Mun Tampere

"Tampere on Suomen suosituin opiskelukaupunki. Lähes 40000 opiskelijaa tuovat kaupunkiin elämää, energiaa ja intoa. Tampereella on neljä korkeakoulua: Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK), Tampereen teknillinen yliopisto (TTY), Tampereen yliopisto (TaY) ja Poliisiammattikorkeakoulu (POLAMK)."

Näin kirjoitti Taloustutkimus korkeakouluimagosta vuoden 2017 tutkimuksessa. Itselleni Tampere merkitsee kuitenkin ennen kaikkea kotia. Se on paikka, jossa olen syntynyt ja käynyt koulua. Paikka, jossa asuu läheisiä, sukulaisia ja lähes kaikki ystäväni. Paikka, jossa opiskelen rakastamaani alaa, käyn töissä ja harrastan. Paikka, jossa lähes jokaiseen kadunkulmaan liittyy jokin muisto.

Kun minulta toivottiin postausta Tampereesta opiskelukaupunkina, totesin sen aika pian lähes mahdottomaksi tehtäväksi. En oikein osaa kuvailla, minkälainen Tampere on opiskelijan näkökulmasta, koska minulla ei ole lainkaan vertailupohjaa muihin kaupunkeihin. Muualta päin Suomea tulevilta opiskelukavereilta olen kuullut Tampereella opiskelusta lähes pelkkää positiivista.

Tampere kaupunkina on sopivan kompakti, tarpeeksi iso, mutta kuitenkin sen verran pieni, että kaupunginosien välillä pääsee liikkumaan mukavasti julkisilla, pyörällä, kävellen tai autolla. Kulkuyhteydet ovatkin hyvät paikasta toiseen, kun kaupunkiliikenteen bussit kuljettavat riittävän tiheillä aikatauluilla ja ratikkaa parhaillaan rakennetaan tuomaan uusia yhteyksiä kaupunkiin.

Tampereella on (ainakin omasta mielestäni) kaunis luonto ja hyvät ulkoilumaastot. Varsinkin kesäisin Tampere on täynnä nähtävää ja koettavaa, mutta kauniin kaupungin leiman se täyttää ympäri vuoden. Vaikka Suomessa on lukuisia kauniita kesäkaupunkeja, on Tampere sitä myös talvellakin. Sijainniltaan Tampere on myös varsin mainiolla paikalla, sillä täältä on lyhyt etäisyys lähes kaikkialle Suomeen.

Tampere-talon Muumi-museo avattiin kesäkuussa

Tampereelta löytää kaikki tarvittavat palvelut, harrasteet ja virkistäytymismahdollisuudet. Tämä kattaa myös laajan ravintolatarjonnan mm. etnisillä ravintoloilla, brunssi- ja sushipaikoilla. Kivoja, kohtuuhintaisia asuntoja löytää opiskelija-asuntosäätiöiltä. Opiskelijakaupunkina Tampere tarjoaa myös vilkkaan opiskelijaelämän, parhaat bileet ja lukuvuosien aikana monia ikimuistoisia tapahtumia.

Lääkiskaupunkina Tampere eroaa jonkin verran muiden kaupunkien lääkiksistä opiskeluohjelmansa suhteen. Meillä käytössä on PBL-opiskelu eli problem based learning, jossa neljänä ensimmäisenä vuotena opiskellaan tutorryhmissä ongelmalähtöisen oppimisen kautta. Luentoja meillä on jonkin verran vähemmän kuin muissa Suomen lääkiksissä. Kurssien sijaan meillä opiskellaan jaksoissa, joissa tiettyyn opintokokonaisuuteen on koottu kaikki siihen liittyvä asiasisältö. Tämä helpottaa mielestäni kokonaisuuksien hahmottamisessa ja opiskeltavat asiat on paremmin rajattavissa. Preklinikka kestää Tampereella vähän kauemmin kuin muualla, mutta jo sen aikana pääsee tekemään ja harjoittelemaan taitoja, joita toisaalla opetetaan vasta klinikassa. Muista kaupungeista en tiedä, mutta Tampereella on omasta mielestäni todella aktiivinen ainejärjestö, kannustava ja tsemppaava ilmapiiri vuosikurssien kesken sekä loistavat opetushenkilöt. En itse osaisi kuvitella opiskelevani lääketiedettä missään muualla kuin täällä Tampereella.

