Amanuenssina perusterveydenhuollossa

Vietin joululomalla kolme viikkoa amanuenssina terveyskeskuksen vuodeosastolla. Tämä oli viimeinen loma-ajan harjoitteluni ennen ensi kesän lääkärin sijaisuutta, joten tavoitteenani oli oppia mahdollisimman paljon lääkärin työstä käytännössä. Nämä kolme viikkoa olivatkin hyvin opettavaisia, sillä toiminta perusterveydenhuollon tasoisella osastolla poikkeaa erikoissairaanhoidosta, jossa olen aiemmin ollut amanuenssina. Potilasmäärät ovat suuria ja hoidon syyt erinäisiä, minkä vuoksi tulee osata tehdä hoitopäätöksiä hyvin monella eri lääketieteen osa-alueella. Kevään kliinisellä jaksolla koulussa opiskelemme sisätauteja ja kirurgiaa, mutta terveyskeskuksen vuodeosastolla tapaa myös esimerkiksi ihotauti- tai psykiatrisia potilaita. Näitä potilaita tuleekin pystyä hoitamaan, vaikka näiden erikoisalojen kliiniset kurssit tulevat opinnoissa myöhemmin vastaan. Onneksi aina voi konsultoida ja ainakin tällä vuodeosastolla seniorituki oli mahtavaa.

Perusterveydenhuollossa on mukavaa olla amanuenssina, koska siellä pääsee itse paljon osallistumaan ja tekemään. Työtä on paljon, mutta päivät kuluvat nopeasti uusia osastolle saapuvia potilaita tutkiessa ja paperitöitä tehdessä. Kierroilla sain enemmän irti, kun ohjaava lääkäri antoi usein tehdä statuksen kokonaan itse eikä ainoastaan sivusta seuraamalla. Minulle osui vielä erittäin opetusmyönteinen ohjaaja, jonka kanssa kävimme yhdessä potilastapauksia läpi keskustellen ja välillä myös tenttaamalla. Tuntui, että asiat jäivät paljon paremmin näin mieleen, kun omat sen hetkiset teoriatiedot täydentyivät käytännön työhön. Uskon ja toivon, että klinikkavaiheen opiskelu muistuttaa tällä amanuenssijaksolla saamaani opetusta. Olin hyvin tyytyväinen siihen, että tulin amanuenssiksi samaan työpaikkaan, johon olen menossa ensi kesäksi osastonlääkärin sijaiseksi. Sain perehdytyksen minulle uuden potilastietojärjestelmän käyttöön sekä paikallisiin osastokäytäntöihin. Tärkeintä oppimisen kannalta kuitenkin oli päästä näkemään, millaisia potilaita terveyskeskuksen vuodeosastoilla tapaa. Monet heistä ovat monisairaita ja iäkkäitä, jotka ovat jatkohoidossa usein jonkin pitkäaikaissairauteen liittyvän vaivan vuoksi.

Terveyskeskuksen vuodeosastotyössä yllätti ehkä eniten se, että vain noin puolet työstä on oikeasti lääketiedettä ja loppuosa kaikkea sellaista, johon opinnoissa ei välttämättä riittäviä valmiuksia saa. On paljon hoitotyöhön liittyviä sekä sosiaalipuolen asioita, joiden selvittäminen tapahtuukin pitkälti töitä tehden ja moniammatillisesti. Myös osastolääkäreiden hyvin pitkät työpäivät normaaliin työaikaan nähden puhuttivat. Tarkoitan siis lähinnä tunneissa mitattavia ylitöitä lähes jokaisena työpäivänä. Amanuenssina minun ei edellytetty jäämään ylitöihin, mutta hieman pahalta tuntui aina lähteä ajallaan pois, kun lääkärit jäivät vielä pitkään hoitamaan lääkemuutoksia, konsultoimaan, tarkistamaan laboratoriotuloksia tai tekemään erinäisiä hoitopäätöksiä. Pääsin siis toistaiseksi vielä helpolla, kun amanuenssina en ollut vastuussa itse hoidosta. Koitin silti parhaani mukaan olla lääkäreille avuksi, kun laadin päivittäin tulotekstejä ja epikriisejä heille hyväksyttäväksi. Pian muodostuikin tapa laatia lyhyet potilastekstit kirjoittaen ja hieman pidemmät ajan säästämiseksi sanelemalla. Labrapyyntöjä pääsin myös uutena toimena laatimaan runsaasti. Amanuenssina sainkin jälleen harjoitella lääkärinä toimimista. Oma roolini taisi kuitenkin hämmentää osaa vuodeosastopotilaista. Ei ollut yksi eikä kaksi potilasta, jotka luulivat minua heidän hoitavaksi lääkärikseen.

