tiistai 1. toukokuuta 2018

Ilonpirskahduksia

Toista lääkiswappuani sain viettää huolettomasti mukavien ihmisten seurassa. Aivan yhtä aktiivisesti en ehtinyt tapahtumiin osallistumaan kuin edellisenä vuonna, mutta pääsin silti onneksi nauttimaan opiskelijawapun erityislaatuisesta tunnelmasta. Vaihtelevasta säästä huolimatta wappuun kuului paljon ilonaiheita, kun yhteisen tekemisen lisäksi opiskelun ja treenien yhdistäminen on sujunut varsin onnistuneesti.


Omalla kohdallani wappu alkoi näytelmäkerho Pseudon musikaalilla, jota olin torstai-iltana katsomassa. Piraattipäiväkirjat-näytelmä yllätti positiivisella tavalla lahjakkailla roolisuorituksillaan, hienoilla puvustuksillaan ja tanssiesityksillään. Musikaalin eteen tehty suuri työ näkyi ammattimaisessa lopputuloksessa. Aika kului kuin siivillä peräti 3-tuntista esitystä seuraten ja samalla rentouduin hyvin 8-tuntisesta koulupäivästä saaden heti (wappu)lomamoodin päälle.

Perjantaina heti aamusta aloin tehdä ensimmäistä lääkärinlausuntoani, joka kuului pakollisena osasuorituksena tähän jaksoon. Tarkoituksena oli laatia lausunto eläkkeensaajan hoitotukea varten annettujen epikriisien pohjalta. Huolelliseen tekemiseen kului minulla kuitenkin tarpeettoman kauan aikaa, mutta tehtävänä se oli opettavainen ja käytännönläheinen. Tyytyväisenä lausunnon palauttamisesta lähdin tekemään loikka- ja kinkkatreeniä, joka osoitti parempia merkkejä teknisestä suorittamisesta kuin tänä keväänä tähän asti. lllalla vielä pidettiin työpaikkani kevätjuhlat, jossa iloisissa wapputunnelmissa kuuntelimme live-bändin esitystä, nautimme yhdessä ruoka- ja juomatarjoilusta ja juttelimme paljon sellaisista asioista, joista työajalla ei ehdi keskustella. Mukava iltatilaisuus toimi hyvänä yhdistävänä ja ilmapiiriä kohottavana tekijänä meidän koko moniammatillisessa työporukassa.


Lauantaiaamu kului opiskellessa tämän jakson luentojen sisältöä ja seuraavan tutoristunnon oppimistavoitteita. Iltapäivän voimatreenissä valmentajani pisti minut aika koville, sillä painoja lisättiin tankoon ihan maksimisuoritukseen asti. Ainakin treenistä sai mahdollisimman kehittävän, kun ei päästä itseään turhan helpolla. Olen havainnut, että yksin puntteja nostellessa meinaa helposti olla liian armollinen eikä välttämättä uskalla latoa yhtä isoja painoja. Kyykkäämisen jälkeen ohjelmassa oli vielä kontrastina puolikyykkyhyppyjä ja vauhditonta pituutta. Voi varmaan arvata, ettei viimeisessä sarjassa ollut enää kovin tuoreet jalat. Latasin tästä viimeisestä suorituksesta myös videon Instagramiin.

Lauantai-iltana oli vuorossa wapun ajan eniten odottamani tapahtuma Wappusitsit, jotka toteutettiin tänä vuonna 80-luvun teemalla. Värikkäisiin jumppavaatteisiin ja haalareihin pukeutuneena siirryttiin hauskasti ajassa taaksepäin vuoden 1988 wappusitseille. Perinteisen sitsaamisen lisäksi viihdyttävät ohjelmanumerot värittivät juhlimista sitsilaulubingon ja juomapelin ohella. Jatkoilla soi vanhempi musiikki ja nykymusiikki mukavasti sopusoinnussa aamun pikkutunneille saakka.


Sunnuntain pidin wappujuhlinnoista väsyneenä lepopäivänä treeneistä. Maanantaina vappuaattona oli koululla wapunavaus, jossa varadekaani piti humoristisen vapputeemaisen puheen samaan aikaan kuin söimme munkkeja ja joimme simaa. Wapunavauksen jälkeen koululta lähti kulkue viemään potilassänkyjä kerhotilallemme Amokselle, mutta itse jätin tämän väliin ja lähdin avaustilaisuudesta suoraan Pirkkahallille. Riittävän verryttelyn jälkeen kipeytyneet lihakseni antoivat myöden ottaa muutaman terävän telineistä lähdön. Edellisen jakson Hyökkäys ja puolustus tenttitulokset valmistuivat myös sopivasti vapuksi ja sain iloisia uutisia tenttiin liittyen. Vaikka meillä Tampereen lääkiksessä ei arvosanoja jaeta, saa tenttipisteet halutessaan kuulla kysymällä. Tällä kertaa halusin tietää osuiko oma tuntemukseni hyvin menneestä tentistä kohdilleen ja pisteet 35/40 sieltä ropsahtivat!