Koen, että Tampere on minulle ikään kuin tunnetila, se ihana fiilis, joka tulee kotikaupungin lämpimästä syleilystä ja rajattomien tekemismahdollisuuksien kohottamasta sykkeestä. Oli se sitten kutkuttava jännityksen tunne vatsanpohjassa ennen astumista Särkänniemen uutuuslaitteeseen, höyryävä mustamakkara-annos Tammelan torilla, hyvin onnistunut pituustekniikkatreeni Ratinan mondolla tai Pirkkahallissa, ensimmäinen puraisu tuoksuvaan munkkirinkilään Pyynikin näkötornin munkkikahvilassa, Tornihotellin Moro Sky Barissa siemaus kuohuvaa auringon laskiessa horisontin taakse tai Minetti-jäätelökioskin kauden uutuusmaun pähkinänougatin lipaisu kielen päällä rankan työpäivän jälkeen. Tampere muistuttaa minua niin elävästi myös vapunpäivänä 2015 kokemastani teekkarikasteesta eli kylmästä kylvystä raikkaaseen Tammerkoskeen, ensiaskeleistani ensimmäiseen omaan asuntooni Hervannassa, Tandem-benji-hypystäni TTY:n pihassa syksyllä 2015 (ei koskaan enää!) ja ensimmäisestä lääkispäivästäni 22.8.2016 kävellessäni kohti Arvoa. Tampere on itselleni se tärkein ja rakkain kaupunki, joka ei lähde minusta. Mun koti on täällä!

Onnea tulevat kollegat!

Haluan onnitella lämpimästi kaikkia opiskelupaikan saaneita ja erityisesti uusia lääkiksen fukseja! Sisäänpääsy on yksi elämän tähtihetki, josta kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Teille fukseille on tulossa aivan huikea fuksivuosi, johon suosittelen jo nyt suhtautumaan avoimesti ja intoa puhkuen. Rankka pääsykoekevät on takana ja huvittavaa kyllä, sen voi nyt unohtaa, sillä kaikki suotyypit, sähkömagnetismin kaavat ja tasapainolaskut ovat nyt taakse jäänyttä elämää. Vaikka lääkiksessä paljon opiskellaan, on varsinkin ensimmäisenä vuonna runsaasti aikaa oheistoimintaankin. Mitään yhtä raskasta kuin pääsykoelukeminen oli ei enää tule vastaan.

Näinä aikoina monien elämä voi kokea suuren mullistuksen, toisella paikkakunnalla voi puhaltaa uudet tuulet tai tuleva vuosi voi ahdistaa, pelottaa tai parhaimmassa tapauksessa tiedossa on unohtumaton seikkailu. Pääsykoetulosten saapuminen ratkaisee niin monen hakijan elämän suunnan vähintään seuraavan vuoden ajaksi. Onkin aiheellista kokea niin iloa, hilpeyttä, epäuskoa, surua, pettymystä, riittämättömyyttä kuin ahdistustakin, kaikkia tunteita maan ja taivaan välillä.

Jos tällä kertaa ei opiskelupaikan suhteen tärpännyt, kannattaa nostaa pää pystyyn ja keksiä mukavaa tekemistä kesälle, jotta saisi ajatukset muualle harmituksesta. Missään nimessä ei pidä luovuttaa vaan sopivan levon ja voimien keruun jälkeen palata entistä motivoituneempana ja taistelutahtoisempana tavoittelemaan sitä, mistä eniten haaveilee. Näin itsekin tein, kaksi kertaa kun ensin piti rämpiä ja nousta sieltä syvästä suosta ennen kuin kolmannella yrittämällä kaikki se suru ja pettymys kääntyi lopulta suureksi voitoksi. Sitä paremmalta se onnistuminen lopulta tuntui kun muisti niiden menneiden vuosien suuret pettymykset. Aloittaessa lääkiksen iällä tai hakukerroilla ei enää ole väliä, koska kaikki ovat samalla viivalla lääketieteen opintoihin siirtyessä.

Monella sisään päässeellä on varmaankin tällä hetkellä mielessä, mitä jo nyt kesällä voisi tehdä ennen opintojen alkua. Oma ohjeeni on, että kannattaa ottaa ihan rennosti ja nauttia kesästä tehden asioita, joita ei pääsykoelukujen aikana ehtinyt. Lukemista ei tarvitse aloittaa kesällä, mutta jos sattuu olemaan yhtä kiinnostunut opettelemaan ihmiskehon rakenteiden latinankielisiä nimiä kuin itse viime kesänä olin niin antaa mennä! Syksyllä sitä pääsee kuitenkin ihan uuteen opiskelun maailmaan ja viettämään lukuisia tunteja kirjojen ääressä. Sen takia on hyvä hengähtää, jotta varmasti jaksaa läpi koko tapahtumarikkaan opiskeluvuoden.

Kesällä ei tarvitse vielä tähän kirjaan koskea :) 

Vielä kerran suuret onnittelut uusille lääketieteen opiskelijoille, valtava työ on saanut arvoisensa päätöksen ja sitä on syytä nyt iloita ja juhlia. En itsekään malta odottaa syksyä ja uusien kasvojen näkemistä, opiskelijaelämää ja uusien asioiden oppimista. Mutta sitä ennen nautitaan kesästä!

