei lohduttanut sen pettymyksen keskellä.

Syksyllä alkoivatkin biotekniikan opinnot tutussa koulussa. Jo alusta asti oli selvää, että pääsykokeessa jälleen keväällä istutaan. Sinä syksynä koin ensimmäistä kertaa itseluottamusta. Olin päässyt opiskelemaan suosittua alaa, jonne on myös kohtuullisen vaikea päästä. Tulevat ensikertalaiskiintiöt latistivat kuitenkin mieltäni, mutta pysyin silti positiivisena ja uskoin omaan tekemiseeni. Koko vuoden kävin pääsykokeita hyödyntäviä kursseja kuten biokemiaa, solubiologiaa, molekyylibiologiaa ja ihmisen fysiikkaa. Lääkikseen valmentautumisen aloitin marraskuun alussa. Yliopiston tenteistä raavin pienellä panostuksella vitosia, ja näin itsessäni lahjakkuuden, sellaisen, jota en ennen ollut kokenut.

Ohjenuora asuntoni seinällä

Syksyllä tein päätöksen hakea hampaan sijasta yleiselle. Halu päästä lääkikseen oli kasvanut uusille asteille, ja tahdoin päästä yrittämään hakua unelma-ammattiini. Vaikka edellisenä keväänä jäin hampaalla rannalle, olisivat raakapisteeni riittäneet muihin hammaslääkiksiin ja eläinlääkikseen. Tämä jos mikä antoi minulle toivoa. Olin siis periaatteessa yltänyt jo hammaslääkiksen ja eläinlääkiksen edellyttämälle tasolle. Enää olisi yllettävä sille kaikkein korkeimmalle eli yleiseen lääkikseen.

Be greater than average

 

Kolmas hakukevät sujui aiempia paremmin. En osallistunut enää valmennuskurssille, sillä en kokenut saavani sellaisesta enää irti. Kaiken lisäksi se olisi vienyt aikaa omaehtoiselta lukemiseltani. Tänä keväänä myös muutin pääsykokeeseen valmistautumista merkittävästi. Painotin laadukasta tekemistä ja varoin väsyttämästä aivojani liikaa. Asetin itselleni päiväkohtaisen rajan (6 h), jota en saanut ylittää. Lopun päivästä annoinkin itselleni luvan rentoutua urheilutreeneissä tai televisiota katsellen. Oppimista tapahtui.

Jatkoin tällä hyväksi katsomallani tavalla enkä välittänyt muista hakijoista. Laatu ja tehokkuus olivat avainsanoja, ja lisäksi panostin fysiikan syvällisempään ymmärtämiseen. Laskin soveltavia tehtäviä uudelleen ja uudelleen. En antanut minkään tehtävän jäävän ymmärtämättä vaan kävin kaikkia läpi kunnes varmasti ymmärsin ne. Tämä oli luultavasti paras anti ja avain menestymiseen.

Hakuaika koitti ja edessäni oli vaikea valinta: Tampereen lääkis vai Kuopion lääkis? Pitkien harkintojen jälkeen valitsin itselleni kaikkein mieluisimman, Tampereen. Luotin itseeni ja jaksoin raskaan hakukevään sen voimalla, että olen hakenut unelmieni opiskelupaikkaan. Loppukeväänä vielä kevensin tahtia ja pidin huolen, että aivoni saivat tarpeeksi lepoa. Kun pääsykoe häämötti, koin olevani valmis.

Usein kuullaan sanottavan, että opiskelupaikkaan pääsee, jos vain tekee tarpeeksi töitä ja haluaa tarpeeksi. Minä halusin! Uskottelin itselleni, että laadukkaasti opiskelemalla ja sillä tahdolla, mikä minulla oli, voin onnistua. Pääsykoe jännitti kovasti, mutta saatua luvan aloittaa olin innoissani. Oli kivaa päästä näyttämään oma osaaminen. Koetta tehdessäni olin flow-tilassa. Aikaa tarkistamiseen jäi ja kokeen päätyttyä päällimmäinen tunne oli hyvä. Siitä alkoikin kesälomani ja päätin unohtaa kokonaan kokeen.

Tulosten julkistamispäivänä olin todella hermostunut. Kun sain tietää tulosten tulleen, kirjauduin opintopolkuun ja siellä se ihana teksti odotti: opiskelupaikka myönnetty! En voinut uskoa silmiäni, luulin sen olleen virhe. Miten minä muka olisin voinut päästä? Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla.

Kolmas kerta toden sanoi, ja edellisenä vuonna rajalle jääminen olikin onnenpotku. Jos viime vuonna olisin hampaalle päässyt, tuskin olisin enää yleiselle päätynyt. Tätä minä kutsun kohtaloksi.