Vappuaaton iltana kokoonnuimme ystäväporukallani Koskipuistoon ja kiertelimme keskustassa fiiliksen mukaan muita kavereita tavaten. Hyvissä ajoin ennen puoltayötä kokoonnuimme seuraamaan teekkareiden lakitusta Konsulinsaarella ja lähettyvillä lääkiksen vuoden fuksi stetaroi toisen patsaan. Hämeensillan remontin vuoksi tilaisuus tuli siirtää toiseen paikkaan keskustassa, mutta se ei kuohuviiniroiskeiden määrästä päätellen juhlivaa wappukansaa haitannut.

Vappupäivän sateisuus ja viileys karkottivat jonkin verran yleisöä Koskenrannasta teekkarikasteen luota ja sen havaitsi myös lääkiksen järjestämän potilassänkyviestin osalta. Lääkiksen piknik siirrettiin Amos-klubille Sorsapuiston sijasta, mutta se jäi minulta väliin aamulla puhjenneen flunssan vuoksi. Entisenä teekkarina ja teekkarilakkia kantavana minua kiinnosti seurata teekkareiden touhuja, mutta ulkona värjöttely flunssaisena ei pidemmän päälle tuntunut enää kovin hyvältä vaihtoehdolta. Väsyneenä mutta onnellisena palailin kotiin loppuviikon uudet haasteet ilonaiheineen jo mielessä. Reipasta loppuviikkoa!


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Nunnia ja kandeja

Tällä viikolla alkoi toisen lääkisvuoden viimeinen jakso eli Vanheneminen, joka on monella tavoin hyvin erilainen kuin edelliset opintojaksot. Suurimpana eroavaisuutena aiempiin on se, että jakso toteutetaan yhteistyössä Tampereen ammattikorkeakoulun ensihoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijoiden kanssa. Vanheneminen on myös vaatimustasoltaan helpohko, sillä sen pääpaino on enemmän iäkkään ihmisen kohtaamisessa ja arvioinnissa kuin niinkään solutason mekanismeissa.

Iloinen vanhuus Kuubassa
Moniammatillinen yhteistyö tuo opetukseen uusia näkökulmia, mutta ainakin näin jakson alussa uuteen opetusmuotoon totuttelu on hieman vaatinut aikaa. Toki vanheneminen jo aiheenakin mahdollistaa laaja-alaisempaa keskustelua. Luennot, tutoristunnot ja tuleva simulaatio-opetus ovat yhteisiä lääkiksen ja ammattikorkeaopiskelijoiden kanssa, minkä lisäksi meillä on vielä joitakin omia ryhmätöitä. Tällä viikolla kävimme esimerkiksi tutustumiskäynnillä eräässä kuntoutus- ja hoitokeskuksessa, jossa meille esiteltiin sen toimintaa ja merkitystä vanhusten hyvinvoinnissa. Ensi viikolla on vuorossa lääkärintodistusten laadintaan perustuva ryhmäopetus, joka luonnollisesti on tarkoitettu vain lääketieteen opiskelijoille.

Tämän viikon tiistaina pidettiin yksi toisen opiskeluvuoden mieleenpainuvimmista ja odotetuimmista tapahtumista. Kyseessä oli tietenkin kandipotkiaiset, jossa ensimmäinen vuosikurssi ja muut halukkaat järjestivät kakkoskurssille perinteisen juhlan. Noin kuukauden päästä saamme käyttää itsestämme titteliä lääketieteen kandidaatti, kun siihen asti olemme lääketieteen ylioppilaita. Edellytyksenä tälle toki on, että kaikki kahden ensimmäisen opiskeluvuoden opintosuoritukset on hyväksytty. Tämä on kakkoskurssilaisille yksi isoimmista "edistysaskelista", minkä vuoksi sitä myös juhlitaan asiaan kuuluvilla traditioilla.