Kesäkuun kuulumisia

Ajatella, kuinka aika onkin näin kulunut, sillä nyt on jo juhannusviikko. Vaikkei minulle mitään erikoista ole kesän alettua tapahtunutkaan, ajattelin kuitenkin välttää blogini liian pitkän hiljaiselon ja kertoilla vähän kuulumisiani.

Päivät kuluvat minulla pääasiassa töiden merkeissä tamperelaisen lääkärikeskuksen vastaanottovirkailijana. Työ tuntui aluksi monimutkaiselta, mutta ystävällisten ja auttavaisten työkavereiden avulla se on alkanut paremmin sujumaan. Eniten otan ilmoittautumisia vastaan ja laskutan lääkärikäynneistä, mutta toisinaan saan tehdä myös silmänpaine- ja taittovoimamittauksia.

Working selfie

Vapaa-ajalla olen yrittänyt treenata ja joihinkin kisoihinkin olen osallistunut. Siinä on kuitenkin omat haasteensa, koska työtä tehdään useassa vuorossa ja kyllä se toki väsyttääkin. Tämä on johtanut siihen, että treeniteho ei ole ollut paras mahdollinen enkä aina ole jaksanut edes urheilukentälle lähteä. Töiden ja urheilun yhteensovittamisessa pyrin siihen, että olen armollinen oman jaksamiseni kanssa ja säilytän sopivan tasapainon töiden ja urheilun välillä.

Olen kesän aikana myös ahkeroinut syväritutkimuksen parissa ja kirjallisuuskatsaus rupeaakin olemaan jo aika hyvällä mallilla. Syksyllä on tarkoitus kerätä aineisto lähettämällä kyselylomakkeet tutkittaville ja sen jälkeen alkaakin analysointi- ja pohdintavaihe. Työtä näissä syväreissä vielä riittää paljon, mutta tästä on hyvä jatkaa.

Heinäkuulta minulla on iloista odotettavaa, koska pääsen vihdoinkin ensimmäistä kertaa Ruisrockiin! Festarit mielestäni kuuluvat kesään ja Ruissiin olen jo useampana vuonna halunnut. Joka vuosi olen vähän kateellisena somessa katsonut muiden kuvia tapahtumasta, jossa aurinko on aina paistanut. Nyt on vihdoin minun vuoroni päästä osallistumaan paljon kehutuille festareille, eli taas yksi haaveistani käy toteen!

Festarifiiliksissä Himoksella viime kesänä

Pääsykoetuloksia odottavienkaan ei tarvitse onneksi enää kauaa kärvistellä. Viime vuonna sain tietää sisäänpääsystäni heti juhannuksen jälkeisenä maanantaina, joka on edelleen elämäni paras ja onnellisin päivä. Näihin tunnelmiin, toivotan rentoa juhannuksen aikaa kaikille!

Fuksivuosi paketissa

Tänään päättyi ensimmäinen lukuvuoteni lääkiksessä ja voin sanoa vuoden olleen tähänastisen elämäni kaikkien aikojen paras. Vuoteen mahtui niin paljon riemua, onnellisia hetkiä ja opiskeluun käytettyjä lukutunteja, ettei edes sanat riitä kertomaan. Kaikesta oheistapahtumista huolimatta opiskelumotivaatio säilyi pitkin vuotta erittäin korkealla, enkä missään vaiheessa vuotta kokenut suurempia epätoivon hetkiä tai tunnetta, ettei minusta olisi tähän. Ilo ja kiitollisuus paistoi kasvoiltani koko tämän ensimmäisen lääkisvuoteni aikana ja onneksi tätä hyvää fiilistä on jaettavaksi vielä tulevillekin vuosille.

Vaikka hauskaa pidettiin, silti kovasti opiskeltiinkin 

Kulunutta vuotta on mukava muistella vielä nytkin listaamalla kohokohtia, joita ilman tämä opiskeluvuosi ei olisi ollut täydellinen. Syyslukukauden tähtihetkiin kuului ainakin ensimmäisen opiskeluviikon Tooga-bileet, syksyn Injektiot, joissa meistä tehtiin medisiinareita, kurssimme järjestämät upeat E-bileet ja lisäksi lennokkaat Pikkujoulut. Myös se hetki, kun puimme puhtaanvalkoiset buranahaalarimme ensimmäistä kertaa päällemme tuntui niin todelliselta, ettei alkusyksyn huumassa elämistä enää voinut epäillä. Samaten kun nallelääkärin roolissa tuntui kuin ottaisi ensiaskeleen ammatti-identiteetin rakentamiseen.