Joululomaa opinnoista on vielä jäljellä ensi viikko. Sen aion käyttää oikeasti lomailuun ja akkujen lataukseen pian alkavaa klinikkaa ajatellen. Vaikka tykkäsin kovasti tästä (viimeisestä) amanuenssuuri-jaksostani, on loma hyvin tervetullut ja odotettu. Loman jälkeen pääsen virkeänä aloittamaan kliiniset opinnot, joihin tämä harjoittelu tarjosi hyvät lähtökohdat. Monet osaston sisätautisista potilastapauksista mietityttivät ja loivat tunteen, että tästä sairaudesta haluan oppia sitten klinikassa lisää. Hyvää uutta vuotta 2020 kaikille lukijoilleni!

Preklinikka päätökseen

Preklinikan päättävä Hätätilanteet -jakso on enää tenttiä vaille suoritettu. Tämä on eräällä tavoin lääkiksen taitekohta, koska pääasiallinen opiskelu tutussa ja turvallisessa Arvo -rakennuksessa tulee päätökseensä. Tammikuussa vuosikurssimme jakautuu kahtia ja opintomme jatkuvat klinikkavaiheeseen. Itse aloitan klinikkaurani ns. "isoista klinikoista" eli sisätautien ja kirurgian kliiniseltä jaksolta. Toinen puoli kurssista aloittaa "pienistä klinikoista" eli lastentaudeilla, naistentaudeilla sekä psykiatrialla. Syksyllä osat sitten vaihtuvat. Saimme viime kevään lopussa esittää toiveemme siitä, kummasta klinikasta haluaisimme aloittaa. Omalla kohdalla valinta oli helppo, koska en olisi halunnut kesällä psykiatrialle töihin. Isot klinikat on lähtökohtaisesti suositumpi vaihtoehto kesätyömahdollisuuksien takia, minkä vuoksi sain ihan klinikkasijoitusten julkistamispäivään asti jännittää valintoja. Pikkuklinikoiden hyvä puoli on siinä, että niistä on helpompi aloittaa klinikkataival. Isoista klinikoista aloittaminen on varmasti iso haaste ja alkuun jännittävä uusi elämäntilanne.

Syksy on kaiken kaikkiaan edennyt hyvin nopeasti. Hätätilanteet oli siitä erityisen hyvä jakso, että se kokosi viimeisen kahden opiskeluvuoden ajalta tärkeimmät asiat yhteen. Tämä jakso opetti toimimaan nopeasti, mutta harkinnanvaraisesti. Hyödyllisen kertauksen lisäksi mm. opimme anestesiologilta hoitoelvytystä, neurologilta tajuttoman potilaan tutkimista, pediatrilta kriittisesti sairaan lapsen tunnistamista, oikeuslääkäriltä kuoleman selvitystä ja kardiologilta sydäninfarktin akuuttihoitoa. Klinikan lähestyessä huomio oli entistä enemmän (akuutti)hoidossa ja jatkotoimenpiteissä. Kun kolmosvuonna oli olennaista opetella tarvittavat lääkkeet ja niiden vaikutusmekanismit, niin tällä jaksolla keskityimme itse lääkeannoksiin ja annosteluun.

Preklinikan loppumisen johdosta päättyivät hyvin tutuksi tulleet tutoristunnot. Koko preklinikan aikana olin vain yhdestä istunnosta pois, mutta tämän poissaolon korvasin ryhmäni minulle määräämällä lisätehtävällä. Viimeisen istunnon kunniaksi noudatimme neloskurssilaisten perinnettä eli nautimme oman tutorryhmän kesken kuohuviiniä. PBL-opiskelun suhteen oli syksyn mittaan ainakin minulla ilmennyt jo vähän turnausväsymystä. Oli hienoa saattaa päätökseen jotain sellaista, joka oli ollut koko lääkiksen asti lähes päivittäin kuuma puheenaihe.

Koska hätätilanteet oli viimeinen jakso, jonka koko kurssi suoritti samanaikaisesti, juhlimme preklinikan päättäjäisiä upeasti kolmen ruokalajin illallisella Juhlaravintola Laternassa. Tilaisuus muistutti Kandigaalaa, mutta tuntui jopa vielä isommalta muutokselta lääkistaipaleella kuin lääketieteen kandidaatin arvonimen saavuttaminen. Juhlavan tunnelman ohella sitä tunsi kuitenkin myös lievää haikeutta yhden elämänvaiheen päättymisestä. Osa kurssikavereistani aloittaa joulun jälkeen pienissä klinikoissa eikä heitä siten enää tapaa päivittäin. On outoa, että osaa hyvin läheisistäkin ihmisistä näkee enää vain kurssin yhteisissä maanantaiseminaareissa. Tämän vuoksi oli tärkeää saada juhlia vielä lähes koko kurssin kesken ennen kuin erkaannumme sairaalan eri osastoille.

Tämän jakson päätteeksi pidettiin myös kliinisten taitojen evaluaatio, jossa testattiin 3,5 vuoden aikana opetettuja käytännön taitoja. Toimintatapa oli sama kuin kolmoskurssin evaluaatiossa eli kiertelimme rastilta toiseen ja keräsimme pisteitä suorituksistamme. Evaluaation alku ei ollut läheskään yhtä jännittävää kuin edellisellä kerralla, koska osasi ennakoida paljon paremmin mitä tulevan pitää. Ja kuten edelliselläkin kerralla, parin rastin jälkeen pienestä jännitysmomentista ei ollut enää tietoakaan. Evaluaatio toimi jälleen hyvänä oppimistapahtumana, jossa suorituksen jälkeen sai välittömän palautteen. Oli jälleen kivaa kierrellä suorittamassa tehtäviä ja hioa tekniikkaa vielä ennen klinikkaan astumista.