Kandipotkiaiset muistuttavat kovasti injektioita, joissa ryhmissä kierretään rasteja ja suoritetaan yhdessä annettuja tehtäviä. Koululle kokoonnuttiinkin valittuun teemaan pukeutuneena ja saimme aluksi nähdä fuksikurssin editoiman hauskan kandipotkiaisvideon. Tämän jälkeen siirryimme kierrättäjiemme kanssa koulun ulkopuolelle suorittamaan rastien tehtäviä. Oman kandipotkiaisporukkani kanssa olimme valinneet teemaksi nunnat, joita varten hankimme sopivat asut ja oheistarvikkeet. Pisteitä kandipotkiaisissa sai mm. asuista, tunnelmasta, rastien suorituksesta, sisääntulosta sekä lahjonnasta.

Kandipotkiaiset - Aamen
Koska kandipotkiaisiin kuuluu salaisuuden säilyttäminen tuleville vuosikursseille, en voi sen tarkemmin kertoa millaisia tehtäviä saimme toteutettaviksemme. Järjestäjät olivat onnistuneet kuitenkin todella hyvin, sillä ehdimme kiertää kaikki rastit ja emme joutuneet jonottamaan vuoroa kovinkaan pitkään. Kiertelyn jälkeen kokoonnuimme koulun tiloihin vannomaan kandivalaa, jonka jälkeen oli siirtyminen jatkoille.

Tykkäsin kandipotkiaisista todella paljon, jopa enemmän kuin ensimmäisen opiskeluvuoden syksyn injektioista. Koko tapahtuma perustui vapaaehtoisuuteen ja me "potkittavat" saimme parhaimman mahdollisen huipennuksen toiselle opiskeluvuodelle. Tulossa on tietenkin vielä wappu, jonka vieton kandipotkiaiset eräällä tavalla aloittivat. Virallisesti LK-arvonimen saavuttamista juhlimme vielä kurssin kesken kandijuhlassa viimeisen tentin jälkeen toukokuussa, mutta kandipotkiaiset olivat hieno huomionosoitus kohta päättyvälle lukuvuodelle.


keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

My day (28.3.2018)

Hyökkäys ja puolustus-jakso lähenee loppuaan ja halusinkin vielä päästä toteuttamaan minun päiväni-tyyppisen postauksen, joista aikaisempi (viime marraskuussa) osoittautui lukijamäärältään varsin suosituiksi. Kyseessä on tällä kertaa tavanomainen keväinen opiskelupäivä lääkiksessä toisen vuosikurssin opiskelijana, jolle LK-arvonimen saavuttaminen lähestyy päivä päivältä!

Kohta saa huilata
Klo 7.14 herään, nousen sängystä ja aamuaskareiden jälkeen pukeudun kouluvaatteisiini. Koska päivällä on tulossa tutoristunto, kertaan laatimani muistiinpanot kuten lähes jokaisena muunakin tutorpäivänä. Tämän päivän aiheena on syöpää aiheuttavat sekä siltä suojaavat tekijät. En oikein tykkää lukea muistiinpanoja suoraan läppärin ruudulta, sillä minusta antoisampaa on selittää ne omin sanoin muulle ryhmälle. Nippelitiedot tosin voi tarvittaessa tarkistaa koneelta ja sellaiset yksittäiset asiat, joita ei juuri sillä hetkellä satu muistamaan.

Klo 7.48 syön aamupalaa ja selaan samalla sosiaalista mediaa. Ruokailun jälkeen ehdin vielä vilkaisemaan luentokalvoja ennen lähtöä. Kun kasvainpatologiaa on kerrattu luentojen pohjalta noin vartin verran, lähden ajamaan koulua kohti Radio Suomipopin Aamulypsy taustalla soiden.


Klo 8.39 saavun koululle hyvissä ajoin ennen aamun ryhmätyötä, joka käsittelee vastaanottotilanteen vuorovaikutuksen arviointia. Ryhmätyön tehtävänä oli jakaantua kahteen ryhmään ja katsoa annettu video lääkärin vastaanotolta. Samalla tuli tehdä havaintoja vuorovaikutuksen positiivisista ja negatiivisista seikoista sekä pohtia kuinka vuorovaikutusta voisi kehittää. Toimin omassa ryhmässäni kirjurina ja esittelin havaintomme molemmille ryhmille. Yhteisessä keskustelussa heräsi ajatuksia mm. katsekontaktin, empatian, puhumaan rohkaisemisen sekä kuuntelun roolista lääkärin vuorovaikutuskeinoina. Pelkästään lääkärin tietotaidon merkitys ei todellakaan riitä luottamuksellisen potilassuhteen luomiseksi, vaan potilas kokee myös tarpeen aina tulla kuulluksi.