Kevätlukukaudella mieleenpainuvimpia hetkiä olivat lääkisten superristeily, ensimmäinen suturointikerta, anatomian kirjan äärellä (lähes) asuminen, juhlallinen Fuksigaala ja sokerina pohjalla vauhdikas Wappu. Fuksit ovat totutusti mukana hyvin aktiivisesti ja vasta myöhempinä vuosina (usein) vähennetään jonkin verran tapahtumissa käymistä. Näin se on kuitenkin hyvä, sillä ensimmäisinä vuosina on paljon enemmän aikaa osallistua juhliin ja muihin rientoihin. Vaikka fuksia minusta ei enää koskaan tule, pyrin parhaani mukaan olemaan ensi vuoden fuksien kanssa tekemisissä päätettyäni alkaa hupitutoriksi ensi vuodelle. Olisi ihanaa olla osaltaan tekemässä tulevien fuksien ensimmäisestä opiskeluvuodesta aivan niin huikea kuin se itselläni oli.

Ensimmäinen vuosi lääkiksessä ei ollut mielestäni raskas eikä juuri ollenkaan stressaava, kuten olin ehkä omassa mielessäni aikoinaan kuvitellut. Ehkä vertasin opiskelua niin paljon teknilliseen yliopistoon, jossa sai tehdä monin verroin enemmän töitä opintopisteiden eteen... Eniten yllätti kuitenkin se, kuinka hurjan nopeasti tämä lukuvuosi kului. Nyt sitä ollaan sitten jo kuudesosa lääkärikoulua käyty, vaikka tuntuu, ettei osaa vielä juuri muuta kuin teoriaa! Olen toki paljon oppinutkin vuoden aikana niin lääketieteestä, opiskelujen ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta kuin itsestäni lääkäriksi kasvamisessa. Vaikka matka on vielä pitkä, saan olla ylpeä jokaisesta onnistumisen hetkestä ja voin iloita uuden oppimisesta. En millään malttaisi odottaa syksyä ja uutta lukuvuoden alkua, mitä kaikkea se tuo taas tullessaan. Mutta sitä ennen on luvassa ansaittu kesäloma, joka tulee kulumaan omalta osaltani kesätöissä Mehiläisessä vastaanottovirkailijana ja urheilukentällä pituushyppykasan hiekkaa treeneissä ja kisoissa pöllyttäen.

Pieni loppukevennys näin kesän alun kunniaksi

Mukavaa kesää kaikille lukijoilleni! 😊

Ohi on!

Tänään se on selätetty: lääkiksen pääsykoe vuosimallia 2017. Meni syteen tai saveen, osallistuneet ovat varmasti antaneet kaikkensa tämän päiväisissä valintakoetehtävissä. Minä itse todella jännitin mukana pääsykoesalien ulkopuolella valkoisissa buranahaalareissani, koska toivoin niin ystävieni kuin muidenkin kaikkensa antaneiden hakijoiden onnistumista ja pääsykokeen läpäisyä.

Odottaessani kovan urakan päätökseen saaneiden hakijoiden poistumista pääsykoesaleistaan, palasin vielä tunnelmiin edellisinä kolmena hakuvuotenani. Heti abikeväänä osallistuin pääsykokeisiin Turussa, jolloin en juuri koetilannetta pahemmin jännittänyt. Viisituntinen meni nopeammin kuin koskaan ja koin saaneeni kaiken omaksumani tiedon annettua koepaperiin. Päällimmäisenä tunteena oli helpotus, viimein pääsykoe oli ohi ja kaikkensa antaneen sai viimein suunnata katseensa ylioppilasjuhliin ja lomamatkaan.

Seuraavana keväänä jännitin pääsykoetta huomattavasti enemmän, mutta tiesin nähneeni suuren työn kuluneen vuoden aikana. Vain hetkeä ennen Turun valintakokeen alkua luotin osaamiseeni, mutta jo kokeen alusta ajauduin pieneen epätoivoon, sillä kysymykset eivät tuntuneet vastaavan omaa osaamistani. Annoin itsestäni kaiken irti, mutta tiesin ettei sillä suorituksella tule sisään pääsemään. Pääsykoesalista poistuin itkien ja itseeni täydellisen pettyneenä. Tätä surua kesti koko loppupäivän, kunnes kaverini suostuttelivat minun osallistumaan Tampereella Ohi on-bileisiin. Ajattelin, että minun on pakko saada työnnettyä negatiiviset ajatukset pois mielestäni. Tämä oli ensikosketukseni tämän vuoden aikana niin läheiseksi tulleeseen Amos-klubiin, jossa pääsykokeesta sai halutessaan avoimesti keskustella tai vaieta ja juhlia alkanutta kesälomaa. Bileistä lähtiessä mielialani oli jo selkeästi kohonnut ja pystyin viimein unohtamaan päivän koettelemukset.