Olen klinikan alkamisesta innoissani, sillä se tuntuu isolta harppaukselta sairaalamaailman syövereihin. Vihdoin pääsee kehittämään taitojaan ihan oikeilla potilailla ja käytännön kautta. Opinnot tulevat muuttumaan klinikassa raskaimmiksi, sillä koulupäivät pidentyvät eikä preklinikalle ominaisia satunnaisia vapaapäiviä (eikä tenttiviikkoja) enää ole. Itse klinikassa opiskelusta en vielä paljoa edes tiedä, mutta olen kuullut sen sisältävän ainakin opetuskiertoja, opetuspolia, leikkauksissa avustamista kirurgian jaksolla sekä erilaisia ryhmäopetuksia. Klinikkavaiheessa omatoimisuus nouseekin varmasti entistä tärkeämpään asemaan. Pitää huolehtia, että löytää sairaalan sokkeloista oikeaan paikkaan ja aikaan. Lisäksi pitää varmistua siitä, että suorittaa kaikki jaksoilla vaadittavat suoritukset. Kevään aikana on kahteen otteeseen tulossa hajautus Seinäjoen keskussairaalassa, mikä tuo vaihtelua päiviin. Kevään lopussa koittaa sisätautien ja kirurgian integroitu tentti, joka pitää läpäistä saadakseen Valviralta oikeudet toimia ensimmäistä kertaa lääkärin sijaisena terveyskeskuksen vuodeosastolla. Viimeistään tässä vaiheessa realisoituu se tosiasia, että on oikeasti kasvamassa vastuuta kantavaksi ja harkitsevaksi lääkäriksi.

Viimeisiä viedään

Syksy on totuttuun tapaan edennyt vauhdilla, enkä liian usein ole ehtinyt blogia päivittämään. Toiseksi viimeinen preklinikan jakso eli Nivelkipu on niinikään loppusuoralla. Tämä jakso on jatkoa fuksivuoden Liikkumis -jaksolle, jossa opiskeltiin perusteellisesti tuki- ja liikuntaelimistön anatomia. Tällä jaksolla erona tosin on se, että käsittelyssä ovat yleisimmät TULE-vaivat, röntgenkuvien tulkintaa sekä reumaattisia sairauksia. Nämä hallitakseen onkin muistin sopukoista palauteltava mieleen anatomian opit. Kun kolme vuotta sitten ne on päntännyt riittävän hyvin, ei muistiin palauttamin enää onneksi ole kovin työlästä.

Nivelkipu -jaksosta tekee todella kliinisen se, että statuksen tekoa harjoitellaan monessa eri ryhmätyössä. Potilaina toimivat kurssikaverit, joten varsinaisia tutkimuslöydöksiä harvemmin tulee esiin. TULE-potilaan tutkimiseen saa kuitenkin paljon varmuutta ja suoritusrutiinia, kun tarvittavat testit tulevat oikeilla liikeradoilla suoritettua ortopedian ja fysiatrian erikoislääkärien opastuksella. Klinikassa tulevat sitten vastaan oikeat potilaat, joille polven, nilkan, selän, lonkan jne. statuksen tekeminen on jo suunnilleen lihasmuistissa.

Jakson päätteeksi ei ole tällä kertaa perinteistä tenttiä vaan sen korvaa sähköinen monivalintatentti. Kahden tunnin tenttitilaisuuden aikana tulee vastata sataan monivalintakysymykseen ja vähintään 60 % näistä tulee saada oikein. Arvaaminen ei ole kannattavaa, koska väärästä vastauksesta menettää puoli pistettä. Sähköinen tentti ehkä jo vähän minua jännittää, koska en ole koskaan kokenut monivalintoja vahvuudekseni. Pidän huomattavasti enemmän essee-tehtävistä ja avoimesti vastattavista potilastapaus-kysymyksistä. Näihin liittyy selvästi vähemmän arvuuttelua, kun taas monivalinnat saattavat olla pahimmillaan hyvinkin kiperiä.