Klo 11.05 vuorovaikutustaitojen arviointi-ryhmätyö päättyy ja pääsen palauttamaan temppukortin jakson viimeisen ryhmätyön suorittamisen vuoksi. Varmistettuani ensin huolellisesti, että kaikkien 13:n ryhmätyön kohdalla on kuittaus, tiputan temppukortin suorituslaatikkoon ja suuntaan tutorryhmäläisteni kanssa lounaalle.

Sinne meni
Klo 11.32 suuntaan kirjastoon opiskelemaan ja valmistelemaan tätä postausta. Lukemisen ohella selviää, että ainejärjestömme TLK:n lehti eli Flatus on ilmestynyt Kandikselle uutena painoksena. Houkutus Flatuksen lukemiselle oli niin kova, että se ajoi minutkin selailemaan lehteä opiskelun välissä. Flatus sisältää juttuja TLK:n ajankohtaisista tapahtumista, juoruja, päästöjä, haastatteluja ja paljon muuta hauskaa luettavaa.

Lueskelua kirjaston lempinojatuoleissa
Klo 14.15 alkaa luento syöpätautien esiintyvyydestä ja ennusteesta. Luennon alhaisesta osallistumisprosentista huolimatta epidemiologinen luento antoi tietoa syövän ilmaantuvuudesta ja elossaoloajoista. Heti luennon perään alkaa tutoristunto, joka koostuu tällä kertaa vain purusta eli oppimistavoitteiden yhteisestä läpikäymisestä. Uutta "keissiä" emme enää avaa, koska tämä oli jakson viimeinen (16.) tutoristunto.

Klo 15.21 ei kenelläkään löydy tutortapaukseen liittyen enää lisättävää, joten puheenjohtajamme päättää istunnon. Suoriudumme istunnosta ennätysajassa, mutta olemme silti tyytyväisiä esille tuomiimme tietoihin. Ennen kotiinlähtöä jäämme vielä vähäksi aikaa rupattelemaan pääsiäislomasuunnitelmista. Itselläni alkaa huomenna kolmen päivän työputki, mutta menen aina mielelläni töihin vaihtelun vuoksi.

Hiljainen Arvon ruokala
Klo 15.47 tulen kotiin ja otan hetkeksi esille luentokalvot ja One Notella tehdyt muistiinpanot. Usein menen suoraan koulusta Pirkkahallille treenaamaan, mutta tänään pidän lepopäivän tavallista pidemmän koulupäivän vuoksi.

Klo 17.23 keskittymiskyky ei ole enää lukemiseen parhaimmillaan, joten päätän laittaa koulujutut syrjään tältä päivältä. Lepopäivisin annan jalkojen levätä, mutta tukiliikkeitä kuten vatsalihasharjoitteita voi harjoitusohjelmaan vapaasti lisätä. Asetunkin hetken mielijohteesta matolle ja nostan jalat 90 asteen kulmaan tukea vasten. Tässä asennossa ylävartaloa ei tarvitse nostaa ihan pystyasentoon asti kuten istumaan nousuissa ja liike on silti tehokas. Teen 3 x 20 sarjan, jonka jälkeen pysyttelen minuutin hoover-asennossa.

Klo 18.03 kokkaan broilerpastaa, jonne lisään mustatorvisieniä. Ruokailun jälkeen alan katsella television ohjelmatarjontaa ja lisäillä kuvia tähän postaukseen.


Klo 21.30 syön vielä iltapalaa, käyn suihkussa ja valmistelen itseäni yöpuulle. Pääsiäisloman alkaminen ei juuri vaikuta rutiineihini, mutta on mukavaa hetkeksi irrottautua ennen kevään opiskeluiden loppukiriä. Kevät on siitä mukavaa aikaa, että päivät alkavat olla pitkään valoisia ja paljon mukavia tapahtumia on vielä edessä.

Mukavaa pääsiäisen aikaa!

perjantai 23. maaliskuuta 2018

Lääkäripäivät opiskelijan silmin

Tällä viikolla pidettiin Tampereen Lääkäripäivät, jonne pääsin osallistumaan ensimmäistä kertaa. Lääkäripäivät ovat Tampere-talossa vuosittain järjestettävä tapahtuma, johon lukuisat lääkärit ympäri Suomea kokoontuvat kuulemaan mielenkiintoisia luentoja, verkostoitumaan sekä osallistumaan oheistapahtumiin. Me Lääkäripäivä-kandit pääsimme palkkioksi työtehtävästämme yhtenä päivänä kiertelemään itsekin ständejä ja syventämään tietojamme mielenkiintoisilla luennoilla. Kilpailu Lääkäripäivien työtehtäviin pääsystä oli kovaa, mutta itselleni onni oli tänä vuonna myötäinen.