Viime kevät oli hauistani ratkaisevin, käänteentekevin ja jännittävin. Muuttuneet pääsykoevalinnat (ei-ensikertalaiskiintiö), uusi hakukohde (vaikkakin kotikaupungissani Tampereella) ja hakukohteen vaihto hammaslääkiksestä yleiselle saivat vatsani niin kipristelemään jännityksestä, että ehdin jo pelätä, menetinkö mahdollisuuteni näin suuren jännityksen takia. Olin kuitenkin psyykannut itseni ottamaan vastaan kaiken, mitä koepaperissa eteen tuodaan. Hyvillä mielin, rentona ja itseluottamus korkealla etenin tehtävä kerrallaan ja tavoite kirkkaana mielessä keskittyen vain siihen hetkeen. Kun olin viiden tunnin kuluttua huolellisesti tarkistanut ja käynyt läpi koko kokeen, ajattelin, että tämä on minun vuoteni. Kaksi minuuttia ennen kokeen päättymistä palautin koepaperini valvojalle ja astuin koesalista kohtaamaan hymyilevät ylempikurssilaiset, jotka mainostivat illan Ohi on-bileitä. Salin ulkopuolella jo alkoi kuulua puheita helposta kokeesta, mutta niille suljin korvani ja annoin itselleni luvan olla tyytyväinen suureen panokseen, jonka olin jälleen kerran nähnyt. Alkanutta kesälomaa juhlin taas illalla Amoksella jo tutuiksi tulleissa Ohi on-bileissä, joissa kohtasin jo tulevia kurssikavereitani. Tutustuminen lääkiselämään ja muihin opiskelijoihin alkoi siis jo pääsykoepäivänä, jonka jälkeen sai taas unohtaa pääsykoekysymykset ja viettää ansaittua vapaata.

Nyt on kaikilla hakijoilla kova pääsykoeurakka takana ja on aika nauttia siitä, että voi vihdoin siirtää pääsykoekirjat syrjään ja heittäytyä vapaalle (itse luen vielä Hapen saanti-jakson tenttiin!). Fiilikset pääsykokeen jälkeen voivat vaihdella laidasta laitaan, mutta tärkeintä on tunne siitä, että on kaikkensa antanut ja viimeisenkin tiedonmurusen koepaperiin vuodattanut. Oma taktiikkani oli, etten vilkaissutkaan mallivastauksia enkä keskustellut ratkaisuista muiden hakijoiden kanssa. Muuten olisin aikaansaanut itselleni pahaa mieltä kuten "tämäkin meni väärin, ja tämä ja tämä". Vaikka vuoden 2016 koe oli tasoltaan helppo, tiesin sen silti omalta osaltani menevän hyvin ja tähän tunteeseen nojauduin. Olen huomannut sen, että mitä pidempi aika tentistä/kokeesta on, sitä epävarmempi fiilis sen onnistumisesta on. Siksi itse suosittelen kääntämään ajatuksia kokeen jälkeen muualle ja pyrkimään unohtamaan sen aiheuttaman stressin ja mahdolliset hankalat kysymykset. Omalla kohdallani tämä onnistui helpostikin, sillä kaikkina hakukeväinäni lähdin pian pääsykokeen jälkeen lomamatkalle. Vasta juhannuksen aikaan palasin ajatukseen, että pian saapuvat tulokset ja tämän vuoden kohtalo tulee ratkeamaan. Epätietoisuudessa eläminen on raastavaa, minkä vuoksi on hyvä jättää pääsykoeajatukset kokeen jälkeen taka-alalle.

Pääsykoesalien ulkopuolella tänään parveillessamme ja saleista poistuvien reaktioita tulkitsiessamme mainostimme kurssikavereitteni kanssa perinteisiä Ohi on-bileitä, jotka ovat tänä vuonna meidän kurssin järjestämät. Mainostan niitä vielä täälläkin, eli tervetuloa kaikki tänään pääsykokeessa olijat Tampereen lääkiksen Ohi on-bileisiin Amos-klubille Varastokatu 3:een, illalla nähdään!

Fiiliksiä kokeesta tai yleisesti lääkiksestä voit myös heittää kommenttikenttään, vastaan niihin mielelläni :)

Medisiinarin kupliva wappu

Vapun vietto lääkiksessä on täynnä perinteitä, juhlimista, hauskaa yhdessäoloa sekä opiskelijaelämästä nauttimista. Noin viikon mittaiseen "rypistykseen" kuuluu lukuisia tapahtumia, jotka tuli sovittaa opiskeluiden ja muun elämän oheen. Etukäteen olinkin vähän huolissani, kuinka vapputohinoiden ohella ehtii tekemään riittävästi kouluhommia. Tunnollisena opiskelijana kun en pitäisi siitä, että opiskelut kärsisivät useiden päivien vapaa-ajan tapahtumien vuoksi. Vaikka lukutunnit ja treenimäärät hieman tavoitteista jäivät uupumaankin, vietin tähänastisen elämäni parhaimman Wapun. Wappu on opiskelijoiden juhlaa ja tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa ottamaan siitä kaiken irti opiskellessani unelma-alaani.