Nivelkivun jälkeen on luvassa syyslukukauden viimeinen jakso: Hätätilanteet. Sen lopulla on jälleen vastassa kliinisten taitojen evaluaatio, jollainen meillä oli myös kolmosvuoden keväällä. Hätätilanteet on samaten viimeinen jakso, kun meillä on tutoristuntoja eli PBL-opiskelua. Vaikka kovasti pidänkin tutoreista ja tästä oppimistyylistä, niin hieman jo odotan tutoropiskelun päättymistä. Syynä tähän on se, että reilun kolmen vuoden tutoristuntojen jälkeen alan kaivata jo vähäsen uusia tuulia. Monet pitävät PBL:ä erityisen hyvänä siitä syystä, että se rytmittää opiskelua mukavasti. Minulla sen sijaan on ollut tapana opiskella jaksojen aikana siinä tahdissa kun luentoja ja muita opetuksia on tullut. Tutorit ovat toki syventäneet opiskelua ja epäselväksi jääneet asiat ovat usein viimeistään istuntojen aikana auenneet. Klinikka ja uudet haasteet häämöttävät kuitenkin jo lähes kulman takana. Sitä ennen saan vielä hetken nauttia preklinikan vapaudesta ja leppoisista tenttiviikoista. Tsemppiä teille lukijoille loppuvuoden koitoksiin!

Vatsavaivojen ABC

Abdominal complaints -jaksoa on jo vierähtänyt kolme viikkoa ja jakso lähenee pian loppuaan. Käynnissä on siis kokonaan englannin kielellä suoritettava opintojakso, jossa opiskellaan kaikenlaisia vatsavaivoja. Akuutit tulehdustilat, traumat, krooniset suolistosairaudet sekä gynekologisista ja urologisista syistä aiheutuvat vatsakivut ovatkin olleet nyt syksyn aikana agendalla. Abdominal complaints eli ABC-jakso on tärkeä, koska tämän tyyppiset ongelmat ovat perusterveydenhuollon potilailla yleisiä. Hieman lisähaastetta tuo englanniksi opiskelu, joka toisaalta palvelee lääketieteellisessä osaamisessa, mutta toimii myös hyvänä kieliharjoitteluna.

Tampere 240 v.

Aluksi englanniksi opiskelu tuntui vähän erikoiselta, mutta siihen alkoi vähitellen tottua. Tällä jaksolla joutuu näkemään lähes tuplatyön oppimisen eteen, jos haluaa ensin lukea (esim. Terveysportista) asiat suomeksi ja sen jälkeen kääntää ne mielessään englanniksi. Toisin päin on luennoilla, kun englanninkieliset sisällöt kirjaa muistiinpanojen muodossa ylös suomeksi. Tällainen oppimistyyli toimii itselläni kaikesta huolimatta parhaiten. Tentti tulee olemaan myös englanniksi, mutta siihen saa vastata halutessaan suomeksi.

Vuosikurssillemme on tämän jakson ajaksi saapunut joitakin vaihto-opiskelijoita Saksasta ja Italiasta. Omaan tutorryhmääni heitä ei harmillisesti sattunut osumaan. Puhumme tutoristunnoissa näin ollen tutorin johdolla keskenämme englantia, vaikka toisinaan kieli tahtookin helposti vaihtua takaisin suomeen. Toisaalta se ei ole mikään ihme, koska alan sanasto oli varsinkin alussa aika vierasta. Tutoristunnot ovat usein edenneet tavallista nopeampaa tahtia, koska on tullut enemmän keskityttyä perusterveydenhuollon tasolla diagnostiikkaan ja hoitolinjojen pääkohtiin. Useammat vatsavaivat ovat kuitenkin sellaisia, että ne tulee hyvin pian diagnosoinnin jälkeen lähettää eteenpäin, mahdollisesti jopa kiireelliseen leikkaushoitoon.

Vaihto-opiskelijoiden mukanaolo luennoilla ja ryhmätöissä on paitsi opettanut, mutta myös tuonut eteen toisinaan jopa kiusallisiakin tilanteita. Radiologian opetuksessa eräs saksalainen tyttö oli ainoa, joka osasi vastata opetuksen vetäneen radiologin kysymyksiin. Siinä kohtaa pohdin, onko Saksassa opetuksen taso selvästi korkeampi kuin meillä vai opiskelevatko saksalaiset lääketieteen opiskelijat niin paljon enemmän. Niin usein kun olen saanut todeta, että meillä preklinikka on kovin kevyttä aikaa. Tälläkin jaksolla on ollut ihan kokonaan vapaita päiviä. Vaihtarit varmaan kokevat, että Suomessa opintojen suhteen pääsee helpommalla. Voi tosin olla, että tämä opiskelija vain oli jo käynyt kotimaassaan vatsan kuvantamisen opetuksen.

Poikkeuksen englanninkieliseen teemaan toi potilaan tutkimisen ryhmätyö Taysissa, jossa haastattelu ja status luonnollisesti tehtiin suomeksi. Tutkiminen sujui ilahduttavasti jo lähes rutiininomaisesti, sillä kesällä amanuenssina tuli huomattavan monta kertaa tehtyä kyseinen status. Samalla tavoin Tampereen lääkiksen integroidussa opetustyylissä monet opit mukavasti kertautuvat. Toistojen kautta tapahtuu oppiminen, jota sitten klinikassa pääsee vielä kehittämään. Olen tykännyt tästä jaksosta paljon, mutta odotan silti seuraavaa Nivelkipu -jaksoa kovasti. Silloin pääsen soveltamaan kesällä reumaosastolla oppimiani tietoja ja taitoja.