Lääkäripäiviä edeltävänä iltana eli tiistaina osallistuimme pakkaustalkoisiin, joissa täytimme osallistujille jaettavia materiaalikasseja. Hyvällä tiimityöskentelyllä talkoot sujuivat joutuisasti kaikkien osallistuessa aktiivisesti työhön. Pakkaustalkoissa saimme myös työasumme eli sinivalkoraidallisen Marimekon pitkähihaisen paidan sekä itse pakkaamamme oheismateriaalin.

Lääkäripäivien survival kit
Keskiviikkona Lääkäripäivien alkaessa en ollut vielä tositoimissa Tampere-talolla, mutta sinä iltana kävin rennossa cocktailtilaisuudessa Tornihotellissa. Tämä jazz-musiikin täyteinen iltatilaisuus oli myös yksi Lääkäripäivien kandipalkkioita, jonka toisena vaihtoehtona olisi ollut torstai-illan Vesa-Matti Loirin keikka. Minusta oli kiva, että sain osallistua Lääkäripäivien jokaisena päivänä ainakin jollain tavalla tapahtumiin. Meidän Lääkäripäivä-kandien palkkiot olivat muutenkin todella monipuolisia työhön nähden.


Torstaina oli minun vuoroni antaa työpanokseni Lääkäripäivien eteen rekisteröinnin merkeissä. Rekisteröinti oli ensisijainen toiveeni työtehtävää valitessa, sillä ajattelin sen muistuttavan työpaikkani Mehiläisen vastaanottotehtäviä. Työtehtäviini kuului ottaa vastaan saapuvien vieraiden ilmoittautumisia ja ojentaa heille materiaalikassi reippaan hymyn kera. Sain skannata vieraiden ojentaman nimilipukkeen ja tarvittaessa tulostaa heille uuden vastaavan. Vaikka työpäivä oli varsin pitkä, vapaa-aikaa ja taukoja oli kuitenkin runsaasti. Ruuhkahuippu osui luonnollisesti aamuun ja sen jälkeen tilanne rauhoittui merkittävästi. Tauolla sai kiertää näyttelyssä ja takaisin omalle työpisteelle palatessa kädet olivatkin täynnä firmoilta saatuja huulirasvoja, kyniä ja karkkia. Menin ihan laskuissa sekaisin siitä, kuinka moneen arvontaan osallistuin kierrellessä näytteilleasettajien ständejä. Kaiken kaikkiaan työpäivä oli mukavan helppo ja oli ilo päästä tekemään yhdessä Lääkäripäiviä muiden kandien kanssa.

Oma työpisteeni
Perjantaina eli Lääkäripäivien viimeisenä päivänä kävin kuuntelemassa luentoja kuin kuka tahansa Lääkäripäivien osallistuja. Aamupäivällä otin oppia ihotuntohäiriöistä ja iltapäivällä vuorossa oli luento polvivaivoista. Pelkäsin luentojen olevan liian vaikeita ymmärtää tässä vaiheessa opintoja, mutta yllättävän paljon niistä kuitenkin sain irti. Kliinisen luonteen ohella luennoilla sai myös hyvää kertausta perusanatomiasta. Luennoilla oli kiva istua kuulemassa alan asiantuntijoita, ja mikä sen parempaa on kuin tietää, että käsiteltävistä asioista ei ainakaan heti tule tenttipaperia eteen. Lääkäripäivät päättyivät kandien kiitoskahvitukseen, joka oli juhlallinen päätös tälle hienolle tapahtumalle.

Lääkäripäivät oli huomioitu jakson lukujärjestyksessä (omalla kurssillani siis käynnissä Hyökkäys ja puolustus) ja opetuksestakin sai tarvittaessa olla hyväksyttävästi pois. Oma työpäiväni torstai sekä kiertelypäiväni perjantai olivat kuitenkin kummatkin vapaita, joten en näinä päivinä jäänyt paitsi muusta kuin omaehtoisesta opiskelusta. Jaksotenttiin on onneksi vielä aikaa, joten noiden kahden päivän kuluttaminen Lääkäripäivillä oli kannattavaa ja ammatillista mielenkiintoa kohottavaa. Tampereen Lääkäripäivät olivat menestys ja ne kehittivät lääketieteen opiskelijan ajattelua sekä ongelmanratkaisutaitoja. Nämä ovatkin juuri niitä taitoja, joita lääkärintyössä tarvitaan.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Lomastelua Katinkullassa

Tämän viikon (lauantaista torstaihin) vietin Vuokatin Katinkullassa, joka on lomakohteena minulle tuttu jo alakoululaisesta asti. Lähes jokaisen hiihtolomani olen viettänyt Katinkullan lomaparatiisissa yhdessä perheeni kanssa. Katinkulta tarjoaa hienot puitteet monipuoliseen aktiivilomaan vuoden ympäri säästä riippumatta. Tämä postaus onkin toteutettu yhteistyössä Holiday Club Katinkullan kanssa.