Iloinen wapun juhlija

Omalta osaltani wapun aloitti lääkiksen ja kauppatieteiden opiskelijoiden yhteinen May Day Race. Kilpailuhenkinen tapahtuma myötäili televisiosta tuttua Amazing Race-formaattia, jossa pienissä joukkueissa juoksimme ympäri Tamperetta vihjeiden ja tehtävien perässä kilpaillen muita joukkueita vastaan. Sarjan fanina koin, että kyseinen tapahtuma oli kuin minulle tehty. Tv-sarjan tunnusmusiikin saattelemina meidät lähetettiin matkaan ja tehtäviä ratkaistaksemme jouduimme käyttämään luovuutta ja loogista päättelykykyä sekä tekemään nopeita päätöksiä. Tehtävät käsittivät mm. musiikkitietämystä, vanhojen pääsykokeiden ratkomista, nopeutta, kekseliäisyyttä ja useilla rasteilla vaadittiin verrattain tuuriakin. Kilpailu päättyi omaan suosikkirastiini, jossa tuli ranteet nippusiteihin kiinnitettynä kulkea Hämeenkadun läpi vuotavia ja Tammerkosken vedellä täytettyjä mukeja kantaen. Tehtävä loi vastaantulijoissa huvittuneita katseita, mutta onneksi Tampereella ollaan tottuneita opiskelijoihin ja heidän tempauksiinsa. Vaikka joukkueemme yhteistyö ei siivittänytkään voittoon, oli ilta silti todella hauska ja aivan uudenlainen kokemus.

Pelkästään tämän kuoren nähdessäni alkaa tv-tunnari soida minulla päässä! 

Vappuviikolla kävin katsomassa TLK:n näytelmäkerhon eli Pseudon vappunäytelmän, joka kyllä ylitti odotukseni aivan heittämällä. Runsas 120 medisiinaria oli nähnyt valtavasti vaivaa muinaisen Egyptin teemaan liittyvällä Hieroglyfeihin kirjoitettu-nimisellä esityksellään. Lopputulos oli upea sekä ammattimainen, ja ihailtavaa oli mielestäni se, kuinka Pseudon jäsenet ovat ehtineet opiskelujen ohella panostamaan näytelmän tekoon niin paljon.

Varsinaisesti wappu käynnistettiin koululla Wapunavauksessa, jossa juhlavien puheiden lisäksi tarjoiltiin simaa ja munkkeja. Joku sisäinen lapsi heräsi lähes kaikissa paikalle saapuneissa medisiinareissa eloon, kun kävimme vuorotellen hakemassa itsellemme oman ilmapallon haalareihin kiinnitettäväksi. Avauksen jälkeen suurin osa osallistujista lähti kuljettamaan potilassänkyjä medisiinarikulkueessa keskustaa kohti kerhotiloillemme, mutta itse suuntasin koululta suoraan treeneihin. Tällaisina viikkoina vaatii hieman itsekuria, että saa lähdettyä treeneihin vaikka tarjolla olisi mitä erilaisempia tapahtumia. Treenien, opiskelujen ja tapahtumissa juoksemisten tasapainottelu on siten entistä haastavampaa.

Wapun kohokohtana oli lauantain Wappusitsit Suomi 100-hengessä. Tätä ennen olin kuitenkin Keskustorilla juhlimassa Tapparan suomenmestaruutta tuhansien muiden ihmisten kanssa torijuhlassa. Sainkin viritettyä hyvän juhlafiiliksen ylle lähtiessäni mestaruusjuhlista suoraan haalareissa wappusitseille, jossa sitsikansa oli kokoontunut yhteen juhlimaan paitsi wappua myös pian 100-vuotiasta Suomea. Teema oli huomioitu sitsien suunnittelussa hienosti ja isänmaallisesti, minkä lisäksi videon muodossa esitetylle jääkiekkomenestykselle hurrattiin ja kohotettiin maljaa. Ohjelmaa oli laadittu sitsien oheen juuri sopivasti tunnelman kohottamiseksi ja osallistujien viihdyttämiseksi. Nämä sitsit eivät heti unohdu, sillä ne olivat yksi kivoimmista, joilla olen koskaan ollut!

Tappara on terästä 

Wappuaattona kokoonnuimme kerhotilallemme etkoilemaan ja viettämään iltaa. Illan aikana innokkaimmat pelasivat kalja-Kimbleä sekä beer pongia ja simakilpailun voittajat ratkaistiin. Wappufiiliksen ollessa korkealla puolen yön lähestyessä suuntasimme Hämeensillalle katselemaan, kun vuoden fuksi stetaroi Kauppiaspatsaan samaan aikaan, kun teekkarit lauloivat teekkarihymniä ja painoivat teekkarilakin päähänsä. Kuohuviiniroiskeiden välttämiseksi asetin oman teekkarilakkini päähän vasta stetaroinnin jälkeen, joka muutaman harjoitusyrityksen jälkeen onnistui oikein näppärästi. Jälleen kiva lääkisperinne, joka toi yhteen muidenkin alojen opiskelijoita.