Nelosella

Neljäs opiskeluvuosi lääkiksessä on pyörähtänyt mukavasti käyntiin Jaksaminen -jaksolla. Opiskeltaviin asioihin on kuulunut pääasiassa psykiatriaa, mutta myös yleisesti väsymyksen aiheuttajia kuten anemiaa ja unihäiriöitä. Huomattavaa onkin se, että uupumuksen takana voi olla niin somaattisia kuin psykiatrisia syitä. Psykiatria ei erityisimmin kuulu omiin suurimpiin mielenkiinnon kohteisiini, mutta se on hyvin tärkeä osa kaikessa lääkärin työssä. Psykiatrista arviointia olemme onneksi päässeet tekemään erikoissairaanhoidon puolella ja haastatteluharjoitus toi paljon valmiuksia mielenterveyshäiriöisen potilaan kohtaamiseen. Varsinainen psykiatrian kliininen jakso minulla on edessä vuoden päästä syksyllä.

Nelosen alettua olen huomannut, että opinnoissa on selkeä painotus potilaan hoidossa ja erotusdiagnostisten vaihtoehtojen pohtimisessa. Tutoristuntoja on enää jäljellä tämä syksy ennen kuin klinikka ja pidemmät koulupäivät alkavat. Tutoreissa on tullut ryhmänä otettua jo vähän vapauksia, sillä emme ole enää kirjoittaneet avainsanoja post-it-lapuille. Vaikka motivaatio opiskeluun on korkealla, ei solutasoa lähentelevät asiat enää jaksa niin innostaa tutoreiden oppimistavoitteina. Ryhmätöissä käydään lähes yksinomaan läpi potilastapauksia ja pohditaan ongelmaa jatkotutkimusten ja hoidon näkökulmasta. Keskeistä on oppia jaottelemaan, millaiset tapaukset kuuluu lähettää erikoissairaanhoitoon ja millä kiireellisyydellä. Opiskelu tuntuu siten tähtäävän oikeasti käytäntöön. Tämä onkin tarpeen, koska ensi kesänä on jo itse vastuussa potilaista eikä enää huoleton, vastuuta kantamaton amanuenssi.

Syksyisin on aina ilo nähdä uusien fuksien innostuneet ilmeet ja aktiivinen osallistuminen eri tapahtumiin. Omalla kohdallani osanotto on vuosi vuodelta vähentynyt, mutta toisaalta se kuuluu asiaan. Toogat ovat kuitenkin vuosittain ne yhdet bileet, joihin haluan aina osallistua. Tänä vuonna sain olla onnekas, että sain lipun, sillä moni jäi ilman. Hauskaa lakanajuhlissa oli kuten aina ja käsivarteen piirretty CIV vaikutti jo aika isolta. Itse muistan ensimmäisissä toogabileissäni katsovani neloskurssilaisia kovasti ylöspäin, sillä "hehän ovat jo melkein lääkäreitä". Kuinka väärässä silloin olinkaan.

Toogissa menossa mukana Happy socks

Nelosvuoden syyslukukauden opintoihin kuuluu yhtenä iltana päivystyksen seuraaminen joko Acutan ensiavussa tai leikkaussalissa. Valitsin leikkaussalipäivystyksen, koska ala oli minulle varsin vieras ja sisätautien amanuenssijaksollani olin pariin otteeseen Acutassa jo käynyt. Leikkurissa pääsin läheltä näkemään päivystävän anestesiologin työtä, erilaisia toimenpiteitä ja rutiinileikkauksia. Ilta oli todella hyödyksi, kun sain kahdenkeskeistä opetusta mm. ventilaatiosta ja kivun hoidosta opetusmyönteisen ja mukavan anestesiologin kanssa.

Jaksaminen -jakso on edennyt siihen vaiheeseen, että jäljellä on enää tentti ensi viikolla. Tenttiviikot alkavat uhkaavasti käydä jo vähiin, koska niitä on vain preklinikassa. Suhtautumiseni tenttiviikkoihin on aina ollut vähän kaksijakoinen. Toisaalta on hyvin aikaa keskittyä lukemiseen, mutta kokonainen viikko vapaata tuntuu lähes lomalta. Useimmiten en ole kokenut tarvitsevani näin pitkää valmistautumista, koska olen jo jakson aikana opiskellut ahkerasti tenttiin. Sen sijaan klinikassa, kun oikeasti tenttiviikoille olisi lukemisen takia tarvetta, niitä ei enää ole. Täytyy siis nauttia tenttiviikon vapaudesta vielä kun siihen on mahdollisuus. Seuraavana jaksona on kokonaan englanniksi käytävä Abdominal complaints (Vatsavaivat), jossa on mukana vaihto-opiskelijoita. Mielenkiinnolla odotan, kuinka kansainvälinen ilmapiiri vaikuttaa oppimiseen ja kuinka potilastapausten läpikäynti poikkeaa totutusta.