Vuokatin vaaroilla
Saapumispäivä lauantai kului majoittuessa tuttuun lomamökkiin, jota oli hieman remontoitu sitten viime käyntini (2016) jälkeen. Jouduimme tosin odottamaan loma-asunnon avaimia jonkin aikaa siivouksesta johtuen, mutta siitä aiheutuneesta pienestä haitasta korvauksena saimme Holiday Clubin ravintolalahjakortin. Seuraavana päivänä olikin jo vuorossa ensimmäinen hiihtolenkkini, jossa suuntasin puolikkaalle Aurinkoladulle. Hiihto ei kuulu omiin vahvuuksiini tekniikkavirheitteni vuoksi, mutta hiihtäminen omaan rauhalliseen tahtiin Katinkullan ympäristössä on aina kuulunut oleellisena osana hiihtolomaani.

Kesken hiihdon oli hyvä hetki pysähtyä valokuvaamaan
Hiihtolenkin jälkeen kävimme lounaalla Vuokatinrinteiden Á la Katti-ravintolassa, jossa oli oikein maittava seisova pöytä savuporokeittoineen. Illan odotetulle sulkapallovuorolle hain vauhtia kuntosalilta, johon pääsee osakkaana ilmaiseksi voimailemaan. Alkulämmittelyn tehneenä olikin mukava hioa lyöntejään sulkapallokentällä tunnin mittaisella pelivuorolla.



Maanantaiaamu käynnistyi tennisvuorolla, joka osoittautui aluksi vähän hankalaksi pitkästä aikaa. Edellisestä tennisvuorosta oli kulunut peräti kaksi vuotta ja taidot olivat hieman päässeet ruostumaan, mutta onneksi ne alkoivat pelin edetessä palautumaan. Tennis on Katinkullan palloilulajeista oma suosikkini, koska se tuottaa eniten onnistumisen elämyksiä hyvän lyönnin jälkeen. Tenniksessä myös havaitsee parhaiten omien taitojen kehittymisen kun toistoja tulee lisää.


Illalla oli vuorossa käynti kylpylässä, jonka poreisiin asetuin rentoutumaan uituani ensin kilometrin kuntoaltaassa. Tykkään uimisesta, vaikka en koskaan tule kotipuolessa käyneeksi uimahalleissa. Sen sijaan aina Katinkullassa matkauinti on kylpylässä käydessäni ensisijainen valinta. Kuntoallas on useimmiten myös aika hiljainen, vaikka kylpijöitä kylpylän ja savusaunan puolella riittääkin. Kylpylässä voi rentoutua myös liukumäessä ja villissä virrassa, mutta ne ovat lähinnä lapsille suunnattuja.

Tiistai lähti kivasti käyntiin hotelliaamiaisella
Vuokatin laskettelurinteille suuntasimme auringon paistaessa täydeltä terältä. Pienenä vinkkinä annan sen, että rinnelippuja saa (ainakin osakkaana) hotellin vastaanotossa edullisemmalla hinnalla, kunhan ne varaa viimeistään edellisenä päivänä. Kovan pakkasen vuoksi paleltuvia sormia ja varpaita joutui välillä käymään lämmittelemässä rinneravintolassa, mutta hyvänä puolena kylmästä säästä oli se, että hissijonot olivat päivän aikana lyhyet. Ilta kului sulkapalloa pelaten ja laskettelupäivän kohmeisia lihaksia lämmitellen.


Viimeiseen kokonaiseen lomapäivään kuului tennistä, hiihtoa ja kylpylää, jonka jälkeen illan huipensi illallinen O´Learys-ravintolassa.

O´Learysin juustohampurilainen
Koska meillä lääkiksessä ei varsinaista hiihtolomaa ole, tuli minun tämän lomani aikana myös opiskella itsenäisesti. Tämä onnistui kuitenkin varsin mukavasti urheiluaktiviteettien välissä ja varhain aamulla kun olen oppimisen suhteen tehokkaimmillani. Vaikka olen normaalisti ahkera luennoilla kävijä, jäi minulta tänä aikana joitakin näitä hyviä oppimistilanteita väliin. Poissaolo luennoilta vähän ensin harmittikin, mutta omatoiminen luentokalvojen lukeminen muistiinpanoja tehden ajaa onneksi lähes saman asian. Tutoristunnon aikaan olin laskettelemassa, ja kieltämättä silloinkin tuntui erikoiselta, vaikka olin poissaoloni lisätehtävällä korvannut sitä ennen.