Wappupäivä oli minulle vapauttavin ja rennoin koskaan kokemistani, ja sain sitä viettää ylpeänä kulkiessani Koskipuistossa buranahaalareissa ja teekkarilakissa. Se ilo ja onnellisuus, jonka sain wappupäivänä kokea, oli palkinto kaikista niistä kuluneista vuosista, jolloin vapun viettoni on pääsykokeiden vuoksi jäänyt vähiin. Entisenä teekkarina halusin silti katsella uunituoreiden teekkareiden kulkuetta ja dippausta hyiseen Tammerkoskeen. Sain myös muistella lämmöllä omaa kahden vuoden takaista teekkarikastettani, jota vastaavaa elämystä en tule enää toistamiseen saamaan. Samaan aikaan, kun ihmiset olivat kerääntyneet teiden varsille ihastelemaan teekkareita ja heidän perinteitään, medisiinarit ja muutkin halukkaat kisasivat potilassänkyviestissä toisaalla. Yhden erän ehdin itsekin katsella, jossa kaksi kilpailevaa joukkuetta kuljettivat potilasta kiireellä kääntöpaikalle ja takaisin samanaikaisesti tehden jonkin keksimänsä toimenpiteen. Tämän leikkimielisen kisailun jälkeen useimmat lääkisläiset jatkoivat wappupäivän viettoa rauhallisesti piknikillä vähän kauempana keskustasta, mutta itse ehdin tapahtumaan vasta myöhemmin vietettyäni aikaa ensin entisten teekkarikavereitteni kanssa. Kauniissa auringonpaisteessa kuohuviiniä maistellen ja ystävien ympäröimänä oli upeaa päättää tähän asti tapahtumarikkaimman ja huolettomimman wappuni.

Teekkarikastetta seuraamassa medisiinari ja bioteekkari

Ensimmäinen lääkiswappuni on nyt takanapäin, mutta onneksi lukuvuotta on edessä vielä kaksi tavallista opintoviikkoa sekä tenttiviikko. Tiedossa on siis vielä tiukkaa opiskelua ennen kuin siirrymme pitkälle kesätauolle. Arkeen paluu tuntuu kaikesta huolimatta mukavalta, koska ei tarvitse enää aikatauluttaa päivän menoja yhtä tarkasti kuin wappuhuumassa. Iloisena mutta väsyneenä toivotan kaikille lukijoilleni tsemppiä kevään koitoksiin!

Levillä keväthangilla

Pääsiäisloma on nyt onnistuneesti vietetty, ja se tarjosi minulle jälleen yhden pitkäaikaisen haaveen toteutumisen. Loman aikana kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Lapissa ihastelemassa kauniita tunturimaisemia. Majoituimme Levillä kylpylähotellissa, joka sijaitsi aivan Levin keskustan ja eturinteiden välittömässä läheisyydessä. Hiihtoladut ja palvelutkin olivat kaikki kävelyetäisyydellä, mikä oli mukavaa.

Viiden päivän lomareissu alkoi tulopäivän aurinkoisella hiihtolenkillä Immeljärvellä. Omaan rauhalliseen tahtiin suorittamani lenkin jälkeen tutustuin itsekseni Levin keskustaan ja sen viehättäviin kävelykatuihin. Kävelyn jälkeen suuntasimme kylpylään palautumaan hiihtolenkin rasituksista, ja kylpylän poreissa lihakset ja mieli rentoutuivatkin mukavasti. Ensimmäisen illan kruunasi illallinen Nili-Poro-ravintolassa, jonka maistuva kala-annos oli loistava aloitus Lapin matkallemme.

Seuraavana päivänä sääennusteiden luvatessa auringon paistetta suuntasimme heti maittavan aamiaisen jälkeen Levin rinteisiin. Päätimme aloittaa laskettelun helpoista etelärinteistä, joiden juurelle jätimme auton. En ollut lasketellut kolmeen vuoteen, joten oli hyvä aloittaa South Pointin sinisistä rinteistä. Maisemat Levin huipulla olivat upeat, enkä aluksi malttanut lähteä laskemaan rinnettä kun katse oli niin nauliutunut naapurituntureihin. Ensimmäisten laskujen jälkeen, kun laskutuntuma oli haettu ja uskallusta haastavampiin rinteisiin oli, suuntasimme siirtymäreiteille ja punaisiin rinteisiin. Levillä kun olimme, oli tietenkin pakko päästä testaamaan Gondoli-hissejä. Rinteiden huipulla tuli aina vähän varoa, ettei vahingossa eksynyt taitojamme ylittäviin (mustiin) rinteiseen, joista yksi (maailmancup-rinne) sijaitsi aivan toisen Gondolin vieressä. Hyvällä reittisuunnittelulla saimme kierrettyä jokseenkin kaikki helpot ja keskivaikeat rinteet, vaikka välillä koin olevani lähes hukassa rinteiden paljoudesta johtuen. 8 h laskettelun jälkeen palasimme Levi-keskukseen jalat aavistuksen kipeinä, mutta iloisina. Rinteet olivat pitkiä, laadukkaita ja hyväkuntoisia. Laskettelu oli omasta mielestäni Levin matkan parasta antia.