Amanuenssina sisätaudeilla

Neljännen lääkisvuoden kynnyksellä sain viettää kolme opettavaista amanuenssuuriviikkoa Taysin sisätautiosastolla. Sijoituspaikkani oli reumatologian osasto, joka tuntui varsinkin alussa melko haastavalta, koska meillä opinnoissa ei ole vielä ollut vastaavaa opintojaksoa. Reumatologialla hoidetaan reuman ohella tulehduksellisia tuki- ja liikuntaelinsairauksia kuten niveltulehduksia, kihtipotilaita ja vaskuliitteja eli verisuonitulehduksia. Pohjatietoni perustuivat pitkälti Terveysporttiin ja tavanomaisimpiin labratutkimuksiin, mutta osastojakson aikana lukuisia potilaita tavatessa alkoi reumasairauksien diagnostiikka ja hoito hahmottua. Yliopistosairaalaan ohjautuu mitä harvinaisempia ja mutkikkaampia tapauksia, joista on aina hyvä oppia erikoissairaanhoidon tasolla lisää. Neljännen vuoden syksyllä opinnoissa on tulossa Nivelkipu -jakso, joten tämä amanuenssuuri toimi erittäin hyvänä johdatteluna nivelvaivoihin.

Jakson aikana pääsin näkemään paljon potilaita päivittäisillä kierroilla sekä seuraamaan lääkärien työtä käytännössä. Amanuenssina oppiminen tapahtuukin suurelta osin sivusta seuraamalla ja kuunteluoppilaana, joka on tietysti arvokasta sekin. On ymmärrettävää, että jos kierroilla sattuu olemaan mukana erikoislääkäri, erikoistuva lääkäri, lääkärin sijainen sekä amanuenssi, ei viimeisiksi mainittu pääse kovinkaan paljoa osallistumaan hoitokäytäntöihin. Pyrin potilaita tavatessa kuitenkin mahdollisimman paljon esim. palpoimaan turvonneita polvia, tunnustelemaan vatsaa sekä auskultoimaan sydäntä ja keuhkoja. Yksi parhaimmista hetkistä oli, kun sain punktoida nilkan ja pistämään siihen samalla kortisonia. Saman toimenpiteen sain suorittaa steriilisti myös polviniveleen. Pääsin myös kerran injektoimaan tulehtuneen ranteen ja lisäksi avustin monissa pientoimenpiteissä. Osastolla erityisesti erikoistuva lääkäri jaksoi ystävällisesti opettaa minua ja sijaisena toimivaa kandia. Yhdessä harjoittelimme UÄ-laitteen käyttöä, kertasimme anatomiaa, keskustelimme potilastapauksista lääkärien kansliassa ja opimme lisää harvinaisista sairauksista. Tällä kolmen viikon amanuenssijaksolla opin ennen kaikkea paljon osastotyöskentelystä.

Amanuenssin työnkuvaan kuuluu varsin isona osana potilastekstien teko (paperityöt), jotka ohjaava lääkäri myöhemmin hyväksyy. Amanuenssuurin aikana pääsin laatimaan ensimmäiset epikriisini eli loppulausunnot kuluneesta osastojaksosta. Alkukesän neuron amanuenssuurijaksollani niitä ei minulle tullut tehtäväksi, vaan siellä keskityin lähinnä tulotekstien, päivittäismerkintöjen sekä lähetteiden tekemiseen. Halusin nyt sanella kaikki potilastekstini, koska se on ajansäästömielessä tärkeä taito hallita ja amanuenssina on yksinkertaisesti paras hetki sen harjoitteluun. Kolmen viikon aikana tulikin laadittua paljon epikriiseja, decursuksia, lähetteitä ja alkuarvioita.

Sisätautimanuun kuului näiden kolmen viikon aikana kaksi iltapäivystystä ACUTA:ssa heti työpäivän jälkeen klo 15-21.15. Näistä kahdesta kerrasta minulla on varsin erilaiset kokemukset. Ensimmäisellä kerralla päivystyksen seuraaminen ei suoraan sanoen ollut kaikkein mukavinta hommaa. Jatkuva kiire ja paikasta toiseen juokseminen saivat hoitohenkilökunnan herkästi purkamaan stressiään taitamattomaan amanuenssiin. Toisinaan hektisessä ensiavussa sai kokea olevansa taakkana, koska ohjaavalla lääkärillä ei aina ollut aikaa opettaa ja selittää samalla tavoin kuin osastolla. Käteen jäi kuitenkin oppia potilaiden haastattelusta, statuksen tekemisestä sekä valtimoverinäytteen otosta.

Toisella päivystyskerralla tahti oli vähän rauhallisempi ja seuraamani erikoistuvan lääkärin toimintatapa sopi amanuenssille paremmin. Tästä toisesta päivystyskerrasta tykkäsinkin kovasti ja koin oppineeni todella paljon enemmän kuin viimeksi. Mieleenpainuvinta oli, kun pääsin tekemään kardioversion eli sydämen rytminsiirron eteisvärinäpotilaille. Kuulostaa vaativammalta kuin onkaan, sillä kyse oli oikeasti vain muutamasta napin painalluksesta. Potilaat olivat toimenpiteen jälkeen kuitenkin todella kiitollisia. Amanuenssina koin erityisesti tyytyväisyyttä siitä, että pääsi osallistumaan potilaiden hoitoon. Olo päivystysten jälkeen oli aika voipunut pitkän, paljon ajatustyötä vaatineen päivän jälkeen.