Tutoristunto - tutorlaskettelu
Huolimatta siitä, että en ehtinyt Vuokatissa ihan kokonaista viikkoa viettämään, olen iloinen, että pystyin koulun puolesta järjestämään itselleni tällaisen mukavan irtioton arjesta. Kiitos Holiday Club Katinkulta jälleen yhdestä onnistuneesta hiihtolomasta!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Mikrobiologiaa ja immunologiaa

Tällä hetkellä meneillään oleva jakso Hyökkäys ja puolustus (HyPu) on preklinikka-ajan pisimpiä, mutta yksi tähän astisista kliinisimpiä. Jaksolla käydään läpi mikrobiologiaa mm. virusten ja bakteereiden näkökulmasta sekä elimistön puolustautumista näitä yleisimpiä taudinaiheuttajia vastaan. Patologiaa on myös integroitu tähän jaksoon, samoin kuin perusteita erilaisista infektiotaudeista. Kokonaisuudessaan tämä siis on aika tiivis paketti, mutta onneksi lukujärjestys on toisinaan väljähkö, jolloin asioiden oppimiselle jää aikaa.

HyPu-jakson alusta on kulunut kolme viikkoa ja näille kuluneille opintoviikoille on mahtunut useita luentoja, tutoristuntoja, patologian ryhmätöitä, obduktio, mikrobiologian harjoituksia sekä oma suosikkini eli osastokäynti Taysissa. Luennoilla ja näitä käsittelevissä tutortapauksissa on tullut yksi kerrallaan opiskeltavaksi mikrobeita, joiden patogeenisiä ominaisuuksia on sitten luettu sairauksien taudinkuvien kera. Tutorohjaajamme on usein joutunut muistuttaa tiedonjanoista ryhmääni, ettei näiden sairauksien (keuhkokuume, tuberkuloosi, vyöruusu jne.) hoito kuuluu jakson oppimistavoitteisiin. Ne tulevat vasta myöhemmässä vaiheessa opintoja.

Arvo kylpee auringonvalossa
Patologian ryhmätöissä olemme tutkineet virtuaalimikroskoopilla histologisia näytteitä tulehdusreaktioista ja pyrkineet erottamaan benignejä ja maligneja kasvaimia toisistaan. Mikrobiologian laboratorioharjoituksia oli kahdet, jotka pidettiin peräkkäisinä päivinä. Syynä tälle oli se, että ensimmäisellä kerralla ottamamme nieluviljelynäyte jätettiin inkuboitumaan yön yli. Laboratoriotöissä tunnistimme grampositiivisia stafylokokki- ja streptokokkibakteereja sekä gramnegatiivisia sauvabakteereita viljelymaljoilta. Toisena päivänä harjoitustyössä testin tulos oli sekä viljelyssä että pikatestissä negatiivinen (niin kuin pitikin) eli streptococcus pyogeneksen aiheuttamaa nielurisatulehdusta ei ilmennyt.

Bakteeripesäkkeitä maljalla
Kaikista antoisin harjoitus HyPu-jaksolla ja koko kuluneella kevätlukukaudella on kuitenkin ollut anamneesin ja statuksen teko Taysissa yhdellä osastolla. Tämä oli ensimmäinen kerta lääkiksen aikana, kun pääsimme käyttämään kliinisiä taitojamme muiden kuin tuttujen ja turvallisten kanssaopiskelijoiden kesken. Syksyllä toki kävimme ensimmäistä kertaa haastattelemassa oikeaa potilasta sairaalassa, mutta silloin emme tutkineet. Tällä kertaa kuitenkin ryhdyimme sanoista tekoihin ja esitietojen jälkeen kaivoimme työparini kanssa stetoskoopit lääkärintakin taskusta mahdollisimman asiantuntevan näköisinä. Kuuntelimme sydämen ja keuhkot, tunnustelimme perifeerisiä pulsseja, palpoimme kilpirauhasta sekä tutkimme vatsaa. Tyytyväisinä harjoituksesta palasimme osastolta palautekeskusteluun tutorryhmän kesken. Juuri tällaiset varhaiset potilaskontaktit parantavat opiskelumotivaatiota entisestään ja luovat omaa identiteettiä lääkärinä toimimisesta.

