Syksy on kaiken kaikkiaan edennyt hyvin nopeasti. Hätätilanteet oli siitä erityisen hyvä jakso, että se kokosi viimeisen kahden opiskeluvuoden ajalta tärkeimmät asiat yhteen. Tämä jakso opetti toimimaan nopeasti, mutta harkinnanvaraisesti. Hyödyllisen kertauksen lisäksi mm. opimme anestesiologilta hoitoelvytystä, neurologilta tajuttoman potilaan tutkimista, pediatrilta kriittisesti sairaan lapsen tunnistamista, oikeuslääkäriltä kuoleman selvitystä ja kardiologilta sydäninfarktin akuuttihoitoa. Klinikan lähestyessä huomio oli entistä enemmän (akuutti)hoidossa ja jatkotoimenpiteissä. Kun kolmosvuonna oli olennaista opetella tarvittavat lääkkeet ja niiden vaikutusmekanismit, niin tällä jaksolla keskityimme itse lääkeannoksiin ja annosteluun.
Preklinikan loppumisen johdosta päättyivät hyvin tutuksi tulleet tutoristunnot. Koko preklinikan aikana olin vain yhdestä istunnosta pois, mutta tämän poissaolon korvasin ryhmäni minulle määräämällä lisätehtävällä. Viimeisen istunnon kunniaksi noudatimme neloskurssilaisten perinnettä eli nautimme oman tutorryhmän kesken kuohuviiniä. PBL-opiskelun suhteen oli syksyn mittaan ainakin minulla ilmennyt jo vähän turnausväsymystä. Oli hienoa saattaa päätökseen jotain sellaista, joka oli ollut koko lääkiksen asti lähes päivittäin kuuma puheenaihe.
Koska hätätilanteet oli viimeinen jakso, jonka koko kurssi suoritti samanaikaisesti, juhlimme preklinikan päättäjäisiä upeasti kolmen ruokalajin illallisella Juhlaravintola Laternassa. Tilaisuus muistutti Kandigaalaa, mutta tuntui jopa vielä isommalta muutokselta lääkistaipaleella kuin lääketieteen kandidaatin arvonimen saavuttaminen. Juhlavan tunnelman ohella sitä tunsi kuitenkin myös lievää haikeutta yhden elämänvaiheen päättymisestä. Osa kurssikavereistani aloittaa joulun jälkeen pienissä klinikoissa eikä heitä siten enää tapaa päivittäin. On outoa, että osaa hyvin läheisistäkin ihmisistä näkee enää vain kurssin yhteisissä maanantaiseminaareissa. Tämän vuoksi oli tärkeää saada juhlia vielä lähes koko kurssin kesken ennen kuin erkaannumme sairaalan eri osastoille.
Tämän jakson päätteeksi pidettiin myös kliinisten taitojen evaluaatio, jossa testattiin 3,5 vuoden aikana opetettuja käytännön taitoja. Toimintatapa oli sama kuin kolmoskurssin evaluaatiossa eli kiertelimme rastilta toiseen ja keräsimme pisteitä suorituksistamme. Evaluaation alku ei ollut läheskään yhtä jännittävää kuin edellisellä kerralla, koska osasi ennakoida paljon paremmin mitä tulevan pitää. Ja kuten edelliselläkin kerralla, parin rastin jälkeen pienestä jännitysmomentista ei ollut enää tietoakaan. Evaluaatio toimi jälleen hyvänä oppimistapahtumana, jossa suorituksen jälkeen sai välittömän palautteen. Oli jälleen kivaa kierrellä suorittamassa tehtäviä ja hioa tekniikkaa vielä ennen klinikkaan astumista.
Olen klinikan alkamisesta innoissani, sillä se tuntuu isolta harppaukselta sairaalamaailman syövereihin. Vihdoin pääsee kehittämään taitojaan ihan oikeilla potilailla ja käytännön kautta. Opinnot tulevat muuttumaan klinikassa raskaimmiksi, sillä koulupäivät pidentyvät eikä preklinikalle ominaisia satunnaisia vapaapäiviä (eikä tenttiviikkoja) enää ole. Itse klinikassa opiskelusta en vielä paljoa edes tiedä, mutta olen kuullut sen sisältävän ainakin opetuskiertoja, opetuspolia, leikkauksissa avustamista kirurgian jaksolla sekä erilaisia ryhmäopetuksia. Klinikkavaiheessa omatoimisuus nouseekin varmasti entistä tärkeämpään asemaan. Pitää huolehtia, että löytää sairaalan sokkeloista oikeaan paikkaan ja aikaan. Lisäksi pitää varmistua siitä, että suorittaa kaikki jaksoilla vaadittavat suoritukset. Kevään aikana on kahteen otteeseen tulossa hajautus Seinäjoen keskussairaalassa, mikä tuo vaihtelua päiviin. Kevään lopussa koittaa sisätautien ja kirurgian integroitu tentti, joka pitää läpäistä saadakseen Valviralta oikeudet toimia ensimmäistä kertaa lääkärin sijaisena terveyskeskuksen vuodeosastolla. Viimeistään tässä vaiheessa realisoituu se tosiasia, että on oikeasti kasvamassa vastuuta kantavaksi ja harkitsevaksi lääkäriksi.