Amanuenssikesä 2019 on nyt takanapäin ja sen myötä tuntuu, kuin olisin jälleen ottanut uuden harppauksen tulevalla lääkärin urallani. Kesän aikana tarttui mukaan valtava määrä oppia lääkärin työstä ja itsevarmuutta potilaiden hoidosta. Kaiken lisäksi kerrytin opintoihin kuuluvaa pakollista harjoittelua 7 viikon edestä, vaikka pidinkin lomaa keskikesällä. Yhteensä lääketieteen lisensiaatin tutkintoon kuuluu harjoittelua 4 kk, jonka voi siis suorittaa jo kolmannen opiskeluvuoden jälkeen loma-aikoina.

Kivan kesän jälkeen on taas mukava palata takaisin koulunpenkille. Aika on mennyt todella nopeasti, sillä opiskelu lääkiksessä tuntui kuin ihan vasta äsken alkaneen. Neljäs vuosi tulee olemaan taas uusi haaste opinnoissa, koska sen aikana alkaa klinikka ja opiskelu siirtyy tutusta Arvo-rakennuksesta pääosin sairaalan puolelle. Sitä ennen on kuitenkin vielä puoli vuotta aikaa hioa teoriatietämystä preklinikassa. Joululomaksi olen jo saanut sovittua uuden manupaikan. Pikku hiljaa unelmasta alkaa tulla totta - minusta tulee vielä joskus lääkäri.

Haaveista totta - Universal Studios (Singapore)

Universal Studios on minulle tuttu huvipuisto sekä Singaporesta että Floridan Orlandosta. Singaporen Universal Studios sijoittuu Sentosan saarelle, jossa sisäänkäynnin porteilla komeilee tunnetusti upea pyörivä Universal -maapallo. Vaikkei itse puistoon olisi suuntaamassa, on tämä Universal Studiosin näyttävä tavaramerkki jo yksi iso nähtävyys. Singaporen Universal Studios on Kaakkois-Aasian ainoa Universal Studios -teemapuisto ja ehdottomasti käynnin arvoinen.

Universal Studiosin pääportti

Universal Studios Singapore koostuu monesta alueesta, jotka rakentuvat eri teemojen ympärille. Koko puisto on kooltaan pienehkö, mutta sitä on helppo kiertää järjestelmällisesti. Laitteet ja vyöhykkeet sijoittuvat vesistön ympärille, jonka vuoksi riski kartalta eksymiseen ei ole kovin iso. Heti puistoon sisään tullessa aukeaa viehättävä Hollywoodin alue, jossa ei vielä varsinaisia laitteita ole vaan kauppoja ja pieniä esityksiä. Tiettyinä iltoina (kuten lauantaisin) tällä paikalla on ilotulitusnäytös. Hollywoodin alueella on myös kiva amerikkalaistyylinen Mel´s Drive-In -ravintola, joka sopii hyvin esimerkiksi lounaspaikaksi.

Hollywood

Hollywood Walk of Fame

Hollywoodin jälkeen pääsee valitsemaan, kiertääkö puistoa myötä- vai vastapäivään. Itse lähdin oikealle New Yorkin alueen suuntaan, koska sitä kautta oli lyhyempi matka Studiosin suurimpiin vuoristoratoihin. New Yorkissa on muun muassa lapsille soveltuva Spaghetti Space Chase -ajelu ja hieman vanhemmille Steven Spielbergin ohjaama tehosteinen Lights, Camera, Action -luonnonkatastofinäytös näyttävine efekteineen. Alueessa parasta on sen tunnelma ja New York -henkiset talot, jotka tuovat aidosti mieleen USA:n.

New York

New Yorkin Public Library -rakennuksen jälkeen alkaa huvipuistokokemuksiltaan mielestäni paras osa Sci-Fi City. Kävinkin tämän osion kaikissa laitteissa. Transformersin 3D -ajelu sai tuntumaan vatsanpohjassa, vaikka todellisuudessa laitteen illuusiot putoamisesta olivat vain laitteen tekemää tärinää. Tämä elämys on vastaavanlainen kuin Orlandon Universal Studiosin Harry Potter -laite, jossa "lennellään" läpi Tylypahkan tilojen. Transformersajelu tehdään 3D-lasit päässä, jonka vuoksi hahmot tuntuvat olevan ihan lähellä ja puhuvan kuin juuri itselle.

Sci-Fi Cityssä vauhdin hurmasta pääsee parhaiten nauttimaan HUMANin (punainen) ja CYLONin (harmaa) rinnakkaisissa Battlestar -radoissa. Toinen näistä menee useasti pää alaspäin, mutta molempiin kuuluu tiukkoja kiihdytyksiä, äkkinäisiä pudotuksia ja jarrutuksia. Nämä olivat koko puiston suosikkilaitteeni, mutta pitkän jonotuksen takana.