Levitunturin huipulla

Ilta jatkui vielä kylpylässä uiskennellen ja oman suosikkini eli ulkoporealtaiden lämmössä rentoutuen. Illalliselle menimme suosittuun Pihvipirttiin, jossa syömämme poro oli aivan taivaallisen herkullista. Poron sisäfilee on aina ollut ehdotonta lempiruokaani, mutta sen arvokkuuden vuoksi kyseisen lihan nauttiminen on painottunut vain juhlavimpiin hetkiin kuten jouluaterialle. Jos yhtä ravintolaa Leviltä suosittelisin, olisi se juuri Pihvipirtti.

Kolmantena päivänä lähdimme suoraan aamiaisen jälkeen ajamaan kohti Yllästä, jossa suunnitelmanamme oli katsella paikkoja ja hiihtää. Ajoaika Ylläsjärvelle oli noin tunnin ja Äkäslompoloon vähän vielä enemmän. Yllästunturi on Leviä korkeampi ja rinteitä lukuisasti enemmän, mutta Levin kaltaista keskustaa ei kuitenkaan Ylläksellä ole, vaan ravintolat ja kaupat ovat enemmän hajallaan. Ylläksen maisematie on kuitenkin todella kaunis ja Napapiirin sankareista tutun keltaisen auton näkeminen rinteiden edustalla hauskutti. Auringon paistaessa yhä kirkkaalta taivaalta oli hyvä aika lähteä vähän pidemmälle hiihtolenkille Äkäslompolossa. Ensimmäisen etapin eli Kesängin keitaan jälkeen voimia oli vielä varastossa ja hiihdinkin vielä Latvamajalle ja takaisin. Luisto oli niin hyvä, että tuplasin ensimmäisen päivän hiihtokilometrit, vaikka loppumatkasta alkanut lumisade hidasti vähän etenemistä. Jounin kauppa (sekä kauppakeskus) ja luontokeskus Kellokas olivat Ylläksellä myös vierailemisen arvoisia kohteita. Vaikka retkikohteemme Ylläs oli kaunis, oli silti kiva palata takaisin Leville lepäämään, syömään ja viettämään iltaa.

Hiihtolenkillä Ylläksellä

Suosittu auto - ainakin rekkarinsa perusteella

Viimeinen kokonainen päivä Levillä käynnistyi hiihtolenkillä, joka piti sisällään Pikkuporo-lenkin ja lisälenkin laskettelurinteiden ohi porotilaltaan ja taukopaikaltaan tunnetulle Sammuntuvalle. Päivällä kiertelimme Levi-keskuksessa kaupoissa ja virkistäydyimme vielä kerran kylpylän poreissa. Illalliselle menimme Jängällä-ravintolaan, joka oli upea päätös lomallemme. Lappilainen ravintola oli tunnelmallinen ja ruoka sekä palvelu kehuttavaa. Tähän ravintolakäyntiin oli hyvä päättää ensimmäinen Lapin matkani, jonka en usko näiden kokemusten perusteella jäävän viimeiseksi.

Sammuntuvan porotilalla

Levi ylitti odotukseni monipuolisuudellaan, ravintoloiden korkealla tasollaan ja laajalla rinnetarjonnallaan. Ennen matkaa kuvittelin, etten saa päiviäni kulumaan pelkästään hiihtoladulla hikoillen, kylpylässä pulikoiden tai laskettelurinteillä hurjastellen, mutta kuinka väärässä olinkaan. Levillä yksinään päivä ei ollut samanlainen, eikä yhtenäkään päivänä jäänyt tekemisen puutetta. Aina saattoi etsiä kartalta uuden hiihto- tai laskettelureitin, pistäytyä matkamuistomyymäliin tai valikoida hieno ravintola illalliselle. After ski-mahdollisuudet olivat myös erinomaiset ja yöelämä ainakin kuulemani perusteella vilkasta. Levi loi puitteet hienolle aktiivilomalle ja todisti jälleen sen, ettei aina tarvitse matkata ulkomaille kokeakseen uusia elämyksiä ja nähdäkseen uusia maisemia. Pääsiäisloman ja rentouttavan Levin matkan tuoman virkistyksen voimin jaksaa taas palata loppukevääksi opiskeluiden pariin. Pieni irtiotto opiskelusta teki hyvää ja nyt riittää hyvin virtaa lukuvuoden viimeisiin koitoksiin!