Hymy herkässä onnistuneen harjoituksen jälkeen
Koska seuraava opintoviikko on omalla tutorryhmälläni varsin kevyt eikä sisällä pakollisia ryhmätöitä, aion vaihtaa hetkeksi maisemaa ja suunnata pienelle hiihtolomalle Vuokatin Katinkultaan. Menetän lomani aikana muutaman luennon ja yhden tutoristunnon, jonka kuitenkin sain korvattua eräällä lisätehtävällä. Opiskella aion lomailun ohessa mahdollisimman paljon, koska yhdenkin viikon "laiskottelu" lääkiksessä voi aiheuttaa jälkeen jäämisen. Näin pitkällä jaksolla kuin HyPu se ei kuitenkaan ole niin vakavaa, koska vielä ehtii kiriä kiinni ennen tenttiviikkoa. Aurinkoisia talvipäiviä kaikille lukijoilleni!

perjantai 26. tammikuuta 2018

Ehtymätön endokrinologia

Kevätlukukautta on takana kolme viikkoa ja ensi viikolla odottaakin jo vuoden ensimmäinen tentti. Pian päättyvä "Hormonitoimintaan perustuva säätely"-jakso on ollut sisällöltään kiinnostava ja pureutunut endokrinologian syövereihin syvemmin kuin olin aavistanutkaan. Emme pelkästään opiskelleet teoriaa endokriinisten rauhasten anatomiasta ja fysiologiasta, vaan myös harjoittelimme kilpirauhaspotilaan tutkimista ja hoitamista. Lääkeaineita ja niiden vaikutusmekanismeja tuli opiskeltua niin diabetes-potilaan kuin astmapotilaankin suhteen motivoituneesti, koska tietää, että näitä potilaita tulee kliinisessä vaiheessa ja työelämässä lukuisia kertoja vastaan.


Tutorryhmämme myös vaihtuivat tälle keväälle ja se toi uutta puhtia opiskelupäiviin. Ryhmämme kommunikointi toimii uudessa ryhmässämmekin hyvin ja ilmapiiri on sellainen, että kaikilla on matala kynnys tuoda omat perustelunsa esille tutoristunnoissa. Oppimistavoitteiden läpikäymisen perusteellisuus vaihtelee toisinaan ryhmittäin, mutta hyvän ryhmädynamiikan omaava ryhmä mahdollistaa onnistuneen tiedon jakamisen. Tämä on Tampereen lääkärikoulutuksen yksi vahvimpia puolia.

Olihan meillä myös histologiaa :)
Mielenkiintoisin oppimistilanne tällä jaksolla pidettiin kuitenkin tutussa ja turvallisessa luentosalissa, jossa "Kliinisiä potilastapauksia"-niminen pakollinen luento toteutettiin meille uudella tavalla mobiililaitteilla. Sisätautilääkärin valvovan katseen alla ja ilman sen suurempaa vastuuta vastailimme potilastapausta koskeviin kysymyksiin diagnoosista, hoidosta, tarvittavista labroista ja jatkotoimenpiteistä. Ensimmäisen kahden oikein menneen kysymyksen jälkeen jouduin lähes syyllisyydentunteeseen väärästä vastauksesta, koska pelkäsin sen johtavan väärille diagnostisille urille ja hoidon pitkittymiseen. Tässä vaiheessa opintoja virheet eivät onneksi kuitenkaan aiheuta juuri muuta kuin itsekritiikkiä, mutta kyllä jo tuon interaktiivisen luennon aikana yritti asettua lääkärin asemaan ja soveltaa jakson aikana opittuja tietoja parhaan mahdollisen hoidon saavuttamiseksi.

Näistä ovista kulkee mielellään yhä uudelleen
Tenttiviikon (jonka aikana ei muuta koulua ole) aion kuluttaa palautellen mieleen tämän kuluneen hormonijakson asioita. Kirjoihin tai tietokantoihin en enää tenttiviikoilla palaa, vaan luen omia tutormuistiinpanojani ja luentokalvoja kunnes koen hallitsevani ne riittävän hyvin. Tällöin parhaiten pystyn hallitsemaan pientä tenttijännitystä. Silmäilen myös vanhoja tenttejä ja etsin niistä vinkkejä, millaisia tehtäviä voisi odottaa tulevan jaksotentissä vastaan. Tentin jälkeinen vapautunut tunne on yksi lempifiiliksistäni lääkiksessä, koska tentin jälkeen on taas yhden askeleen lähempänä unelmaa.