Sci-Fi City

Sci-Fissä on vielä keltainen pyörivä Accelerator -laite, jonka jätin tahallani loppuun tarkoituksenani säästää tasapainoelintä tuleviin laitteisiin. Loppujen lopuksi tämä laite ei ollut mielestäni ollenkaan paha, vaikka siihen kuuluu pyörivä liike sekä etenevä rataliike.

Sci-Fi Cityn jälkeen on muinaisen Egyptin alue, jonka pääkohteena on sisällä ajettava Muumion kosto. Kokemus oli oikein ilahduttava, vaikka laitteessa on pimeää ja jopa aavistuksen kylmä. Singaporen lämpimän ilmaston ansiosta pieni viileys unohtuu kuitenkin nopeasti.

Ancient Egypt

Huvipuiston taaimpana osana on The Lost World, jossa on paljon yhtymäkohtia Orlandon vertaiseensa. Jurassic Park ja sen Rapids Adventure, jossa kastumiselta ei voi välttyä, on hyvin samankaltainen Singaporessa ja Orlandossa. Dinosaurusten bongailun ja raikastavan elämyksen jälkeen on hyvä lähteä kuivattelemaan esimerkiksi Canopy Flyeriin, joka kulkee sattumasta riippuen joko etuperin tai takaperin. Lost Worldissa on myös WaterWorld -vesishow, joka esitetään tiettyinä aikoina päivän mittaan oman aikataulun mukaisesti.

The Lost World

Seuraavaksi puistossa on kiertojärjestyksessä Far Far Away -alue, jossa on paljon lapsille sopivia laitteita. Kävin Shrekin linnassa 4D-elokuvaseikkailussa, jossa paitsi näkee ja kuulee, myös tuntee liikkeet ja kokee aasin aivastukset. Tällä alueella jonotin myös Puss In Boots -vuoristorataan, joka on ulkopuolelta kivannäköinen ja houkutteleva pieni pesämuodostelma, mutta laitteena varsin leppoisa kyyti.

Far Far Away

Viimeisempänä alueena on Madagascar, jonka tärkeimpänä kohteena on Madagascar -elokuvan kulisseissa kulkeva jokiajelu Crate Adventure. Ajelu etenee tutulla Universal Studios -kaavalla, jossa kerrotaan tarina ja lopussa "hyvikset voittavat" ja kaikille jää hyvä mieli. Tässä laitteessa voi tulla pientä kastumista, mutta ei läheskään siinä määrin kuin Jurassic Parkin jokiseikkailussa.

Madagascar

Huvipuistolaitteita Singaporen Universal Studiosissa on kävijämäärään suhteutettuna varsin niukasti, ja jonotusajat vaihtelevat paljon kymmenestä minuutista yli tuntiin. Heti sisääntulojonossa vierähtää helposti puoli tuntia. Pisimmillään jonotin 1,5 tuntia, sillä Universal Express -jononohituslipun ostaneet ruuhkauttavat nopeasti tavallisen jonon. Laitteen ulkopuolella lukee aina arvio jonotusajan pituudesta (esim. 20 min), mutta tämä usein aliarvioi todellisen jonotusajan. Joissakin laitteissa hyötyy kuitenkin siitä, että on yksin liikenteessä. Amerikkalaisen tavan mukaisesti Single Riderit pääsevät nopeammin laitteisiin, kun tyhjäksi jääneet penkit täytetään näillä yksinajajilla. Tätä kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon, koska se säästää paljon aikaa. Yhtä pitkiä jonoja kuin Singaporessa en muista viisi vuotta sitten olleen Orlandon Universal Studiosissa, vaikka sielläkin on käytössä Universal Express -käytäntö. Pitkien jonojen vuoksi huvipuistovierailuun kannattaakin varata kokonainen päivä. Erityisesti viikonloput ovat ruuhkaisia, joten huvipuistopäivä kannattaa ohjelmoida mahdollisuuksien mukaan arkipäiville ja loma-aikojen ulkopuolelle.

Singaporen ja Orlandon Universal Studiosissa on myös eroja. Orlandossa huvipuisto koostuu itse asiassa kahdesta eri puistosta, alkuperäisestä Universal Studiosista sekä Island of Adventure -teemapuistosta. Oma suosikkini on Island of Adventure -puisto, jossa muun muassa Jurassic Park ja Wizarding World of Harry Potter sijaitsevat. Orlandon Universal Studios -puistot ovat Singaporea vähän laajempia ja omaan makuuni parempia siinä mielessä, että ne ovat vielä enemmän täynnä hienoja yksityiskohtia. Kummassakin kohteessa, sekä Orlandossa että Singaporessa, on kuitenkin niin paljon annettavaa, että vierailu Universal Studiosissa viimeistelee upean kokemuksen ja muistot pitkäksi ajaksi eteenpäin. Universal Studios on aina yksi parhaista lomaelämyksistä, jossa arki unohtuu siltä istumalta kun astuu sisään huvipuistoon.